Mistä apua masennukseen?

ongelmista mielenterveyshoitajan kanssa? Minun tapauksessani on kysymys työttömyydestä, pettämisestä, syyllisyyden tunnosta, epäselvyydestä omista tunteistani jne.

neuvotaan eteenpäin. Kelan harkinnanvaraista terapiaa ei ole helppo saada; resurssit kohdennetaan mielellään niihin, joiden halutaan pysyvän työelämässä, veronmaksajina. Sinä tokikin kuulut tähän poppooseen ikäsi jne puolesta.



Kannattaa myös muistaa se, että mikäli kyseessä on vaikea-asteinen depressio, lääkityksen aloittaminen ei ole mielipidekysymys. Tauti on näet tällöin tappava.



Voimia!

Sieltä vertaistukiryhmään, jos on lähellä. Suosittelen.

jos et lääkkeitä tahdo niin nostat itsesi suosta ihan omin päin.

tai työterveyshuoltoon. Itse sinnittelin masennuksen kanssa liian kauan ja toipuminen siitä on venynyt. Olen kohta syönyt vuoden masennuslääkkeitä ja nyt elämä tuntuu olevan ennallaan. Älä pelkää lääkitystä, ei ne mitään mörköjä ole!

Soitanko siis vain terveyskeskukseen ja pyydän ajan lääkärille masennusoireiden takia? Ohjataanko sieltä sitten psykoterapiaan tms? Saako Kelalta tukea ja paljonko maksaa?



ap

mielelläni kuulisin muiden masentuneiden kokemuksia psykoterapiasta ja lääkehoidosta.



ap

Auttoivat jaksamaan arjessa, kun pakko useimpien on kuitenkin jatkaa töissä, hoitaa lapsia yms. Ne vievät pahimman terän ahdistukselta ja jotenkin loitontavat sitä masennuksen mustaa pilveäkin, että pystyy olemaan. Minulla myös selkeyttivät päätäni, että pystyin analysoimaan tilannettani ja tekemään sille jotain. Masennus voi lamauttaa niin ettei edes sängystä pääse ylös.



Terapiaa ei saa aivan noin vaan. Käsittääkseni on niin, että KELA:n korvaamaa terapiaa saadakseen on oltava puoli vuotta hoitosuhteessa, esim. käynyt keskustelemassa mielenterveystoimistossa. Joissakin kunnnissa valitettavasti on käytäntö, että lääkityskin on aloitettava ennenkuin katsotaan terapian tarve.



Mutta ei sitä lääkitystä tartte pelätä. Nykyiset masennuslääkkeet on hyvin tutkittuja ja siedettyjä, ne eivät tee susta zombia eivätkä muuta persoonaasi. Niitä on montaa merkkiä, kokeilemalla löytyy useimmiten joku sopiva. Lääkkeet ei tietysti paranna masennuksen syitä mutta helpottaa kyllä elämää ja antaa ehkä voimia käydä käsiksi niihin juttuihin, jotka masennusta aiheuttaa.

Sinun olisi hyvä saada pitempi vastaanottoaika, fiksu hoitaja tarjoaa sitä ihan ilman erikseen pyytämistäkin. Riippuu vähän voinnistasi mihin sinut ohjataan. Jos olet ihan viittä vaille itsemurhaan suistumassa, sinulle suositellaan tietenkin osastohoitoa. Jos taas masennus on melko lieväoireista, jutteleminen mielenterveystoimistossa erikoistuneen sairaanhoitajan vastaanotolla vois olla se juttu. Voit saada lähetteen psykiatrillekin, psykiatriselle poliklinikalle. Varaudu siihen ettei asia hoidu terkkarin kautta ihan päivässä tai parissa.



Voit toki varata ajan psykiatrille yksityisellä puolella.

on kanssa yksi hyvä taho. Se apu ei ole mitenkään uskonnollista, vaan jos perheenne on hajoamassa voivat auttaa siinä. Palvelu on maksutonta. Me käydään siellä ja se on kyllä tosi laadukasta apua.

Julkisella puolella psykoterapioista on turha haaveilla.

Tk-lekuri voi jotkut mömmöt määrätä, mutta siihen se hoito jää. Hyvässä lykyssä tapaat kerran pari "masennushoitajan" eli mielenterveystyöhön erikoistuneen sh:n.

Jos haluat oikeeseen psykoterapiaan, etkä juttelemaan mielenterveyshoitajalle esim. niin pitää olla puolen vuoden hoitosuhde, diagnoosi ja lääkärillä käsitys, että hyödyt terapiasta. Terapiaa annetaan, jotta työkyky palaisi tai säilyisi jos se on uhattuna.



