Miksi aina keskusteluissa " Yksi vai kaksi lasta" , " lapset pienellä ikäerolla" jne. korostetaan

Ja pysähtyä kesken automatkan, kun yhtäkkiä 5 minuuttia sitten kateissa ollut pissahätä ilmaantuu kuvioihin " äitiiiii, mua pissattaa" :). Siis vaippa-aikahan on megahelppo, vaikka kestovaipoillakin (meillä käytetty), kuivaksiopettelu on jo sitten isompi projekti mutta isompien esimerkki auttaa kummasti. Ja siis, sitä samaa vessassa ramppausta se on isojenkin kohdalla!! Olimme kummityttöni kanssa matkalla (hän on 9 v) ja kyllä hänellekin tuli aina " väärissä paikoissa" pissahätä jne. eli ei se iso ikäero tuohon ongelmaan edes auta.

että kun odotti kaksosia, kaikki maalailivat kauhukuvia vauva-ajasta ja että kyllä se sitten puolen vuoden jälkeen helpottaa. Eihän alkuaikoina ollut kuin syöttöä, unia, vaipanvaihtoa ja kantelua. Mikä ihme tuosta tekee niin rankkaa? Haastavempana mä oon ainakin pitänyt tätä, kun lapset opettelee liikkumista ja kiipeilee joka paikkaan ja itsesuojeluvaistosta ei ole näkynyt väläystäkään. Niin ja puhe menee hyvin valikoivasti läpi. (en siis valita tästäkään ajasta, sillä ihania ovat, haastavempia kuitenkin)

Keskimmäinen harjoittelee vaipatta oloa ja voi taivas sitä pissan määrää ympäri taloa... odotan kolmatta lasta ja toivon todella, että keskimmäinen on oppinut pottahommat ennen kolmosen syntymistä. Vauvan imetys, hoitaminen jne yhdistettynä jatkuvaan lattioiden ja pyykkien pesuun ei hotsita.



Vaippavaiheessa ärsyttävin oli se vaihe, kun kakat melkein jo tuli pottaan, mutta ei aivan ja sitten vaipassa oli sellainen hillitön sontakasa siivottavana. Onneksi se aika sentään on ohi.

TEN ovat ne kaikista vaativimmat ja eniten huomiota/aikaa/energiaa vieviä. Vauvojen kohdalla tämä johtuu heidän vaatimastaan jatkuvasta " huollosta" , eli siis juuri siitä kellonympäri jatkuvasta nukuta-syötä-vaihdavaippaa-pese-rumbasta ja monissa vauva-perheissä myös paljosta huudosta ja itkusta ja siitä johtuvasta unenpuutteesta ja hermojen kiristymisestä.

Vähän vanhemman vaippaikäisen kohdalla puolestaan juuri tuo liikkumaan, kiipeilemään ja touhuamaan oppiminen ja toisaalta oman arvostelukyvyn ja itsesuojeluvaiston vielä täydellinen puuttuminen aiheuttavat äidille jatkuvan perässäjuoksemisen ja kaikenkaikkisen valvomisen tarpeen.



Itselläni on kaksi lasta (nyt 4,5 ja 6-vuotiaat) ja kyllä se elämä vaan on niiiiiiin paljon helpompaa nyt kun lapset ovat siinä iässä, että puistoon mentäessä minä voin istua penkille selaamaan naistenlehteä ja lapset voi laskea itsekseen kiipeilytelineeseen ja keinuihin ja illalla voi sanoa, että nyt syötte iltapalan ja sitten laitatte pyjaman päälle (vrt. että juokset joka askeleella perässä, valvot jokaista liiketta, syötät lapset, puet heidät jne).



Eli kun puhutaan vaippa-ajan vaikeudesta viitataan varmaan juurikin tähän ensimmäisiä elinvuosiaan elävien lasten kokonaisvaltaiseen huollon ja valvomisen tarpeeseen, siihen etteivät he ole vielä lainkaan itsenäisiä, omatoimisia tai omalla suojeluvaistolla varustettuja, ei niinkään siihen, että juuri VAIPAT pitää vaihtaa. Siitä itse vauva-ajasta taas olen huomannut olevan kahtalaisia kokemuksia riippuen juuri lapsen itkuherkkyydestä; toiset vauvat ovat hiljaisia ja tyytyväisiä ja heidän vanhemmillaan yleensä vauva-aika on koettu helpommaksi kuin taaperoaika. Ne joiden lapsella on ollut koliikkia ja huutoa taas muistavat juuri vauvavuoden henkisesti ja fyysisesti kaikkein raskaimpana. Meillä esikoinen kuului jälkimmäisiin ja kakkonen ensimmäisiin, joten allekirjoitan tämän itsekin...