Uskottomuus, mitä tehdä?

on monella lailla samanlainen menneisyys ja ongelmakin oli muutamassa suhteessa sama. Jos tietäisit, että miehesi kärsisi paljastuksestasi hetken aikaa, jättäisi sinut ja löytäisi sitten unelmiensa naisen ja eläisi onnellisesti elämänsä loppuun asti, niin kertoisitko? Vai valitsisit sen, että et kerro, ja mies elää sinun kanssasi? Tätä siis itse joskus pohdin..

Olet oppinut virheestäsi ja siitä on seurannut ilmeisesti paljon hyvää parisuhteellenne:)



Väärin mikä väärin mutta älä kerro ja pilaa kaikkea.



ANNAN ITSELLESI ANTEEKSI! Jokaisella on joskus heikkoja hetkiä ja jokainen tekee elämässään virheitä. Niistä opitaan ja mennään eteenpäin.



Älä jää märehtimään. Pahennat omaa oloa ja myös teet haittaa parisuhteellenne.



Tiedän tasan miltä sinusta tuntuu. Itselläni oma kokemus neljän vuoden takaa

mä en osaa sanoa. Sen asian ajattelu, että mieheni löytäisi toisen ja eläisi meidän unelmat hänen kanssaan tuntuu pahalta. Toisaalta taas jos kerron ja näin tapahtuu niin hän pääsee kohti parempaa.



Itse tulen aina kärsimään tästä. syyllisyys ei tule katoamaan. Siltä se ainakin tuntuu.



Tällä hetkellä olen kuin olisin vastikään häneen rakastunut ja haluaisin vaan että elämämme yhdessä olisi onnellista.



Mistään ei voi olla varma, mitään ei voi yleistää ja se elämästä tekeekin niin vaikeaa, koska kukaan ei koskaan voi tietää vastauksia mitä tulee tapahtumaan.



Toisaalta hän jopa saattaisi antaa anteeksi ja unohtaa, tehdä enemmän töitä että minullakin hyvä olla?



Itse hoidan eläimemme, taloutemme, kodin, opiskelen ja hän käy töissä. Haluan tarjota hänelle sen, että kun hän tulee töistä, hän voi tehdä mitä haluaa, naiivia ehkä, mutta hän on nauttinut siitä. Itse nautin siitä nyt paljon enemmän kuin silloin kun hän oli työttömänä ja ei tehnyt kodin eteen mitään, minä kolmea työtä ja sen lisäksi hoidin kodin ja talouden.



En tiedä, en haluaisi hänen syntymäpäiväänsä pilata enkä jouluaan, koska hän on puhunut kuinka koskaan hänen perheessään (keskimmäinen lapsi, eroperhe) häntä ei koskaan huomioitu jompanakumpana päivänä koska ovat niin lähekkäin, hän on koko elämänsä kokenut ettei ole kenellekään tärkeä.



Hän merkitsee minulle kaikkea. hän on puhunut kuinka hän ei voi kuvitellakaan elämää ilman minua, kuinka olemme kasvaneet yhteen. Tunnen syyllisyyttä varsinkin niillä hetkillä. mutta kuitenkin olen onnellinen hänen onnestaan. Miksi tää on niin vaikeaa?



ap

että pääsi ei hajoa syyllisyyteen? Koska onhan kaikenlaiset salaisuudet hirveä taakka. Uskotko että voit käsitellä tuota asiaa terapiassa? En siis sano että pitäisi kertoa, kysyn vain mielipidettäsi.

Ihmettelenkin miten tv-sarjoissa niin isoja salaisuuksia pidetään taakkana ja ollaan normaaleja... näin kevennyksenä..



Terapiassa pääsen puhumaan asiasta jonkun kanssa ja samalla satuttamatta miestäni. Vuoden/kahden mittainen psykoterapia on edessä.



Tällä hetkellä syyllistän itseäni niin paljon että ehkä senkin takia mietin kertomista ja tunteet sillä saralla heittelevät niin paljon.

