Mies masentunut, kärsivätkö lapset?

Siis jos kyse on masennuksesta ja siihen kuuluvasta lääkärin määräämästä lääkityksestä, niin tuo sairaus on vakavasti otettava sairaus.



Todennäköisesti mies ei koskaan parane siitä kokonaan, vaan kärsii siitä lopun elämänsä ja siinä samalla koko perheen on sopeuduttava tilanteeseen.



Jos sinulta aputoidaan jalka, niin sinun ja koko perheesi on sopeuduttava siihen. Ei kai kenelläkään tule mieleen, että koska tuo jalkapuoli heivataan, jotta lasten ei tarvitse hävetä.



Masennuksesta paraneminen kestänee joka tapauksessa useita vuosia. Viisi vuotta voi helposti mennä siten, että sairaus muistuttaa itsestään usein. Ei ehkä joka päivä mutta kuitenkin. Mahdollisesti se seuraa koko loppuelämän. Masennus on hyvin alkoholismia vastaava sairautena. Sen kanssa saa olla varovainen ja tietoinen koko loppuelämänsä. Parasta olisi, että ei koskaan sairastuisi. Eli siis osaisi ennalta ehkäistä. Rajan yli mentyä ei enää ole paluuta entiseen.



Tuntuu että sinä ap et ole yhtään sisäistänyt nyt mistä on kyse.



Miehesi on sairas ja sinä olet yksi tärkeimmistä tekijöistä siihen, paraneeko miehesi siitä koskaan ja jos paranee niin miten monessa vuodessa.



Tämä on vakava paikka ja siihen pitää suhtautua vakavasti. Tuollaiset ajatukset että koska pitää mies heivata ovat aivan käsittämättömiä.



Jos nyt et mieti vakavasti elämäsi arvoja, niin miehesi sairastuu entistä pahemmin sinun takia ja sinä tulet pilaamaan koko perheenne loppu elämän ja lapsesi saa traumat.



Sinun ymmärtäväinen käytös ja paranemisen edistäminen on nyt erittäin tärkeää. Masennuksen syy on usien parisuhteessa. Uskoakseni hyvin moni masennuspotilas on tilanteessa, jossa puoliso on ollut suuri syy masennukseen.



Kirjoituksestasi voi ap päätellä, että empatia kykysi ovat hakusessa ja pelkään, että olet itse aiheuttanut perheellesi suurata vahinko ollenosa tekijä miehesi masennukseen. Tuollainen asenne joka kirjoituksestasi paistaa läpi vaikuttaa siltä, että kanssasi masentuisi kuka tahansa. Oletko tutkinut itseäsi => oletko kenties narsisti, tunnetko usein että sinä olet oikeassa ja muut väärässä.





Nyt nainen peilin eteen ja tekemäämn työtä asian eteen. Otat itseäsi niskasta ja otat elämän vastaan sellaisena kuin se tulee. Missään tapauksessa et jätä puolisoasi nyt yksin. Masentunut potilas voi olla useita vuosi kuin pieni lapsi, täysin kädestä pidettävä.



Masennuksesta ei välttämättä parane koskaan mutta jos sinä tuot puolisoasi, niin muutamassa vuodessa hänestä voi löytyä taas niitä tuttuja piirteitä joihin olet joskus rakastunut. Jos et tue miestäsi, voit heittää perheesi vessan pöntöstä alas saman tien.

