Noloa tehdä lapsia monelle eri miehelle.
"Parhain" minkä tiedän, on äiti jolla lapsia kolmelle ukolle. Missä mättää?
Kommentit (119)
haluaisin lisää lapsia, mutta oishan se noloa...
eri naiselle?
Itsekin ajattelen, että kaksi on vielä jossain määärin ok, voihan sitä kuka tahansa leskeytyä nuorena vaikka. Mutta kolme on jo osoitus, että joku harkintakyvyssä pettää. Yhden naisen tunnen, jolla on kolmelle eri miehelle lapsia, kaikki miehet muuten eri kansallisuuksia. Ja osa lapsista on huostaanotettuna.
Elämässä on moniakin noloja asioita, mutta onneks itse voi pysyä omille periaatteilleen uskollisena, ei siis luulisi olevan tarvetta ihmetellä muiden tekemisiä.
Itsellä lapsia kahdelle miehelle, ex:llä lapsia kahdelle naiselle ja kolmannelle suunnitteilla ja tunnen yhden nuoren naisen jolla kohta lapsia kolmelle miehelle. On vielä niin nuorikin, että kerkeis tekemään vaikka kuudelle jos haluais.
Mulle aivan sama :)
kahdelle miehelle lapset. Huvittavaa kun Harri ja Ese tulee samaan aikaan hakemaan muksujaan luokseen.
Ensimmäinen mieheni luoli, kun olin alle kolmekymmenvuotias. Meillä oli yksi lapsi. Ei tullut mieleenikään jättää haave lisälapsista. Nyt olen uudessa avioliitossa ja meillä on onnellinen kolmelapsinen perhe. Ja esikoisella eläväkin isä.
Ensimmäinen oli nuoruuden paha erehdys, mies oli väkivaltainen jo alle vuoden päästä lapsen syntymästä. Turvakotiasumisen kautta pääsin takaisin normaalielämään ja esikoinen on hyvin menestynyt taideopiskelija nyt, välit isään kunnossa. Neljän vuoden päästä tutustuin ihanaan, elämäniloiseen uskovaiseen mieheen ja saimme kaksi lasta, hän tykkäsi esikoisestanikin paljon. Kävi töissä, lauleskeli ja hoiti lapsia ja kotia hyvin. Ja tuli sitten hulluksi, otti loparit, alkoi käyttää alkoholia ja huumeita ja muuttuui vainoharhaiseksi ja väkivaltaiseksi. Erohan siitä seurasi, tosi vaarallinen ja piinaava ja lapset eivät vieläkään omaa kunnon suhdetta isäänsä, kosti lapsille siten että ei tavannut, ei muistanut juhlapäivinä, on edelleen sairas. Meni aika kauan ennenkuin uskalsin tutustua kehenkään, olin työnarkomaani, ahdisti, mies haukku minua kaikille jonka tapasi mutta sieltäkin noustiin kunnialla ja kaksi viimeistä lasta sain mukavan, rehellisen ja hyvän isän kanssa.
Tällainen minä olen, lapset hyviä koulussa, harrastavat, eletään ihan normaalia elämää. Yksi lapsista tosin oireilee ongelmallista isäsuhdettaan ja on saanut siihen paljon apua terapiasta ja muilta tukevilta tahoilta. Mutta siitä taitaa jäädä kuitenkin pysyvä henkinen vamma, poikaparka.
noloa, että on lapsia monelle miehelle. Se tekee siitä noloa, jos jokainen mies on mennyt aina lasten edelle ja äiti elää miesten, ei lastensa kautta.
Noloa tehdä lapsia monelle eri miehelle.
Vierailija - 01.12.11 10:49 (ID 13824204)
"Parhain" minkä tiedän, on äiti jolla lapsia kolmelle ukolle. Missä mättää?
Olin nuorena yhdessä naapuriperheessä pikahätäapu lastenhoitajana, oikein mukava perhe!
Rouvaoli jäänyt leskeksi 60-luvulla ja siitä avioliitosta oli 2 lasta (vanhempia siis kuin minä), 70-luvun avioliitto oli kariutunut miehen alkoholin käyttöön ja kaksi lasta tästäkin suhteesta, kolmas kerta toden sanoi tälle ihastuttavalle rouvalle: sai oikein mukavan terveet elämäntavat omaavan, rakastettavan puolison ja hälle kaksi lasta (näitä pienimpiä siis kävin hoitamassa joskus).
Ei mielestäni ollut yhtään noloa, oikein mukavperhe ja herttainen rouva.
