Serkkuni kateellisuus ahdistaa! Neuvoja!?!

Nyt tulee vuodatusta! Ongelma on tämän näköinen. Ollaan serkun kanssa paljon tekemisissä ja aviomiehemme ovat kaverukset. Asutaan pienellä paikkakunnalla ja ystäväperheitä ei ole pilvin pimein tarjolla. Siksi haluan pysyä hyvissä väleissä.



Mulla ja miehelläni on jonkin verran paremmat tulot kuin serkullani, myönnetään. Verotus ja iso asuntolaina pitää kuitenkin huolen siitä, että käytettävissäni olevat tulot on tuskin edes sitä, mitä serkullani jää käteen pakollisten menojen jälkeen.



Serkkuni puheet on jatkuvasti sitä, että kuinka hienoa meillä kaikki on. Hän siis kehuu ja ihastelee kaikkea (vaatteet, koti, työ, harrastukset jne) jatkuvasti. Lisäksi hän välillä mainitsee, kuinka hänellä/heillä ei ole sitä ja tätä. Tämä kehuminen on niin vuolasta, että se oikeastaan tuntuu päinvastaiselta ja todella kiusalliselta.



Erityisesti hän kiinnittää huomiota vaatteisiin ja ulkonäköön. Hän siis painottaa kovasti, ettei hän ikinä osta mitään merkkivaatteita eikä niihin ole varaa. Ja että hänellä ei ole kuin jotain halpoja ryysyjä eikä hän kyllä merkkivaatteita haluaisikaan. Samalla hän toteaa, että toista se on sinulla, kun on kaikkia ihania vaatteita ja näytän kauniilta jne. Olen ihan peruspulliainen joten tuokin kehuminen tuntuu överiltä. Ostan välillä alesta myös merkkivaatteita sekä itselle että tyttärilleni, mutta en käytä eikä minulla ole varaakaan käyttää tolkuttomasti rahaa vaatteisiin. Pidän siis tavallisella tavalla huolta ulkonäöstäni.



Kuitenkin myös hän pukee omat lapset kiireestä kantapäähän reimateciin ja muutenkin uusiin ja hienoihin vaatteisiin. Eli kyllä hänellä tuntuu niihin olevan varaa. Ja omat laskutoimitukseni hänen tulo- ja kulurakenteesta on sellainen, että kyllä hänellä olisi varaa joskus itseensäkin panostaa.



Nyt on sukulaispojan lakkiaiset tulossa ja varmasti saa taas kuulla, kun meillä on niin ihanaa ja hänellä on vaan näitä ryysyjä. Tekisi mieli sanoa, että mene vaatekauppaan ja osta niitä vaatteita ja lakkaa olemasta marttyyri, mutta arvaahan sen, että siitä tulisi riita.



Mun mielestä on kurjaa, kun hänelle kaikki on jatkuvaa vertailua. Välillä tekisi mieli sanoa suorat sanat, että on meilläkin näitä ja näitä ongelmia eikä hän ole ainoa jolla on vaikeaa, mutta ei elämä ole mitään kilpailua siitä, kenellä on kurjinta.



Millä saisin hänet kiinnittämään huomiota välillä johonkin muuhunkin ja lopettamaan tuon ahdistavan kehumisen ja vertailun?