Joskus tuntuu, että asumme "liian hienolla" alueella. :/
Täällä kaikki on niin fiiniä, ihmisillä hienot talot ja autot. Meilläkin on hieno talo, auto kyllä on 13 vuotta vanha. Muutimme tänne, koska ihastuimme tähän taloon. Kaunis ja toimiva talo hyvällä sijainnilla.
Joskus vain tuntuu, ettei tämä olekaan ihan ominta minua. Pidän itseäni kuitenkin aika tavallisena ja olisin ehkä enemmän kotonani astetta vaatimattomalla alueella. En missään kt-lähiössä, mutta esim. vähän vanhemmalla rivariseudulla.
Sitten toisaalta herään miettimään, että mistä minä tätä aluetta ihmisineen oikein syytän. Onko jotenkin väärin asua näyttävissä puitteissa? Seudun ihmiset ovat kuitenkin mukavia ja fiksuja, lapsille on kivan tuntuista leikkiseuraa, naapuruston lasten vanhemmilla tuntuu olevan samantyyppiset kasvatusarvot kuin meillä. Ainakaan päälle päin ei näy, että kukaan viettäisi ns. epäsäännöllistä elämää. Sitähän en tietenkään tiedä, mitä seinien sisäpuolella tapahtuu.
Ehkä ongelma onkin lähinnä siinä, että täällä tulee paineita pitää ulkoiset puitteet hyvässä kuosissa, ihan puutarhasta lähtien. Ei ole varaa hoitaa puitteitaan vasemmalla kädellä. Toisaalta taas nautin siitä, että asun kauniilla ja hyvinvoivan oloisella seudulla.
Onko kellään muulla tällaisia ajatuksia?
Kommentit (16)
ympäristössä, jossa kytätään autonmerkkejä, lomia ja selvitellään toisten verotietoja. Mieheni sai kuulla päin naamaa kuin hänet oli bongattu jonkun lehden kunnan verotiedoista ja kovasi kysellään, että "TAASKO" te olette lähdössä lappiin/ulkomaille/tms. Tai suureen ääneen ihmetellään autojen vaihtamista tms. Ja minä kun mielestäni asun ihan keskiluokkaisella okt-alueella...
jos jollain asuinalueella asuu vain yhdentyyppisiä ihmisiä. Lapsetkaan ei opi ymmärtämään esim taloudellisten realiteettien eroa eri ihmisillä, jos kaikilla on varaa kaikkeen.
Ole onnellinen omastasi. Älä lähde siihen että kaikkien puutarhat pitää olla samanlaisia. Arvosta erilaisuutta ja teidän omanlaisuutta. Ehkä teidän vähemmän hoidetulla puutarhalla saa lapsetkin melskata vapaammin. Opetat ainakin , ettei ulkoiset puitteet ole kaiken mitta.
Kyllä pitää ola elämä muuten mallillaan eikä oikeita ongelmia, jos pitää miettiä mitä muut ajattelee.
jos asuinalueemme vanhenpainilloissa ehdottaa kirppistä luokan rahankeruusen saa tuimia katseita
Joskus tuli olo, että olispa elämää, joku naapurissa huutaisi ja karjuisi ja nakkaisi telkkarin parvekkeelta tai ryhsähtäisi taksista umpikännissä ulos ja konttaisi kotiin, nukahtaisi eteisen matolle..
En kyllä sitä opiskelijatohuakaan kaipaa... oikeasti ei ole mikään naurun asia, jos naapurissa ryypätään ja huudetaan. Jouduimme kerran soittamaan poliisit keskellä yötä, kun naapurin mies heitteli tyttöystäväänsä pitkin seiniä. :((
Alueella asui tosi vähän lapsiperheitä. Ne vähätkin olivat elämäntavoiltaan vähän niin ja näin. En olisi uskaltanut esim. päästää lapsiani kylään yhten tytön luo, jonka kanssa he kyllä pihalla leikkivät. En luottanut vanhempien kykyyn huolehtia ja kantaa vastuuta. Toisen perheen lasten oloja surin, kun heidän elämänsä näytti koostuvan lähinnä biletyksestä.
Minä en siis osaa tällaista meininkiä pitää parempana elämänä kuin tätä luksustakaan. Ehkä lähiössä sattui ja tapahtui enemmän, mutta eivät ne sattumiset kovin positiivisia olleet.
Ehkäpä siis jos pitäisi itsensä johonkin asettaa, niin laittaisin räyhälähiön ja luksuksen välimaastoon...?
Ja teille jotka huomauttelivat "on sulla ongelmat" tms: ei tämä mikään ongelma ole. Kunhan pohdiskelen. :)
ap
Joskus tuli olo, että olispa elämää, joku naapurissa huutaisi ja karjuisi ja nakkaisi telkkarin parvekkeelta tai ryhsähtäisi taksista umpikännissä ulos ja konttaisi kotiin, nukahtaisi eteisen matolle..
