Unikouluista
Meillä on vauva 8kk, jonka kanssa paljon ongelmia nukkumisessa...tai siis hän ei nuku. Olisin kysynyt tietoa unikouluista. Onko sellaisia kouluja/filosofiaa, jossa lasta ei huudateta, vaan perustuu johonkin muuhun? Millaista on sairaaloissa annettava unikoulu? Kiitos vastauksista
Kommentit (7)
Jos lapsen itkua ei siedä ollenkaan niin parempi unohtaa unikoulut. Jos taas kantti kestää niin unikoulu voi tuoda jo parissä päivässä suuren muutoksen, ja sitten kun se on tehty ja päästy jonkinlaiseen rytmiin nukkumisen kanssa, niin elämä on huomattavasti helpompaa, ainakin vanhemmille. Jos ei ole valmis muuttamaan mitään ja pelkää että lapsi menee rikki jos jätetään yksin omaan sänkyyn itkemään parina yönä, niin parempi sitten vain elää ja odottaa ajan kanssa, että lapsi kasvaa ja alkaa luonnollisesti nukkua paremmin, enemmin tai myöhemmin.
Meidän vauva nukkui todella huonosti juuri 8kk:n iässä. Silloin oli ihan turha yrittää "unikouluttaa". Itkut johtuivat hampaista, kesti pahin vaihe noin kuukauden. Tämän jälkeen alkoi nukkua koko ajan paremmin. Vuoden iässä sain hänet heräämään yössä vain 1-2 kertaa kanniskelemalla sylissä itkevää lasta. Pari kolme yötä siihen meni. Vasta 1v5kk alkoi nukkua kokonaisia öitä uuden unikoulun avulla, nyt 1v7kk ei herää kuin ani harvoin ja silloinkin alkaa nukkua pian uudestaan. Eli siis aika ainakin auttaa. Oli muuten helppoa se unikoulu isomman lapsen kanssa, kun ymmärsi puhetta =)
Onko siis Pantley kirjan tekijä, että löydän kirjan. Meillä siis tällä hetkellä aika toivotonta ja olisi ihana lukea jotakin itsensä tueksi. EI ole ensimmäinen lapsi ja nukkuu vieressä jne. Olen vähän samaa mieltä, että kantsii odottaa pari kk, että vanhenisi. Hänellä on myös hampaita tulossa, mutta ei ole koskaan nukkunut hyvin.
Elisabeth Pantleyn Pehmeä matka höyhensaarille. En ole itse lukenut, mutta olen kuullut siitä kehuja.
Meillä itsellä on 10 kk poika, joka herää useammman kerran yössä ja nukkuu parhaiten tissille. 8-10 kk on kuulemma kaikkein huonoin aika unikoululle, kun vauvoilla on usein silloin eroahdistusta. Meilläkin on yksi unikoulukokeilu kun poika oli 9 kk, mutta edelleen poika nukkuu meidän välissä. Kokeillaan parin kuukauden päästä uudelleen.
Noista pehmeistä unikouluista, googlaa tassuttelu ja unikoulu niin löytyy ohjeita, MLL:n sivuilla oli musta aika hyvät ohjeet.
tällainenkin menetelmä on: http://drjaygordon.com/attachment/sleeppattern.html
Meillä poika söi öisin vielä tuolloin 1v5kk iässä, joten haeskelin apuja Maitolaituri-keskustelupalstalta. Siellä törmäsin mm. Pantleyn menetelmään. Lopulta päädyin vain nostamaan itkevän lapsen syliin ja rauhoittelemaan siinä. Viimeisen unikoulun toteutti lapsen isä myös sylittelemällä ja se tehosi yhdessä yössä.
9kk:n iässä yritin unikoulua neuvolan "käskystä" ja se turha kokeilu kaduttaa. Joten neuvoisin kuuntelemaan omia vaistoja tutustuttuasi eri vaihtoehtoihin =)
4
Paljon kiitoksia kun jaksoit laittaa linkkejä ja vihjeitä. Tutustun niihin.
heti havahtu, jos en ollut lähellä ja nukahtaminen kesti yli puoli tuntia. jos jätin huutan itsekseen niin nukahti 5-10 minuutissa. Tuokaan ei kyllä tuonu pysyvää tulosta. Parhaiten nukkuu meidän sängyssä...