Vanhemmat! Miten paljon "boostaatte" lapsianne

istuttaa lapsiini uuden oppimisen ilon. Ja yrittänyt mahdollistaa, että lapset saavat harjoittaa niitä taitoja, joista kulloinkin ovat kiinnostuneita, olivat ne sitten mitä tahansa. Toisin sanoen, yritän ohjata heitä kulkemaan sydämensä mukaan.

siinä mielessä että

- puhun koulusta ja oppimisesta aina positiiviseen sävyyn

- seuraan että läksyt on tehty, olen kiinnostunut lasten koulunkäynnistä muutenkin

- ohjaan ainevalintoja (esim A2 kieli)

- kotona luetaan ja keskustellaan sekä tuetaan kehittäviä harrastuksia

- kerrotaan (akateemisista) ammateista ja niiden palkkatasoista

- puhutaan lukiosta ja yliopisto/korkeakouluopinnoista jo pienille tyyliin "sitten kun pääset ylioppilaaksi"



Mutta mun lapset on vielä sen verran pieniä (ala-asteella) että en tiedä, miten tämä kasvatus lopulta tuottaa tulosta

ajattelen vain tarjoavani jotain sellaista, mitä minulle eivät omat vanhempani pystyneet tarjoamaan.



Lapsemme asuvat ulkomailla (siis meidän vahempien kanssa) ja heillä on mahdollisuus oppia suomen lisäksi kolmea muuta kieltä natiiviympäristössä. Välttämättä eivät opi natiivitasolle kaikissa, mutta ainakin yhdestä noista kielistä tulee ihan vastaava kuin syntyperäisten.



Jos lapset jotain asiaa kysyvät, yritämme kertoa lapsen tasoisesti asiasta hieman laajemmin kuin olisi välttämätöntä. Ja tietenkin olemme vieneet heitä teattereihin, museoihin ja näyttelyihin pienestä pitäen eri maissa.



Mutta ei minulla kyllä ole mitään ammattia heidän varalleen jo valittu. Yritän vain tarjota sen mitä osaan heidän käyttöönsä ja auttaa eteen päin. Lapset ovat siis vielä todella pieniä, joten eipä tässä tiedä, mitä tulevaisuus tuo!

Uskon kyllä, että hyvin monet tähänkin ketjuun vastanneet korkeakoulutetut boostaavat tai ohjaavat lapsiaan huomaamattaan. Minun vanhempani ainakin ohjasivat.



Äitini on juuri sitä mieltä, että halusi nimenomaan lastensa valitsevan ammatin, jossa viihtyy. Muistan kuitenkin lapsuudestani lukemattomia keskusteluja, jossa äiti varovaisesti arveli, että tuskin "näin fiksu tyyppi" viihtyisi niissä duunarihommissa. Itselleni tuli sellainen olo, että hae ihmeessä mihin tahansa [kunhan se on ensin lukioon pitkällä matikalla ja sitten yliopistoon].



Meitä on neljä sisarusta, kaikki korkeakoulutettuja. Kaikki myös downshiftaamme tavallamme. Yksi on yrittäjä, toinen rividuunari, kolmas vuorottelee töissä ja työttömänä ja neljäs on perhevapailla. Jostain syystä me kaikki sopeudumme huonosti työelämään, olisiko sitten ammatillisella puolella mennyt paremmin, kuka tietää.

lapsestä tulisi alemmin koulutettu, kuin meistä vanhemmistaan. Eli lukio ja yliopisto. Alalla ei sinänsä ole väliä, olisin ilahtunut myös esim. Teakista ja Taikista ja jopa humanistisista aloista :). Pääasia, ettei alisuoriudu, vaan tulee olemaan paras versio itsestään ja omista edellytyksistään!

Mutta olen tehnyt tietoisia valintoja, jotka vaikuttavat lapsen pärjäämiseen. Valinnat on pieniä ja saattavat kuulostaa huvittaviltakin, mutta tuloksia on myös tullut.



