En ole ikinä osallistunut työpaikkojeni pikkujouluihin!
olen ollut yli kymmenessä työpaikassa, mutta en yksissäkään työpaikan pikkujouluissa. Ystävien kanssa ollaan monesti vietetty pikkujouluja, mutta en ole lainkaan kiinnostunut työpaikan työajan ulkopuolisesta kaveeraamisesta missään muodossa. Silti olen ollut mukava työkaveri, joten tämä asenteeni ei ole häirinnyt toisia. Eikö olekin aika yllättävää?
Kommentit (5)
todella mukavia työkavereita. Mutta olen ollut työssä paikoissa, joissa työvuorot olleet ilta- ja viikonloppupainotteisia, enkä ole halunnut käyttää yhtään harvinaista vapaa-aikaani omakustanteiseen toisten humaltumisen seuraamiseen kun vaihtoehtona on olla omieni kanssa kotona. Työ on ollut luonteeltaan niin sosiaalista että olen aina halunnut työpäivän jälkeen olla rauhassa.ap
toinen samanlainen. Mulla on paljon työkavereita ja joiden kanssa olen ihan sydänystävä. Mutta pikkujouluissa en käy, en ole koskaan käynyt. Muissa pikkujouluissa kyllä ja olen myös sosiaalinen ja mukava työkavereille.
tylsimys, enkä edes häpeile sitä. Olen edennyt uralla haluamaani suuntaan, mutten ole ollut kovinkaan kunnianhimoinen, Minulle työ on vain työtä, en tee sitä muusta kuin taloudellisen turvan vuoksi.Vapaa-aika on intohimoni, mulla on kaikenlaista aina meneillään. Myönnän olen hyvin itseriittoinen ja väsyn mielisteleviin ja verkostoitumiskeskeisesti ajatteleviin ihmisiin. Ja sekin vielä, että olen väkijoukossa yksin, noin niin kuin henkisesti, erakkosielu varmaankin...

terkuin se kutonen