Annetaan hermonsa menettänyt äiti lapsettomaan kotiin vaikka siivoojan virkaa tekemään...

En tiedä osaanko mitään huikaisevan ratkaisevaa neuvoa antaa, mutta jos vertaistuesta on apua niin taidan tietää tunteesi aika tarkalleen...



Meillä poika oli viikon vaille 2 kun tyttö syntyi ja alku oli aivan kamalaa! En tiennyt itsekään millä olisin sen ratkaissut....vieläkin kauhistuttaa kun ajattelen. Jotenkin selvisin ekoista kuukausista. Nyt tyttö on 7kk ja on helpottanut. ieläkään en voi jättää lapsia ilamn valvontaa ja poistua esim. huoneesta pitkäksi aikaa jos vauva on lattialla ja poika siinä samassa huoneessa leikkii. Vaikka mustasukkaisuus on helpottanut ja välillä hassuttelee siskolle ja hellii tätä niin saattaa ihan yks kaks vaikka ppotkaista tai heittää jollain tavaralla vauvaa. Enimmäkseen on välinpitämätön ja leikkii omia leikkejään ja on tottunut vauvan läsnäoloon. Kauhulla odotan kun sisko lähtee kunnolla liikkeelle ja pääsee sotkemaan leikit ym. Pahoin pelkään että sitten on taas aika kriittistä...



Voimia! Tuollaista se on ollut hyvin monessa perheessä ja alle kolmen vuoden ikäero on yleensä kuulemma aluksi rankka mutta myöhemmin kiva kun lapsista on seuraa toisilleen.

ja mielenkiintoista on meilläkin.. Isoveli kyllä osaa paijata ja helliä pikkusiskoa, mutta yleensä jaksaa rauhallista yhteiseloa vain pari minuuttia - sitten pitää jo testata, mitä sisko tykkää vaikkapa siitä, että häntä puree jalkaterästä tai hänelle tökkää sormen silmään.. yksi tuoreen isoveikan suosikkiohjelmanumeroista on myös se, että kun imetän, pusketaan pää edellä sekaan niin että lasten päät vaan kolisee toisiaan vasten. Meillä on tullut tässä parin viikon aikana jo moneen kertaan todistettua todeksi se väite, että vastasyntyneet on yllättävän sitkeitä eivätkä mene ihan helpolla rikki.. :/



Mies juuri nyt lomalla, mutta kauhunsekaisella mielenkiinnolla odotan sitä, kun olemme päivät kolmen.. onneksi pieni tyttösemme kasvaa ja vahvistuu päivä päivältä. Luotan myös siihen, että pikkuhiljaa keksin erilaisia tapoja selvitä.

Lapsetkin saman ikäiset ja samaa sukupuolta! T:5

mutta esikoispojan (3,5 v.) meno ei vaan rauhoitu. Tai no, on se sentään vähän helpottanut, mutta viimeksi tänä iltana mietin ihan masentuneena, että mikä hemmetti meidän poikaa vaivaa?? Alku oli silkkaa helvettiä, nyt on jo hyviäkin päiviä, mutta luottaa ei voi ollenkaan. Poika tönii, läpsii, puree (onneksi vähentynyt) jne... Ollaan käyty ammattiauttajan puheillakin, mutta mitään ihan konkreettista neuvoa ei olla saatu. Ilmeisesti tilanne on esikoiselle vain liian vaikea. Kokee jäävänsä liian vähälle huomiolle, eikä osaa osoittaa tunteitaan muuten kuin satuttamalla. Huomiota esikoinen tietysti tarvitsee ja tukea, mutta mulla on hermot välillä aivan riekaleina, enkä voi kuin huutaa, mikä tietenkin vain pahentaa tilannetta... :(



Tiedoksi muuten kaikille, jotka painitte mustasukkaisuusongelman kanssa: MLL:n sivuilla on hyvä paketti tästä aiheesta.



Ja hei! Kertokaa, pliis, sellaiset, jotka olette tällaista kokeneet, että voiko tästä selvitä kunnialla, vai tulevatko mukulat olemaan vuosikaudet toistensa kurkussa kiinni...?

kun esikoinen on poika ja vauva tyttö? Mietin vaan...

on tyttö ja kuopus poika, huhhuh!

Meillä lapset tällä hetkellä vajaa 6v, 4v ja vajaa 2v. Esikoinen (poika) oli kyllä jonkinverran mustasukkainen keskimmäisen syntymän jälkeen mutta melkein pelkästään iloinen ja innoissaan kun kuopus (poika) syntyi. Keskimmäinen (tyttö) oli sitten vuorostaan mustasukkainen kun kuopus syntyi, tämä ilmeni mm. niin että hän otti nuken ja heitti sen seinään sanoen samalla että nyt hän on tyhmä (!)



Tällä hetkellä tilanne se että 6v ja 4v ovat hyviä ystäviä ja yhtä hyviä riitapukareita. Keskimmäisellä paha uhma - häneltä jäi se kuuluisa kahden vuoden uhma vähiin. Molemmat vanhemmat lapset ovat mielestäni ihan kilttejä kuopukselle (vielä....) kun kuopus kuulemma kuitenkin vielä on " pieni vauva" .



Olen itse kolmilapsisesta perheestä joten sillä kokemuksella sanoisin että niitä sisarusriitoja tulee varmasti olemaan koko ajan, ne vain muuttaa muotoaan kun lapset kasvaa mutta kyllä vielä kouluikäisetkin varmasti riitelevät keskenään.



Ja viimeiseksi, en todellakaan kadu kolmea lastamme! Niitä on niin ihana katsoa kun ne (joskus) leikkivät sulassa sovussa keskenään! Näitä aikoja tulen varmasti kymmenen vuoden kuluttua kaipaamaan!

Oletko yrittänyt antaa 2v:n auttaa vauvanhoidossa. Saisi avata vaipan, viedä sen roskikseen jne.

Me ostimme isosiskolle oman nukkevauvan ja sitä se sit aina hoiteli samaan tahtiin kun minä vauvaa. Ja huomiota annoin paljon. Karsin kodin siivouksesta ja ruuanlaitosta ensimmäisenä. Ulkoilimme paljon, siellä esikoinen viihtyi ihan normaalisti. Annoin myös katsoa videoita.

Meidän 2 v poika on nyt YLEENSÄ ihan ok 5 kk pikkuveljelleen. Usein jopa jo silittelee ja yrittää saada häntä nauramaan. Tuntuu, että isoveli on löytänyt paikkansa. Olen pyrkinyt ottamaan isoveikkaa mukaan kotittöihin kun tuo aika on monesti melko kortilla. Mutta saattaahan olla, että vielä tuo isoveljen mieli muuttuu suuntaan ja toiseen useaan kertaan...