Lapseni jäi luokalleen

täytyy luottaa siihen, että opettajat on ammattitaitoisia ja tekekvät nämä päätökset lapsen parasta ajatellen. Pääasia on että lapsen mielestä asia on ok.

Hän myös teki loppuun asti töitä, vaikka jo hyvissä ajoin tiesi, että jää luokalleen. Olin TOSI ylpeä hänestä, kun haki reippaasti lukudiplomin (sen sai kun luki tietyn määrän kirjoja) ja todistuksensa.



Ongelmana tässä vain se, että minulla on siis kaksoset, tyttö ja poika. Poika sai täydellisen todistuksen. En voi julistaa tätä asiaa kovin isosti kuitenkaan, vaikka poika olisi kehunsa ansainnut myös :). Toki siis kehuin häntä kuitekin,

aikanaan luokalle jäänyt poika, vahvasti lukihäiriöinen, sai nyt kuudennen lopulla 'eniten arvosanoja nostanut oppilas' -stipendin. Siitä pojasta varmasti ollaan ylpeitä!

Siis ärsyttää että jokkut kehuu kun ylpeitä lapsestaan joka pärjää??



Ja sää olet ylpeä lapsesta joka iloitsee kun jää luokalleen?



Pitäiskö sun katsoa lapsesi kanssa peiliin?

Vai kuuluuko aina olla ilonen? Paskat tuloksista?



T. luokkansa kerrannut

Jos äiti syyllistää ja arvostelee toisia äitejä siitä, että he(kin) ovat ylpeitä lapsistaan ja heidän koulumenestyksestään (jolla on väliä oikeastikin) ja jos lapsi joka jää luokalleen lähtee silti kesälaitumelle hymyillen ja iloisena.



Katso peiliin ap, sinä ja lapsesi.

Hyvä että lapsesi käy uudelleen saman luokan, parempi kerrata. Saatkin olla lapsestasi ylpeä, jos hän teki parhaansa ja lähti hymyillen kesälomalle :) Ei munkaan lapseni mitään stipendejä saaneet.

Se tosiaan riittää , että tekee parhaansa.

Siis ärsyttää että jokkut kehuu kun ylpeitä lapsestaan joka pärjää??

Ja sää olet ylpeä lapsesta joka iloitsee kun jää luokalleen?

Pitäiskö sun katsoa lapsesi kanssa peiliin?

Vai kuuluuko aina olla ilonen? Paskat tuloksista?

T. luokkansa kerrannut

että lapsestaan saisi olla ylpeä vain, jos hän menestyy. Aina kun ei ole kyse siitä, ettei olisi tehnyt parastaan, kyse on kuitenkin lapsista, jotka kehittyvät eri tahtiin. Lapset ovat erilaisia, kaikilla ei rahkeet riitä samaan mitä toisilla. Silti äiti saa olla ylpeä lapsistaan, eikä aina tarvitse vaatia supertuloksia.

Sitä paitsi tämä luokallejättäminen on asia, jolla taatusti saadaan tuloksia aikaan, toista se olisi jos lapsella olisi koko ajan vaikeaa kun ei vaan pysy mukana. Minä olen ylpeä pojastani, joka tsemppasi loppuun asti, yritti parhaansa ja ymmärtää sen, että hän on erityinen lapsi, joka tarvitsee erityistä tukea ja saa ikään kuin uuden mahdollisuuden.

ap

Tsemppiä tuleville lukukausille! Toivon että poikasi selviytyy jatkossa paremmin! =)

Tottakai on luonnollista, että toisten hyvät todistukset alkaa ärsyttämään, kun oma jää luokalle. Ja turha sitä on erityisesti kehua ylpeänä. Lapsi on varmaan rakas silti ja hänessä on omat vahvuutensa, mutta on huijausta olla ylpeä siitä, että jää luokalleen. Ylpeä voi olla sellaisista asioista, joissa lapsi on hyvä. Vaikkapa piirtämään tai juoksemaan. Ei lapselle kannata rakentaa valheella itsetuntoa. Jos parhaansa yritti, siitä voi antaa kiitoksen, mutta kokonaissuoritus on huono silti.

Mun lapseni jäi luokalle ja kun muutama vuosi meni eteenpäin oli luokkansa huippuoppilas. Tokarissa oli kymppejä ja ysejä.

Tottakai on luonnollista, että toisten hyvät todistukset alkaa ärsyttämään, kun oma jää luokalle. Ja turha sitä on erityisesti kehua ylpeänä. Lapsi on varmaan rakas silti ja hänessä on omat vahvuutensa, mutta on huijausta olla ylpeä siitä, että jää luokalleen. Ylpeä voi olla sellaisista asioista, joissa lapsi on hyvä. Vaikkapa piirtämään tai juoksemaan. Ei lapselle kannata rakentaa valheella itsetuntoa. Jos parhaansa yritti, siitä voi antaa kiitoksen, mutta kokonaissuoritus on huono silti.

ap varmaankaan ole ylpeä siitä, että lapsi jäi luokalleen, vaan lapsestaan ylipäätään. Siitä että teki parhaansa.

Tyypillistä AV:tä, että kateuskortti vedetään keskusteluun kuin keskusteluun mukaan =D

lapsi jää luokalleen, kyllä silloin suurin epäonnistuja on opettaja. Senhän olisi pitänyt osata opettaa lapselle ne asiat, mitä ei sitten oppinutkaan. Vai mitä mieltä olette?

joten no big deal.