Ensinnäkin geeniperimä on mitä on. Tässä suhteessa lapseni ovat onnekkaita. He ovat perineet tiettyjä lahjoja, suvussamme on korkeakoulutus sääntö eikä poikkeus, he ovat älykkäitä. Nämä eivät kuitenkaan riitä, jos lapsille ei opeteta lapsuudesta lähtien työnteon palkitsevuutta. Tuloksien eteen pitää nähdä vaivaa. Tätä voi opettaa jo pienelle lapselle leikin varjolla. Viikkorahaa ei saada vaan se ansaitaan pienillä töillä.



Sitten muita asioita. Raskausaikana en polttanut enkä tupakoinut. Vauvoina vältin pään kolauttamista maahan (lapseni oppivat kävelemään liian varhain tukea vasten, jo 7 ja 8-kuisina). Soitin pienille vauvoille paljon klassista musiikkia ja pidin sylissä ja lähellä. Nukuimme perhepedissä. En käyttänyt kertavaippoja kuin harvoin, varsinkaan pojallani. Imetin pitkään molempia. Emme käytä muoviastoita. Pienestä pitäen lapseni ovat syöneet kalaöljykapseleita ja pähkinöitä, päivittäin öljylisää. Terve monipuolinen ravinto ja mahdollisimman paljon ulkoilua. Harrastukset musiikki- ja liikuntapainotteisia.



Päiväkodin ja koulun valitsin tarkoin. Pelaamme paljon lautapelejä ja luemme lapsille. Kuuntelemme musiikkia. Kirjaimet molemmat lapset oppivat 3-vuotiaina, itsekseen. Lukemaan he oppivat 5-vuotiaina, pienellä tuella ja kannustuksella. Kannustan lapsiani empaattisuuteen sekä yritän ylläpitää hyviä, kestäviä kaveruussuhteita.



Eikö kaikki vanhemmat tee jatkuvasti näitä pieniä valintoja, joilla ohjaavat lastaan "oikeaan" suuntaan. Yritän esimerkilläni todeta, että jos vanhemmalla on kaksi vaihtoehtoa, joista valita eikö hän valitse sen lapselleen mielestään paremman? Toki jos ne näin listaa jälkikäteen voi kuulostaa tiukalta lapsensa buustaajalta.



Suurin osa kuitenkin halunnee lastensa parasta ja hyvä ja sopiva koulutus antaa lapsille paremmat mahdollisuudet pärjätä elämässään.

Ei, joten lapsilla on monenlaista perspektiiviä. Päiväkoti ja koulu ovat ihan lähimmät, sattumalta kyllä hyviä. En ohjaa ammatin suhteen ollenkaan, lapset innoissaan suunnittelevat kyllä milloin mitäkin että ovat innoissaan tulevaisuudesta. Minä olen opettanut että omaa sisintään pitää kuunnella eikä kaverien mielipiteitä ja harrastusten sekä myös oman esimerkin kautta opettanut että siihen mitä tekee milloinkin, keskitytään ja suuri ilo ja nautinto tulee vasta kun jaksaa yrittää ja poistua mukavuusalueeltaan. Siis kun on laittanut itselleen tavoitteen, sen eteen pitää nähdä vaivaa eikä luovuttaa vaikka pieniä vastoinkäymisiä tulisikin, ja toisaalta, jos tavoite tuntuu väärältä niin sen voi aina vaihtaa. Luulen että näillä eväillä löytävät itselleen sopivan työn. Toivottavasti. Itse rakastan työtäni, mutten koskaan ole uhrannut lapsiani sille, joten sellaisen työntekemisen mallin ovat saaneet, työ on ilo eikä mikään pakkovelvollisuus. Tuo ilo näkyy jo koulussa.

Käytöksestään päätellen on iso asia, että pystyy käymään koulunsa edes tuossa rähjäisessä lähikoulussa erityisluokalla ilman että lentää ulos. :( En olisi tavislapsenkaan kanssa kamalasti ohjaillut, mutta myönnän että muutimme nykyiselle alueelle koska täällä on todella vähän somaleita ym. paskasakkia ja asuntojen hinnat pitävät ympäristön suht siistinä.

