Lue keskustelun säännöt.
Tukistamisketjusta .... nykyvanhemmat on sekaisin!
24.02.2011 |
Olen syntynyt 1980 -luvulla. Omat vanhempani tukistivat minua, jos olin tottelematon, ja olinkin todella itsepäinen. Näin oli myös kaverieni perheissä. Silti en olisi voinut kuvitellakaan, että kukaan näistä vanhemmista muuten laiminlöisi lapsiaan.
Meillä oli hyvä olla kotona, emmekä pelänneet vanhempianne, mutta tiesimme, missä raja meni ja pinna paloi.
Meitä rakastettiin kotona ja välit vanhempiin ovat vieläkin erittäin hyvät. Minulle ei ole jäänyt tuosta tukistelusta mitään kaunaa, päinvastoin, nyt ymmärrän paremmin vanhempiani, kun joudun kasvattamaan omaa ( myös todella itsepäistä) lastani. Ei tukistelu ollut jatkuvaa, mutta sitä tapahtui.
Miten minusta tuntuu, että nykyvanhemmilla on ote löystynyt tai jotenkin herpaantunut? Kiinnitetään huomiota epäolennaiseen ja maalaisjärki on ihan hukassa.
Onhan se eri asia pahoinpidellä vauvaa, ravistella tai hakata lasta, kuin tukistaa joskus, jos on tosi vaikeaa. Olenko väärässä ?
Kommentit (90)
Minusta se olisi oikein käyvä menetelmä kohtuudella käytettynä. Sääli että se on pannassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tukistelin lastani taaperoiässä. Sitten siitä alkoi tulla niin paha morkkis, että päätin lopettaa kertaheitolla. Ja se onnistui.
Myöhemmin lapsella diagnosoitiin adhd ja asperger. Molemmat ominaisuuksia, joihin lapsi itse on syytön.
Sitä paitsi en edes tiedä, johtuiko tekemäni kaltoinkohtelu siitä, että lapsi olisi ollut tavallista vaikeampi. Kyse on aina pohjimmiltaan huonosta äitiydestä, huonosta isyydestä, surkeasta vanhemmuudesta. Häpesin, ja olen iloinen siitä, että ymmärsin hävetä.
Olisi mielenkiintoista tietää näiden tukistelua puolustavien taustoja. Itselle tulee väistämättä mieleen (anteeksi nyt vaan), että ei taida kovin hyvin koulutettua ja valveutunutta porukkaa olla. Ainakaan tukistamista tukevat ontuvat perustelut ja ristiriitaiset väitteet eivät osoita mitenkään tasokasta argumentaatiotaitoa. Sitä paitsi osoittaa aikamoista mielikuvituksenkin puutetta, jos lapsen kasvatuskeinoina on fyysinen puuttuminen, alistaminen ja nöyryytys. Jotkut sentään myöntävät tukistamisen johtuvan oman pinnan pettämisestä, mutta aika surullista, että joku tukistaa lastaan ja väittää kasvattavansa.
FT
mulla kaksi lasta toinen jääräpäinen ja uhmakas kun mikä 9v ja toinen helpompi tapaus 10v eli uskoo puhetta...ja en koskaan oo joutunut häntä tukasta ottamaan ja kieltämättä tosi harvoin edes ääntä korottomaankaan eli jos mulla ois vaan yks lapsi niin oisin tosi ihanne vanhempi ja ylpeä itsestäni, mutta tämä toinen lapsi taas tekee musta välillä ihan sekopään ja "huonon" äidin....eli hänen kanssa oon menyt niin pitkälle että tukasta oon joskus joutunut ottamaan (kun esim. hyökkää kimppuuni jos ei saa jotain haluamaansa) eli helppo puhua niiden jolla lapset ns. helppoja. nim.kokemusta kummastakin
huomaan huutavani ja tukistavani. Myöhemmin pyydän anteeksi, asiasta keskustellaan ja sovitaan. Lapsi lupaa olla kiltisti. Menee tunti, niin taas ollaan pahanteossa.
