Mä NIIN kadun vauvaani!! Mistä delete-nappula??

ei ainakaan! luojan kiitos luojalle pennun itsensä puolesta, että se on vielä ollut ns helppo.. muuten en voi edes kuvitela pienintäkään kynnystä, etä heitän koko pennun seinään. ap

Ja sitten mulla diagnosoitiinkin synnytyksen jälkeinen masennus. Nyt on lääkkeet ja elämä hymyilee, usko tai älä! Mä sain apua pahimmilla hetkillä kun menin paikalliseen kriisikeskukseen. Siellä ei kukaan kauhistellut tai ihmetellyt mun haluja heittää vauva ulos pakkaseen yms. Päinvastoin; NE JOPA YMMÄRSI!!!



Mulle oli tosi kova paikka mennä sinne kriisikeskukseen, sillä olin mieltänyt ne aina syrjäytyneiden paikoiksi (älä kysy miksi), mutta niin vaan parasta apua sain sieltä ja ajan sain sinne myös aika nopeasti!

Onko sulle tullut tämä olo ja nämä tunteet vasta vauvan syntymän jälkeen vai jo raskausvaiheessa? Osaatko yhtään sanoa, mikä ne laukaisi/aiheutti?

Halusitko kuitenkin alunperin lapsen?



Voisi auttaa sinua itseäsi, jos pohtisit näitä kysymyksiä, joko tässä ketjussa, tai vaikka ihan vain itseksesi tai miehesi kanssa.



Yritä jaksaa vielä vaan, pyydä apua niiltä, keneltä voit, ja usko, että jossain vaiheessa helpottaa, ja ilokin palaa elämään. Mutta älä jää yksin synkkiin aatoksiin, ja muista, että se ärsyttävä vauva on ihminen.

ei tule vauvoja!ja kyllä viranomaiset puuttuu kun suoraan sanot pelkääväsi että teet vauvallesi jotain..muista nyt kuitenkin että vauvasi on syytön ja täysin viaton!paljon voimia kuitenkin sinulle ja toivon ettet ole kohta otsikoissa,surullista!

Mä NIIN kadun vauvaani!! Mistä delete-nappula?? ipana kohta 3kk ja kaikki ollu yhtä helvettiä tähän asti.

miettiväni päivittäin, kunpa häntä ei ois koskaan tullut!

OISIN valmis ihan heti antamaan koko kakaran pois

joku heittää kersan kerrostalon ikkunasta/ hukuttaa/ polttaa,

mä van katson , mut en ole yhtään pahoillani.

todella järkyttävää, että joku kehtaa kirjoittaa noin.

kuinka joku toivoo deletoivansa terveen vauvansa?

sairasta toivoa, että joku polttaa tai hukuttaa vauvan

toisilta koulee lapsia ja sinä ei ole kiitollinen omasta terveestä vauvastasi.

tee itsestäsi LS-ilmoitus, lapsesi ansaitsee kunnon äidin, olet vaaraksi hänelle

Nuo ovat ihan normaaleita ajatuksia masentuneelle äidille. Minä kävin myöskin nuo läpi. Itse kävin perheneuvolassakin puhumassa, mutta en saanut sieltä mitään apua. Soitin sitten psykiatrian poliklinikan päivystykseen samana päivänä, kun aloin nähdä näkyjä vauvan tappamisesta teräaseella, sieltä sain avun. Sanoivat, että se oli vain agressiivinenn mielikuva, ja todellista vaaraa vauvan vahingoittamisesta ei ollut. Kävin sitten psykiatrian poliklinikalla keskustelemassa, jossain vaiheessa olin sairaalassa sisälläkin. Vauvaan rakkaus syntyi jo kohta sen jälkeen, kun sain lääkityksen (vauva silloin noin 2 kk), mutta oma toipumiseni kesti huomattavasti pitempään.

sääliksi käy lapset jotka saavat tuollaisen äidin ja eivät voi edes äitiään valita. Vähintä mitä voi tehdä, kun on itse lapsen maailmaan saattanut on pitää siitä huoli. Ei se helvetti saanut valita sua sen vanhemmaksi ja jos olisi saanut valita, ei olisi sua varmasti ottanut. Koita hoitaa se pääsi kuntoon ja nopeasti! Jos miehesi sinua vielä auttaa, ota myös omaa aikaa, ihan itsellesi. Se tekee myös hyvää ja sinulle varmaan erityisesti. MUTTA HAE SE APU VAIKKA VÄKISIN JA KASVA AIKUISEKSI!!

