Nurinkurista, tulin vahingossa raskaaksi ja sain keskenmenon, nyt surettaa ihan kauheasti.
En ole aiemmin saanut yhtään keskenmenoja, kolme lasta ja raskaudet tärpännyt heti ekasta kierrosta.
Emme suunnitelleet missään nimessä lisää lapsia mutta tulinkin ehkäisystä huolimatta raskaaksi. Raskaus oli tosi huono juttu töiden, raha-asioiden ja ihan jaksamisenkin kannalta, no aika pian raskauden selvittyä sainkin jo keskenmenon, en siis missään vaiheessa edes ehtinyt tulla sinuiksi asian kanssa enkä iloinnut raskaudesta. Miksi nyt sitten olen kuitenkin surullinen enkä helpottunut?
Ärsyttää kun mies on onnensa kukkuloilla asian selvittyä..ja ei silti en halua edelleenkään tulla raskaaksi. Miksi ihmeessä siis suren? Voiko jotkut "äitihormonit" tehdä tämän olon?
Kommentit (2)
meni suunnittelematon raskaus kesken. Tosin vasta viikolla 10. olin jo alkanut iloita raskaudesta ja oli kova suru. Tajusin vasta paljon myöhemmin että iso osa surua oli se "kuolema sisälläni" ajatus. Mun kroppani petti mut ekaa kertaa tuolloin. Oli myös varsin kaameaa kun se 10 viikkoinen holahti vessan pönttöön isona verimönttinä.
Mulle kävi joitakin vuosia sitten aivan samoin. Ensin surin ja huokailin vahinkoraskautta. Sitten kun se meni kesken, surin ja huokailin keskenmenoa. Kai se joku hormooni juttu on,että se suru tulee joka tapauksessa.