Välillä tuntuu että kestän, kun näen mieheni onnen, välillä tuntuu etten kestä. menee niin laidasta laitaan. Sen takia onkin niin sellainen olo että olen hukassa. Toisaalta olisin voinut tehdä pahemmankin virheen ja jatkaa suhteena, mutta en pystynyt siihen.

päätät olla kertomatta niin sitten sinun pitäisi lakata tuntemasta niin voimakasta syyllisyyttä. Koska eihän siitä mitään tule että olet koko ajan kaamean syyllisyyden vallassa, eiköhän se mieskin sen jostain jossain vaiheessa huomaa. Ehkei miehen synttärit ja joulu ole oikea paikka asiasta kertoa, vaikka päättäisitkin tästä puhua. Kunhan siis tosiaan ne taudit on taatusti poissa kuvioista, pahempaa syyllisyyttä sitä tuntee jos tartuttaa toiselle sukupuolitaudin..

olen pettänyt sekavassa mielentilassa ja tilanteessa, mutta olen ajatellut, että vaikka ne ovatkin osatekijöitä, niin minusta näköjään löytyi sellaista itsekkyyttä mitä jollain toisella samassa tilanteessa ei olisi ollut. Ehkäpä sen faktan hyväksyminen vie jotenkin eteenpäin syyllisyysasiaa (tai sitten ei). Että siis kyllähän sinäkin varmasti tiesit tekeväsi väärin ja teit niin silti. Ei se silti tarkoita että olisit antikristus ja paha ihminen.

luinkin tarkemmin ja sanoit ettei se ollut tietoinen päätös. Siinä tapauksessa tilanne on eri kuin minulla, sillä vaikka olin humalassa ja sekaisin niin tiesin kyllä mitä tein.

Ihmisistä kukaan ei ole täydellinen en minäkään, ja ihminen on kuitenkin jossain määrin itsekäs olento.



Syyllistäminen ei muuta virhettäni miksikään ja sillä ajatuksella olen koittanut selvitä. Olen herkkä tuntemaan syyllisyyttä jos jonkinmoisesta asiasta, ja herkkä syyllistämään itseäni ja moittimaan itseäni. Muita en moralisoi hauku tai arvostele koskaan koska ei siitä apuakaan ole... En tiedä miksi sitten teen sitä itselleni. Terapeutti sanoi että opetellaan siihen etten syyllistäisi itseäni ja opetellaan siihen että arvostan itseäni.



Kaippa tästäki selviää ja asiasta avautuminen tänne ja teidän kysymysten ja kommenttien avulla ymmärrän enemmän tilannetta ylipäätään...



Vaikea on olo. Helpottaako tämä syyllisyys? En tiedä. Vielä.



Ap

Toisaalta jo se, että päästin miehen imartelemaan ja annoin itseni tuntea sen takia itseni hyväksi, voi olla että olikin tietoinen päätös. Siinä määrin ei ollut tietoinen tai ehkä ennemmin olisi tullut sanoa ettei ollut suunniteltu juttu. Tietoinen muttei suunniteltu. Niin sen kai täytyy olla.



Ap

tarkoitinkin vain, että vaikka se olisi ollutkin tietoinen päätös ja väärä sellainen, niin ei se silti tarkoita että sen virheen tehnyt ihminen olisi kamala hirviö. Monet pettää tuntematta mitään syyllisyyttä. Uskon että perusluonnoltasi et ole pettävää tyyppiä tai sinäkään et sitä tuntisi. Siinä mielessä voi tätäkin kutsua virheeksi vaikka se olikin ehkä tietoinen päätös.

Uskon että miehesi antaisi anteeksi ellei olisi tuota historiaa eksän kanssa. Se luultavasti tekee sinun teostasi pahemman.

Mittakaava on vaan eri... Toisaalta kun luin muistaakseni suhdesopasta miesten kertomana pettämisestä, ja heidän vaimoillaan ollut pidempi suhde eivätkä katkaisseet välejä pettämiskumppaniin, tulee olo että siinä mitakaavassa virheeni on onneksi vielä pieni. Nämä miehet halunneet jatkaa suhdetta.



En ole pettävää laatua ja sen takia varmaan olenkin niin sekaisin. Olen ajatellut että olisin kamala ihminen jos ikinä tekisin jotain sellaista ja nyt kun tein - olen ajatellut että tosiaan olen kamala, mutta silloin kun mietin että jokainen tekee virheitä, en tunne oloani niin kamalaksi ja sitten tulee syyllisyys, etten tunne itseäni kamalaksi.



Ap

vaan että päästi tämän miehen elämäänsä!!!! Se on eri asia ja kyllä 15 v tietää mitä makaaminen on!

