Uskottomuus, mitä tehdä?

Minulle tämä hyväksikäyttäjän kanssa ollut "suhde" oli ensimmäinen ja mieheni oli toinen, miehelläni oli 2 vuoden suhde ennen minua, ja tämä tyttö petti häntä, oli valmis sen tosiaan antamaan anteeksi, ja jatkamaan.



Tilannehan oli ennen pettämistäni ollut pitkään jo vaikea ja taistelin itseni kanssa päivittäin pahaa oloa vastaan. Mieheni työttömyys vei minusta mehut täysin. hän oli hyvinkin laiskahko ja mukavuudenhaluinen, on vieläkin. Myöntää sen myös itse. Hän ei omasta mielestäni näyttänyt haluavan töitä, työhakemusten lähettäminen oli hänelle kuin suurin työ. Vaatiihan se aikaa, ja kaikki meistä toimimme eri tavalla, itse lähetin hakemuksia 35 yhden päivän aikana ja sain neljä työpaikkaa.



Mieheni kommentoi asuntoa törkyiseksi ja valitteli nälkää kun olin ollut päivän töissä (12h). Työviikkoni olivat 60-tuntisia- ylikin. Häneltä vaati hurjan työn viedä roskapussi ulos. Jos joskus pyysin häntä tekemään ruokaa, hän ei osannut makaroniakaan keittää ilman minua - hän oli koko ajan kyselemässä neuvoa. Kun suunnittelin omille vapaapäivilleni jotain, mitä voisin hänen kanssaan tehdä, koska ikävä tietty oli. Hän oli saattanut sopia menevänsä ystäviensä kanssa jonnekin (ryyppääjä hän ei ole) ja kertoi tästä vasta kyseisenä päivänä tai edellisenä, jolloin sitten itse jouduin istumaan kotona neljän seinän sisässä ( uusi paikkakunta, ei vielä ystäviä ) ja koska asunto oli törkyisessä kunnossa en osannut rentoutua ja päädyin siivoamaan. Perfektionisti olen siinä asiassa, jos jotain teen - teen sen kunnolla ja siivosin parhaimmillaan 12h putkeen. Mieheni tuli kotiin ja löysi minut väsähtäneenä rätti kädestä sohvalta. Halasi ja sanoi että ihan kiva kun on siistiä ja siihen se aina jäi.



Olin kaksi viikkoa sairaslomalla nostokiellon kera, leikkauksen jälkeen. Hän hädin tuskin osasi tehdä minulle ruokaa ja kissojen hiekkalaatikoiden siivoaminen, kaupassakäynnit ja minulle tehdyt palvelukset tuntuivat olevan hurjan työn takana.

Vaikenin, koska ajattelin että hän muuttuu vielä, en halua häntä syyllistämällä aiheuttaa hänelle pahaa mieltä.



Mitä seksiin tulee... Olen yhteenmuuttamisen jälkeen ollu lähes aina se, joka tekee aloitteen. Saatan ottaa häneltä suihin puolikin tuntia ennen varsinaista hommaa, ja tuntuu ettei hän ottanut minua huomioon sillä saralla. Nuolemisesta hän ei pidä ajatuksenkaan tasolla ja sormien käyttäminen taas.. Ei innosta. Hän kyllä haluaa minua ja pitää seksikkäänä mutta ei osaa ottaa ohjia käsiinsä ja tehdä minulle juttuja. Monet kerrat olen saanut pakit ( senkin jälkeen kun olen häneltä ensin ottanut suihin ) ja siinä tulee hyvin vähän arvostettu ja rakastettu olo, seksikkäästä ja halutusta puhumattakaan.



Ehkä näistä syistä tunsin etten ole arvostettu ja minä idiootti loppujen lopuksi vaikenin kokonaan. Ystäväni ihmettelivät miksi jaksan kasvattaa teinipoikaa kotonani. Vähän ennen häitä asiat kärjistyivät kun pelikone ja ystävät korvasivat minun kanssani vietetyn ajan ja yksinäinen ja arvoton olo kasvoivat.

Pettämiseen tämä ei ole se syyllinen vaan minä itse, tämä on ongelma joka johti osaltaan virheeseen.



Kaksi viikkoa ennen häitä puhuin miehelleni asiasta. Hän ensimmäistä kertaa tuntui kuulevan asian todellisen laidan ja pyysi anteeksi sitä että ei ollut näyttänyt niin isoin elein arvostavansa minua. Siinä vaiheessa virhe olikin jo tapahtunut...

Hän kertoi kuinka arvostaa ja kunnioittaa - rakastaa ja haluaa minut ja vain minut. Sanoi olevansa valmis tekemään töitä myös minun hyvinvoinnin eteen, ja siitä lähin on tehnytkin. Kun puhun että hän näyttää omalla tavallaan, hän näyttää sen erilailla kuin ennen ja suuremmin. Ja nykyään virheestäni oppineena olen itse uskaltanut puhua ja löytänyt sen kultaisen keskitien - syyllistämättä ja leikkimättä marttyyriä.