Asuimme ennen hyvällä alueella, josta lapset kulkivat viereisellä "slummilla" sijaitsevaan kouluun. Muutimme niin että lasten lähikouluksi tuli turvallinen pikkukoulu vähän syrjemmällä.

Miksei sitä voi joku ymmärtää?

Ymmärrän erittäin hyvin. Se millaista koulua lapsi käy, muodostaa hänen lapsuutensa, kaveripiirissä, arvot, vertailukohtana, tosi paljon. Lisäksi moniongelmaisissa kouluissa lapsella on turvatonta, eikä opettajalla riitä aikaa hyville oppilaille kun ongelmat vie kaiken. Kaikenlaisista ylimääräisistä hauskasta nyt puhumattakaan. Rauhallinen ja hyvä koulu on lapsen oikeus, todellakin. Se ei vaan kaikilla toteudu. Ja vaikutukset näkyvät taatusti pitkälle elämään.

49, tuo alkuperäinen viesti poistettiin, kun ilmoitin sen ylläpidolle. Varmaan muutkin ovat ilmoittaneet. Hyvä huomata, että valvonta toimii!

-olemme muuttaneet hyvälle asuinalueelle, jotta lapset ovat päässeet alueen hyvämaineiseksi tietämäämme kouluun

- olen tarkka koulunkäynnistä, tehtävien tekemisestä, kokeisiin lukemisesta

-arvostan koulunkäyntiä, ja se näkyy käytöksessäni, olen kiinnostunut lapsen ainevalinnoista, mitä koulussa tapahtui, koenumeroista, vanhempainilloista

-puhutaan lasten kanssa myös eri opintovaihtoehdoista, olen kertonut kaikista, mutta taktisesti _eniten_ puhun lukiosta ja jatko-opinnoista sen jälkeen :-)

- puhumme myös eri ammattien hyvistä ja huonoista puolista, esim palkkaus, työajat, opiskeluaika

-lapset saavat kyllä itse valita alansa, en tule puuttumaan siihen ja autan kaikin mahdollisin tavoin, ja jos valinta on ammattikoulu, niin sekin on ok. Pääasia että työ on mieleinen

-kummallakin lapselle on yli ysin keskiarvo ja ovat hyviä matematiikassa ja kielissä, juuri niissä aineissa joita olemme eniten boostanneet tärkeimmiksi, eli kyllä boostaamisella ja vanhempien toimilla on selkeäsi vaikutusta lapsen koulumenestykseen



Nyt asia ei ole vielä meidän peruskoululaisille ajankohtainen, mutta tulen tukemaan myös taloudellisesti heidän pyrkimyksiään minne pyrkivätkään:



-kielikurssit, vaihto-oppilasvuosi, valmennuskurssit

-asunto ja ruokarahaa opiskelijalle



Olemme miehen kanssa AMK. Emme saaneet kumpikaan kotoa tietoa tai henkistä tukea opiskeluvalinnoista, ja se on joskus jälkeenpäin harmittanut. Nyt haluamme luoda hyvät pohjat ja mahdollisuuden omille lapsillemme. Emme kasaa heille kuitenkaan mitään paineita, että pitäis olla joku tietty ammatti tai pärjätä paremmin kuin kuin vanhempansa.

koemme kumpikin, että koulutus ei elämää ratkaise. Meidän vanhempien ikäluokka oli ns. koulutususkovaisia, mutta me emme enää ole. Tärkeintä on, että lapsi löytää omien taipumustensa ja mielenkiintojensa mukaisen alan. Ja tietysti kannattaa säilyttää realismi alavalinnassa.

Lapsi seuraa vanhempiaan ja pitää luonnollisena vanhempiensa valitsemaa reittiä.

