Kun oma äiti asettaa uuden parisuhteensa lastenlapsensa edelle, niin

haluaa ottaa loppuelämästään kaiken irti. Asia olisi eri, jos pienten lastren äiti toimisi näin, mutta mummolle sallisin. Sääli lapsia, mutta mummolla on omakin elämänsä.



Itselläni on ollut etäiset välit osaan isovanhemmista enkä ole asiasta kärsinyt, joteen ainoa miinus lienee se, ettet saa mummolta ehkä niin helposti lastenhoitoapua enää.

Vai miten se nyt meni.

tyynesti vaan hoidat lapsesi.

Minun äitini roikkuisi vuorokaudet ympäri täällä meillä ja suorastaan vainoaa meitä. Omaa elämää ei ole.

Isovanhemmilla ei ole virallisia oikeuksia eikä velvollisuuksia.



Anna äitisi olla rauhassa. Olisit iloinen hänen puolestaan.

Narsisteja riittää joka puolelle, myös äiti-ihmisiin.

Myös isovanhemmilla. Kun kertyy ikää, sitä usein vasta tietääkin, mikä oikeasti on tärkeää. Vanhetessa on ikävää olla yksin ja siksi ymmärrän, että jos isoäiti-iässä on vielä löytänyt jonkun, haluaa antaa suhteelle mahdollisuuden. Kyllä se alkuhuuma siinäkin suhteessa väljähtyy ja lapset saavat mummonsa takaisin.

Mutta pitää myös muistaa, että rakastuneet ihmiset usein unohtavat muun maailman ainakin hetkellisesti, ja se on ihan normaalia ja tavallista. Eikä isovanhemmilla tietystikään ole samanlaisia velvollisuuksia lapsenlapsia kohtaan kuin äidillä omia lapsiaan kohtaan.



Itse varmaan sanoisin että ymmärrän että uusi rakkaus on hänelle tärkeä (etenkin jos ollut pitkään yksin tms), mutta toivoisin että hän tapaisi välillä myös lapsenlapsiaan koska on näille tärkeä. Ja se välillä ei sitten tarkoita kerran viikossa tai välttämättä edes kerran kuukaudessa. Useamman kerran vuodessa kumminkin.

siinä mielessä kuten sen ymmärsitte (ikään suhteutettuna kyllä, mutta ovat olleet jo yli vuoden yhdessä).

Jos äitisi on vihdoin löytänyt sen oikean rakkauden tms, on ihan oikein nauttia siitä sata lasissa. Ehkä se jonkun ajan päästä muistaa taas teitäkin.

onko äiti ONNELLINEN?



Jos on, niin en puuttuisi asiaan. Jos taas kyse on jostain mustasukkaisesta miehestä joka valvoo äiti menemisiä ja kieltää niitä, asiaa ei tietenkään pidä hyväksyä.



Mutta tosiaan jos kyse on ihan puhtaasti onnellisesta parisuhteesta ja äitisi on onnellinen, niin antaa mennä vaan! :) Hänellä ei ole mitään velvollisuuksia sinua tai lapsenlapsia kohtaan. Toki on epänormaalia jos ei halua enää nähdä sinua ja perhettäsi, MUTTA onko kyse siitä?



Jos äiti on ennen lähes asunut teillä sekin on "epänormaalia". Jos hän taas rakkauden löydettyään hylkää teidät kokonaan, on sekin "epänormaalia".

