Lapseni potee leirillä koti-ikävää.

Saavat sitten miettimisaikaa siihen, mitä haluavat oman lapsensa kanssa tehtävän (jääkö leirille, tuleeko teidän kanssa takaisin).

Miksi te vastaatte näin vanhaan viestiin?

Jos sait sen lapseltasi, soitappa ohjaajille ja kysy heidän mielipitensä.



Osallistuuko lapsi leikkeihin jne?



Vai onko ikävä iltaisin kun nukkumaanmenoaika ja puhelin käytössä?



Jos tota ikävää pitkin päivää hakisin kotiin. Mutta jos ilmenee iltaisin en hakisi. Kertoisin vaan että ikävä normaali tunne ja se tarkoittaa et rakastaa toista.



Onko lapsesi sanonut haluavansa kotiin?

Kännykkää ei ole käytössä. On ikävöinyt pitkin päivää.

Hankalaksi tuon tekee se, että leirillä on myös hänen paras kaverinsa, jolta loma menee myös nyt tehokkaasti munilleen.

ap

Itse kun olin leiriohjaajana niin olihan sitä melkein joka leirillä joku, jolla koti-ikävä iski, lähinnä iltaisin. Yleensä hoitui ihan juttelemalla ja lohduttelemalla. Ja seuraavana päivänä kaikki oli yleensä taas ihan ok. En muista yhtään lasta, joka olis sen takia pelkästään haettu kesken leirin kotiin.



Jos lapsi on itse viestitellyt, niin ovatko ohjaajat tietoisia hänen ikävästään?

Leiri oli tosin vain 4 päivän mittainen. Koti-ikävä oli ensimmäisestä päivästä lähtien kova.

Minä vain yritin tsempata puhumalla positiivisia asioita leiristä, säätkin suosi kun oli auringonpaistetta koko ajan. Leirillä oli tarjolla vaikka mitä aktiviteettia, joita ei kotioloissa tule harrastettua, joten kannustin osallistumaan niihin.

Hänellä oli suuri huoli myös siitä miten me pärjäätään kotona ilman häntä! *ihana* Joten tietenkin kerroin ettei meillä ole hätää ja voit olla ihan rauhassa siellä. Kerroin myös että olen valmis tulemaan hakemaan kotiin, mutta josko kuitenkin kokeilisit vielä. No hän lupasi kokeilla. Sovittiin myös ettei soitella kuin vaan suuressa hädässä. Ajattelin että jos puhumme puhelimessa niin se vain ruokkii koti-ikävää.

No tyttö oli koko leirin ajan siellä, mutta kotiin tullessa ilmoitti että oli muuten eka ja vika leiri!

Ei tästä varmaan sinulle apuja ollut, mutta tämä on meidän kokemus. Toisia ei vaan ole luotu leiri-ihmisiksi ja toiset eivät kesällä muualla olisikaan.

Jos näin sanoivat, hae lapsi kotiin.



Montako päivää ollut leirillä?

Kertoivat lapsen itkeskelleen ja levittävän ikäväänsä kaveriinsakin. Sanoin itse kyllä selvästi, että voin hakea lapsen kotiinkin, mutta eivät kommentoineet. Ikävää, sillä minähän en voi puhelimitse tulkita tilannetta kovinkaan tarkasti!

ap

ja varsinkin iltaisin. Jos lapsi on nyt vasta ensimmäistä kertaa kotoa pois, niin ikävä on ihan luonnollistakin, sitä ei vain kannattaisi "ruokkia" soitoilla ja tsemppaamisella.



Itse olen ollut pienestä asti leireillä ja viikonloppuja kotoa pois harrastukseni vuoksi. Koti-ikävä tuli aina jossain vaiheessa, mutta se hävisi yleensä nopeasti mukavien kavereiden ja kivan tekemisen myötä. Silloin ei onneksi ollut kännyköitä, eikä kotiin soiteltu ollenkaan, ellei jotakin vakavaa tapahtunut.

samalla lailla yritin minäkin kannustaa. No, tänään soittaa uudestaan ohjaajan kanssa. Jos mieliala ei yhtään ole noussut, menen hakemaan kotiin.

Meillä siis hankaloittaa asiaa se, että mukana on kaveri, joka todennäköisesti ei halua jäädä sinne yksin.

ap

ja varsinkin iltaisin. Jos lapsi on nyt vasta ensimmäistä kertaa kotoa pois, niin ikävä on ihan luonnollistakin, sitä ei vain kannattaisi "ruokkia" soitoilla ja tsemppaamisella. Itse olen ollut pienestä asti leireillä ja viikonloppuja kotoa pois harrastukseni vuoksi. Koti-ikävä tuli aina jossain vaiheessa, mutta se hävisi yleensä nopeasti mukavien kavereiden ja kivan tekemisen myötä. Silloin ei onneksi ollut kännyköitä, eikä kotiin soiteltu ollenkaan, ellei jotakin vakavaa tapahtunut.

