Olisitko ostanut uuden?
Lapselta tippui kyläpaikassa lelu lattialle, joka ehkä meni rikki, tai sitten patterit lähti paikoltaan.
Minä sain perheenäidiltä todella vihaisen katseen.
Kommentit (5)
eikä yhteenkään ole tullut korvausta. Eniten yhden ja saman pojan toimesta on tullut tuhoja, kotonaankin rikkoo ihan tahallaan kaikenlaista.
ja jos rikki, olisin ainakin tarjoutunut korvaamaan.
Jos olisin emäntänä, niin olisin sanonut, ettei vahingolle mitään voi. Jos korvausta tarjottaisiin, vaikka siitä kieltäytyisin, niin kyllä arvostaisin elettä.
Meillä tuttavaperheen lapsi ajeli oman lapsemme melko uudella potkuautolla ja tuli jonkinlainen törmäys johonkin, ja potkuautossa oleva pyörivä osa irtosi.
Sitä ei saanut korjattua takaisin, on ihan torso siitä kohtaa.
Harmitti ihan vietävästi ja eniten ihmetytti kun vanhemmat eivät reagoineet mitenkään tapahtuneeseen. Olivat samassa huoneessa, ei sitä voinut olla huomaamatta. Ehkä he eivät tienneet mitä sanoa, tai sitten heillä oli käsitys, että meillä on rahaa millä mällätä eikä rikkoontumiset ja uusien ostot kaada talouttamme.
Emme me korvausta viitsineet vaatia, kun millään summalla ei sitä ehjäksi saa eikä uuden ostoa ilkeä vaatia, oli kallis lalu.
Ja vahinkohan se oli, lapsi noin 2 v.
oisin ehdottomasti tutkinut, menik lelu rikki, vai mitä ja jos rikki, olisin ainakin tarjoutunut korvaamaan.
Jos olisin emäntänä, niin olisin sanonut, ettei vahingolle mitään voi. Jos korvausta tarjottaisiin, vaikka siitä kieltäytyisin, niin kyllä arvostaisin elettä.
Olisin kyllä halunnut, että tilanne oltaisiin katsottu siinä paikan päällä. Menikö se siis rikki vai ei. Jos olisi mennyt, olisin kysynyt korvauksesta.
Itse kyläpaikan emäntänä en tosiaankaan olisi halunnut mitään korvausta, leikeissä niitä leluja saattaa vanhingossa mennä rikki (eri asia on, jos lapsi olisi tahallaan rikkomistarkoituksessa sen heittänyt).