Lääke ei kai ole välttämättömyys, mutta varmasti helpottaa hakemuksen menemistä läpi.



Itsellä oli lääkkeetkin, sain terapian, jota nyt takana 2 vuotta. Kela korvaa maksimissaan 2 vuotta 2krt/vko ja 3. vuosi kertaviikkoisena.

Taidan kokeilla tuota terveyskeskuslääkäriä ensin ja jos asia ei sitä kautta etene, yritän joko nousta suosta yksin tai sitten hakeudun yksityiselle.



En siis haudo itsemurhaa tai ole vuodepotilaana, teen joka päivä juttuja, tapaan ystäviä ja ulkoilen. Mutta mikään ei oikein tunnu miltään. Kotona ahdistaa, tulevaisuus ahdistaa, olen koko ajan itkuinen ja fyysisestikin aivan kuitti. Paha olla 80% päivästä.



ap

Itse opin, että masennus on sellaista, mille ei ole syytä, kun taas suru johtuu asioista, jotka tiedät sen aiheuttaneen!



Eli sun pitää poistaa nuo syyt, jotka aiheuttavat sitä surua, joista se masentuneisuuden tunne johtuu!



Älä ota lääkkeitä kovin äkkiä, vaan keskity just noihin asioihin, jotka menevät huonosti. Keskity oman itsesi hyvinvointiin! Siitä kaikki lähtee!

riippuu kunnasta miten apua saa. Kannattaa mennä ensin julkista reittiä. Kuulostat ap selkeästi masentuneelta ja todennäköisesti hyötyisit kevyestä lääkityksestä. Yksin ei kannata jäädä, aivan varmasti saat jotain apua - kaikki eivät edes tarvitse psykoterapiaa, vaan säännöllinen asioista puhuminen psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa voi auttaa jo paljon. Hoito vaatii kykyä sitoutua ja sitäkin tavallaan testataan tuolla puolen vuoden hoitosuhteella - jos siitä ei kykene pitämään kiinni, on turha kustantaa terapiaa, koska sekin vaatii joka ikinen viikko sen että käyt siellä terapiassa. Olipa hoito mikä tahansa, kaikki tähtäävät siihen että hoksaa itse asioita, mitä voisi muuttaa elämässään. Työ tehdään tavallaan itse, mutta terapeutti/muu ammattiauttaja osaa kysymyksillään herättää niitä ajatuksia ja antaa toivoa.



Mä muistan varmaan ikuisesti lämmöllä sitä sairaanhoitajaa, jonka luona kävin noin vuoden ajan juttelemassa mtt:ssa. Hän todella auttoi mua nousemaan suosta, oli empaattinen ja lämmin ihminen, ja ymmärsi mua.

Lääkkeet ja ratkaisukeskeinen terapia, joka keskittyy tulevaisuuteen ja siinä selviytymiseen. Jos paskaa kaivaa niin tulee vielä pahempi olo. Jollei sulla sitten ole jotain luurankoa kaapissa.

Luurankoja ei ole kaapissa, eikä masennukseni juonna juuriaan lapsuudesta. Uskoisin sen johtuvan tämänhetkisestä elämäntilanteestani. Avioliitto on huonossa jamassa ja koen asiasta syyllisyyttä. Ei ole työtä ja muutenkin todella epävakaa elämäntilanne. Olen jotenkin herännyt yhtäkkiä huomaamaan, ettei elämäni ole sitä mitä haluaisin. Mutten koe olevani tarpeeksi varma mitä oikeasti haluaisin, että voisin asiat ratkaista yksin.



ap

Minä pari vuotta sitten soitin ensin tk-lääkärille.

Juteltiin ja hän ohjas minut sitten psykiatrisella sairaanhoitajalle.

Kävin siellä noin 10 kertaa.



Auttoi toooooosi paljon!



Tsemppiä sulle, olet oikealla tiellä kun haet täältä neuvoja asialle!!



Terveisin: lievästä masennuksesta parantunut äiti, joka uskaltaa jo katsoa huomiseen, eikä pelkää jo hemmetin asiaa enää

onko teillä lapsia?

Toivottavasti minua myös onnistaa :).



Meillä ei ole lapsia, mutta toivottavasti vielä joskus on. Nyt en vaan edes uskalla katsoa tulevaisuuteen, enkä siis osaa edes lapsista haaveilla, vaikka vielä puoli vuotta sitten näin tein.



ap