Lue keskustelun säännöt.
Perinnöstä: Onko se mielestäsi ansaittu vai onko kyse vain lakipykälistä?
02.06.2010 |
Ja mitä mieltä olette siitä että joku perinnön saajista haluaakin enemmän kuin muut vaikka sillä perusteella että on hoitanut perittävää ja siitä aiheutunut kuluja joita ei pyytänyt vainajan ollessa elossa? Lain mukaanhan näitä kuluja voi hakea perunkirjoituksissa.
Kuuluisiko teidän mielestä isompi perintö sille joka on hoitanut perittävää eniten? Itse en osaa päättää mitä mieltä olen kun ymmärrän tavallaan molempia näkökantoja.
Kommentit (24)
toki eikös noista voi sopia jo eläessä? Mun veljeni hoiti enemmän äitiäni, myös hänen raha-asiansa. Koska kuolinpesä opi jakamatta, sovimme jo äitimme eläessä, että veljeni saa pesänhoidosta pientä korvausta ja toki korvausta esim bensaan, ruokahankintoihin äidille yms. ei sit äidin kuoltuakaan tullut mitään sanomista-.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos perittävällä on irroitettavaa rahaa, olisi parasta korvata kulut suoraan jo elinikänä.
Toisaalta jos joku perillinen on esim. asunut lähellä ja auttanut päivittäin, ehkä hoitanut myös perinön (asunnon) korjauksia ja tavallaa lisännyt sen arvoa, on kohtuullista, että tämä saa isomman osan. Korjaustyön t,s. korvaaminen rahana on vähän hankalaa, jos lahjaverotettava määrä ylittyy. Yksityisellä sivutyöstä pitäisi maksaa verot ja muut.
Hnkalia asioita. Parasta olisi tehdä aina testamentti.
niin miksei niitä sitten korvata? Kyllä mun mielstä voi maksaa, ei kai se ole ongelma.
Ääriesimerkki: 1 perijä käy monta kertaa viikossa vanhuksen luona, käy kaupassa, hoitaa raha-asiat, käyttää läkärissä, siivoaa jne jne. 2 perijä ei käy kuin kerran 5 vuodessa jouluna tuomassa kortin ja juomassa kahvit.
Minusta on ihan reilua jos tällaisissa (eikä tartte olla edes näin räikeitä) se 1 perijä sa avaivanpalkaksi isomman perinnön.
Hassua tosiaan pyytää vasta kun ihminen on jo kuollut. Aika varma tapa aiheuttaa eripuraa jos siitä ei ole sovittu jo ennen perittävän kuolemaa. Eikö siitä joudu sitten maksamaan jo verojakin... Mutta riippuu varmaan ihmisestä ja syistä miksi pyytää vasta nyt. Hankala juttu, mutta toki korvaukset kuuluu maksaa.
Mutta se vielä tuli mieleen, että eikö vanhempiaan kuulukin hoitaa mahdollisuuksiensa mukaan? Vai pitääkö siitä tosiaan saada jotain kulukorvauksia? Ymmärrän jos on vaikka irtisanoutunut työstä tai tekemällä osa-aikatyötä että voi hoitaa vanhempiensa asioita, mutta jos hoitaminen onnistuu ihan normaalien kyläilyjen lomassa jolloin muutenkin kävisi katsomassa vanhempiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on ainoa meistä, joka asui samalla paikkakunnalla ja äiti kääntyi aina (ja joka asiassa) hänen puoleensa. Toki yritimme auttaa parhaamme mukaan, mutta kyllä suurin osa vastuusta oli veljelläni. Tottakai suttaminen kuului kaikille, mutta ei ole oikein että se kaatuu yhden hharteille. Toki veljelläni meni siihen paljon aikaa, joka varmaan aiheutti myös kuluja. Vaikkapa vain siinä ettei kerennyt vaikkapa laittaa ruokaa, vaan piti ostaa sit lapsille valmista yms. Eikä bensakaan ole ilmaista.
Hän on ainoa meistä, joka asui samalla paikkakunnalla ja äiti kääntyi aina (ja joka asiassa) hänen puoleensa. Toki yritimme auttaa parhaamme mukaan, mutta kyllä suurin osa vastuusta oli veljelläni. Tottakai suttaminen kuului kaikille, mutta ei ole oikein että se kaatuu yhden hharteille. Toki veljelläni meni siihen paljon aikaa, joka varmaan aiheutti myös kuluja. Vaikkapa vain siinä ettei kerennyt vaikkapa laittaa ruokaa, vaan piti ostaa sit lapsille valmista yms. Eikä bensakaan ole ilmaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vainajaa ennen hänen kuolemaansa niin hänelä pitäisi olla automaattisesti oikeus suurempaan perintöön. Itse jättäisin enemmän perintöä sille joka minusta huolehtii.
Ja kyllä veljeni kulut korvattiin ja hän sai homiisttan myös palkkion. Kaikista se oli ihan reilua ( ja meitä on montta, kaikki oli samaa mieltä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä lapsen tarvitse mitenkään ansaita perintöään.
