Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani tykkäävät hirveästi lapsenlapsistaan eli lapsistani mutta...
18.08.2012 |
...minä olen lapsieni syntymän jälkeen muuttunut heille ilmaksi jonka tekemiset ja ajatukset eivät yksinkertaisesti kiinnosta. Sama tilanne todella monilla kavereilla, eli kysyisinkin onkohan tämä yleinenkin ilmiö ja mistä johtuu että omat lapset aikuisina ja viimeistään lapsenlapsien myötä muuttuvat vähän niin kuin ilmaksi?
Olisi kiva jos myös isovanhemmat kommentoisivat koska tämä on hiukan kieroutunut ilmiö: isovanhemmat ovat useimmiten "rakastavia isovanhempia" mutta rakkaus ja välittäminen ei enää useinkaan ulotu - "jaksa ulottua" - omiin lapsiin.
Missä vaiheessa ylipäätään omista lapsista välittäminen ikään kuin väljähtyy aika olemattomaksi, tapahtuuko se kun lapset ovat 20-30 vuotiaita vai liittyykö se tosiaan nimenomaan siihen kun omat lapset saavat jälkikasvua?
Kun nyt katson pienokaisiani niin tietenkin uskon ja olen jopa varma että tulen aina rakastamaan heitä ja välittämään heistä sekä tulen aina olemaan kiinnostunut heidän ajatuksistaan, tunteistaan ja tekemisistääm, mutta samaan aikaan syvällä sisimmässäni tiedän, kun katselen ympärilleni ja mietin suhdettani omiin vanhempiini, että tämä on vain kaunis toive, joka ei välttämättä toteudu, ts. saatan liittyä siihen omiin aikuisiin lapsiinsa tunnekylmästi suhtautuvien vanhempien suureen massaan, joka minua nyt itseäni ihmetyttää ja surettaa.
nimim. niinkö se elämä etenee
Kommentit (8)
- olemme koko meidän perhe olleet menossa mummilaan josta ollaan innokkaasti soiteltu jne., mutta jos lapsillemme on tullut vaikkapa este (kaveriyökylä tms.) niin äitini innostus on lopahtanut laakista, emmekä enää ole mieheni kanssa juurikaan tervetulleita, ja jos kuitenkin tästä huolimatta käymme kylässä, ei isäni esim. minulta jaksa kysellä edes kuulumisia, saati jutella sen enempää tai syvällisemmin, ja äitini vaikuttaa vain pettyneeltä eikä myöskään jaksa iloita näkemisestäni. Eli tälleen nää vaan taitaa mennä...
elämä on karua ja silleen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovat aina olleet kiinnostuneita aikuisiksi kasvaneista lapsistaan eli minusta sisaruksineni ja ihan erityinen kainaloinen kolo on sitten pienillä lapsenlapsilla. Olemme oikein läheisiä, isot ja pienet lapset. Olen nelikymppinen.
Minä olen ollut siinä uskossa että hain lapsiaan ralastavat vanhemmat rakastavat lapsenlapsia. Eli mulla todella tylyt ja kylmät vanhemmat, joka ei oe pitäneet mitään yhteyttä muhun sen jälkeen kun lähdin kotoa opiskleman. Ehkä kerta vuoteen ynseä puhelu.
Ja ovat - jos mahdollista - vielä ynseämpiä lapsenlapsia kohtaan, ainuttakaan lahjaa ei ole ostettu, ristiäision ei tultu, synttäreillä tai jouluna ei käydä koskaan, edes lasten nimiä ja ikiä ei muisteta. Ja ei puhettakaan että suostuisivat lasten kanssa leikkimään saati hoitamaan, edes minuutin vertaa.
Itseäni tuo piittamattomuus on loukannut aina, mutta jos mulla olisi ap:n tilanne (eli isovanhemmat rakastaisi lapsenlapsia) niin olisin siitä KIITOLLINEN. Asiaa kannattaa ajatella niin että se rakkausreservi on vain siirtynyt eri kohteeseen kuin ennen.