Kuten juuri sanoin, lapsella ei ole siellä kännykkää, en ole hänelle soitellut.

ja kuten jo sanoin useampaankin kertaan, en ole ruokkinut mielestäni ikävää, vaan päinvastoin yrittänyt kannustaa.

Ikävää on nyt kestänyt jo pari päivää, eli ei ole mennyt ainakaan itsestään ohitse.

ap

Ei ole hyvä juttu et tuon ikäinen itkeskelee leirillä. Ikävä on liian kova.



Sinä et ole vastuussa lapsen kaverista vaan omastasi. Ilmotat tietenkin kaverin vanhemmille et sinun haettava lapsesi kotiin.



Ja tuo ikävä ei kuulostanut ilta- ikävälle. Siksi hakisin kotiin

ja aina siellä on joku, joka potee ikävää voimakkaammin kuin muut. Ja aika monesti joku on haettu kesken leiriä kotiinkin.



Minusta ei kannata heti luovuttaa, vaan jutella varsinkin ohjaajien kanssa, että saavatko he lohdutettua lasta ja pystyykö tämä nauttimaan leiristä. Lapsen kanssa ei kannata puhua illalla, vaan päivällä, jos on tarvis.



Jos lapsi on kerta kaikkiaan sitä mieltä, että haluaa kotiin ja päivät ovat yhtä kärsimystä, niin hakisin pois. Leirikammoa ei kannata synnyttää.



Yksi tuntemani tyttö ei ekaluokkalaisena suostunut leirille vaikka vanhemmat kuinka maanittelivat. Tokaluokkalaisena suostui, mutta piti hakea kesken pois. Nyt neljäsluokkalaisena viihtyy jo ihan hyvin, eli jos ei synny ikikammoa leireilyä kohtaan, niin vanhempana voikin jo haluta lähteä.



Sitten on niitäkin, jotka eivät vaan viihdy leirillä. Meillä oli rippileirilläkin tyttö, joka itki usein koti-ikävää.

ja aina siellä on joku, joka potee ikävää voimakkaammin kuin muut. Ja aika monesti joku on haettu kesken leiriä kotiinkin. Minusta ei kannata heti luovuttaa, vaan jutella varsinkin ohjaajien kanssa, että saavatko he lohdutettua lasta ja pystyykö tämä nauttimaan leiristä. Lapsen kanssa ei kannata puhua illalla, vaan päivällä, jos on tarvis. Jos lapsi on kerta kaikkiaan sitä mieltä, että haluaa kotiin ja päivät ovat yhtä kärsimystä, niin hakisin pois. Leirikammoa ei kannata synnyttää. Yksi tuntemani tyttö ei ekaluokkalaisena suostunut leirille vaikka vanhemmat kuinka maanittelivat. Tokaluokkalaisena suostui, mutta piti hakea kesken pois. Nyt neljäsluokkalaisena viihtyy jo ihan hyvin, eli jos ei synny ikikammoa leireilyä kohtaan, niin vanhempana voikin jo haluta lähteä. Sitten on niitäkin, jotka eivät vaan viihdy leirillä. Meillä oli rippileirilläkin tyttö, joka itki usein koti-ikävää.

Sanoin eilen illalla, että katsotaan tänään vielä uudestaan, mitä on mieltä. Jos on yhtä allapäin tänään, niin menen hakemaan kotiin.

Tyttö-rakas on kovin mielialaihminen. On joko hurjan hyvällä tuulella (enimmäkseen), mutta jos paha mieli iskee, se todella iskee aika kovasti.

ap

tulette heti hakemaan aamulla jos lapsi vielä haluaa.



Muista nimittäin, että itselläni oli kova ikävä. Itkin leirillä 5 luokalla (:D) kun ikävöin äitiä. Illalla vaadin tulla hakemaan ja äiti sanoi, että tulee kyllä heti huomenna päivällä jos tahdon.



No sitten päivällä soitti ja kyseli miten hauskaam oli ollut, enkä silloin halunnutkaan että tulee hakemaan. Illalla taas taisi olal vähän ikävä, mutta ei enää niin kova, koska ajattelin, että äiti tulee heti aamulla jos tahdon.



