Miksi appivanhemmat eivät halua tavata?

On todella ikävää, että hänen omat vanhempansa käyttäytyvät noin ikävällä tavalla, mutta tuntuu vielä ikävämmältä, että miehesi kokee velvollisuutta ja tarvetta jatkaa väkisin yhteydenpitoa, kun vanhemmat ovat tehneet selväksi, että eivät ole siitä kiinnostuneita. Ehkä hän kokee olevansa heille jotain velkaa...



Minusta on aivan päivänselvää, että miehesi pitää lopettaa yhteydenpito ja jättää pallo vanhemmilleen. Sillä tavalla saavat sitä omaa rauhaa, jota tuntuvat kaipaavan, ja ehkä jossain vaiheessa huomaavat, että kaikki olisi voinut mennä toisin. On surullista, että miehesi joutuu pettymään vanhempiinsa kerta toisensa jälkeen. Kaikin puolin olisi parempi, jos hän keskittyisi vain omaan elämäänsä ja jättäisi vanhempansa elämään omaansa.



En tarkoita mitään välien poikkilaittoa vaan ihan sitä, että te elätte omaa elämäänne ja he omaansa. Tärkeisiin juhliin appivanhemmat saavat kutsun, mies voi soittaa syntymäpäivinä ja jouluna, mutta muuten jättää sen yhteydenpidon vanhemmilleen. Ehkä ne vanhemmatkin alkaisivat pitää yhteyttä, kun huomaavat, että se "ahdistelu" onkin loppunut. On selvää, että appivanhemmat eivät halua rooliin, jota miehesi heille yrittää sovittaa. Ehkä se rooli alkaa tuntua houkuttelevammalta, kun kukaan ei sitä heiltä vaadi eikä tarjoa helppoja reittejä.

ja kysyä, mistä kiikastaa?



Muutoin kannatan nro 2 ajatusta siitä, että yhteydenpito väkisin kannattaa lopettaa ja jättää pallo isovanhemmille.

tai eivät innostu isovanhemmuudesta. Ei se mitenkään tavatonta ole. Jos eivät innostu, niin antakaa olla, turha tuhlata energiaa moiseen porukkaan.

Miehen vain tarvitsee hyväksyä tosiasia, ettei hänen vanhempansa ole mukana teidän elämässä.

Miehelle, että ihmisiä ei voi muuttaa ja että mun mielestä on hänen kannaltaan kurjaa, että välit vanhempiin ovat tuollaiset. Miehellä ja vanhemmillaan on outo syyllisyyden kierre kaikessa, mies itse tuntee syyllisyyttä aina toisinaan suunnilleen siitäkin, että on ollut lapsena "joskus hankala". Siis tiedostaa kyllä asian älyttömyyden, koska hän ei ole oikeasti koskaan ollut mikään raggari.



Miehellä on sisko, joka ei myöskään halua olla veljensä kanssa tekemisissä, yhtenä syynä se, että veli ei riittävästi arvosta vanhempia ja hänen pitäisi olla kiitollinen siitä, että hän sai lapsena niin paljon. Siskon kanssa kai isovanhemmat ovat jonkin verran enemmän tekemisissä.



Asioiden pöydälle nostaminen aiheuttaa todella kovan hyökkäyksen/puolustuksen isovanhemmissa, vaikka mies kysyy kaikesta aina niin pehmeästi kuin olla voi. Hän on joskus esim yrittänyt kysyä, että millä lailla hän oli lapsena niin kauhean vaikea (meillä oli silloin ongelmia esikoisen kanssa ja sitäkin miettiessään mies kysyi), hänen isänsä sai kauhean "paskahalvauksen" koko kysymyksestä ja alkoi huutaa, että sinä siis vihjaat, että heillä on joku Münchausen by proxy -syndrooma ja oikeasti pojassa ei ole ollut mitään. No se asia jäi sillensä. Sen sijaan isä itse esittää kaikenlaisia tökeröitä kysymyksiä, joista ei tietenkään sovi loukkaantua.



Mies on soittanut kerran viikossa kotiin siitä lähtien kun sieltä pois muutti 17v iässä. Keskustelut ovat useimmiten lyhyitä ja muodollisia. Kiitos hyvää kuuluu, ilmoja pidellyt. Mies kokee soiton velvollisuudekseen. Ehkä hän myös tavallaan piruilee sillä lailla, että ainakin itse tekee "oikein".



Ap

Kyllä mä sen tavallaan ymmärrän, ettei ole sukurakas, mutta se tuntuu oudolta, että välit on omaan lapseen niin kylmät.

joten yhteydenpito täytyy pitää mahdollisimman suppeana, koska miniä vetää herneen heti nenään. Siksi on syytä pysyä kaukana ja antaa pojan perheineen elää omaa elämäänsä.



Minusta appivanhemmat toimivat juuri niin kuin pitää eli lapsi on muuttanut pois kotoa, se suhde on päättynyt ja nyt on kaikilla oma elämänsä. Ei pidä jäädä roikkumaan. Miehesi on varmasti onnellisempi, kun voi keskittyä vain sinuun ja lapsiin eikä hänen tarvitse olla tekemisissä äitinsä ja isänsä kanssa, jotka joka tapauksessa olisivat aina hampaissasi.