Kyllä minusta on noloa ulkomaan tuliaiset, jos jokin!
Onpa aataminaikainen käsitys elämästä ap:llä. Ei ole yhtään noloa.
Ensimmäinen oli nuoruuden paha erehdys... Neljän vuoden päästä tutustuin ihanaan, elämäniloiseen uskovaiseen mieheen ... kaksi viimeistä lasta sain mukavan, rehellisen ja hyvän isän kanssa.
jokaisen suhteentapaisen kanssa on pitänyt heti pykätä lapsia? Sitä minä en ymmärrä. Eikö voi olla parisuhteessa ihan vaan aikuisena ihmisenä, vaan heti pitää olla siittämässä lisää lapsia...
Onpa aataminaikainen käsitys elämästä ap:llä. Ei ole yhtään noloa.
sehän on nykyaikaa että tehdään lapsia joka suhteeseen.
naiset kyllä kauhistuttaa. Teini-ikäiset lapset saa pahimmillaan joutua koulukotiin, kun elämä uuden kumppanin ja perheen kanssa on vaan niin paljon tärkeämpää.
4 lasta samalle puupää-miehelle. Sääliks käy. Jos ois vaihtanu miestä tai vehdannu muualla olis jälkikasvulla jotain toivoa. Nyt idiootin geenit ja surettava kasvuympäristö.
Eiköhän lapsia vain tehdä. Ei niitä tehdä itselle tai iseille.
Ei ainakaan pitäisi. Se on huono motiivi.
Hyvin nuorena tapasin ja rakastuin päättömästi mieheen joka oli suomessa työkomennuksella. (britti)
Tapailimme ja hyppäsimme myös sänkyyn, olin kokematon ja todella naiivi nuori tyttö, ehkäisy ei ollut käytössä ja kävi sitten niin että olin raskaana hyvin pian tapaamisemme jälkeen.
Kävi sitten ilmi etä tällä miehellä oli perhe jo kotimaassa ja tyttöystävä raskaana, minut hän jätti heti kun kuuli raskaudesta.
Päätin kantaa vastuuni ja pidin lapsen.
Neljä vuotta myöhemmin tapasin taas kivan miehen, muutimme yhteen ja perustimme perheen.
Tämän perheen "hajotin" noin 10. mustan silmän jälkeen.
Tähän sen piti osaltani jäädä, en enää lapsia halunnut eikä ollut mitään mielenkiintoa miehiinkään, ainakaan vakavassa mielessä.
Se ihan oikea elämän rakkaus sitten käveli elämääni, menimme naimisiin ja nyt jo paljon viisaampana ja kokeneempana odotimme viisi vuotta ennen kuin edes puhuimme lapsista.
Nyt yhteinen poikamme on ihana 5-vuotias, olemme onnellinen perhe, vanhemmat lapseni ovat jo 22 ja 16-vuotiaat. Ihania poikia hekin.
jos elämäni on noloa jonkun mielestä ei minua haittaa yhtään, minulla on hyvä perhe ja elämä. :)
Noloa sekin on ettei ole elämää nähnyt ja kokenut vaan pitää täällä av:lla kiillotella sädekehää. Otetaanpa esimerkiksi sellainen että naisella on kolme lasta jotka hän sai 20v, 30v ja 40v. Ei varmaankaan ihan jokaisen suhteentapaisen kanssa niitä ole tehnyt, pariin vuosikymmeneen mahtuu jo kilometrejä ja mutkia aika lailla - tai sitten henkilöllä ei kenties ole muita miehiä ikinä ollutkaan kuin ne joiden kanssa lapset on saanut. Joskus voi ehkäisykin pettää. Jos lapsista huolehtii niin mitäpä se kenellekään kuuluu kenen pusseista ne ovat lähtöisin. Ei se lasta huononna tai paranna oli kenen oli. Nolompaa minusta on se että maataan joka jätkän kanssa. Elä ap vaan omaa elämääsi - et tiedä mitä siinä ehtii vielä tapahtuakaan.....
kun mun miehen pitää Maanantaina toimittaa terveyskeskukseen spermanäytteen. Sitten ne kaikki siellä labrassa tietää että mieheni on runkannut aamulla:/ voi tätä häpeää..
Enemmän kuin yksi?
Kyllä kahdelle vielä ihan hyvin ymmrtää, elämä ei aina suju niin kun haluaa. Mutta kolmelle on jo aika monelle, mun mielestä. Tulee mieleen, että osaakohan käyttää ehkäisyä.