Ensinnäkään masennus ei kestä viisi vuotta. Voi kestää yhtä hyvin 5 kk. Ja toisekseen, ei kai ap itsensä takia ole huolissaan, vaan lasten.

ma taas tajuan ap:nkin nakokulmaa: muistan itse tuollaisia keskusteluja lapsuudestani, missa vanhempani riitelivat ja (yleensa) isani uhkaili vaikka mita. En tieda oliko masentunut vai mita, mutta kamalia tilanteita olivat. Ovat jaaneet mieliini sellaisina syvina eparvarmuuden hetkina, tuntui kuin elamasta olisi kaikki perusturvallisuus yhtakkia havinnyt. Ja tosiaan, nyt kun olen yli 40 v niin muistan edelleen ne keskustelut sanasta sanaan, missa huoneessa olin, ja vaikka mita yksityiskohtia, vaikka aikaa on kolmisenkymmenta vuotta vierahtanyt. Ei musta ap ole itsekas jos han miettii, miten tuo _lapsiin_ vaikuttaa...

eli aikuiset puhuu vakavat asiat, niin ettei lapset kuule

Ei ihmekään, että miehesi on masentunut, kun joutuu olemaan puolison kanssa, joka ei välitä hänestä yhtään. Jos olet fiksu, puhut lapsille asioista niiden oikeilla nimillä ja tuet miestäsi paremmin kuin koskaan ennen.

Ap jatkaa



Minun miehelläni on ollut vaikea lapsuus, alkoholisti-isä, josta äiti osannut/uskaltanut päästää irti. Sisko on käynyt pitkät terapiat ahdistuneisuushäiriöiden takia, minun miehelläni taas oli vakava paikka miettiä oman alkoholisminsa kanssa, mitä tehdä. Siitä vaivasta saimme hänet kuiville, YHDESSÄ.



Minä siis tiedän, mitä voi tapahtua, jos vaimo ei osaa luovuttaa. Tätä samaa, mitä anoppini on tehnyt lapsilleen, en tahdo tehdä omilleni. Ei hänkään sitä tahallaan ole tehnyt, tuli vaikeassa tilanteessa läheisriippuvaiseksi ja toisaalta taas ei uskaltanut lähteä.



Tiedän kyllä, että meillä puhutaan lyhyestä ajasta. Tämä päivä vain on ollut elämäni raskaimpia, ja kun esikoinen sanoi pelkäävänsä isiä tällaisena, alkoi asiat mietityttämään pahemman kerran.



En koe olevani narsisti, mutta lasten etu tulee ja täytyykin tulla ennen aikuisen etua. Mietiskelen tässä, kuinka paljon/pitkään juuri lapsia ajatellen voi odottaa.



ap

lue kirjoituksesi uudelleen ja mieti mitä sanot. oikeasti. palaa sitten uudelleen asiaan ja pyydä anteeksi.



ap: voimia sinulle! ei ole helppoa olla yksin perheen kantava voima. toivottavasti tukea tilanteeseen tarjotaan miehen lisäksi koko perheelle. muista ottaa myös itsellesi aikaa, jotta jaksat.



aikaa tuosta toipuminen tulee viemään, ja siihen kannattaa varautua henkisesti. rakkaus on koetuksella, mutta masennuksen takana on edelleen se sama mies, johon aikoinaan rakastuit.



jos lapset alkavat oirehtia, ota yhteyttä perheneuvolaan. sieltä toivottavasti saatte apua siihen, että voitte jatkaa perheenä. ja sinä saat tukea siihen, että jaksat jatkaa perheesi tukena.



voimia!

huolissaan lapsista, pitää isä saada kuntoon.



Sairastunuttta ihmistä pitää hoitaa ja auttaa. Lapset kärsivät eniten, jos äiti tiuskii masentuneelle ja syyttää masentunutta ja perhe-elämästä tulee ahdistavaa.



Tilanteeseen tulee suhtautua vakavasti ja myötätunnolla sekä ymmärtämyksellä.



Lapsi ei voi tajuta tilannetta ja vetää helposti "yksioikoiset johtopäätelmät" jonka mukaan sairastunut ihminen on paha. Asia ei ole näin, vaan sairastunut ihminen on sairas.



Tässä tilanteessa terveellä puolisolla on äärimmäisen tärkeä rooli eheyttää masennuspotilasta ja sitä kautta koko perhe.