Mies on edelleen henkisesti kiinni vanhemmissaan, eikä ihme kun noin paljon käsittelemättömiä asioita perheessä on. Jostain syystä miehelläsi näyttää olevan perheessä mustan lampaan viitta annettu. Voisiko mies jutella siskon kanssa asioista, jotta saisi jotain valaistusta siihen, miksi muu suku kohtelee häntä tuolla tavalla.

Niin kauan kuin miehesi jatkaa tuollaista kummallista velvollisuussoittelua ja vetää lapsetkin siihen mukaan, tuo kummallinen suhde hänen ja vanhempien välillä jatkuu.

Se, että miehesi kokee turhaa syyllisyyttä, jonka aikuinen huomaa rationaalisesti ajatellen järjettömäksi (tuo "hankala lapsi" juttu esim.), kertoo siitä, että miehesi ei ole päässyt tunnepuolella irti vanhemmistaa vaan jatkaa hyväksynnän/raukkauden kerjäämistä.

Kuten joku sanoikin, normaali käyttäytymismalli tuollaisessa tilanteessa olisi jättää yhteydenpito vähemmälle. Voi silti olla ihan ystävällinen ja korrekti ja muistaa merkkipäivät jne., mutta tuollainen viikottainen "pakkosoittelu" on älytöntä.

Toki varmasti satuttaa tajuta, että omat vanhemmat ei ole kiinnostuneita eivätkä välitä, mutta miehesi ei ole enää heistä riippuvainen lapsi. Hänellä on nyt oma perhe. Mitä hän kuvittelee loppujen lopuksi tuolla roikkumisella saavuttavan? Miksi hänelle on niin tärkeää, että vanhemmat haluavat puhua hänen kanssaan viikottain? Varsinkin jos yhteistä puhumista ei luontevasti ole?

Aikuisuuteen kuuluu sekin, että hyväksyy, ettei kaikki ihmissuhteet "mee niinkuin Strömssössä".

Sisko tuntuu olevan tuossa samassa epäterveessä kuviossa mukana, koska osallistuu veljensä syyttelyyn. Sitä paitsi, tuskin vanhemmat tai sisko itsekään tietävät, mikä se oikea "syy" tuohon kohteluun on. Toistaisivat vaan sitä samaa höpöpuhetta, että veli jo lapsesta asti ollut hankala jne.



Ei ap:n kannata enää tuhlata aikaa miettimällä mitä nuo selvästikin jostain traumoista tai omista epäterveistä lapsuuskuvioistaan kärsivät ihmiset tarkoittavat tai eivät tarkoita. Apn tai siis ap:n miehen pitäisi pistää oma päänsä ja elämänsä kuntoon.



Ja lopettaa tuo lastensa mukaan vetäminen tuohon samaan epäterveeseen peliin! Miksi lasten pitää osallistua johonkin väkinäisiin skype- puheluihin viikottain ja oppia tuollainen kummallinen huomion- ja rakkaudenkerjääminen? Varmasti hekin vaistoavat, että touhussa on jotain epäluonnollista ja pingottunutta, vaikkeivät osaakaan sitä nimetä.

joten yhteydenpito täytyy pitää mahdollisimman suppeana, koska miniä vetää herneen heti nenään. Siksi on syytä pysyä kaukana ja antaa pojan perheineen elää omaa elämäänsä.

kukaan ei käy katsomassa tai siis miehen puolelta.. eikä oteta hoitoon mutta toista lapsenlapsea kyllä hoidetaan ja otetaan yöks myös leluja ja vaatteita ostetaan..

ei olla riidoissa eikä riidelty. lapsi tulee 2v ja tuntuu tosi pahalta

Niin kauan kuin miehesi jatkaa tuollaista kummallista velvollisuussoittelua ja vetää lapsetkin siihen mukaan, tuo kummallinen suhde hänen ja vanhempien välillä jatkuu.



Se, että miehesi kokee turhaa syyllisyyttä, jonka aikuinen huomaa rationaalisesti ajatellen järjettömäksi (tuo "hankala lapsi" juttu esim.), kertoo siitä, että miehesi ei ole päässyt tunnepuolella irti vanhemmistaa vaan jatkaa hyväksynnän/raukkauden kerjäämistä.



Kuten joku sanoikin, normaali käyttäytymismalli tuollaisessa tilanteessa olisi jättää yhteydenpito vähemmälle. Voi silti olla ihan ystävällinen ja korrekti ja muistaa merkkipäivät jne., mutta tuollainen viikottainen "pakkosoittelu" on älytöntä.



Toki varmasti satuttaa tajuta, että omat vanhemmat ei ole kiinnostuneita eivätkä välitä, mutta miehesi ei ole enää heistä riippuvainen lapsi. Hänellä on nyt oma perhe. Mitä hän kuvittelee loppujen lopuksi tuolla roikkumisella saavuttavan? Miksi hänelle on niin tärkeää, että vanhemmat haluavat puhua hänen kanssaan viikottain? Varsinkin jos yhteistä puhumista ei luontevasti ole?



Aikuisuuteen kuuluu sekin, että hyväksyy, ettei kaikki ihmissuhteet "mee niinkuin Strömssössä".