En kyllä sitä opiskelijatohuakaan kaipaa... oikeasti ei ole mikään naurun asia, jos naapurissa ryypätään ja huudetaan. Jouduimme kerran soittamaan poliisit keskellä yötä, kun naapurin mies heitteli tyttöystäväänsä pitkin seiniä. :((
Alueella asui tosi vähän lapsiperheitä. Ne vähätkin olivat elämäntavoiltaan vähän niin ja näin. En olisi uskaltanut esim. päästää lapsiani kylään yhten tytön luo, jonka kanssa he kyllä pihalla leikkivät. En luottanut vanhempien kykyyn huolehtia ja kantaa vastuuta. Toisen perheen lasten oloja surin, kun heidän elämänsä näytti koostuvan lähinnä biletyksestä.
Minä en siis osaa tällaista meininkiä pitää parempana elämänä kuin tätä luksustakaan. Ehkä lähiössä sattui ja tapahtui enemmän, mutta eivät ne sattumiset kovin positiivisia olleet.
Ehkäpä siis jos pitäisi itsensä johonkin asettaa, niin laittaisin räyhälähiön ja luksuksen välimaastoon...?
Ja teille jotka huomauttelivat "on sulla ongelmat" tms: ei tämä mikään ongelma ole. Kunhan pohdiskelen. :)
ap
on sulla ongelmat.
vuokrarivarissa Helsingin parhaimpiin (ja kalleimpiin) kuuluvassa merellisessä kaupunginosassa omakotialueella, joten tiedän aika hyvin miltä susta tuntuu :-)
Pieni kaunis talo, yksi tuhansien joukossa
Ikkunoissa valo ja tv auki olohuoneessa
Siniristilippu tv:n päällä, presidentin kuva seinällä
Hymyilee, nyökyttelee päätään, onnellinen perhe asuu täällä
Veli ja sisko huoneissaan ovat lukevinaan läksyjään
Pikkuveli hypnoosissa pelaa videopeliään
Äiti laittaa ruokaa modernissa keittiössä
Koira pöydän alla kuorsaa, isä on taas ylitöissä
Onnellinen perhe asuu tiilitalossa
Julkisivu hohtaa ja kulissit kunnossa on nukkekodissa
Keittiössä syödään, makuuhuoneessa lyödään,
Oi ikuinen onnellisuus
Olohuoneessa leijuu keskiluokan kirous - ikuinen tv-hiljaisuus
Isä tulee kotiin, syömään huutaa äiti
Ruokapöydässä ei puhuta, ei ole mitään puhuttavaa
Lapset ryntäävät huoneisiinsa, heti syötyään
Takaisin omiin unelmiinsa, lyöden ovet kiinni perässään
Isä istuu nojatuoliinsa olohuoneessa, lukee röyhtäillen lehteään
Jää äiti huokailemaan pöytään
Onnellinen perhe asuu tiilitalossa
Julkisivu hohtaa ja kulissit kunnossa on nukkekodissa
Keittiössä syödään, makuuhuoneessa lyödään,
Oi ikuinen onnellisuus
Olohuoneessa leijuu keskiluokan kirous - ikuinen tv-hiljaisuus
Pieni kaunis talo, yksi tuhansien joukossa
Sammunut on jo valo, onnellinen perhe on unessa
Isä näkee painajaisia, sisko itkee unissaan
Veli piirtää lakanaansa kartan vieraasta maasta
Sähköpatteri hyminällään laulaa yön kehtolaulua
Silti ihmisillä on kylmä noissa hiljaisissa huoneissaan
nimittäin humanistiperhe, joka viettää erittäin "epäsäännöllistä" elämää mukavassa kerrostaloyhteisössä, jossa paljon kaltaisiamme.
Kuulepa nyt rouva/herra pieni,
sun suurimmat ongelmat taitavat olla siellä oikean ja vasemman korvan välissä. Kaipaisitko keskusteluapua?
Miestä erityisesti stressaa että meillä pitäisi olla paremmanmerkkiset autot että emme vaikuttaisi ihan luusereilta.
Oikeasti olen alkanut miettiä että pitäisikö meidän ostaa lapsille enemmän merkkivaatteita, että he eivät poikkeaisi porukasta. Lapset itse siis eivät tajua merkeistä vielä mitään.
Oikeasti tämä on oikein mukava ja siisti alue ja ihmiset ovat ystävällisiä ja tavallisen tuntuisia.
En ole saattanut itseäni tuollaiseen tilaan, mutta voin kuvitella, että kokisin jotain tuollaista juuri.