Tulevaisuus lähtee sitä kautta, että saadan potilas kuntoon. Tässä kohtaa ei saisi edes ajatella ap:n aloituksen kaltaista "miten vaikuttaa lapsen". Totta kai se vaikuttaa lapseen ja vielä enemmän vaikuttaa, jos masennuspotilasta ei saada kuntoon. Joka tapauksessa prosessi on pitkä, kyse on vuosista. Tähän tulee asennoitua vakavasti.



Lapselle tulee asiasta todellakin puhua liikaa kaunistelematta, eikä ainakaan saa peitellä asioita ja laittaa asioita "kiukuttelevan puolison piikkiin".



Masennuspotilas on tietoinen tilastaan ja huolissaan siitä, mitä hänestä ajatellaan (tai sitten ei ole, jos tilanne on päässyt jo niin pahaksi). Hän stressaa ja ahdistuu siitä, että häntä syytetään hänen tilastaa.



Tietenkään lapselle ei asioita voi selittää kuten aikuiselle mutta piilottelu on turhaa eikä auta lasta ymmärtämään tilannetta, vaan hän ihmettelee vielä 20 vuoden päästä miksi hänen isänsä oli sellainen.



Terveellä puolisolla on tässä erittäin suuri vastuu ja tehtävä on varmasti hetkittäin raskaskin. Sitä varten kuitenkin mennään naimisiin ja eletään yhteistä elämää, että kannetaan myös vaikeiden aikojen yli.





2

lue kirjoituksesi uudelleen ja mieti mitä sanot. oikeasti. palaa sitten uudelleen asiaan ja pyydä anteeksi.

ap: voimia sinulle! ei ole helppoa olla yksin perheen kantava voima. toivottavasti tukea tilanteeseen tarjotaan miehen lisäksi koko perheelle. muista ottaa myös itsellesi aikaa, jotta jaksat.

aikaa tuosta toipuminen tulee viemään, ja siihen kannattaa varautua henkisesti. rakkaus on koetuksella, mutta masennuksen takana on edelleen se sama mies, johon aikoinaan rakastuit.

jos lapset alkavat oirehtia, ota yhteyttä perheneuvolaan. sieltä toivottavasti saatte apua siihen, että voitte jatkaa perheenä. ja sinä saat tukea siihen, että jaksat jatkaa perheesi tukena.

voimia!

kokemuksesta. Mietitty siis on ja ihan pohjamutia myöden.

Parasta jota äiti voi lapsilleen tehdä on hoitaa isä kuntoon. Hoitamista ei ole se, että katsotaan vierestä ja annetaan asioiden mennä omalla painolla.

Jos olisi alkoholismista kyse, ei tietenkään voi seurata vierestä, vaan pitää aktiivisesti ottaa asioista selvää ja tehdä selvät rajat (korkki kiinni ym.) ja ymmärtää sairauden luonne. sama pätee masennukseen. Se on hoidettavissa, mutta vaatii asiaan peaneutumista ja hoitamista. Sairaus vie, jos sen antaa viedä. Terveen osalpuolen tulee aktiivisesti osallistua masennuspotilaan tunteisiin ja esim. patistaa liikkeeella ja urheilemaan, jotta mieli paranee.

Tulee olla läsnä ja kannustaa.

Lapselle on parasta, että isä tulee kuntoon ja että lapselle kerrotaan asiat rehellisesti. Tietämättömyys ja ymmärtämättömyys on pahasta koko perheelle.

2

Todennäköisesti mies ei koskaan parane siitä kokonaan, vaan kärsii siitä lopun elämänsä ja siinä samalla koko perheen on sopeuduttava tilanteeseen.

Jos sinulta aputoidaan jalka, niin sinun ja koko perheesi on sopeuduttava siihen. Ei kai kenelläkään tule mieleen, että koska tuo jalkapuoli heivataan, jotta lasten ei tarvitse hävetä.

