Lapsen kaveri ilmoitti heti meille tullessaan

noi loisperheiden lapset pois. Tytöllä on ihan hyvin kavereita ja yhdestäkin käytännössä ex-kaverista tykkäsin kyllä, mutta valitettavasti typerä mammansa aiheutti sen, ettei meille enää koskaan sovi. En enää alistu tossukaksi. Fakta on, että kaverisuhteissa on oltava vastavuoroisuutta ja myös kaverin vanhempien oltava valmiita ottamaan meidän lasta heille. Lapset kuitenkin aina sotkee, tarvii palvelua jne. En minä laske. Mulle käy, että ovat ENEMMÄN meillä, mutta se ei sovi, että meillä ollaan aina ja minä passaan, ollaan tolkuttomia aikoja ja KOSKAAN ei mitään takaisin sieltä kaverin perheestä. Sitten tuon yhdenkin luokkakaverin äiti rutisi vanhempainillassa, kun ei ole kavereita... Teki mieli sanoa, että olisihan tuo meilläkin saanut pyöriä, mutta kannattaisi sen äitin katsoa ihan peiliin sen suhteen, miksi aina sysää lapsensa toisille ja koskaan ei kutsu heille ketään. Jos mun lapsella olisi kaveriongelma, niin ensimmäinen askel olisi kutsua kavereita meille!

eihän ne vanhemmat voi tietää miten lapsi toimii kylässä ollessaan ilman vanhempia!

Mutta tottakai tästäkin nyt saa jonkun "minä olen parempi kuin muut äidit" -jutun aikaiseksi. Mutta mistäs tiedät miten omasi käyttäytyvät kun et ole näkemässä?

jääkaapilla niin sanoin hänelle (ystävällisesti) suoraan että kuule nyt minä kerron sinulle jotain mitä sinun äitisi olisi jo pitänyt kertoa. Nimittäin että muiden kaapilla ei käydä, eikä kylässä ilmoiteta että on nälkä, vaan odotetaan aina kiltisti että talon asukkaat kutsuvat syömään. Jos kutsua ei tule, niin syödään kotona. Selitin vielä että tämä on hyvä jokaisen tietää, sillä itsensä kutsuminen ruokapöytään saattaa antaa todella töykeän kuvan. Lapsihan ei voi tätä itse tietää, eli jonkun on se hänelle kerrottava. Minusta teet tälle lapselle palveluksen jos sanot ihan asiallisesti että hyviin tapoihin kuuluu odottaa kutsua, tai syödä kotona. Minun lapseni ystävä ei huomautuksesta pahemmin loukkaantunut (tai ei ainakaan sanonut mitään, tuijotti vain suu auki ja nyökkäsi) eikä sen jälkeen ole käynyt omatoimisesti ottamassa voileipiä. On kyllä syönyt meillä, mutta aina minun tai poikani kutsumana.

Samoin olen muille ruuasta kitiseville vieraille ("yök pasakaalia. Sitä minä en syö")ihan ystävällisesti kertonut että kylässä ei sovi arvostella ruokia. Jos ei tykkää niin sanoo vain kohteliaasti ei kiitos, ja ottaa lautaselleen jotakin muuta. Kaikki lapset eivät saa kasvatusta kotonaan, joten minusta meillä on yhteinen velvollisuus tarjota sitä kasvatusta näillekin lapsiparoille :)

Ikävältä tuntuu kohdistaa asia lapseen kun on vanhemman löyhistä tavoista kyse. Mietin myös asian vaikutusta ystävyyteen. Meidän lapsella on muitakin kavereita mutta muuten on tullut kyllä tunnelma että olen natseimmasta päästä vanhempia monen asian suhteen...Nyt sitten tässäkin asiassa.

Perheessä ei muuten ole isää, isäpuoli on joskus paikalla joten en lähtisi isälle soittamaan.

ap

mutta me päätämme, kuinka kauan meillä lasten vieraat ovat. En ole koskaan kokenut tätä ongelmaksi. Joskus meille voivat jäädä vieraat syömään, mutta usein erityisesti viikonloppuisin ruokailu on meidän perheen yhteinen hetki, johon ei muilla ole asiaa.

