Uskottomuus, mitä tehdä?

Ei HÄN ajattele piristävänsä syrjähypyillä avioliittoaan. Jotkut kommentoijat lohduttivat, että se siitä silti saattoi olla lopputuloksena.



Ettekö oikeasti ole huomanneet, että elävässä elämässä asiat eivät ole mustavalkoisia, vaan ikävillä ja pahoilla asioilla voi olla hiukan yllättäen myös hyviä seurauksia.



Ap minusta ihan tunnollisesti myöntää olevansa yksin vastuussa teoistaan.



-12/15-

Pettämisestä ei olla keskusteltu. Molemmilla arvomaailma kuitenkin että se on väärin. Ette tosiaan tainneet lukea kommenttejani kokonaan, koska en todellakaan piristä liittoamme pettämällä. Tein virheen. Minä itse. En ole vedonnut siihen, että koska Suhde oli paska tai että hyväksikäytön takia päädyin niin tekemään.



Mustavalkoista ajattelutapaa on se, ettei tajua että joskus ihmiset tekevät virheitä. Minä olin tyhmä ja sokea kun en nähnyt mieheni arvostusta, minä olin se joka loin heikon hetken itselleni.



Niin sitä monet sanoo että ei koskaan petä, ei koskaan tee virheitä. Tai että jättää pettäjän niille sijoilleen. Tosielämässä aSiat ovat kuitenkin toisin.



Minä en näe sitä että pettäminen piristi suhteemme. Olisin voinut herätä asiaan helpommankin kautta mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.



Tajusin itse ajaneeni itseni heikkoon hetkeen ja tiedän mikä minut siihen ajoi. En puhunut miehelleni asioista jotka minua vaivasivat, vaan suljin ne mielestäni. Ja tulos oli tämä. Mitä opin? No sen että tunteistaan pitää puhua.



Minusta pettäminen on väärin, ja jos joku tulee heittämään ihanaa kommenttia siitä miksi sitten teit niin, kysy itseltäSi mitä virheitä olet tehnyt ja miksi.



En minä halua miestäni satuttaa kertomalla hänelle, vaikka voihan se olla että asia tulee ilmi. En tiedä kuinka todennäköistä on että tämä toinen mies kertoo miehelleni, hän on hyvin äkkipikainen. Toisaalta en usko, siinä saattais turpiin tulla jos huonosti käy. Miettien että mies tulee toiselle sanomaan tollasen asian. Mihinkä se viha kohdistuu ensimmäiseksi.



Ei, turha spekuloida. Tunnontuskar tästä on ja tulee olemaan kerroin hänelle tai en, mitä hyötyä on että hän saa tietää?

Ap

mieleen, että elät jonkinlaista pyristelyvaihetta elämässäsi, etkä halua sitä huomata edes itse.



Olet hyvin nuori ja olette molemmat toistenne ensimmäiset (korjaa jos olen väärässä, luin ketjusi läpi eilen mutten silloin ehtinyt kirjoittaa, ja tällainen muistikuva mulle jäi?). Olette varmasti tosissanne, en tarkoita mitenkään väheksyä tätä. Sinä kuitenkin olit tyytymätön tilanteeseenne, nytkin kirjoitat paljon, kuinka miehesi "omalla tavallaan" näyttää välittämisensä. Tästäkin minusta loistaa läpi se, ettet edelleenkään ole siihen tyytyväinen, MUTTA koska olet niin syvästi pahoillasi teostasi etkä halua/uskalla kuvitella elämääsi ilman nykyistäsi, elättelet itsellesi visiota, että oletkin itse asiassa hyvin etuoikeutettu kun saat olla tämän miehen kanssa ja että sinä sitä oikeasti haluatkin.



Toki voit halutakin, en edelleenkään tarkoita aliarvioida sinua tai kykyäsi tulkita omia tuntojasi. =) Päinvastoin, kirjoitat kyllä hyvin kypsästi. Sitä vaan, että jos tilanne jostain syystä lähiaikoina (viikoissa? kuukausissa? vuodessa?) eskaloituu siihen, että päädytte eroon, kerroit tai et, niin toivon että muistat silloin tämän kirjoitukseni, ja osaa suhteuttaa tämän kaiken silloin omaan viitekehykseensä, osana sinun elämääsi.