Nimenomaan... 15-v täytyykin jo tietää mitä makaaminen on. Ei ole mitenkään epätavallista että ruvetaan puuhiin jo 14-vuotiaanakin. En kaduntämän miehen elämääni päästämistä niin paljon kuin kadun pettämistä. Olin hyvin sinisilmäinen silloin, uskoin tältä mieheltä melkein mitä vain. Olisipa vaan joku kertonut minulle aikaisemmin että tuollaiseen ei ole pakko suostua. Opettanut minua kunnioittamaan itseäni. Jos ikinä lapsia saan, aion yrittää opettaa heitä, etteivät tee samaa virhettä kuin minä.



Välillä tuntuu niin ylivoimaiselta ajatella että mitä seurauksia miehelleni tästä kertomisesta olisi. Sen verran itsekäskin olen että kyllä pelkää myös että mieheni jättää minut asian takia, kai sekin ihan luonnollista on...



Ap

Ok, olet kokenut kovia. Nyt olet kuitenkin aikuinen. Aikuiselle ei käy niin että havahtuu vessasta ja on tehnyt jotain ilman tietoista päätöstä.



Eli vastuuta kehiin nyt ensimmäisenä. Sinä teit päätöksen ja sinä petit. Nyt ei ole sitä syntipukkia kuten nuoruudessasi vaan päätös oli sinun.



Sen jälkeen mietit tilanteen uudelleen.

Nimenomaan olen täällä aikaisemmin jo sanonut että tässä ei ole muuta syntipukkia kuin minä itse. En syytä hyväksikäyttöä, hyväksikäyttäjää, en syytä parisuhteen solmua, tai sitä ex-kaveria.



Pari viestiä sitten totesin että jossain määrin varmaan olikin tietoinen päätös, mutta ennen tapahtunutta en suunnitellut pettäväni miestäni. En suunnitellut ja miettinyt, ehkä olin sen verran itsekäs ja ajanut itseni heikkoon tilaan että llin altis vaikutuksille enkä kyennyt tekemään oikeita päätöksiä ja tein väärän päätöksen... Tein virheen. Minä mokasin. Ei tästä voi selitellä ja valehdella itselleen että syy olisi jossain muualla kuin itsessäni.



Ap

Lukekaa hyvät ihmiset ap:n jutut ennenkuin kommentoitte asioita! Hän selvästi ymmärtää itse seisovansa virheensä takana ja kuinka moni nykyaikana sitä tekee? Moni pettäjä syyttää kaikkea muuta paitsi itseään! Ap:sta paistaa itsesyytökset ja mieletön pelko! Tuomitkaa jos haluatte mutta siinä vaiheessa kun olette itse tässä tilanteessa missä ap on niin turha itkeä kun tulee taas niitä jotka eivät osaa/jaksa lukea ja ymmärtävät asiat väärin!



Ap, olet kokenut hurjia, ja huomaankin ettet syytä näistä tapahtumista muita. Toisaalta jos kertoisit miehellesi asiasta ja hän Ymmärtäisi asian niin kuin aika moni täällä ymmärtänytkin, hän varmaan voisi antaa sen anteeksi. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, ja jos miehesi suuttuu ja eroaa sinusta, olisiko se maailmanloppu? Ei, ei siihen kuolisi vaikka suunnattoman pahalta se tuntuisikin. Ymmärrän jos tuntuu ylivoimaiselta myös senkin vuoksi että olet löytänyt hänet- teidät uudelleen ja jotain hyvää olisi kamala heittää hukkaan.



Virheiden teko on inhimillistä niin kauan kun niistä ottaa opikseen ja minusta olet hyvin ottanut opiksesi virheestäsi. Lieventävänä asianhaarana minusta on se, että hairahdus tapahtui vain kerran, etkä pitänyt yllä salasuhdetta- rakastunut toiseen ja jättänyt miestäsi sen vuoksi. Se olisi ollut hänelle tuskallisempaa.



Ne jotka eivät ole kokeneet pettämistä - on turha sanoa että kerro pois vain, ja varsinkaan ne jotka eivät omasta mielestään voisi koskaan antaa pettämistä anteeksi, tilanne voi kuitenkin olla toinen siinä vaiheessa kun tälläinen tilanne eteen tulee. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.



