Miks täällä niin monet syyttää huonoa kasvatusta, jos teinin kanssa on ongelmia?

harvalla kirjottajalla on vielä teini ikäsiä lapsia itsellään. Ovat vielä itse loistokasvattajija oman vauvansa kanssa. Elämä ei ole vielä opettanut.

Ei varmaan kaikkea vaikeaa olisi ainakaan helposti ollut estettävissä hyvälläkään kasvatuksella. Mutta opena kyllä huomaan sen, että yleensä jos lapsella on ongelmia, niin eivät ne ihan itsestään ole syntyneet. Mutta vaikeaa tässä kasvattamisessa on juuri se, että vaikka parhaansa tekee, niin pieleen ainakin jossain kohdassa menee ihan varmasti. Kukaan ei kasvata täydellisesti. Kukaan ei epäonnistu täydellisesti.

huonosta vanhemmuudesta, jos teinin kanssa on aivan valtaisia ongelmia. Kasvatus on muutakin kuin tiukkaa kuria. Kasvatus on rakastamista ja lapsen ymmärtämistä, tukemista oikealla tavalla ja tietysti myös tapakasvatusta. Ihminen, jolla on kotona ollut keskitysleirimäinen kuri, ja kertoo "silti" kokeneensa hankalan murrosiän ja testanneensa kaikki typeryydet, on varmaan toiminut osittain oman ahdistuneisuutensa vuoksi siten, eli en voi hyvällä tahdollakaan olla sitä mieltä, että mitä tiukempi kuri, sitä parempi kasvatus ja viisaammat vanhemmat.



Riippuu tietysti tapauksesta millaisia ongelmia on, eli mikä niihin voi olla syynä. Mutta esim. tilanteessa, jossa nuorella ei ole selkeitä rajoja, ja hän pyörittää vanhempiaan miten tahtoo, saisivat vanhemmat katsoa peiliin. Myös itsetuhoisuus ja vastaava, elleivät ne ole koulukiusaamisen tms. aikaansaamia, viittaavat kyllä jotenkin siihen, että nuori on onneton, ja usein kodilla on siihen osuutensa.

ja kaikki eivät vain osaa kohdata lapsiaan ja kasvattaa heitä. Ei siitä voi syyttää, se pon vähän sama kuin että jotkut on luotu menestyjiksi ja toiset paistamaan pullaa, näin kärjistäen. Jos et kohtaa lastasi pienestä pitäen ja jos et ole hänelle tiukasti mutta lempeästi läsnä, niin myöhemmin maksat hinnan.



Itse isä neljättä vuotta

Tai sitten nuoria joiden murrosikä on ollut suht helppo.



Mun tyttö oli 13-vuotiaana vielä tosi kiltti. Piti sovituista asiosta kiinni jne.

Mä kerran päivittelin kaverille että, "miten se ei muka pysty estämään poikansa juomista"? Ja mielessä mietin että on vaan liian lepsu.



No, puolvuotta meni eteenpäin ja meidän kiltistä tytöstä kasvoi teini-ikäinen kovasti kapinoiva lapsi.

Ei auttanut sanktiot ei mikään. Se oli todella stressaavaa aika joka vaikutti jopa meidän parisuhteeseen, se koski kaikkia erilailla. Myöskin tytön pienemmät sisaret joutuivat sen keskelle.

Meillä se aika on jo ohi, onneksi siitä selvittiin mutta sen se opetti mulle että mä en ainakaan rupea syyttämään heti vanhempia, ei tulis mieleenkään.



Osa noista typerien heittojen kirjoittajista on varmaan itsekin vielä murkkuja ja haluaa vain loukata. Mä olen kestänyt niin paljon että muhun ne ei osu, pistää lähinnä miettimään että toivottavasti heillä ei ole lapsia, ei keskenkasvuinen voi lasta kasvattaa.

minäpä luulen, että kaikki pystyvät eroamaan töistään, jos se todella on tarpeen. Sitä huomaa pystyvänsä uskomattomii nasioihin, kun se todella on tarpeen. Itse olen irtisanoutunut töistä kun asperger-lapsellani tuli koulussa todella vaikea vaihe, eikä avustajaa saatu. Puolen vuoden päästä tilanne oli rauhoittunut ja kolmen neljännesvuoden päästä menin takaisin töihin vanhalle työnantajalle. Vertaisryhmissä olen törmännyt moniin tilapäisesti tai pysyvästi työstään tai jopa ammatistaan luopumaan joutuneisiin äiteihin tai isiin. Kyllä siihen kuulkaa pystyy, kn on pakko. Ja tosiasia itseasiassa on myös, että jos/kun omalla lapsella on todella vaikeuksia, niitä töitä ei edes pysty tekemään kunnolla.