Uskon kyllä, että koet nyt vahvasti halua jatkaa elämääsi yhdessä tämän miehen kanssa. Ja kyllähän monet nuoruudessa solmitut suhteet kestävätkin läpi elämän. Mutta jonkunlainen tyytymättömyys mieheen on ollut olemassa jo, ja siitä johtuen sinä ajauduit tekoosi. Tekoon, jota et itsekään hyväksy, mutta joka on kuitenkin inhimillinen. Et osaa antaa itsellesi anteeksi ja pelkäät kuollaksesi, miten miehesi reagoisi, jos saisi tietää.



Kaiken tämän velloessa päässäsi yrität myös tehdä päätöstä, pitäisikö sinun kertoa miehelle vai ei. Että mikä tuntuu sinusta oikealta niiden oppien mukaan, joita olet tähän asti elämässäsi noudattanut. Olet ilmeisesti päättänyt olla kertomatta, mutta huomaan, ettet koe sitä sydämessäsi oikeudenmukaiseksi valinnaksi, vaikka yritätkin tyytyä siihen. Olet nyt nostanut miehesi jollekin jalustalle, aliarvioit itseäsi, koet, ettet lähestulkoon ole edes miehesi arvoinen.



Muista kuitenkin, ettei mies ole sen ihmeellisempi kuin ennen tekoasi. Sinä vain romantisoit asiat siksi. Hän ei ole muuttunut, koska hän ei tiedä mitä olet tehnyt. Sinä olet muuttanut suhtautumistapaasi mieheen, koska haluat niin kovasti olla hänen kanssaan, koska niin kovasti, että hän jättäisi sinut. Minkä mies luultavasti nuoruuden ehdottomuudessa tekisikin.



Kukaan ei osaa sanoa, mikä on oikea ratkaisu. Kukaan ei voi myöskään tuomita sinua ihmisenä, ymmärräthän - kukaan meistä ei tunne sinua. Voimme tuomita tekosi noin yleisellä tasolla, mutta vain sinä voit ratkaista kuinka tässä tulee edetä.



Jos päätät olla kertomatta ihan todella, niin luulen, että asia jää vaivaamaan sinua. Kulutat jossain vaiheessa loppuun tuon miehesi ylenpalttisen ihailun, heräät joku päivä huomaamaan, että todella, hän on yhtä välinpitämättömän tuntuinen kuin aiemminkin eikä tarjoa sinulle sitä, mitä sittenkin kaipaat. Ehkä haluat olla yksin, etsiä jotain muuta. Ehkä käytät tätä pettämistäsi osasyynä eroon mielessäsi silloin, "kun kerran olen pettänytkin"... Siinä vaiheessa et oikein voi minusta olla asiasta rehellinen.



Kirjoitan tämän peilaten ihan omaan menneisyyteeni nuorena naisena. Pitkässä, nuorena aloitetussa suhteessa, joka alkoi väljähtyä. Petin ja koin ihan samoja tunteita kuin sinä. Mieshän on ihana, miten saatoin, en ansaitse häntä! Hetken aikaa asiat olivat "paremmin", mutta kyllä se pettäminen (en myöskään kertonut) kaihersi, ja oli osana syömässä suhdetta loppuun. En tiedä missä olisimme, jos olisin kertonut? Jaa, tuskin silti yhdessä, luulen että meidän suhteemme ei ollut niitä, jotka oli tarkoitettu kestämäänkään. :D



Mutta kun tuosta kaikesta on jo vuosia, vuosia aikaa, ja kun tiedän elämästä sen mitä tiedän nyt, niin jos olisi mahdollista palata siihen aikaan, niin tietäisin että minun olisi parasta kertoa heti. Antaa miehelle mahdollisuus dumpata minut (senkin tiedän, että kaikesta sydänsurusta selviää!) jos niikseen olisi tullut ja kaiken itsesyytöksen jälkeen olisin nopeammin valmis elämään eteenpäin, jotain oppineena (en muuten ole pettänyt tuon jälkeen). Sen sijaan, että suhde olisi hiipunut vielä joitain vuosia tuosta eteenpäin ihan vain siksi (nyt sen tunnistan), että en uskaltanut luopua hänestä.

Normaalisti kannustan kertomaan, mutta tässä tapauksessa en.

Tästä syystä:

Rakastuin mieheeni syvemmin ja syvemmin ja nyt nautin jokaisesta päivästä niinkuin se olisi viimeinen, jokaisesta sanasta, hetkestä jonka olen hänen kanssaan.