Jos tukistaminen toimii noin "hyvin", niin silloin on syytä pitäytyä sanallisessa kieltämisessä ja palautteessa. Turhaa toiseen kajoamista. Vaikka tukistaminen väkivaltana lievää, niin kuitenkin yhdenlainen malli, että toiseen yksilöön saa kajota. En hyväksy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pitäisi palstailla ennen nukkumaanmenoa, ei saa unta kun verenpaine nousee. Ja nytkin jään koneen suljettuani miettimään, että joku kuitenkin vastaa tähän, että 'niin niin, eihän se uni tule, kun väkivallanteot painavat omaatuntoa!'
Se pieni tukistaminenkin. Kun lapsi varttuu aikuiseksi hänen arvottaa itsensä ja ansaitsemansa kohtelun osin lapsuuden kohtelun perusteella. Kivusta saattaa tulla myös jotakin, minkä hän kokee tuttuna ja turvallisena. Jos lapselle on aina huudettu ja häntä kuritettu hakeutuu hän tilanteisiin ja ihmissuhteisiin, jossa voi kokea sen saman turvallisen tunteen. Eli jossa hänelle huudetaan ja jossa häntä alistetaan sekä kuritetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
helppo puhua niiden kenen lapset ns.helppoja
Uhmakkaan lapsen voi ottaa tuhman teosta pois kehosta viemällä ja rauhoittaa ottamalla kehon hallintaan. Ei tartte hiuksista repiä !
Se pieni tukistaminenkin. Kun lapsi varttuu aikuiseksi hänen arvottaa itsensä ja ansaitsemansa kohtelun osin lapsuuden kohtelun perusteella. Kivusta saattaa tulla myös jotakin, minkä hän kokee tuttuna ja turvallisena. Jos lapselle on aina huudettu ja häntä kuritettu hakeutuu hän tilanteisiin ja ihmissuhteisiin, jossa voi kokea sen saman turvallisen tunteen. Eli jossa hänelle huudetaan ja jossa häntä alistetaan sekä kuritetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahaa, hän ajautuu siis vauvapalstalle!
Se pieni tukistaminenkin. Kun lapsi varttuu aikuiseksi hänen arvottaa itsensä ja ansaitsemansa kohtelun osin lapsuuden kohtelun perusteella. Kivusta saattaa tulla myös jotakin, minkä hän kokee tuttuna ja turvallisena. Jos lapselle on aina huudettu ja häntä kuritettu hakeutuu hän tilanteisiin ja ihmissuhteisiin, jossa voi kokea sen saman turvallisen tunteen. Eli jossa hänelle huudetaan ja jossa häntä alistetaan sekä kuritetaan.
huomaan huutavani ja tukistavani. Myöhemmin pyydän anteeksi, asiasta keskustellaan ja sovitaan. Lapsi lupaa olla kiltisti. Menee tunti, niin taas ollaan pahanteossa.
Jos tukistaminen toimii noin "hyvin", niin silloin on syytä pitäytyä sanallisessa kieltämisessä ja palautteessa. Turhaa toiseen kajoamista. Vaikka tukistaminen väkivaltana lievää, niin kuitenkin yhdenlainen malli, että toiseen yksilöön saa kajota. En hyväksy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sutkautuksesi nauratti minua, hieman, tunti sitten kun mietin samaa lukiessani tukistajien puolustuspuheita. 79
Ahaa, hän ajautuu siis vauvapalstalle!
Se pieni tukistaminenkin. Kun lapsi varttuu aikuiseksi hänen arvottaa itsensä ja ansaitsemansa kohtelun osin lapsuuden kohtelun perusteella. Kivusta saattaa tulla myös jotakin, minkä hän kokee tuttuna ja turvallisena. Jos lapselle on aina huudettu ja häntä kuritettu hakeutuu hän tilanteisiin ja ihmissuhteisiin, jossa voi kokea sen saman turvallisen tunteen. Eli jossa hänelle huudetaan ja jossa häntä alistetaan sekä kuritetaan.
bla bla blaa.