sääliksi käy lapset jotka saavat tuollaisen äidin ja eivät voi edes äitiään valita. Vähintä mitä voi tehdä, kun on itse lapsen maailmaan saattanut on pitää siitä huoli. Ei se helvetti saanut valita sua sen vanhemmaksi ja jos olisi saanut valita, ei olisi sua varmasti ottanut. Koita hoitaa se pääsi kuntoon ja nopeasti! Jos miehesi sinua vielä auttaa, ota myös omaa aikaa, ihan itsellesi. Se tekee myös hyvää ja sinulle varmaan erityisesti. MUTTA HAE SE APU VAIKKA VÄKISIN JA KASVA AIKUISEKSI!!

Pidä siis suusi kiinni.

Sulle tekee nimenomaan ainoastaan hyvää tunnistaa rehellisesti tunteesi ja ilmaista ne! Kuulostaa kovasti siltä, että sulla on iso stressi lapsesta ja jonkinmoinen masennus päällä. Apua kannattaa hakea, mutta tilanne voi kyllä helpottaa ajan kanssa ilmankin. Ensimmäiset kuukaudet ovat todella rankkoja vauvan kanssa, mutta pikkuhiljaa lapsen kanssa olemisesta tulee rutiinia ja alat saada hänestä enemmän ja enemmän iloa. Lupaan sen :)

Mä NIIN kadun vauvaani!! Mistä delete-nappula?? ipana kohta 3kk ja kaikki ollu yhtä helvettiä tähän asti. miettiväni päivittäin, kunpa häntä ei ois koskaan tullut! OISIN valmis ihan heti antamaan koko kakaran pois joku heittää kersan kerrostalon ikkunasta/ hukuttaa/ polttaa, mä van katson , mut en ole yhtään pahoillani.

todella järkyttävää, että joku kehtaa kirjoittaa noin. kuinka joku toivoo deletoivansa terveen vauvansa? sairasta toivoa, että joku polttaa tai hukuttaa vauvan toisilta koulee lapsia ja sinä ei ole kiitollinen omasta terveestä vauvastasi. tee itsestäsi LS-ilmoitus, lapsesi ansaitsee kunnon äidin, olet vaaraksi hänelle

Tsemppiä ap. Sun pitää hakea apua ja neuvolasta voit aloittaa.

kyse on hoitoa vaativasta tilasta, ei aikuiseksi kasvamisesta. Et ymmärrä, koska et ole itse ollut vastaavassa tilanteessa. Älä tuomitse, vaan yritä nähdä oman todellisuutesi ulkopuolelle ja ymmärtää. Empatiaa.

sääliksi käy lapset jotka saavat tuollaisen äidin ja eivät voi edes äitiään valita. Vähintä mitä voi tehdä, kun on itse lapsen maailmaan saattanut on pitää siitä huoli. Ei se helvetti saanut valita sua sen vanhemmaksi ja jos olisi saanut valita, ei olisi sua varmasti ottanut. Koita hoitaa se pääsi kuntoon ja nopeasti! Jos miehesi sinua vielä auttaa, ota myös omaa aikaa, ihan itsellesi. Se tekee myös hyvää ja sinulle varmaan erityisesti. MUTTA HAE SE APU VAIKKA VÄKISIN JA KASVA AIKUISEKSI!!

Kun et asiasta mitään tiedä, ole hyvä äläkä kommentoi. Jos minä saisin valita äidin, se olisi mieluummin vaikka juuri se masentunut mutsi entä kaltaisesi empatiakyvytön paska. Teidät erottaa toisistanne se, että em. yleensä hakee apua ja paranee, kun taas sinä et edes tajua sairasta ajatusmaailmaasi.

Mä en nähnyt mitään outoa aloittajan viestissä. Oma pääni oli täynnä tuollaisia juttuja ekat 6kk. Ei tullut mieleenikään että olisin masentunut tms.! Ajatukset pehmeni ja tunteet vauvaan syvenivät sitä mukaa kun hän pääsi koliikista ja muista vaivoistaan. Pidin aggressiivisia ajatuksiani aivan normaaleina koska meillä ei todellakaan ollut helppo, vähään tyytyvä vauva. Olimme mieheni kanssa aivan helisemässä sen rääkyvän rääpäleen kanssa. Nyt hän on ihana, positiivinen lapsi mutta kyllä se vauvavuosi oli maineensa mukaista helvettiä.

ap kuvasi lastaan helpoksi.