Meillä mennään siis kokonaan ilman isovanhempia, edes miehen vanhemmat ei paikkaa puutetta sillä he elävät elämäänsä tyttären perheen kautta ja ovat tyttären lasten luona joka päiä. Meillä eivät käy ikinä, ja sinne ei voi mennä koska ovat aina "just silloin" tyttren luona auttelemassa. Kuten vuoden jokaisena muunakin päivänå.
Ps. Suurten ikäluokkien keskuudessa tunnevammaisuus, epäreiluus, epäoikeudenmukainen suosiminen ja asioiden lakaisu maton alle ovat TAVATTOMAN yleisiä asioita. Ja ainakin meillä, molempien vanhempien kanssa n ihan mahdoton keskustella. Heti suuutaan, vedetään marttyyrikilarit, tai kiistetään kaikki ja teeskennellään että mitään ongelmaa ei koskaan ollutkaan. Huoh!
...suhde jatkuu usein lapsuusiän loppuun, kestää ehkä vielä nuoruusiän tyrskyt mutta viimeistään lasten kasvettua aikuiksi suhteet tyypillisesti etääntyvät aika merkityksettömiksi, etäisiksi ja viileän latenteiksi/passiivisiksi? Kuuluuko sen mennä näin? Ehkä, jos se melkein kaikilla näin menee eikä se kuitenkaan ole maailman suurimpia ongelmia.
Ja vielä vähemmän aikuisena. Mulla oli täydellisen rakkaudettomat vanhemmat jotka tuuppasi mut kokopäivähoitoon 2kk ikäisestä alkaen ja kaikki illat, viikonloput ja lomat hoidattti mummoilla. Ja aikuisena lähtösanat kotoa oli että "missään ei sit auteta ja takas ei tartte tulla".
Välit ollu 20 vuotta jo poikki vanhempien tahdosta, lastenlasten syntymät ilmoitin tekstarilla mutta ei mitään vastausta tai reagointia (eivät ole nähneet siis ikinä).
Kyllä se tylyys on yleensä ollut alusta asti ainakin jollsin tasolla kuviossa mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun heidän ensimmäinen lapsenlapsensa (eli minun ainokaiseni) oli syntynyt.
Mua ei tervehditty, kun menin kylään... Puhelut alkoivat lapsen kuulumisilla aina, eikä mun kuulumisia koskaan kyselty. "Mä olenkin menettänyt ihmisarvoni", kommentoin aina jossain kohtaa... Iloisesti hymyillen toki.
Vanhempani ovat eronneet, mutta asuvat lähekkäin, joten näen aina molempia, kun sinne saakka mennään (asutaan aika kaukana). Äitini varsinkin suhtautui minuun kuin en olisi olemassakaan. Isäni huomioi minua edes vähän, eli komensi keittämään kahvia ;)
Äidilläni on uusi puoliso (no mikään uusi enää ole, mutta siis...) ja tämä uusi mies aina moikkasi mua iloisesti ja hänen kanssaan naureskelimme, kun äitini ei nähnyt kuin "vauvansa".
Tiedättekö... Silti, en ikinä koskaan milloinkaan epäillyt vanhempieni rakkautta. He rakastavat minua todella paljon :) Tosin, minä olen aina ollut todella hyvissä väleissä vanhempieni kanssa, meidän välillä on vahva side. Se side ei katkea, vaikka he eivät aina kysyisikään "mitä kuuluu".
Tämä "vauva" on jo 5-vuotias. Nyt, pikkuhiljaa... Minäkin olen taas olemassa ihan omana itsenäni. Silti, en todellakaan "uskaltaisi" mennä kotipaikkakunnalleni ilman lastani ;)
Eli te, joilla on ollut hyvät, lämppimät ja rakastavat välit vanhempiinne ennen lapsia, olkaa huoleti... Se rakkaus on olemassa yhä edelleen. Se odottaa vaan nyt siellä taustalla hetken... Ne pienet ihmiset ovat hetken tärkeämpiä :)
Valitettavasti on turhankin kiinnostunut omistani.
Vanhempiansa ei voi valita...