Jos on keittoa, soosia tms voi kyllä tarjoilla kaverillekin...mutta juuri nuo yksittäiset liha-annokset...ei onnistu, joskus olen omastani antanut jos lapsi asuu kauempana, mutta ei siinäkään mitään järkeä ole, että luovun piffistä jota olen koko päivän ajatellut.

Ruokaa laitetaan aika usein juuuri sen yhden aterian tarpeiksi, olen traumatisoitunut lapsuuden "makaronilaatikko-viikoista".

Sitä paitsi ei meillä ole varaakaan ruokkia vakituiseen toisia lapsia.



Näin ollen olen ohjeistanut koululaistani siten, että kaukana asuvalle pojalle tarjotaan syötävää, mutta naapurin pojat syökööt kotonaan.

Juotavaa saa tietytsi...ei ny kkotiin tarvitse juosta janoansa sammmuttamaan.

Kun poikani kaveri alkoi meillä käymään omatoimisesti jääkaapilla niin sanoin hänelle (ystävällisesti) suoraan että kuule nyt minä kerron sinulle jotain mitä sinun äitisi olisi jo pitänyt kertoa. Nimittäin että muiden kaapilla ei käydä, eikä kylässä ilmoiteta että on nälkä, vaan odotetaan aina kiltisti että talon asukkaat kutsuvat syömään. Jos kutsua ei tule, niin syödään kotona. Selitin vielä että tämä on hyvä jokaisen tietää, sillä itsensä kutsuminen ruokapöytään saattaa antaa todella töykeän kuvan. Lapsihan ei voi tätä itse tietää, eli jonkun on se hänelle kerrottava. Minusta teet tälle lapselle palveluksen jos sanot ihan asiallisesti että hyviin tapoihin kuuluu odottaa kutsua, tai syödä kotona. Minun lapseni ystävä ei huomautuksesta pahemmin loukkaantunut (tai ei ainakaan sanonut mitään, tuijotti vain suu auki ja nyökkäsi) eikä sen jälkeen ole käynyt omatoimisesti ottamassa voileipiä. On kyllä syönyt meillä, mutta aina minun tai poikani kutsumana.

Samoin olen muille ruuasta kitiseville vieraille ("yök pasakaalia. Sitä minä en syö")ihan ystävällisesti kertonut että kylässä ei sovi arvostella ruokia. Jos ei tykkää niin sanoo vain kohteliaasti ei kiitos, ja ottaa lautaselleen jotakin muuta. Kaikki lapset eivät saa kasvatusta kotonaan, joten minusta meillä on yhteinen velvollisuus tarjota sitä kasvatusta näillekin lapsiparoille :)

Ihmeellistä äitimyyttiä...

hän rakastaa ruoanlaittoa ja tekee aina paljon ruokaa. Heidän perheessään saa ruokaa kaikki paikallaolevat lasten kaverit (lapsia kolme 12-20v). Mutta näin on ollut aina.



Ihailen häntä.



Olin itse lähiäiti 7 vuotta. Ruokin ainoastaan lapseni ja itseni. Ei olisi tullut mieleenkään ruokkia muoden lapsia. Välillä tein näin ja tietysti silloin, jos lapsellani oli kaveri yökylässä.



Pohjimmiltaan olen sitä mieltä, että kaikki syövät kotonaan. Kutsuttuina sitten kylässä.



Nykytilanteessa meidän ruokapöytään ovat tervetulleita lapsen ystävät, koska meillä on varaa syöttää heitä. Yh:na ei - nyt on.



Periaatteessa olen samaa mieltä ap:n kanssa. Lupa kysytään - etenkin jos on kyse alakouluikäisetä.

siis omien lasten pitää antaa jäädä nälkäiseksi joka aterialla siksi, että kaverit ruokitaan meillä. Jo on aikoihin eletty. Meillä tarjoillaan ruokaa joskus kavereille, heidät on joko erikseen kutsuttu, tai ruokaa sattuu sillä kertaa jäämään reilusti. Mutta ei todellakaan monille lapsille päivittäin.