Sattuneeta syystä minä en syytä kasvatusta ongelmien syntymisestä - mutta siitä syytän, jos niitä ei yritetä kunnolla hoitaa. Nämä ovat minusta kaksi asiaa ja ongelmien hoitaminen on yksiselitteisesti vanhempien velvollisuus. Minä en kuitenkaan ottanut osaa siihen keskusteluun, josta tämä ketju sai alkunsa.

minäpä luulen, että kaikki pystyvät eroamaan töistään, jos se todella on tarpeen. Sitä huomaa pystyvänsä uskomattomii nasioihin, kun se todella on tarpeen. Itse olen irtisanoutunut töistä kun asperger-lapsellani tuli koulussa todella vaikea vaihe, eikä avustajaa saatu. Puolen vuoden päästä tilanne oli rauhoittunut ja kolmen neljännesvuoden päästä menin takaisin töihin vanhalle työnantajalle. Vertaisryhmissä olen törmännyt moniin tilapäisesti tai pysyvästi työstään tai jopa ammatistaan luopumaan joutuneisiin äiteihin tai isiin. Kyllä siihen kuulkaa pystyy, kn on pakko. Ja tosiasia itseasiassa on myös, että jos/kun omalla lapsella on todella vaikeuksia, niitä töitä ei edes pysty tekemään kunnolla. Sattuneeta syystä minä en syytä kasvatusta ongelmien syntymisestä - mutta siitä syytän, jos niitä ei yritetä kunnolla hoitaa. Nämä ovat minusta kaksi asiaa ja ongelmien hoitaminen on yksiselitteisesti vanhempien velvollisuus. Minä en kuitenkaan ottanut osaa siihen keskusteluun, josta tämä ketju sai alkunsa.

Mulle ei tullut mieleenkään erota töistä, se oli oikeastaan mun onni että mulla oli töitä. Meillä on myös muita lapsia myös heitä on ajateltava, eikä vanhemman oikeesti tartte ihan kaikkeen ryhtyä tai revetä, myös omaa terveyttä ja onnea voi pitää yllä.

Niin, meidän lapsi oli asui avohuollontukitoimen piteenä muutaman kuukauden vastaanottokodissa ja pääsi sitten kotiin.

Mä en missään vaiheessa edes ajatellut että jään töistä pois, en todellakaan. Jos olis hengenvaara tai kuolemansairas lapsi ollut kyseessä, niin se olis ollut eri asia, mutta en todellakaan 15-vuotiaan kanoitsijan takia työpaikkaa antanut pois.

Selittäkää, mistä se sitten johtuu ellei perheoloista? Sitä, onko perheessä ollut kaikilla hyvä, turvallinen olo, onko lapsi saanut aina olla oma itsensä ilman päälleviskattua roolia, onko isä ja äiti olleet kotona ja lohduttaneet jne?



Jos kysyy tuskaiselta teiniltä näitä asioita, ne vastaavat kyllä mistä kenkä puristaa.

Selittäkää, mistä se sitten johtuu ellei perheoloista? Sitä, onko perheessä ollut kaikilla hyvä, turvallinen olo, onko lapsi saanut aina olla oma itsensä ilman päälleviskattua roolia, onko isä ja äiti olleet kotona ja lohduttaneet jne?

Jos kysyy tuskaiselta teiniltä näitä asioita, ne vastaavat kyllä mistä kenkä puristaa.

Muistan kun työkaverini sanoi aikoinaan tyttäristään että vanhemman kanssa ei pitäs olla ongelmia teininä. Mutta tämä nuorempi voi olla haastava..toisin kävi. Vanhempi juo ja rällästää jatelee ihan mitä haluaa. Nuorempi on kun eri puusta veistetty. Itse ystävystin tämän vanhemman tyttären kanssa ja sain kuulla rankkoja totuuksia sen elämästä. Vasta nyt viisi vuotta myöhemmin hän on tohtinut ottaa asian esille myös vanhmpiensa kuullen ja on saanut apua.

Ei aina voi syyttää kasvatusta. Monet asiat on persoonastakin kiinni.