Itselläni oli ihan vastaava tunne pitkän aikaa. Opin rakastamaan lastani mutta tiesin kuitenkin alitajuisesti että mielummin olisin ilman. Vasta kun lapsi oppi ilmaisemaan itseään ensin ilman sanoja, ja sitten sanallisesti, rakastuin häneen täysin. Nyt en voisi kuvitella toista tilannetta. Nautin siitä että tämä pieni ihminen on perheeni jäsen.



Tsemppiä! Olen ihan varma että muutaman vuoden kuluttua kun mietit tätä hetkeä, olet onnellinen että jaksoit.

ihan takuulla apua löytyy. Varmaan tiedostat itsekin, etteivät ajatukset kulje iha sitä tavallista rataa. Oletko myös vähän mustasukkainen vauvan isältään saamasta huomiosta?

hakemaan äkkiä. Neuvola, turvakoti, mikä vain.



Masennus voi varmaan ilmetä monilla tavoin. Itselläkin sitä saattoi olla, mutta oireilin toisin.

synnytyksen jälkeistä masennusta. Ja yleistä. Toivottavasti et jää odottamaan, että helpottaisi itsekseen vaan haet apua. Voi edetä pahaksi psykoosiksi ilman hoitoa. Psykoosistakin toipuu. Voimia sinulle! Suosittelen lämpimästi äimä ry:n sivuja.

Onko sulle tullut tämä olo ja nämä tunteet vasta vauvan syntymän jälkeen vai jo raskausvaiheessa? Osaatko yhtään sanoa, mikä ne laukaisi/aiheutti? Halusitko kuitenkin alunperin lapsen? Voisi auttaa sinua itseäsi, jos pohtisit näitä kysymyksiä, joko tässä ketjussa, tai vaikka ihan vain itseksesi tai miehesi kanssa. Yritä jaksaa vielä vaan, pyydä apua niiltä, keneltä voit, ja usko, että jossain vaiheessa helpottaa, ja ilokin palaa elämään. Mutta älä jää yksin synkkiin aatoksiin, ja muista, että se ärsyttävä vauva on ihminen.

iloa erilaisista asioista - tää ipana vaan ei kuulu niihin, päinvastoin, tuntuu että se on pelkkä pallo jalassa.

En varsinaisesti halunnut lasta ikinä kauheasti, mutta koska mies niin kovasti halusi, aattelin että se on ok ja niin kuuluu tehdä (siis tehdä lapsia). Raskausaika menetteli vielä, vaikken mitään syvää kiinnostusta tai herkistystä mahaotusta kohtaan tuntenutkaan, päinvastoin vitutti kun se pilas mun kroppaa (raskausarvet) vaikka miten koitin pitää itsestäni huolta.

Synnytys oli helvetillinen ja ipanan nähtyäni ei tullut mitään onnen huumaa, päinvastoin pettymys ja tylsistyminen.

Imettäminen oli vihonviimeistä, inhosin sitä ja lopetinkin parin viikon jälkeen.

Mies osallistuu vauvan hoitoon kiitettävästi, ja saan tehtyä "omia juttuja" kyllä (käytyä jumpassa, shoppailemassa, kavereiden kanssa baarissa jne). En vaan haluis palata sieltä reissuilta ikinä tuon kakkalingon luo. En oo ikinä ollu mikään lapsirakas, mut naiivisti kuvittelin ja uskoin muita, et kyllä sitä omaa lasta rakastaa. No en rakasta. Sanoin jälkitarkastuksessa että haluan sterilisaation ettei noita vaan enää ikinä tuu vahingossakaan lisää, lääkäri vaan nauroi.

oon tosissaan suunnitellu, että häivyn ulkomaille ja mies jääköön yh:ksi, miestä rakastan kyllä, parisuhde ok muuten, ei meillä muita ongelmia ole kuin tuo kersa.ap

No ei kai sun sitten auta muuta kuin häipyä, maksat vain elatusmaksuja etkä tapaa lastasi ollenkaan. Sitäkö todella haluat? Vaikka kyllä asia on niin että kaikki ihmiset eivät tule lasten kanssa toimeen, eivätkä ole sopivia vanhemmiksi. Osaatko ajatella itseäsi esim. koululaisen äitinä? Itse en juuri vauva-ja pikkulapsiajasta aina nauttinut, 5-vuotiaan lapsen kanssa sen sijaan on jo ihan mukava touhuta kaikkea.