Ikävä totuus kuitenkin on, että jos rupeaa ruokkimaan niin saa sen tehdä jatkossakin. Samoin jos rupeaa juttelemaan ärsyttävälle lapselle pihalla, ihan varmasti sekin toistuu tulevaisuudessa.

nyt voi mennä omaan kotiin syömään.

ystävä, joka satunnaisesti asui meillä, ruokittiin ja hoidettiin, koska äiti ei pystynyt. Lapsuuteni kotiin oli kaikki tervetulleita, syömään ja oleskelemaan. Vielä aikuisena ihmiset muistelevat, että kun teillä oli niin kivaa.



Nyt jaan eteenpäin lapsuuteni kodin lämpöä, meille saa tulla syömään kaikki ja olla niin kauan kuin me olemme kotona.



Olen yh ja rahasta se ei ole kiinni. Riisiä ja pottua ja makaroonia on kaapissa aina. Höysteet ovat joskus mitä ovat, mutta meillä on avoimet ovet jos olemme kotona.

ja luuri kaiuttimelle että kuulet vastauksen

lapselle ruokaa eihän ole lapsen syy jos aikuiset käyttäytyy oudosti

jääkaapilla niin sanoin hänelle (ystävällisesti) suoraan että kuule nyt minä kerron sinulle jotain mitä sinun äitisi olisi jo pitänyt kertoa. Nimittäin että muiden kaapilla ei käydä, eikä kylässä ilmoiteta että on nälkä, vaan odotetaan aina kiltisti että talon asukkaat kutsuvat syömään. Jos kutsua ei tule, niin syödään kotona. Selitin vielä että tämä on hyvä jokaisen tietää, sillä itsensä kutsuminen ruokapöytään saattaa antaa todella töykeän kuvan. Lapsihan ei voi tätä itse tietää, eli jonkun on se hänelle kerrottava. Minusta teet tälle lapselle palveluksen jos sanot ihan asiallisesti että hyviin tapoihin kuuluu odottaa kutsua, tai syödä kotona. Minun lapseni ystävä ei huomautuksesta pahemmin loukkaantunut (tai ei ainakaan sanonut mitään, tuijotti vain suu auki ja nyökkäsi) eikä sen jälkeen ole käynyt omatoimisesti ottamassa voileipiä. On kyllä syönyt meillä, mutta aina minun tai poikani kutsumana. Samoin olen muille ruuasta kitiseville vieraille ("yök pasakaalia. Sitä minä en syö")ihan ystävällisesti kertonut että kylässä ei sovi arvostella ruokia. Jos ei tykkää niin sanoo vain kohteliaasti ei kiitos, ja ottaa lautaselleen jotakin muuta. Kaikki lapset eivät saa kasvatusta kotonaan, joten minusta meillä on yhteinen velvollisuus tarjota sitä kasvatusta näillekin lapsiparoille :)

Maalaisjärjen ääni, vastuullisen, tervepäisen aikuisen ääni. Näitä ei nykyään usein kuule. Jaksan taas uskoa huomiseen:)

Ikävä totuus kuitenkin on, että jos rupeaa ruokkimaan niin saa sen tehdä jatkossakin. Samoin jos rupeaa juttelemaan ärsyttävälle lapselle pihalla, ihan varmasti sekin toistuu tulevaisuudessa.

olette niin köyhiä ettei teillä ole varaa tarjota ruokaa tai huomiota edes sitä kaipaavalle lapselle. Toivottavasti saatte kaikki maailman avustukset, sillä tuollainen totaaliköyhyys tulee vahingoittamaan myös omia lapsianne.