Yleensä luokalle jääminen on lapsen kannalta tosi hyvä juttu. Toinen vaihtoehto olisi, että hän siirtyisi toiselle luokalle ja vaikeudet tiety(i)ssä aineissa vain jatkuisivat ja kasautuisivat. Monesti, jos jonkin luokan tuplaa, oppimisen asioissa ehtii saada kiinni ja petrata, ja sen jälkeen koko peruskoulu voi sujua tosi hyvin :)

Eihän siitä ole kyse ollenkaan. Lapsi ei vain ollut vielä valmis omaksumaan vaadittua oppisisältöä. Mitä siinä peiliinkatsominen auttaa?

Lapset kehittyvät eri tahtia ja on lukihäiriöitä sun muita oppimisongelmia. Ei lapsen tarvitse hävetä.

Pitäiskö sun katsoa lapsesi kanssa peiliin?

Vai kuuluuko aina olla ilonen? Paskat tuloksista?

JOs lapsi jää luokalleen, kyllä silloin suurin epäonnistuja on opettaja. Senhän olisi pitänyt osata opettaa lapselle ne asiat, mitä ei sitten oppinutkaan. Vai mitä mieltä olette?

Jos lapsi ei ole syystä tai toisesta valmis oppimaan opetettavia asioita, niin hän ei niitä opi vaikka opettaja tekisi mitä. Vaaditaan tiettyä kypsyyttä ja ennen kaikkea sisäistä motivaatiota, jotta oppiminen on mahdollista.

Eikä läheskään aina luokalle jäämisen syy ole pelkästään puutteellinen oppisisältöjen hallinta.

että lapsesi sai uuden mahdollisuuden eikä vain joudu sinnittelemään perässä eikä voi osata uusia juttuja jos ei opi niitä perusjuttuja ensin.

Itselläni on tällainen sinnittelijä poika, joka omasta mielestäni olisi ollut parempi jättää luokalle ekalla mutta opettajat hoki että kyllä se siitä. Ja kolmosella sitten alkoi ne ongelmat mm matikassa. Arvatenkin on harmittanut, ja nyt isompana en halua enää jätättää luokalle.

Tottakai olet ylpeä lapsestasi vaikka jäikin luokalle! Ja siihen on täysi syy! Ensi vuonna on varmasti jo toinen tilanne. Kaikkea hyvää vain teille! =)

Koko peruskouluni toivon, että minut jätettäisiin luokalleen.

Joulutodistuksessa oli nelosia, useampikin kappale. Kevättodistukseen opettajat nosti ne viitoseen ja niin siirryin seuraavalle luokalla. Tämä siis ala-asteella, luokat 4.- 6. taisi olla jo kolmas luokka.



Olen loppuvuodesta syntynyt. Koko kouluikäni tiesin,että minun olisi pitänyt mennä kouluun vuotta myöhemmin. Siihen aikaan ei ollut mitään koulukypsyystestejä tms. Minä en pärjännyt muiden mukana. Opin kyllä nopeasti lukemaan, koska se kiinnosti minua, olin näppärä motorisesti jne, mutta sosiaaliset taidot oli huonot ja leikki vielä kesken. Kooltani olin luokkani pienimpiä. Lisäksi itse oppimisessa, opiskelutaidoissa, oli ongelmia. Leikki oli kesken. Halusin kotiin leikkimään.



Olin myös koulukiusattu, se lähti liikkeelle 3. luokalta opettajan toimesta.



Koko peruskoulun kitusin siis tuolla omalla luokalla vuodesta toiseen, todistus rimaa hipoen. En oppinut, en osannut. Olin tyhmä.



Olisin halunnut kerrata edes jonkun luokan, oppia ja osata kunnolla, saada hyviä numeroita, mutta olin siinä tyhmän oppilaan muotissa ja roolissa loppuun asti. Olisin halunnut päästä toiseen luokkaan ja uudelle opettajalle, sellaiseen ryhmään missä aloitan puhtaalta pöydältä enkä ole kiusan ja pilkan kohde, eikä koulussa tarvitsisi pelätä - energiaa meni ihan kamalasti pelkäämiseen..



Hienoa, että opettejat jättävät luokalleen jos kerran ei pärjää. Parempi kerrata, kuin mennä tuolla tavalla luokan surkimuksena vuodesta toiseen. Ei tee hyvää itsetunnolle.



Luokalle jäämistä vaan hävetään. Ehkä turhaan. No, toivon että oma lapseni oppii normaalisti,kunhan koulutapaleen aloittaa, isona ja pitkänä hänelle luokalle jääminen olisi ikävä tilanne, kun paikkakunta on vielä niin kovin pieni..

Ensinnakin ap;lle - tietenkin olet ylpea omsta lapsestasi!!!! Tietenkin!!



Toiseksi - Asun keski-euroopassa ja tuli vaan mieleeni, etta taalla luokkia tuplataan paljon helpommin kuin Suomessa. Tarkeana pidetaan etta perusasiat opitaan hyvin alusta asti ja se luokalle jaaminen ei tosiaan ole mikaan iso juttu. Miehenikin on tuplannut muutaman luokan - ensin ihan alaluokilla ja toisen kerran kun teini-iassa ei opiskelu maistunut. Hanella on nyt aikuisena 2 korkeakoulututkintoa ja menestyy urallaan.. joten ehkapa ne kaksi extravuotta eivat menneet hukkaan.