Jotkut asiat tapahtuu syystä ja sulla se oli tämä. Et kerro miehellesi. Kestät syyllisyyden itse, mutta mielestäni sitä ei kannata enää tuntea. Et mene nyt pilaamaan teidän hyvää suhdetta vaan jatkat nykyiseen malliin ja olet onnellinen että rakastat nyt miestäsi.

kanna taakkasi yksin, älä vieritä tuskaasi toiselle. On monia tapauksia, kun sanoisin toisin, mutta en tällä kertaa, eli ota opiksesi ja jatka elämää. Toivottavasti myös miehesi huomaa sinun muutoksen ja alkaa kohtelemaan sinuakin paremmin.

älä älä... älä haavoita miehstäsi. Sinä kadut sydämmessäsi ja se riittää. Anna asian olla, aika tekee kyllä asiassa tehtävänsä.

Pelkään kuitenkin sitä, että tämä ex-kaverimies haluaa kostaa että katkaisin välini häneen täysin, ja kertoisi miehelleni.

Tiedän että kärsin syyllisyydestä kerroin tai en, ja se ei auta omaa oloani, että kertoisin miehelleni. En pelkää sitä mitä mulle sit tapahtuu jos hän saa tietää. Pelkään sitä tuskaa mitä hän tuntee. Psykoterapeuttini on sanonut ettei mun kannata kertoa ja psykoterapiassa saanen työstää tunteitani, mutta en edes toivo että selviän tästä helpolla.



Rakastan häntä niin syvästi ja voin olla itsekin varma että mitään tälläistä ei pääse koskaan tapahtumaan enää ikinä.

pettänyt hän todennäköisesti ei paljon edes miettisi kertomista. Naiset kärsii pohjanmaan kautta. Hankala juttu!



Miten muuten olet voinut olla uhri 15-vuotiaana. Kirjoitiksesi perusteella arvelisin että olet hyvin hakusessa koko tyttö!

Tarkenna kysymystäsi, en tiedä ymmärsinkö oikein. Mitenniin en ole voinut olla uhri 15-vuotiaana? Tämä siis tapahtunut pitkään ennen mieheni tapaamista ja tämä kaverimies eri tyyppi kuin tämä hyväksikäyttäjä.



Ei enkä haluaisi tietää jos mieheni olisi pettänyt ja jättänyt sen yhteen kertaan. Jos olisi ollut pidempi suhde niin sitten olisin halunnut tietää missä vika ettei oman puolison kanssa koe samoin, kuin ennen. Mutta enhän minä tämän tehneenä voi objektiivisesti sanoa haluaisinko tietää vai en.



Ehkä dramatisoin, mutta kaippa tää kärsimys on vaan merkki siitä että jonkin sortin omatunto pääkopasta löytyy...

- eli en suosittele kertomaan, joskus valitettavasti tarvitaan "herätys" että huomaan miten hyvin jotkut asiat onkaan. Tsemppiä!

P.s. en ole itsekään kertonu pettäneeni miestäni, enkä aiokaan...enää en sitä tekisi!!

Kiitoksia vastanneille ja kiitoksia asiallisesta lähestymisestä.



Herätys tuli ja hyvin kovakourainen sellainen... Kuinka sä olet itse selvinnyt tästä? Onko siitä kauankin kun sulla tää herätys tuli? Mulla se oli toukokuussa päälle kuukauden ennen häitä...

Miten muuten olet voinut olla uhri 15-vuotiaana. Kirjoitiksesi perusteella arvelisin että olet hyvin hakusessa koko tyttö!

Oletko vähän tärähtänyt? Aikuinen nainenkin voi olla seksuaalisen hyväksikäytön uhri, et ole koskaan raiskauksesta muka kuullut...?

Ihan hyväkin, että noin on, ettet mene torveilemaan toiste.



Ja sun pitää nyt oikeasti yrittää rakentaa itsetuntoasi niin, ettet kenen tahansa imartelijan edessä ala pöksyjäsi riisua.



Älä kerro miehellesi, se ainoastaan loukkaa ja ahdistaa häntä. Mitä sillä saavuttaisit kuin korkeintaan hiukan lääkettä syyllisyydentuntoosi?



Ota opiksesi ja hyväksy se, että sinäkin voit mokata, etkä ole pelkkä UHRI.

Psykoterapiassa onneksi päästään käsittelemään kaikki mahdollinen. Hakeuduin sinne, koska rupesi se vanha möntti takaraivossa kasvamaan liian suureksi, sen tein ihan liian myöhään. Psykoterapeutilleni olen kertonut että näin pääsi käymään ja hän kertoi nimenomaan häitä edeltävien tunteideni ja sen miksi olin heikko kun toinen tulee ja nostaa jalustalle, imartelee.