Tuo on hyvä kysymys, että mistä aluetta ja ihmisiä syytät. Minä luultavasti en syyttäisi mistään, mutta kokisin, että emme kuulu tuollaiseen - haluan elämää, spontaaniutta, sitä hyväksyntää, että kaikki ei ole tip top, sitä, että ketään ei kiinnosta, että mitä naapurissa tapahtuu (ystävät löydän kyllä muualtakin kuin naapurista).
Ihan järkyttävän ihanaa on asua lähiössä "rytinäpaikalla" vuokratalossa, jossa kukaan ei ihmettele, jos tullaan yönkukkujan lapsen kanssa kotiin klo 23 tai haetaan grilliltä joskus ruokaa keskellä yötä tai kukaan naapuri ei kyttää, että meidän 10 v vanha auto on ruosteessa jo tai mieti, että milloin meillä illalla valo sammuu.
Enkä usko, että ahdistuisin vain hienolla alueella, luultavasti ahdistuisin pienellä paikkakunnalla tai vaikka jossain lähiön paritalorykelmässäkin, jossa sunnuntaisin pestään autoja rivissä.
Sen verran pitää tähän vielä lisätä, että oikeastihan kyse voi olla jopa kaiken hillityyden ja hienouden tavoittelun keskellä joko tietoisesti tai alitajuisesti mennään kohti pinnallisempaa elämää. Se olisi varmasti se, mistä minä en tykkäisi. Elämän pitää olla rosoista, jotta se maistuu elämisen makuiselta. Muuten on olo kuin eläisi sitä elokuvaa, jossa jossain kaupungissa ne kaikki vaimot oli jotain täydellisiä ohjelmoituja koneita. Mikä se nyt olikaan?
Asuimme lasten ollessa pieniä maamme kalliimpiin kuuluvassa korttelissa, jossa joka toinen auto oli iso, uusi BMW tai Audi ja porukka oikeasti varakasta, monilla ns. vanhaa rahaa. Sittemmin muutimme vähän tavallisemmalle alueelle, ns. parempaa seutua tämäkin, mutta lasten lähestyessä kouluikää täällä varmasti helpompi olla ja elää kun kaikki kaverit eivät reissaa pitkin maapalloa ja kulje kalliimmissa merkkivaatteissa eli lapset voivat kokea kuuluvansa porukkaan - tuolla ensiksi mainitulla alueella näin ei välttämättä olisi ollut.
Me asutaan vakuutusyhtiln asunnossa keskellä omistusasuntoja, on rauhallista, ei juopot rällää jne. Tykkään. Eipä tässä kummempaa :)
Asuin joskus tollaisessa - en vain paikassa, vaan olotila oli myös sama.
Kaikki oli niin siloteltua. Huoliteltua. Hillittyä. Lapset eivät kiukutelleet ja kirkuneet, vanhemmat eivät riidelleet tai jos tekivät niin äänettömästi.
Joskus tuli olo, että olispa elämää, joku naapurissa huutaisi ja karjuisi ja nakkaisi telkkarin parvekkeelta tai ryhsähtäisi taksista umpikännissä ulos ja konttaisi kotiin, nukahtaisi eteisen matolle..
en tarkoita, että tuo olisi oikeaa elämää ja tuollaisessa yumpäristössä olisi kamalaa elää, jos kaikki karjuisi ja riitelisi ja kännäisi ympärillä.
Mutta siis.. kun ei mitään koskaan. Kaikki oli niin.. niin..... oliko kaikilla niin hyvin kaikki ?
Mitäs siellä pinnan alla olikaan?
- minulla oli taloyhtiön vanhin ja rumin auto. en ollut osakkeenomistaja, mutta mies oli. Mies oli ostanut asunnon exänsä kanssa, minä tulin heidän eronsa jälkeen kuvioon... minusta ei pidetty, koska riitelin isoon ääneen lapseni kanssa. Hallitus ilmoitti, että auto on hommatttava vierasparkkipaikalta pois. Samaan aikaan toisen asukkaan aikuinen poika rassasi autonromuaan, öljyä ja osia pitkin parkkipaikkaa, vei vierasparkin. Mies ei puolustanut minua, autonromi piti myydä kun ei sille ollut paikkaa....
- naapurin muija oli opettajana. Pihatalkoissa juoruisi luokkansa oppilaiden asioista, haukkui ja arvosteli lapsia "minun luokallani on kaksi maijaa ja molemmat yhtä tyhmiä!"
- kyseisen muijan aviomies petti ja sitten jätti..
vain meiltä kuului meteliä, ja siksi meistä ei pidetty.
Tulee epämukava olo. Tosin en tiedä mistä löytäisin juuri itseni kaltaisia ihmisiä, asuisin kyllä mieluummin vähän vaatimattomammassa miljöössä kuin missä nyt asun.