Ei, en ole vielä päättänyt olla kertomatta miehelleni, sen takia onkin ihanaa saada näkemyksiä asiaan ja niiden kautta voin koittaa miettiä mitä tekisin. Häitköidysti - en, koska siitä ei ole hyötyä. Joulukuussa on paljon hänelle tärkeitä päiviä, joten mikäli päädyn kertomaan kerron hänelle sen vasta kun olen itse varma että muuta keinoa ei ole herättää häntä näkemään minun puoltani asioissa. Hän välillä lankeaa vanhoihin tapoihin mutta näyttää halunsa muuttua ja eräänä yönä sanoi minulle että voisi mennä kerran tai kaksi kuussa viikonlopuksi töihin, jotta minä voisin irtisanoutua ja keskittyä täyspainoisesti opiskeluun. Hän tekee asiat nopeasti (nopeammin kuin ennen) kun pyydän ja osallistuu enemmän.



Tuntuu että tavoitteeni ehkä ensin on muuttaa suhdettamme ja häntä aikuisempaan suuntaan ja jos ei pehmein keinoin toimi, avaudun hänelle että mitä paha oloni sai aikaan ennen häitä. Tietenkään ei häntä syyttäen eikä riidan yhteydessä, vaan keskustellen ja kävipä mielessä tulostaa tämä ketju ja antaa hälle luettavaksi jos aion kertoa. Pelkurimaista ehkä, mutta kaippa hän näkisi asian paremmin minun kannaltani ja myös muiden näkemyksiä asiaan - ehkei se olisikaan hänelle niin tuskallista vaikka en vähättele - tulee se tekemää kipeää varmasti. Siltä kivulta kun hänet voisin säästää.



Ap

Selvästi suhteessanne on ollut ongelmia. Olisi väärin sanoa etteivätkö ne olisi tähän tapahtuneeseen vaikuttaneet. On hienoa että myönnät kuitenkin itse tehneesi virheen etkä syytä muita.



On tutkittu että noin joka kolmas mies/nainen pettää kumppaniaan jossain vaiheessa elämää. Sinusta ei kasvanut ja tuskin kasvaakaan kroonista pettäjää joka jatkaa ja jatkaa.



Kertominen olisi oikein jos miehesi epäilisi jotain. Silloin olisi järkevintä kertoa totuus suoraan hänelle eikä pitkittää hänen tuskaansa. Jos hän ei epäile mitään, ja elää onnellisena, ei ole väärin säilyttää tätä salaisuutta. Vaikka joku sanoisikin että mies elää valheessa, se ei ole totta. Hän voi kuolla onnellisena tietämättömänä tästä ja ei se ole häneltä pois. Setäni kuoli vuosi sitten ja hänen vaimonsa oli kerran pettänyt häntä, päättänyt olla kertomatta. Suhde oli toiminut koska vaimo ilmeisesti oli korjannut suhteen pettämisen jälkeen, nähnyt ongelman. Kuulin tämän häneltä itseltään kun kuulin isäni pettäneen äitiäni ja kertoneen hänelle. Pettäminen ei ole epätavallista, sinä kasvoit ihmisenä ja olet nyt ehjempi, ole kiitollinen siitä ja anna itsellesi anteeksi. Tuntuu pahalta nyt ja masentaa varmasti, mutta älä syytä itseäsi niin että alat inhota itseäsi.

Johan nyt ap:n kaltaisia pissapäitä tulee joka suunnalta! Mistä tollasia ihmisiä sikiää?! Jos suhde ei toimi kumppani jätetään ennen vieraisiin lähtöä - eipä tulis tollast katumusta!! Tuntuu et jokaseen johon törmää on nähny tai kokenu pettämistä/pettäny. Törkeä teko!! Ei tartte kyllä ap:n ees yrittää antaa itselleen anteeks. Kärsiköön!

Miespuolinen kaverini on tuttu vuosien takaa, ala-asteella olimme ystäviä ja hän otti minuun yhteyden vasta pari viikkoa ennen tätä. Kovin läheisissä väleissä emme olleet pitkään aikaan. Mieheni ei ole tavannut kyseistä henkilöä...



Syyllisyys iskee pahimmin kun olen yksin. Silloin asiat vaan pyörii mielessä ja ottaa vallan. Kun olen mieheni kanssa silloin minulla on jokseenkin hyvä olla... Tai jos olen ystävien seurassa, silloin asiaa ei mieti niinkään. Alkuun tunsin syyllisyyttä myös mieheni läsnäollessa mutta nyt en enää niin paljoa. Hän on hyvä mies ja onhan hänessäkin omat huonot puoleni mutta yleisesti katsoen, hän on erittäin hyvä mies.



Ennen pettämistä olin jo melkein siinä mielentilassa että jättäisin hänet koska sokeuduin hänen näyttämilleen arvostuksen ja rakkaudenosoituksille. Hän vietti paljon aikaa ystäviensä kanssa ja tuntui välillä että he ovat tärkeämpiä kuin minä. Vietti paljon aikaa pelikoneen ääressä ja tuntui että sekin on tärkeämpää kuin minä. Heti kun hän sai töitä pari viikkoa pettämisen jälkeen, asiat muuttuivat. Hän olikin enemmän kanssani. Ja tajuttuani että voin menettää hänet tajusin kuinka rakas hän minulle on ja aloin nähdä asiat toisin...



Ap