Me emme ole akateemisia, vaan perus teknikko&insinööri yhdistelmä.



Omille lapsille puhun säännöllisesti koulutuksen merkityksestä ja siitä, miten jo pienillä valinnoilla ja tsemppauksella tehdään pitkäjänteistä työtä tulevan yläasteen, lukion ja lopullisen koulutusvalinnan eteen.



Misssään vaiheessa en ole sanonut, että lukioon on mentävä, tämän 10v on ihan itse ottanut pyrkimykseksi. Hän haluaa isona insinööriksi.

Mikäli lukion jälkeen haluaa amikseen, fine.



Sinänsä hyvä, että lukio kiinnostaa, koska nyt minun ei tarvitse aivopestä...lukio on ainoa mitä lapselta tulen vaatimaan yleissivistyksen tähden..



Koko ajan olen korostanut koulutuksen erkitystä, mutta en anna mitään vinkkejä "oikeasta" ammatista.

kun se avaa kuitenkin monia ovia. Sen jälkeen voi sitten miettiä mikä se oma suuntaus.



Onneksi kasiluokkalainen on itsekin sitä mieltä, että on menossa lukioon. Niin ei tarvitse "pakottaa" lukioon ja ylioppilaaksi.

Lapsen ammatti on minulle sama.

Päiväkoti valikoitui sattumalta sen mukaan missä oli tilaa. Oli englanninkielinen ja tyttö sai sieltä kahdessa vuodessa hyvän pohjan kielen oppimiselle, oppi sitä itsekseen lisää huimasti ennen kuin se tuli koulussa ohjelmaan viidennellä luokalla.



Eskarista yritettiin saada tyttö suomi-englanti-luokalle, mutta ei pärjännyt valintakokeessa. Valituksi tuli huonommalla kielitaidolla lapsia, joilla vähintään toinen vanhemmista ulkomaalainen. Pari vuotta lähikoulussa ja sitten taas pääsykokeiden vuoro. Pyrki SYK:hon ja lisäksi omasta tahdostaan saksalaiseen, kun naapuritalon tyttö oli siellä. Pääsi onneksi saksalaiseen ja olen ollut tähän kyllä tosi tyytyväinen.



Ja sattumalta ollaan ens syksynä muuttamassa lähemmäs koulua niin että tyttö pääsee kouluun kävellen. Tämä ei liity koulun sijaintiin, oli enemmänkin miehen mieliteko, mutta helpottaa koulussakäyntiä vaikkei tämä nykyinenkään koulumatka kestä kuin puoli tuntia.



Kuudes luokka on nyt menossa ja tyttö menee aikalailla autopilotilla, ei tarvitse patistaa läksyjen tekoon eikä kokeisiin valmistautumiseen. Lukioon menee varmaan automaagisesti, koska oma koulu jatkuu lukioon asti. Jatko-opinnot saa tietenkin valita oman mielenkiintonsa mukaan, mutta olen kyllä jo tässä vaiheessa kertonut myös siitä, että joillain aloilla on todella vaikea ansaita elantonsa, vaikka huiput tienaakin hyvin (muusikot, kirjailijat).



Eläinlääkärin hommat kiinnostaa tässä vaiheessa, mutta ei niin paljon että olisi tutkinut netistä mitä kaikkea ne tekevät ja mikä on työllisyystilanne jne. Pääsykoetietoja laitoin tytölle sähköpostiin, mutta ei hän niitäkään jaksa lukea. Ehtiihän tässä vielä, viimeistään lukion kynnyksellä pitää katsoa miten ne ainevalinnat vaikuttavat jatko-opintoihin.

