gallup:mitä ruuuaksi tänään?
Mitä tette illalla perheelle. Pitäisi kohta lähteä kauppaan ja pää lyö tyhjää.
Kommentit (36)
mut meillä tänään:
- uusia perunoita
- salaatti, jossa uutta sipulia, tomaattia, kukkakaalia, kurkkua ja kevyt salaattikastike.
- uunikalaa (siika, ihan perusmausteet (sitruuna, tilli vp, suola)
- jälkkärina vadelmia (itse poimittiin) ja vaniljajäätelöä
Lisäks salaattia niistä aineksista mitä kaapista sattuu löytymään ja lisäks paistan halloumia.
Itse tekaisin hetken mielijohteesta ja ilman reseptiä uusista porkkanoista porkkana-parsakaali-peruna-pihvit , oikeessa voissa paistoin ja ai että on hyvää. Kaupasta löytyi makoisia savumuikkuja. Kesäruokaa parhaimmillaan.
Lisäks salaattia niistä aineksista mitä kaapista sattuu löytymään ja lisäks paistan halloumia.
Puuttuu vain hyvä ohje. kertoisitko omasi? ;-))
Pesen ja kuorin porkkanat ja paloittelen. Pesen ja kuorin punajuuret ja paloittelen. Heitän pellille, päälle suolaa, pippuria ja jotain yrttiä, mitä sattuu olemaan ja pirskottelen vielä öljyä. Uuniin200-225 ja annan ollan siellä kunnes ovat kypsiä.
Mä oon vähän huono antamaan ruokaohjeita, ku tee aina vähän fiiliksen mukaan :)
Friteerattuja kanapaloja, friteerattuja katkatapuja, riisiä, joku kastike ja lisäksi joku lihakastike.
perunamuussia, keitettyjä herneitä, papuja, porkkanaa ja kukkakaalia ja lisäksi fetasalaattia.
Ajattelin jos sulla on joku ihana marinadiohje ;-)
Joo mutta taidanpa minäkin laittaa tänään juureksia uuniin ja sitten salaatin kera.
Cafe Engelissä (Hki, Senaatti Center)oli joskus aivan ihania marinoituja uunivihanneksia. Niitä muitelen vieläkin. Oli ensin kypsennetty uunissa ja sen jälkeen päälle laitettu joku marinadi. Tarjoiltiin kylmänä salaatin seurana. Aivan ihania.
t. 41
Pesen ja kuorin porkkanat ja paloittelen. Pesen ja kuorin punajuuret ja paloittelen. Heitän pellille, päälle suolaa, pippuria ja jotain yrttiä, mitä sattuu olemaan ja pirskottelen vielä öljyä. Uuniin200-225 ja annan ollan siellä kunnes ovat kypsiä.
Mä oon vähän huono antamaan ruokaohjeita, ku tee aina vähän fiiliksen mukaan :)
Lounaalla syötiin riisiä, broilerikastiketta, kukkakaaligratiinia, ratatouillea, salaattia ja fetaa. Nyt päivällisellä grillattiin makkaraa ja laitettiin ranskiksia, itse söin ratatouillea ja fetasalaattia.
on makkaroonilodaa mmm... mister lobalobaa...mm.
Ja sian palvikylkeä menossa vanhaksi. Teen niistä pyttipannua kera sipulin ja kananmunien (paistan kokkeliksi). :)
Helppo jauhelihakeitto: ruskista jauheliha, mausta kevyesti. Lisää kattilaat pussillinen tai kaksi kaupan kasvissuikaleita ja yksi tölkki yrttimaustettua tomaattimurskaa sekä vettä. Lisää ruskistettu jauheliha. Anna kiehua pari minuuttia, että kasvikset kypsyvät. Tarkista makuja tarjoa. :)
Toimii myös kanasukaleista. Keittoa voi suurustaa parilla lusikallisella sulatejuustoa, se myös pehmentää makua.
- broilerin rintafileitä, kermakastike
- jasmiiniriisi
Eilen tein lasagnea ja toissapäivänä muistaakseni spagettia ja lihapullakastiketta. Ollut sellaisia lasten herkkumättöjä, joita saa halvalla isolle sakille.
pastaa ja riisiä? Meillä syödään kesällä uusia perunoita, munakastiketta, silliä, grillimakkaraa, täytettyjä herkkusieniä, grillattuja broilerinfileitä, savustettua kalaa, kalanyyttejä grillissä, pekoninyyttejä grillissä maissintähkiä,kesäkeittoa, kaalipataa uudesta kesäkaalista, fetasalaattia, mozzarellasalaattia, mummon vanhanajan lehtisalaattia jne.
Keitot keitetään tuoreista vihanneksista ei pakasteesta, sitä saa tehdä koko pitkän talven.
Pasta ja riisit pölyttyvät kesäkuun alkupuolelta syyskuun loppuun kaapissa.
Tero