että ne joilla on, antavat niille joilla ei ole. Paitsi itsekkäät, ahneet öykkärit. MInulla on ystävä, joka on ihana täyspäinen, sydämellinen ihminen, koska hän sai käydä naapuriperheessä viettämättä aikaa silloin kun vanhemmilla meni huonosti. Naapurista ovat peräisin hänen lämpönsä yms. Miten olis käyny jos naapurit olis ajatelleet kuten moni tässä ketjussa? Olis varmaan aika kuorma yhteiskunnalle nykyään. Ennen moni selvisi hengissä toisten armon varassa ja nämä kysymykset olivat tärkeitä koska asia oli konkreettinen; joko sai apua tai kuoli nälkään ja kylmään. Ymmärrän etti kukaan halua ryhtyä oisen lapsia ruokkimaan vaan siksi että oma perhe on laiska. Mutta silti asenne kuinka suhtautuu jotakin tarvitsevaan lapseen on tärkeä- ja kertoo ihmisestä todella paljon. Oman jaksamisen rajat kannattaa laittaa, mutta silti lähtökohtaisesti jos jotakin annettavaa lapselle on, ihminen jolla on mitään kykyä inhimillisyyteen, myös antaa sen. Ihan sama mitä tekosyitä keksit., tekosi on joko inhimillinen tai sitten ei. Ja sinä olet sitä mitä tekosi on.

kavereita pelkän laupeuden takia ruokkimaan jos se ei ole yhtään vastavuoroista. Kukin varmasti pystyy Suomessa itse ruokkimaan oman lapsensa vaikka olisi miten köyhä! Sitä varten ne kelan ja sossun tuet ovat!

että ne joilla on, antavat niille joilla ei ole. Paitsi itsekkäät, ahneet öykkärit. MInulla on ystävä, joka on ihana täyspäinen, sydämellinen ihminen, koska hän sai käydä naapuriperheessä viettämättä aikaa silloin kun vanhemmilla meni huonosti. Naapurista ovat peräisin hänen lämpönsä yms. Miten olis käyny jos naapurit olis ajatelleet kuten moni tässä ketjussa? Olis varmaan aika kuorma yhteiskunnalle nykyään. Ennen moni selvisi hengissä toisten armon varassa ja nämä kysymykset olivat tärkeitä koska asia oli konkreettinen; joko sai apua tai kuoli nälkään ja kylmään. Ymmärrän etti kukaan halua ryhtyä oisen lapsia ruokkimaan vaan siksi että oma perhe on laiska. Mutta silti asenne kuinka suhtautuu jotakin tarvitsevaan lapseen on tärkeä- ja kertoo ihmisestä todella paljon. Oman jaksamisen rajat kannattaa laittaa, mutta silti lähtökohtaisesti jos jotakin annettavaa lapselle on, ihminen jolla on mitään kykyä inhimillisyyteen, myös antaa sen. Ihan sama mitä tekosyitä keksit., tekosi on joko inhimillinen tai sitten ei. Ja sinä olet sitä mitä tekosi on.

Pitihän se pakollinen jeesustelijakin ketjuun eksyä.

lapsiperhettä että olisi tarvetta lähettää heitä säännöllisesti kaverin perheeseen syömään! Ihan hyväksikäyttöä tuo on. Meillä ei oteta koskaan tuollaista tavaksi sillä ruokitaan vain omat 3 lastamme. Jos joskus kaveri meillä syö niin totta kai oletan että on sitten vastavuoroista en ikinä alkaisi säännöllisesti toisia ruokkimaan.



Ilmoittakaa ihmeessä vaikka lehdessä että teillä laupeilla on avoimet ovet jääkaapillenne!

kaksi kertaa päivässä ruoka,aina.Monet ei niin tee.Syövät aamupalan ja sitten lompsivat "pitäsköhän jo mennä syömään"lausuman saattelema kotiin päin.Siinä vaiheessa päivää kun meillä on jo syöty aamupala,lounas ja melkein välipalakin.:DMuksut on sitten sellaisia riuku laihoja kun eivät oo saanu ruokaa.Mä ainakin passitan kotiin syömään.Voi ihan hyvin sanoa että "voi kuule en ole sinulle varannut".On ihan omissakin ruokkimista mulla ainakin.:)