Mutta jos hän elää nykyään niin, että käy lasten synttäreillä ja muistaa esim. nimipäivinä kortilla/puhelulla ja hoitaa heitä pari kertaa vuodessa, niin ihan normaalia mummon elämää :)

ovat aina asettaneet omat menonsa lapsenlapsia tärkeämmiksi. Minä olisin tyytyväinen siihen, että muistaisivat lapsia edes joskus omasta tahdostaan.

jos se ei pysty yhdistämään noita kahta asiaa olisin myös tietysti harmistunut, mutta ei toiselta voi olettaa että omistaisi elämänsä sinun lapsillesi jos kohdalle kolahtaa elämän suuri rakkaus

mikä on korrekti tapa reagoida asiaan? Puhkun raivoa ja kiukkua, mutta en tiedä onko minulla siihen oikeus? Onko hänellä oikeus keskittyä uuteen rakkauteensa ja jättää lapsenlapset taakseen? Tilanne on lähestulkoon näin radikaali. Hän on myös sen sanonut, että suhde on hänelle tärkeämpi kuin muut asiat elämässä.

Meillä on lähes samanlainen tilanne. Joskus kanssa kyllä sieppaa, olis nimittäin kiva että omasta äidistä olisi edes joskus apua, mutta minkäs teet kun mummo elää toista nuoruuttaan....

mutta toisaalta ei ole teilläkään häntä kohtaan. Lapset kasvavat nopeasti isoiksi ja silloin on monesti myöhäistä alkaa leikkimään mummoa. Äitisi menettää jotain todella kallisarvoista, mahdollisuuden osallistua täysilä omien lastenlastensa elämään. Ihmettelen kyllä miksi äitisi ei halua osallistua lastenlastensa elämään, koska eihän uusi suhde sulje sitä mahdollisuutta pois. Vai sulkeeko?

lapset olivat teini-ikäisiä kun erosimme heidän isänsä kanssa, olen ollut 5v yksin ja kohta koittaa aika että lapset lentävät pesästä, en ole ajatellut että jään tänne yksin odottelemaan jos lapsenlapset tarvitsevat hoitajaa.



Onneksi oma 24v vanhempi lapseni sanoi viime viikolla kun että äiti sinä saat viettää ensimmäistä itsekästä kesää sitten kesän 1985, kuopus täytti nimittäin 18v.

myos mun aidilla uusi suhde ja on sanonut siskolleni, etta nyt parisuhde tarkeampi, menee muun edelle. Ymmarran, hanella on oma elama. Asumme muutenkin niin kaukana, etta naemme harvoin enka ole koskaan odottanut lastenhoitoapua. On aiti sanonut, etta toki hanell omat lapset menisivat miehen edelle jos olisimme lapsia,mutta olemme jo aikuisia ja jokainen lentanyt pesastaan. Oln iloinen aitini puolesta uudesta onnestaan, aluksi oli hankala hyvaksya sita etta parisuhde on se tarkein. Lapsenlapset ovat hanelle rakkaita,mutta ei han sellainen mummo-mummo ole, u know? Isovanhmmilla ei ole kuitenkaan vastuuta lapsenlapsistaan.. Tietenkin kamalaa jos aitisi jattaa lapset kokonaan taakseen, vai onko tarkoittanut tta kay tita katsomassa mutta ei hoida?

sitä en tiedä. Itseäkin välillä ottaa päähän, mutta en ole mitään sen kummemmin sanonut. Ajattelen asian lähinnä niin, että itsehän siinä mummo kuitenkin eniten menettää. Meidän lapsilla on onneksi muitakin isovanhempia, jotka ovat sattuneesta syystä paljon läheisempiä.

sitä en tiedä. Itseäkin välillä ottaa päähän, mutta en ole mitään sen kummemmin sanonut. Ajattelen asian lähinnä niin, että itsehän siinä mummo kuitenkin eniten menettää. Meidän lapsilla on onneksi muitakin isovanhempia, jotka ovat sattuneesta syystä paljon läheisempiä.

Ehkä kuitenkin kannattaa muistaa/muistuttaa, että kun hänkin aikanaan vanhentuessaan tarvitsee apua, ei sinulla ole mitään vastavuoroista velvollisuutta auttaa. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Minusta äitisi olisi hyvä tajuta se. Molemmissa tapauksissa on kyllä tosi harmillista, jos ei yhteispeli toimi lainkaan.