Jos voisit vielä vaittaa linkkiä tutkimukseen tms.
Itse kuten myös sisarukseni ovat saaneet luunappeja, tukkapöllyä tms. muta kukaan meistä ei ole moisessa suhteessa edes ollut. Kenellekään meistä ei ole jäänyt edes traumoja (mikä on vissiin sääli kun niin olisi kuitenkin tapahtua).
Meillä isä oli se aina, joka tukisti tms. mutta hassua kylläkin, me ollaan aina oltu isän perään. Äiti jäi (ja on vieläkin) etäinen. Jos nyt pitäisi johonkin tukeutua niin se olisi isä. Että se niistä traumoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se pieni tukistaminenkin. Kun lapsi varttuu aikuiseksi hänen arvottaa itsensä ja ansaitsemansa kohtelun osin lapsuuden kohtelun perusteella. Kivusta saattaa tulla myös jotakin, minkä hän kokee tuttuna ja turvallisena. Jos lapselle on aina huudettu ja häntä kuritettu hakeutuu hän tilanteisiin ja ihmissuhteisiin, jossa voi kokea sen saman turvallisen tunteen. Eli jossa hänelle huudetaan ja jossa häntä alistetaan sekä kuritetaan.
ja vieläpä väärennellä sitä.
Viestissäni kirjoitin, että ensin aina sanoen kiellän, ja toisenkin kerran, yritän ohjata tekemään muuta, ja kun tätä on jatkunut moneen kertaan päivässä, monen päivän ajan, ajaudun tukistamaan ja huutamaan. EN siis tosiaankaan ensimmäiseksi ole käsiksi käymässä!
Tiedän hyvin itsekin, ettei huutaminen auta, mutta en voi itselleni mitään. Kertokaa nyt hyvät arvostelijat sitten, mitä teen, kun sanominen ei auta, eikä jäähyistä ole tehoa?! Sitähän tässä sanoin, etten tukistamisesta pidä ja tarvitsen neuvoa miten tästä eteenpäin!!!
huomaan huutavani ja tukistavani. Myöhemmin pyydän anteeksi, asiasta keskustellaan ja sovitaan. Lapsi lupaa olla kiltisti. Menee tunti, niin taas ollaan pahanteossa.
Jos tukistaminen toimii noin "hyvin", niin silloin on syytä pitäytyä sanallisessa kieltämisessä ja palautteessa. Turhaa toiseen kajoamista. Vaikka tukistaminen väkivaltana lievää, niin kuitenkin yhdenlainen malli, että toiseen yksilöön saa kajota. En hyväksy.
Annan tietysti myös positiivista palautetta joka päivä. Halaillaan ja pussaillaan paljon. Kerron kuinka lapsiani rakastan ja kuinka tärkeitä he ovat minulle. Kehun, jos esim. ruokailu on mennyt erityisen mallikkaasti.
Aina kehuminenkaan ei ole hyvä juttu; jos menen heille sanomaan, kuinka kiva on kun leikkivät nätisti, yleensä alkaa tappelu, kummalla on enemmän palikoita tai kummalla on isompi torni ja tuhotaan toisen leikit. Parempi olla itse hiljaa ja olla tyytyväinen rauhalliseen hetkeen.
Miksi täällä niin kauheasti vaahdotaan tukistamisen vääryydestä, jos ei kuitenkaan osata kertoa toisenlaista lähestymistapaa apua kyselevälle?
niin kuin niidenkin lapset, joiden ei tarvitse pahoinpidellä? Puhe auttaa tai sitten vaikka jäähypenkki.
Miksi täällä niin kauheasti vaahdotaan tukistamisen vääryydestä, jos ei kuitenkaan osata kertoa toisenlaista lähestymistapaa apua kyselevälle?
tekee meidän kaikkien tavislukijoidenkin keskustelun seuraamisesta helpompaa. Kiitsa.