Eikä tarvinnut sitten tulla :) Se tieto riitti, että pääsen kotiin milloin vain. Todellisuudessa äiti ei ehkä olisi edes pystynyt hakea... mutta juttu toimi.

kaipaus kuuluu juttuun. Olin 11-vuotiaana orkesterileirillä ja ekaa kertaa kotoa poissa. Olin tosi innoissani menossa leirille ja siellä oli kivaa, mutta kaipasin tosi paljon kotiin ja olin ajoittain tosi surullinen. Vanhemmat ei silti hakeneet kotiin, ja se oli minusta tosi hyvä juttu. Ajan kanssa keksin miten pärjään ilman heitä ja leiristä on jäänyt tosi lämpimiä muistoja.



Ikävän nostatti ehkä eniten se, kun olin etukäteen saanut kutsun leirille oman orkesterini tytöiltä. Luulin, että me sellistit sitten pidettäisiin siellä yhtä, kun he kerran minut sinne pyysivät mukaan, mutta heti ekan tapaamisen jälkeen he sanoivat tahtovansa olla kahdestaan ja etten saa nukkua heidän vieressään. Iltaisin itkin puhelimessa kotiin. Päivisin kuitenkin tein kaikkie juttuja leirikavereiden kanssa ja löysin pian hyviä ystäviä ja tanssin elämäni ekat hitaat leirin diskossa. :D



Anna tilanteelle aikaa. Minunkin äidistä oli vaikea kestää kun pyysin heitä hakemaan minut kotiin. Sanoivat kuitenkin etteivät vielä hae, ja hyvä niin! Olin ikionnellinen päästyäni kotiin, mutta ihanat muistot jäi, mieleen tulee vielä näin kolmekymppisenäkin.

Olin itse varmaan just se yksi joka poti ikävää toisia enemmän. Mennessäni sellotuntien ekalle tapaamiselle en oikein tiennyt mitä piti tehdä ja missä, ja parahdin itkuun kesken kaiken. Pari seuraavaa päivää ohjaajat tarkastivat aina ajoittain mitä minulle kuuluu ja juttelivat minun kanssa. Kotiin sai soittaa vain tietyn verran, kun ei silloin kännyköitä ollut.



On varmaan hyvä sanoa lapselle, että jos vielä jonkin ajan päästä todella paljon tahdot kotiin, sitten haetaan. Niin omatkin vanhemmat sanoivat, mutta pitivät parin päivän takarajaa.



Tee kuitenkin niinkuin parhaaksi näet. Itse tunnet lapsesi parhaiten. Minäkin olen tosi tunteellinen ihminen hyvässä ja pahassa, mutta pakkohan elämän varrella on ollut oppia senkin kanssa elämään. Eli jos lapsesi ehkä saisi tästä oppimiskokemuksen..? Tai ekhä tarvitsee vielä enemmän tukea ja turvaa?

samalla lailla yritin minäkin kannustaa. No, tänään soittaa uudestaan ohjaajan kanssa. Jos mieliala ei yhtään ole noussut, menen hakemaan kotiin.

Meillä siis hankaloittaa asiaa se, että mukana on kaveri, joka todennäköisesti ei halua jäädä sinne yksin.

ap

Jos ikävä on niin kova ettei leiristä pysty nauttimaan, niin miksi kiusata lasta. En nyt ajattelisi kaveria, vaan sitä omaa lasta. Huono juttu tietysti kaverin kannalta jos kaveri lähtee, mutta kyllä se lapsen kova ikävä menee edelle.

Meillä tytön ikävä lieveni meidän keskustelun jälkeen siihen että iltaisin ikävöi, mutta päivällä pystyi touhuamaan muiden mukana ihan hyvin.

Toivottavasti teilläkin olisi käynyt niin että ikävä olisi laantunut niin että pystyisi olemaan loppuun asti!

6

Ikävä oli kova ja olin allapäin. Olisi ollut ihanaa,jos vanhempani olisivat hakeneet kotiin.Kyllä sitä myöhemminkin kerkeää olla pois kotoa. Lapsesi olisi varmasti helpottunut,jos hakisit kotiin.

Yleensä kyseessä ei ole pelkkä ikävä kotiin, vaan taustalla on jotain muutakin. Ehkä kiusataan, ehkä kaverit eivät huoli mukaan, ehkä ohjaajat ovat nolanneet julkisesti jne.



Minusta lapsella on oikeus tunteisiinsa ja oikeus haluta pois leiriltä. Jos on jo sinnitellyt tuskissaan muutaman päivän, niin miksi jatkaa kärsimystä? Neuvotaanhan tällä palstalla eroamaankin, jos ei ole hyvä olla parisuhteessa niin miksi ei sitten lähtemään leiriltä kesken kotiin?