Lue keskustelun säännöt.
Kaksivuotias haistattelee, onko perheessä kaikki hyvin??
13.03.2011 |
Nuoren kaverini 2,5-vuotias poika oli meillä yökylässä. En ollut uskoa korviani, millaista kieltä hän käytti leikkiessään.
Pahinta oli, kun hän otti lapsemme kädestä lelun ja kun lapsemme protestoi, poika meni aivan kiinni häneen ja sanoi erittäin kovaa ja selvästi "haista v*ttu". Käytti päivän aikana lapsestamme aivan järkyttäviä haukkumanimiä, mutta kun komensin, oli aivan huuli lörpällään, itkuinen ja järkyttynyt lempeästä torumisestani.
Poika on aivan ihana ja mielettömän herttainen, mutta kamala kielenkäyttö ja väkivaltaisuus saivat miettimään, onko pojan kotona kaikki ok. Pojan äiti sanoi, että lapsi on oppinut jutut tarhassa. Miten reagoisitte tilanteeseen?
Kommentit (11)
juuri kotoaan nuo sanat kuulevat, sitten sanotaan että varmaaan tarhasta tai kaupassa kuullut, yeah right!
ei ole normaalia, pesisin oman lapseni suun saippualla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan siellä isä kirjoilee ja poika sitten ottaa mallia isästään. Tunnen ainoastaan yhden noin nuoren joka on kauhea kiroilemaan ja heillä on alkoholisti isä joka kohtelee vaimoaan huonosti. Ei lapset kyllä kiroile muuten kuin satunnaisesti! Kokeilevat uuttaa sanaa jonka ovat oppineet. Mutta noin että ihan tietoisesti oikeissa tilanteissa.... Se kertoo kyllä jos että kotona joku kiroilee ja on ehkä muutakin ongelmaa.
Varmaan siellä isä kirjoilee ja poika sitten ottaa mallia isästään. Tunnen ainoastaan yhden noin nuoren joka on kauhea kiroilemaan ja heillä on alkoholisti isä joka kohtelee vaimoaan huonosti. Ei lapset kyllä kiroile muuten kuin satunnaisesti! Kokeilevat uuttaa sanaa jonka ovat oppineet. Mutta noin että ihan tietoisesti oikeissa tilanteissa.... Se kertoo kyllä jos että kotona joku kiroilee ja on ehkä muutakin ongelmaa.
Meillä mies kiroilee joskus, on tosi impulsiivinen eikä aina muista käyttää lapselle sopivaa kieltä kun sattuu jotain, vaikkapa kolhaisee päänsä kaapinoveen.
Muuten on hyvä isä ja meillä on tasapainoinen koti.
Ja kyllä meidän lapsi on niitä kirosanoja oppinut myös muualta, koska käyttää sellaisia sanoja, joita isänsä ei käytä. Matkustapa joskus huviksesi klo 14 bussilla, joka on täynnä kiroilevia teinejä. Vittu toistuu aika monesti.
t. 2
No eipä 2-vuotiaan tarvitse kuulla kuin kerran jokin kirosana kun se on jo opittu.
Meillä kun 2-vuotias nappasi äidin puheesta sanan "jumankauta sentään" (okei, polttakaa minut roviolla), niin alkoi sitä toistelemaan ihan innolla. Kotona sentään vain, ei muualla. Hoki sanaa ja mitä enemmän kiellettiin, sitä enempi sitä hoki. Teki sitä suorastaan härnätäkseen, istui vaikka ruokapöydässä ja kailotti "jumankauta tentään".
Ei siinä muuta voinut kuin mainita sata kertaa, että on ruma sana tuollainen ja olla muuten huomioimatta. Pikkuhiljaa kirosanan hokemiset jäivät pois.
Nykyään tilanne on 3-vuotiaalla se, että ei kiroa ollenkaan. Joskus radiosta kuuluu musiikkia, joissa kirotaan ja silloin tämä 3-vuotias toteaa ihan ihmeissään, että miten tossa laulussa lauletaan noin, se on ruma laulu.
Niin että en nyt kauhean huolissani olisi tuosta 2v-lapsen kiroamisesta, koska tekee sen lähinnä saadakseen huomiota.
Mutta meillä myös poika keksi kiroilemisen ilon noin 2-vuotiaana. Hän napsi sanoja bussissa, kaupassa ja joskus myös impulsiiviselta isältään.
Poika oppi hyvin nopeasti, että kiroilemalla saa kaikkien huomion. Niinpä hän heitti iloisesti hymyillen vittuja, perkeleitä ja helvettejä etenkin kun oltiin kylässä.
Onneksi kiroilu saatiin pian kuriin, kun jätimme kiinnittämättä siihen huomiota. Niin hassulta kuin se tuntuukin, oli paras esittää, ettei kuullut, niin poika ei saanut haluamaansa huomiota.
Ja meillä siis ihan "hyvä" koti.
näin. Meillä sama juttu koettiin nelivuotiaana. Yläkouluikäisenä ei enää rouskuttele huvikseen ;)
Ja ihan "hyvä" koti. Sitä paitsi hyvätkin vanhemmat saattaa joskus päästellä ärräpäitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ehkä tärkeintä onkin että vanhemmat huomaavat oman puheensa juuri pienen suusta tulleissa ärräpäissä, ne kannattaa ignoorata ettei innostu niitä toistelemaan tai sitten jos ei helpota tehdä selväski että niitä sanoja ei tässä talossa sanota.
p.s. pienet ottavat mallia vanhemmistaan ihan ylpeinä
juuri kotoaan nuo sanat kuulevat, sitten sanotaan että varmaaan tarhasta tai kaupassa kuullut, yeah right!
ei ole normaalia, pesisin oman lapseni suun saippualla
kiellettyä....väkivaltaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
naureskellen hän selitti, miten mieheni kiroili pienenä.. no olipa hauska juttu :( tein selväksi, että lasten kuullen ei kiroilla, mikään ei ole kamalampaa kuin kuulla lapsen kiroilevan.
Meillä isommat esiteini-ikäisiä ja vauva nyt 10 kk. Voin vain kuvitella, mitä puhuu 2-3 vuotiaana kun täällä kuuntelee noita isompiaan. Niiltä kyllä pääsee nyt jo jos vaikka mitä suusta, mutta ei kuitenkaan v-sanoja. Itsekin kyllä sorrun voimasanoihin välillä, täytyy myöntää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kaksivuotiaana olin oppinut, että on kirosanoja ja käytin niitä naapurin helluntailaisessa kaveriperheessä. Tätini oli sitten mennyt tähän taloon helluntailaisten kokoukseen, jossa seurakunta oli rukoillut minun pelastukseni puolesta. Täti oli suivaantunut.
Mutta meillä myös poika keksi kiroilemisen ilon noin 2-vuotiaana. Hän napsi sanoja bussissa, kaupassa ja joskus myös impulsiiviselta isältään.
Poika oppi hyvin nopeasti, että kiroilemalla saa kaikkien huomion. Niinpä hän heitti iloisesti hymyillen vittuja, perkeleitä ja helvettejä etenkin kun oltiin kylässä.
Onneksi kiroilu saatiin pian kuriin, kun jätimme kiinnittämättä siihen huomiota. Niin hassulta kuin se tuntuukin, oli paras esittää, ettei kuullut, niin poika ei saanut haluamaansa huomiota.
Ja meillä siis ihan "hyvä" koti.