Yhtenä päivänä hän kysyi että pidänkö minä itseäni arvokkaana ja rakastanko itseäni. En osannut vastata. Se oli kuin kylmä totuus päin naamaa, ja se arvottomuuden tunne ja itseinho ollut aina sieltä hyväksikäytöstä asti. Se pisti ajattelemaan. Sitten kerroinkin että en ole pitänyt itseäni arvokkaana ja päädyin pettämään miestäni. Hän sanoi että hänen ei tarvitse sitä tietää välttämättä, hän ei sillä tiedolla mitään muuta saa kuin kärsimystä.

Välillä ihan hirveitä päiviä, jolloin itken kun olen yksin, masentaa ne vanhat asiat ja nyt erityisesti se että olen pettänyt miestäni, ja empaattisena ihmisenä myötäelän tuskaa jonka hän voisi siitä kokea, ja en halua hänen missään nimessä kärsivän yhtään. Tuntuu välillä ylivoimaiselta ajatella että jos kertoisin, voisin menettää hänet, tuottaa hänelle tuskaa, murtaa hänen maailmansa sirpaleiksi. Olemme kasvaneet yhteen näiden neljän vuoden aikana, ennen häntä elin vanhempien kanssa, samoin hän, sitten muutimme yhteen eikä kumpikaan meistä ole nähnyt tai kokenut sitä elämää ilman toista.



Hän on erittäin hyvä mies, ja ihmettelenkin välillä omaa sokeuttani, kuinka tyhmää olla huomaamatta sitä että toinen arvostaa - omalla tavallaan vaikkei se olekaan ylistämistä.



Aion todella tehdä terapiassa töitä sen eteen että voin olla eheämpi ihminen ja etten tosiaan lankea heikkouteen imartelujen edessä. Teen kaikkeni korjatakseni sitä mitä vielä voin...



Ap

Teit itsekkäästi, kun petit miestäsi. Älä tee toista itsekästä tekoa perään ja vieritä tuskaasi miehellesi. Tahdot kertoa hänelle koska oma olosi on niin paha. Seuraisiko siitä mitään hyvää? Ei. Olosi helpottuisi mutta miehesi kokisi suunnatonta tuskaa.



Minäkin normaalisti kannustaisin kertomaan, mutta tässä tapauksessa ei. Teit virheen, nyt saat kestää sen seuraukset itse. Yritä olla jatkossa miehesi arvoinen ja muista että suhteenne oli karikossa kun päädyit tuollaiseen tekoon. Things can only get better. Tsemppiä!



T. Itsekin miestään pettänyt ja sen tunnustanut

Mainitsin tuon uhrin rooliin uppoutumisen, koska riskinä on, että jos joutuu hyväksikäytetyksi, siihen uhrin rooliin on helppo vetäytyä vastuusta.



Ja nyt en yritä vittuilla, vaan tarkoitan sitä inhimillistä seikkaa, että ei tunnista itsessään kykyä tehdä päätöksiä ja valita - vaan ajattelee, että kaikesta tekemästään typerästä ja pahasta voi aina syyttää jotakuta muuta. "En voi tälle mitään, se on se hyväksikäyttö ja se paha hyväksikäyttäjä, joka minusta teki tällaisen, että lankean imartelulle..."



En nyt sano, että noin tekisit, mutta riski on olemassa. Omassa vastauksessasi tunnustat vastuusi, ja se vaikuttaa hyvältä, jos aidosti niin ajattelet.

Uhrin rooliin on erittäin helppo tukeutua, mutta itse tiedostan että ihan omasta itsestä tää liikkeelle lähti. Vaikka kuinka syyttäisin hyväksikäyttäjää hän ei kuitenkaan se ollu joka petti miestään, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Tai vaikka kuinka syyttäisin itse tapahtumaa että sen takia tapahtui mitä tapahtui. Sen vaan sanon, että tunnelukot mitkä jääneet tästä hyväksikäytöstä, ovat osasyy siihen miksi aloin tuntea itseni niin arvottomaksi mieheni silmissä. Seksistä en saa niinkään nautintoa tän hyväksikäytön seurauksena, siis orgasmia - mutta nautin suunnattomasti siitä kun mieheni nauttii. Siinä saan henkisen tyydytyksen, mutta en tiedä itse että mikä syynä sitten siihen sänkyyn menoon oli, kun seksistä en saa sellaista nautintoa. Kaippa sitä jollain tasolla pitää seksiä arvostuksen osoituskeinona, en tiedä. En muista mitä tapahtui juuri ennen pettämistä enkä muista pettämisestä muuta kuin sen etten todellakaan nauttinut siitä -jälkeenpäin ajateltuna kun havahduin vasta myöhemmin siihen totuuteen...