Eri asia on sitten tuo kulujen korvaaminen. Mutta jos vanhempi haluaa palkita häntä usein auttaneen lapsensa, hän joko maksaa tälle palkkaa eläessään tai sitten muistaa häntä laatimassaan testamentissa.
eniten hoitanut vainajaa tämän ollessa elossa saa isomman osan perinnöstä kuin muut, vaikka siitä ei edes olisi ollut mitään kuluja ja kuitteja. Tietysti parasta olisi jos se lukisi testamentissakin, ettei hoitajan tarvitsisi itse vakuutella asiaa muille perillisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko sitä perinnön määrää edes muuttaa enää perunkirjoitusvaiheessa? Eri asia on tietysti nämä kulukorvaukset jne.
Tai itseasiassa ne kannattaa vähentää perittävästä omaisuudesta ennen jakoa. Turhaa niistä on kahdesti veroja maksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kai on kyse tasa-arvon ja tasasuhdan eroista. Pitäisikö kaikille siis antaa yhtä paljon perintöä tasa-arvon nimissä vai vaihtoehtoisesti suhteuttaa perintöä sen mukaan, kuka on tavallaan "ansainnut" sitä enemmän?
Ymmärrän myös molempia näkökulmia. Silti lapsenoikeus rintaperijänä on mielestäni itsestäänselvyys, riippumatta siitä, onko tämä leikannut vainajan nurmikkoa 500 vai 5 kertaa. Luulisi, että vainajan auttaminen olisi tekijänsä puolesta ennenkaikkea pyyteetöntä.
Kulut pitää tietysti korvata, mutta nekin mielellään kuittien perusteella. Ei sen mukaan, mitä kukin mutullaan kulloinkin muistelee. Tottakai perilliset voivat sitten yhdessä sopia, olisiko oikeudenmukaista korvata jollekin perijälle vähän extraa vaivannäöstä. Mutta jos vainaja on eläessään mennyt tällaisia nokkimisjärjestyksiä ja suosimissopimuksia tekemään, synnyttää se helposti vain turhaa katkeruutta ja kitkaa perillisten välille.
Hassua tosiaan pyytää vasta kun ihminen on jo kuollut. .
nomella vanhuksella ei ole muuta kuin se asunto, tulotaso on pieni. Siitä on paha korvata jotain kuljetteluja ja kaupassakäyntejä, tai jotain asunoon huoltoon liittyvää. Sitten, kun perintö realisoidaan, on jaettavaa.
Jonka mukaan kukin voi tehdä omaisuudelleen ihan mitä haluaa. Eli vois testamentata vaikka kaikki rahat niille jolle haluaa, eikä veriside siinä painaisi.
Monen suku ei viis veisaa vainajasta eläessä, mutta rahat kyllä kelpaa.
taida aina piitata rintaperillisistäkään. Eikö lapsi ole oikeutettu saamaan edes perintöä, kun ei mitäään muuta ole ikinä saanutkaan?
Isä voisi siis valita että tuosta lapsesta minä tykkään ja tuosta en ja antaa kaikkensa sille josta pitää. Isättömät ja tilanteeseen syyttömät lapset olkoot siis ilman perintöä!
Onhan elämä vähän enemmänkin kuin vain viimeisten hetkien saattohoito tai vanhuksen hoitaminen. Jos sitä vaivannäköä aletaan palkitsemaan, niin sittenhän pitää laskea kaikki lapsuudesta lähtien, että kuka on saanut mitäkin ja tasata sen mukaan perintöä. Vanhemmathan on voineet maksaa toiselle lapselle koulutusta ja toiselle samalla rahalla asuntoa. No sittenhän pitää laskea, että kumpi sijoitus on ollut lapsille kannattavampaa ja tasata erot perinnössä.
Ja noiden kulujen korvaamisessakin on riskinsä. Sillä kyllähän moni käy vanhuksille lääkkeet ostamassa, eikä ne vanhukset niitä kuitteja perään kysele. Voivat sitten summittain antaa rahaa sen mukaan mitä pystyvät. Eli korvaavat kuluja jo eläessään, mutta lapsellapa on kaikki kuitit. Kun lapsi sitten esittää kuitit kuolinpesälle, niin mistä kuolinpesä tietää, että minkä verran vanhus on niitä kuluja eläessään jo korvannut käteisenä.
ja mahdottomaksi osoittaa kuka ansaitsee kuinkakin paljon, jos perintöä aletaan jakamaan sen mukaan, kuka on tehnyt mitäkin. Selkeämpää on korvata selkeät kulut (jo ennen ositusta) ja laittaa sen jälkeen niin ,että jokainen saa yhtä paljon.
ne kulut (siis kuitteja tms.) niin tietysti ne kulut korvataan ennen perinnön jakamista. Ei siis isompaa perintöä vaan maksu koituneista kustannuksista kuolinpesän varoista ja vasta sitten jako.
Itse edustan sitä näkökantaa, että perittävä voi eläissään testamentilla ilmaista tahtonsa omaisuutensa jakamisesta. Jos ei testamenttaa yhdelle muita enemmän, ei se isompi perintö yhdelle ole ollut vainajan tahto vaan yhden lapsen oma toive.