Miksi Suomessa ei osaa olla onnellinen eikä ylpeä mistään?

että kaikilla pitää olla yhtä kurjaa.

Ja fb:ssä silloin tällöin vilpittämästi iloisena kerron, että onpas kiva sää ja mukava viikonloppu tulossa tai menemme käymään tuossa naapurikaupungissa tai olipas edullista se ja se...



Hyvin vähän tulee tykkäyksiä ja jotkut vinkuu, että kyllä meilläkin sitä ja tätä. Aikan näitä vinkujien kommentteja olen lukenut ja heivasin ne pois kavereistani.



Onneksi on kivaa munapäistä huolimatta.

Se on vanha kulttuurinen perinne. Samoin se että suurin pahe on ylpeys, eikä esim. heikkous ja epäonnistuneisuus kuten joissain muissa kulttuureissa.



Itse en osaa pitää näitä piirteitä huonoina, ne ovat vaan omanlaisiaan. Ja virkistävän erilaisia kuin esim. jenkkiläiset asenteet joissa pitää olla menestyvä ja hehkuttaa ja hymyillä vaikka miltä tuntuisi.

Ei ihme että porukka on masentunut kun se on sosiaalisesti sallitumpaa kuin olla onnnellinen!

perinne on vaan niin vahvasti läsnä Suomessa joka paikassa: työtä pitää tehdä otsa hiessä tai muuten et ole mitään. Jos hetkeksi aurinko paistaa risukasaan niin kohta vie halla sadon...

Ankeeta kuin talvinen rospuuttokeli.



Elämä on sellaista kun sen itselleen tekee -minä en synkistele vaan nautin kaikesta hyvästä mitä minulla on.

Etelä-Pohjanmaalla saa olla ylpeä. Nousuhumalassa saa olla sekä onnellinen että ylpeä. Ja herranjestas kun kohtaa nousuhumalaisen eteläpohjalaisen.

ja tarkoitan tällä postiviivista sellaista: ihminen on onnellinen elämästään, lapsistaan ja työpaikastaan, ostoksistaan (mitkä hankkinut omalla työllä).



Pahinta on, jos olet tyytyväinen ja ylpeä lapsistasi, omasta ulkonäöstä tai esim. omasta talosta ja sen sisustuksesta.



Enkä tarkoita tällä sitä, että pitäisi jokaiselle vastaantulijalle tai edes työpaikalla kehua tai itsekeskeisesti puhua vain omista kivoista jutuista. Vaikka vain joskus vähänkin vahingossa lipastahtaa työporukassa, puistossa tmv. että olen tyytyväinen uusimpaan hankintaan, tai itsesuunniteltuun taloon, joka rakennattiin meidän perheen tarpeita ajatellen, tai olen tyytyväinen kun olen nyt ihannepainossa jälleen synnytyksen jälkeen, tai olen tyytyväinen kun viimeviikolla juoksin maratonin jne. niin muut näkevät punaista. Heti ajatellaan, että tuo toinen haluaa leveillä, tai kehuskessa.

Suomessa on tabu tuodea omia onnistumisen kokemuksia muille jaettaviksi.



Tyytyväinen saa olla pikkuasioista, mutta mitään tosi tärkeää ja saavutettavaa ei saa missään nimessä mainita saavuttaneensa!



Täälä on tässä suhteessa vaikenemisen kulttuuri. Ei osata iloita toisten onnistumisista, mutta osataan kyllä iloita niistä epäonnistumisista, kuten että taas sillä ja sillä kaverilla epäonnistui laihdutusyritys, tai että naapurin firma meni konkurssiin.



:( Suomi on sarvikuonojen maa.

jos ei välitä siitä mitä muut miettivät.

Jokaisen oma valinta: turha muita ja ympäristöä syyttää jos ei onnellisuus, iloisuus, tyytyväisyys jne onnistu.