mikä olisi paras kissanhiekka?
Meillä on nyt sellaista puujuttua,mutta kissa kantaa ympäriinsä tasuissaan sellaista sahanpurua ja koko ajan täytyy olla imuroimassa. Olisiko jollain joku hyväksi koettu juttu?
Kommentit (16)
Lidlin hiekkaa. Paras hinta/laatusuhde. 2 kissaa, katollinen nurkkamallinen vessa.
käyttäneet jo pitkään Pirkan kissanhiekkaa. On todella hyväksi todettu. Pitää hajutkin tosi hyvin aisoissa.
Meillä paakkuuntuvaa hiekkaa; ihan ok, muutama jyvä kulkeutuu aina tassuissa, mutta se pöly on tosi hankalaa.
koviksi kikkareiksi. Pirkka oli ihan kamalaa. Meillä neljä kissaa ja kaksi laatikkoa ja kerran päivässä tyhjennetään jätökset.
pitää vain vaihtaa viikoittain (kaksi kissaa). Hintaa reilu 5€/pussi. Vielä parempaa on joku Fresh-kristallihiekka, kestää reilut pari viikkoa hyvänä noilla kahdella. On kyllä hieman kalliimpaa, mutta kun kerran lemmikkejä on niin mikäpä niissä ei maksaisi ja se on otettu huomioon jo niitä hankkiessa.
päivittäin eli heti kun huomaa (_haistaa_) että kissa on käynyt tarpeillaan :)
nro 13
tai sitten Cassius merkkinen paakkuuntuva. Hyvät paukut molemmista tulee ja ei haise.
maksaa enemmän,mut 14kg riittää pariks kuukaudeks.Ei pölise,tekee tosi kovat paakut ja pitää hajut. Päihittää kaikki marketti hiekat. Saa Mustista ja Mirristä.
on meillä todettu hyväksi, kannellinen kissanvessa pitää melkein kaiken purun sisällään ja harvemmin tassujen mukana tulee ulos mitään.
Asun kerrostalossa ja pidän kissanvessaa parvekkeella, jonne kissa käy tekemässä tarpeensa. Kätevää, kun ei sisällä haise, vaikka tuo puupohjainen pitääkin mielestäni hyvin hajun.
Ainutta, joka mielestäni sitoo hajut hyvin. Helppo puhdistaa. Kallista toki, mutta ei tarvitse koko laaria tyhjentää joka viikko, joten lopulta tulee halvemmaksi.
Meillä käytössä kissalla tuota puupurua. Sitä kissojen pellettä. Vessan oven suussa ja osin laatikon alla meillä on kynnysmatto ns kuramatto. Auttta siihen ettei puruja leviä.
Se on parasta eikä edes kallista. Ja laatikkona katollinen laatikko jotta kissa ei kuopiessaan heitä hiekkaa laatikon ympärille, mistä se erityisesti leviää ympäriinsä.
kyllä sekin leviää muttei yhtä paljon ku pelletit. Meillä neljä kissaa.
hiekka-astioiden edessä on eläinkaupoista ostetut muoviset levyt, joissa on uria, joihin hiekan tulisi jäädä.
Pissasta tulee kunnolliset paakut, helpottaa putsausta. Hiekkaa tulee kyllä jalkojen mukana, mutta vain siihen hiekkalaatikon eteen.
mutta pellettejä ja ritilävessaa. Purut tippuvat ritilän läpi alempana olevaan astiaan ja päälle jää puhtaat pelletit. Siistiä ja ekologista. Poistat aina pissaset purut alempana olevasta astiasta ja lisäilet päälle uusia pellettejä. Ei haise ja purua kantautuu harvakseltaan, jos säännöllisesti lapioit astiaa.
Mutta älkää ostako niitä kissoille tarkoitettuja pellettejä, vaan rautakaupasta esim. Vapon puupellettejä. Saa 20kg säkin samaan hintaan. Ne kissoille tarkotetut ovat sellaisia pieniä ja eivät meillä ainakaan toimineet hyvin ritilävessan kanssa.
Ja ritilävessana kannattaa ollaa sellainen, jossa kaksi tavallista astiaa päällekkäin ja niiden päällä ritilä. Kun puhdistat astiaa, siirrät ritilän puhtaan astian päälle ja sitten puhdistat sen likaisen ja laitat alimmaksi. Meillä oli ferplastin ritilävessa.
Kurkkaa: http://www.lemmikkiexpress.fi/product_details.php?p=156
meillä Rainbown kristallihiekkaa ja se ei leviä ympäriinsä..kaikenlaista olen kokeillut ja parhaiten toimii.ja sitoo todella hyvin myös hajua.
suosittelen lämpimästi :)