Eskarista yritettiin saada tyttö suomi-englanti-luokalle, mutta ei pärjännyt valintakokeessa. Valituksi tuli huonommalla kielitaidolla lapsia, joilla vähintään toinen vanhemmista ulkomaalainen.



lapseni kvi kielitesteissä, ja pääsi englanninkieliseen kouluun. Lapseni on kaksikielinen, mutta hänen tarharyhmästään useampikin kaksikielisen perheen lapsi, joista toinen vanhempi on englanninkielinen, ei päässyt. Ja moni täysin suomenkielinen pääsi sisään, tai lapsi, jonka äidinkieli oli ihan muu. Kielikoe oli ihan sama kaikille.

lapseni kvi kielitesteissä, ja pääsi englanninkieliseen kouluun. Lapseni on kaksikielinen, mutta hänen tarharyhmästään useampikin kaksikielisen perheen lapsi, joista toinen vanhempi on englanninkielinen, ei päässyt. Ja moni täysin suomenkielinen pääsi sisään, tai lapsi, jonka äidinkieli oli ihan muu. Kielikoe oli ihan sama kaikille.

Sama koehan se oli kaikille, mutta eihän sieltä mitään tietoa saanut pisteistä tai mistään muustakaan. Päiväkodista vain kertoivat, että yhtään täysin suomalaista ei otettu sisään ja näitä puolisuomalaisia huonommalla kielitaidolla kuin oma tyttö. Sitähän ei voi tietää miten se koe meni, kun ei koulu anna niistä tietoja. Voihan olla että omalla tytöllä meni koe huonosti, mutta ei sinne kukaan muukaan suomalainen päässyt joten jäihän se vähän mietityttämään.

Onneksi pääsi sitten saksalaiseen, joten kyllä tässä loppujen lopuksi kävi paremmin kuin hyvin.

Ja mies akateeminen. Enempi minä painotan,että matalapalkka-alalle ei kannata kouluttautua. Ja mies taas on vähän sitä mieltä,että sillä ei juuri ole väliä miten peruskoulun käy,vaan vasta myöhemmillä opinnoilla. Toki täytyisi jonkinlaiset numerot olla päästäkseen mihin haluaa.arvostan itse kuitenkin akateemisuutta,mutta enoten yrittäjyyttä

Olen vähän miettinyt sitä, että kun on itse työssä ns. "korkeapalkka-alalla" ja mies samoin, on saanut viettää oman aikuisaikansa ilman merkittävimpiä rahahuolia. Mä en osaa kuvitella, ja sanon sen tässä ihan rehellisesti, miltä tuntuisi joutua laskemaan joka euro. Äitinä sanon lapsilleni, että on tärkeä valita sellainen ala, jossa viihtyy. Jos se ala on ns. matalapalkka-ala, myös minun on tärkeä ymmärtää että lapseni aikuiselämä tulee olemaan eri tavalla säästäväisyyttä ja rahan laskentaa vaativaa. He eivät välttämättä ole alle nelikymppisinä saaneet asuntolainaa maksettua jne. Eli MINUN ei tule elätellä kuvitelmaa, että lapseni elämä unelma-ammatissaan olisi välttämättä taloudellisesti yhtä huoletonta kuin minun elämäni nyt. En tarkoita, että taloudellinen huolettomuus olisi elämän johtava periaate, vaan tarkoitan että realismi pitää muistaa tässäkin. Ja vaikka antaisin lapsilleni koko omaisuuteni, eivät he sen turvin voi elää taloudellisesti helppoa elämää. Ei näistä omilla palkkatuloilla kerätyistä asioista kahdelle lapselle perheineen riitä koko elämän turvaksi. Tietysti opiskeluaikana jouduin elämään erittäin säästäväisesti, olen tavallisesta työläiskodista enkä kodistani saanut (enkä olisi ottanut vastaankaan) juurikaan rahallista apua. Tällä hetkellä hyvistä tuloista huolimatta elämme erittäin säästäväisesti, ja lapset olemme opettaneet samaan.

Meillä testaajat tuli muista kouluista ja saimme pistetiedot. Omani sai muistaakseni 89/100. Vantaan kansainvälinen koulu meillä.

Sitä ei vain moni meinaa muistaa tässä akateemisuuden palvonnan maassa.

Se ammatti saa kelvata meidän kakaralle.