Ap:lle hurjasti voimia, ja jos se sinua yhtään helpottaa, ymmärrän sinua ja annan sinulle anteeksi. Anna sinäkin itsellesi anteeksi, ja yritä unohtaa. Miehesi ymmärtäisi varmasti, miksi olet salannut asian häneltä. En usko että hän sinua jättäisi virheen mittakaavan ollessa noinkin pieni verrattuna pahempiin. Virhe oli tämäkin mutta virheitä tekee ja niistä oppii.



Toisaalt teillä oli ongelma siinö vaiheessa kun tähän tilanteeseen päädyit, ja se ongelma ei ilmeisesti ole kadonnut, sivuutatko sen vain? Jos kuitenkin kertoisit miehellesi, ehkä se olisi herätys hänelle alkaa kohdella sinua tasavertaisena ja alkaisi ottaa vastuuta. Voimia runsaasti!

Ja se joka sanoit että ap olisi huono vaimo? Taitaa olla ihan niin että ap on hyvä vaimo mutta on ihan ihminen niinkuin me muutkin ja ihmiset tekee virheitä.



Minun käsitykseni mukaan ap hoitaa kodin, eläimet, talouden ja antaa miehelle mahdollisuuden rentoutua töiden jälkeen kotona? Mitä huonoa siinä on? Moni mies varmaan antaisi vasemman jalkansa saadakseen tuollaisen vaimon kuin ap, ja olisi kunnioittanut ja arvostanut todenteolla eikä ap olisi päätynyt pettämään. Missään nimessä en sano että syy olisi miehessä vaan se että virheillä on aina joku tausta miksi yksilö päätyy tekemään huonon ratkaisun. Ap myöntää itse olleen vastuussa teostaan, miksi siis mennä tuomitsemaan. Nyt ehkä tärkeintä olisi ap:lle saada muiden kokemuksia kuulla, hänhän kysyi onko kohtalontovereita? Hänelle voi olla hyvinkin terapeuttista saada täältä mielipiteitä ja neuvoja, koska se voinee selventää tilannetta hänelle.

Kokemuksia kaipasinkin. Kaipasin kokemuksia siitä, voiko tälläisen salaisuuden kanssa elää, tai että voiko parisuhde jatkua tälläisen jälkeen.



Kiitos edelliselle vastaajalle. Jokaisella on omat mielipiteensä, ja saa ollakin.



Objektiivisesti en pysty itse katsomaan tilannetta, ja sen vuoksi onkin helpottavaa, kun ihmiset ovat kyselleet ja kommentoineet asiaa. Näen asiaa eri kanteilta, ja se helpottaa oloani. Kiitos niille tuntemattomille jotka haluatte tukenne antaa toiselle tuntemattomalle, tästä on todella suuri apu.



Tänään ei tunnu niin pahalta. Aamulla heräsin ennen miestäni ja vein aamupalan aamukahveineen hänelle sänkyyn ja helliteltiin ennen töihin lähtöä. Hän on välillä hyvin (omalla tavallaan) huomaavainen, ja onhan jokaisella ihmisellä tosiaan oma tapansa näyttää välittäminen. Mieheni ei sitä niin näkyvästi tee kuin kuvittelin, ja tämän vuoksi ajoin itseni heikkoon tilaan. Suljin tunteeni sisääni ja ajoin itseni siihen, etten viihtynyt parisuhteessa.



Toisaalta ei pelkästään tämän asian paljastaminen anna voimaa korjata ongelmaa. Olen herkemmin puhunut tunteistani miehelleni ja hän on ottanut ne huomioon, yrittää enemmän. Olisi pitänyt vaan puhua hänelle aikaisemmin eri tavalla.



Se, että hän jättäisi minut ja lähtisi selvittämään omaa tuskaansa muualle, tuntuu ylivoimaiselta, ja siksi ehkä halusinkin kuulla että siitäkin selviää, ja vielä voi sattua jotain hyvääkin. Usko tulevaisuuteen on välillä hyvin heikoilla, ja masennus ottaa minut kouriinsa, eikä mikään tunnu miltään.



Tänään on ollut ihan hyvä olla, eilen oli kamala olo. Päivittäinen vuoristorata väsyttää ja joululomaan vaikka kuinkapaljon aikaa. Onpa kai sitä pahemmistakin ihmiset selvinneet, vaikka eihän sitä toisen kärsimystä saisi toisen kärsimykseen verrata...7



ap