Masennuksesta paraneminen kestänee joka tapauksessa useita vuosia. Viisi vuotta voi helposti mennä siten, että sairaus muistuttaa itsestään usein. Ei ehkä joka päivä mutta kuitenkin. Mahdollisesti se seuraa koko loppuelämän. Masennus on hyvin alkoholismia vastaava sairautena. Sen kanssa saa olla varovainen ja tietoinen koko loppuelämänsä. Parasta olisi, että ei koskaan sairastuisi. Eli siis osaisi ennalta ehkäistä. Rajan yli mentyä ei enää ole paluuta entiseen.

Tämä on vakava paikka ja siihen pitää suhtautua vakavasti. Tuollaiset ajatukset että koska pitää mies heivata ovat aivan käsittämättömiä.

Kirjoituksestasi voi ap päätellä, että empatia kykysi ovat hakusessa ja pelkään, että olet itse aiheuttanut perheellesi suurata vahinko ollenosa tekijä miehesi masennukseen. Tuollainen asenne joka kirjoituksestasi paistaa läpi vaikuttaa siltä, että kanssasi masentuisi kuka tahansa. Oletko tutkinut itseäsi => oletko kenties narsisti, tunnetko usein että sinä olet oikeassa ja muut väärässä.

Masennuksesta ei välttämättä parane koskaan mutta jos sinä tuot puolisoasi, niin muutamassa vuodessa hänestä voi löytyä taas niitä tuttuja piirteitä joihin olet joskus rakastunut. Jos et tue miestäsi, voit heittää perheesi vessan pöntöstä alas saman tien.

jeesustella, mutta en minä ainakaan omaani ja lasten elämää uhraisi, jos masentunut muuttuu luonteeltaan pahansuovaksi (niinkin voi käydä) ja on pelkkänä taakkana koko perheelle usean vuoden.

Hattua nostan niille, jotka siihen pystyisi, mutta en usko, että läheskään kaikki ovat siihen valmiita. Jos on siis kyse sentasoisesta sairaudesta, että se sairastuttaa muutkin lähellään.

yritän kyllä pitää tietynlaisia rajoja huonolle käytökselle, ja ehdotan, josko asioista voisi keskustella myöhemmin. Olen siinä mielessä vähän vanhanaikainen, että IHAN KAIKKI asiat eivät kuulu lasten korville - en ymmärrä, mitä lapset hyötyisivät tuollaisista viinalla tai lääkkeillä mieli turraksi - puheista!



Kiitos kuitenkin rakas 2, että nostit minut takaisin terveiden kirjoihin. Ensimmäisessä viestissäsi taisit leimat minut narsistiksi (siis persoonallisuushäiriöiseksi), kun olin lapsista huolissani. Voi, voi...



En oikein ymmärrä, miksi luulet, että syytän masentunutta miestäni hänen tilastaan. Uskon (ja niin uskoo psykiatrikin, olemme siis sielläkin käyneet yhdessä), että osasyynä tähän tilanteeseen on lapsuusajan traumat.



Aikuinen ihminen on kuitenkin itse ensisijassa vastuussa käytöksestään. Mielestäni on vain inhimillistä, että ymmärtäväinen suhtautuminen (myös masentuneeseen) on helpompaa silloin, kuin hän ei syytä tilastaan muita ja raivoa/kiukuttele. Kyllä minä ymmärrän, että syynä on itse tauti, mutta ei se siinä tilanteessa ihan hirveästi kuitenkaan auta...



ap

http://www.otu.fi/cms/index.php?option=com_content&view=article&id=55&I…



Hankkikaa teille muillekin apua! Puhun ihan omasta kokemuksesta. Itse kävin säännöllisesti keskustelemassa perheestäni, että jaksoin olla, elää ja huolehtia miehestä ja lapsista sekä käydä töissä, yleensäkin pyörittää koko perheen arkea. Masentuneen kanssa eläminen on koko perheelle erittäin haastavaa.



Meidän perheessä ollaan nyt tällä hetkellä paremmalla puolella, mies on palannut töihin ja voi todella hyvin. Minä puolestaan olen uupunut kolmesta menneestä vuodesta, nyt mies jaksaa kannatella minua. Asoista kannattaa puhua ihan avoimesti.