Syyllinen olen minä itse, minä mokasin. Se on fakta. Eihän mun kannata mun miestäni oman mokani takia kärsityttää...



Ap

sinä kärsit tarpeeksi jo nyt. Sinulla on voimakas omatunto ja kärsit ja syytät itseäsi ihan loputtomasti tekosi takia. Et vieritä syytä minnekään, et menneisyyteesi, et avioliittoosi. Seisot siinä tekosi takana, se on harvinaista nykyaikana.



Mutta sinun pitää oppia olemaan itsellesi myös armollinen. Armo kuuluu myös elämään. Olet tehnyt väärin, mutta nyt kadut ja olet oppinut paljon, itsestäsi, tunteistasi, elämästä. Tämä tapaus on kääntynyt voitoksi. Olet rakastunut uudelleen mieheesi, osaat arvostaa parisuhdettasi ja näet kaiken uusin silmin. SIINÄ MIELESSÄ syrjähyppysi jopa "kannatti", eikö totta?



Ota tämä niin, että elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Tämä on sinun elämäsi historiaa ja aikanaan tämäkin muisto haalenee. Me kaikki, ihan kaikki teemme virheitä. Virheetöntä ihmistä ei olekaan.



En kertoisi miehelle, koska mitään ei saa tekemättömäksi ja koska miehesi elämä menisi tästä pilalle, haluatko sitä? Et tietenkään. Rakasta miestäsi, iloitse elämästäsi, iloitse kehityksestäsi ja eheytymisestäsi.



Onnea elämääsi :)

Olen saanut enemmän Ymmärrystä osakseni kuin odotin... Kiitos. Olen äärettömän onnellinen että vastaukset on olleet asiallisia, eikä suoraan lähdetä haukkumaan. En tiedä odotinko alitajuisesti sitä että minut haukuttaisiin, mutta jollain tasolla helpotti purkaa tätä asiaa hieman.



Voisinhan minä tosiaan olla niin itsekäs ja syyttää huonoa suhdetta pettämisestäni(kuinka et rakastanut huomioinut tai ollut tarpeeksi minulle), tai sitä hyväksikäyttöä/käyttäjää, tai sitä ihmistä kuka täällä kävi sen yhden viikonlopun aikana. Se olisi helppo tie käydä läpi ja saada itsensäkin uskomaan siihen, että ei ole millää lailla syyllinen. Minä itse hautasin tyytymättömyyden tunteeni, minä itse ajoin itseni siihen heikkoon tilaan.



Ajallaan voi olla että pääsenkin tässä asiassa eteenpäin, mutta annan sen ottaa aikansa, ja käyn läpi tämän itse ja kasvan, kehityn enkä sysää miehen niskaan taakkaa jota ei kenenkään tarvitsisi saada kontolleen. Ei kenenkään koskaan. Ikävä kyllä (toisaalta itseäni helpottaa) en ole ainut tässä tilanteessa eivätkä petetyt ole myöskään yksin.



Miestäni petettiin kerran nuoruudessa. Mieheni oli valmis silloin jatkamaan mutta tää tyttö ei. Vaikka tiedän tämän, että mieheni oli silloin valmis antamaan tälle tytölle anteeksi, en halua tukeutua siihen, että hän haluaisi jatkaa kanssani kun olisin itsekäs ja kertoisin hänelle. Mistä sitä tietää. Henkisesti olen valmis jollain tasolla kohtaamaan myös sen, että jos hän koskaan saa tietää, että saatan menettää hänet, tai hän haluaisi jatkaa jolloin suhteen jälleenrakennus olisi hyvin pitkä prosessi. Olen mennyt elämässä eteenpäin asenteella " varaudu pahimpaan, toivo parasta".



Nyt kuitenkin pettämisen jälkeen olen huomannu nauttivani joistain asioista muutenkin erilailla kuin ennen. Olen elänyt jatkuvassa ahdistuksessa vaikken ole sitä tiedostanut, monta vuotta. Nyt jostain syystä ahdistus lievenee, ja tulevaisuus näyttää ihanalta.



Minulla on ihana mies, hän sai juuri vakituisen työpaikan ja puhuu omasta talosta ja lapsista. Hän ei ole ennen osannut toivoa tulevaisuudelta mitään, mutta nyt. Hän on kuin suloinen pikkupoika pikkuautojensa kimpussa puhuessaan meidän tulevaisuudesta.



Ahdistus on tänään hieman helpottanut, vaikka toisaalta välillä tuntuukin, että se on väärin jos en kärsi alituiseen...



Ap