Uudessa Perhe- lehdessä oli juuri artikkeli, mikä käsitteli tätä samaa aihetta. Itku tuli, kun luin sitä, niin lähelät se liippasi omaa elämää. Kannattaa lukea se.



Toivotan jaksamista teidän koko perheelle! Ja hanki itsellesi ja lapsille apua. Mies hoidetaan omalla tahollaa, mutta omaiset jätetään monesti ilman apua. Pidä puolesi!

ap:n perheelle.



Hyvä kun olette käyneet psykiatrilla.



Terapiaa psykologilla tai psykiatrilla on varmasti hyvä asia. Vertaistukea on hyvä saada, jos sitä tilanteesen sopivasti löytyy.



Itse uskon, että parikymmentä vuotta sitten ei alkoholismia ymmärretty samoin kuin nykyään. Tarkoitan, että suhtautuminen saattoi olla silloin syyllistävää eikä perhe silloin varmstikaan osannut tukea sairasta, kuten nytyään osaisi.



Uskon, että nykyään jos on halua niin osataan paremmin ymmärtää masennuksesta kärsiviä (kuin myös alkoholistejakin).



Tilanne siis teidän osaltanne on toivottavasti parempi kuin menneillä sukupolvilla.



Tietysti jos tilanne menee mahdottomaksi, niin lasta pitää suojella. Tietysti pitää lapsista olla huolissaan. En kuitenkaan itse näe että ensimmäisenä miehen sairastumisen yhteydessä otetaan esiin "lapsi kortti". Lasta ja sen mahdollista huoltajuuskiistaa ei tule vetää esiin, toisen sairastuttua.



Hienoa, jos et sentään ajatellut asiaa tuota kautta. Hoitakaa yhdessä mies kuntoon. Se onnistuu varmasti (uskon niin), mutta seuraavat kuukaudet eivät varmasti tule olemaan elämäsi helpoimpia. Älä lannistu. Ole aktiivinen ja iloinen. Iloisena oleminen on varmasti raskastakin, mutta miehesi kaipaa ennen kaikkea iloista asennettasi ja osallistumistasi.



Se on kyllä tietysti totta, että kaikenlaiset puheet eivät ole soveltuvia lasten korville. Tilanne on varmasti vaikea, mutta siitä selviätte, kunhan osaatte asennoitua ja rakastaa ja hoitaa toisianne vaivoja säästämättä.



Miehesi osaa arvostaa panostasi, vaikka ei varmastikaan osaa sitä tuoda esille vielä pitkiin aikoihin.



Tsemppiä ja rohkeudella masennuksen kimppuun. Ole aktiivinen ja iloinen.



2

kaikilla kestä koko elämää. Masennusalttius voi olla pysyvä, mutta se ei tarkoita samaa kuin että sairaus olisi koko ajan päällä.



Tuossa kannattaisi yrittää eritellä tilannetta siten, että miehen sairaus ja lasten kanssa kommunikointi pidetään erillään: jos lapsille ei voi olla purkamatta pahaa oloaan, niin sitten pitää järjestää etäisyyttä lapsiin. Toisaalta se, että mies ei pysty olemaan hillitsemättä pahaa oloaan, voi olla masennusoire, josta ei pääse eroon, mutta lapsia voidaan estää näkemästä sitä ihan ruminta osaa masennuksesta. Kannattaa myös pyrkiä selittämään tilanne jälkeenpäin lapsille, jos näet, että he järkyttyvät jostain.



Kannattaa yrittää puhua näistä asioista, käydä jopa yhdessä joskus hoitopaikassa puhumassa, jos se tuntuisi paremmalta ratkaisulta. Mutta jos mies ei näe ongelmaa eikä yritä muuttaa käyttäytymistään (huom, käyttäytymistään - se on eri asia kuin tietty oire, ne oireet voi purkaa muualle kuin lapsiin) niin ei parannusta kannata jäädä odottamaankaan.