Koululla ja siellä työskentelevillä aikuisilla on iso merkitys lapsiin. Yhä enemmän luokissa on sellaisia lapsia joiden paikka olisi muualla. Luokka koot liian suuria. Säästetään liikaa ja väärissä asioissa. Koulukiusaamiseen ei haluta puuttua. Maailma on liian kova nykyään. Se olisikin helppoa jos teinien ongelmat johtuisivat vain omista kotioloista. Valitettavan usein ne johtuvat kotioloista, mutta sen kiusaajan ei omista.

Selittäkää, mistä se sitten johtuu ellei perheoloista? Sitä, onko perheessä ollut kaikilla hyvä, turvallinen olo, onko lapsi saanut aina olla oma itsensä ilman päälleviskattua roolia, onko isä ja äiti olleet kotona ja lohduttaneet jne? Jos kysyy tuskaiselta teiniltä näitä asioita, ne vastaavat kyllä mistä kenkä puristaa.

Selittäkää, mistä se sitten johtuu ellei perheoloista? Sitä, onko perheessä ollut kaikilla hyvä, turvallinen olo, onko lapsi saanut aina olla oma itsensä ilman päälleviskattua roolia, onko isä ja äiti olleet kotona ja lohduttaneet jne? Jos kysyy tuskaiselta teiniltä näitä asioita, ne vastaavat kyllä mistä kenkä puristaa.

Vauvat ja teinit ovat vähän erilaisia... Onneksi niistä vauvoista kasvaa niitä teinejä niin maailmankuva avartuu.



Mä tiedän, että sitä helposti ajattelee, että ei meillä ainakaan ja minä kyllä osaan kasvattaa lapseni, kun tuo toinen ei osannut, mutta ihan niin se ei mene.

tuttavaperheen lapsi joutui harrastuksessaan pedofiilin uhriksi



toisen perheen lasta kiusattiin vuosia koulussa puhevian vuoksi



Nämä molemmat oireilivat aika lailla ja elivät hurjaa nuoruutta, vanhemmat olivat ihmeissään ja yrittivät kaikkensa, ja asiat selvisivät lopulta, molemmista tytöistä kasvoi ihan fiksuja ja hyvinvoivia nuoria naisia.

Mutta siinä oireiluvaiheessa olisi ollut aika helppo syyttää vanhempia huonosta kasvatuksesta - totuus vain oli toisenlainen, ja nämä nuoret selvisivät, koska heillä oli oikeasti välittävät vanhemmat.

vaikkei olekaan töistä eroamassa, mutta hän on valvonut teininsä kanssa kun tällä ollut unettomia öitä, ovat hakeneet kotiin, mutta tyttö karannut vähän sen jälkeen jne. Miten moni vanhempi, joka ei lapsestaan välittäisi toimisi näin? Ja jos ei välittäisi niin tuskinpa täältä neuvoja kyselisi.



Meillä on vasta esikoinen ekaluokalla ja kolme nuorempaa esikoisen lisäksi. Tällä hetkellä koen onnistuvani kasvatuksessa, mutta tiedän omasta kokemuksesta, että vaikka olisi kasvatettu hyvin ja olisi välittävät vanhemmat niin teini voi kapinoida paljonkin. Minulla oli erittäin paljon välittävät vanhemmat ja hyvä kasvatus, mutta niin vain toimin aika lailla samoin kun tuon toisen ketjun ap:n lapsi.

Samassa perheessä voi hyvinkin olla yksi ongelmalapsi jonka kanssa saa tehdä tolkuttomasti työtä, ja sittenkin asiat voivat mennä vaikka kuinka pieleen, kun taas toiselta penskalta menevät niin uhma- kun murrosikäkin kuin huomaamatta. Usein tuntuu siltäkin, että hyvästä äitisuhteesta on revittäydyttävä irti sen rankimman kautta. Se on sinänsä ihan tervettä.



Voimia kaíkille murkkujen vanhemmille! Koettakaa jaksaa, muutos parempaan voi tulla yllättävänkin nopeasti.

kuten joku tuolla väitti.



Mutta aika usein on kyse perheoloista. Ehkä teinillä on ollut pienempänä vähemmän sääntöjä ja yhtäkkiä niitä vain tulee koko ajan enemmän ja enemän. Se voi olla ja onkin teinille vaikeaa niellä ja siksi sitten tehdään juurikin niin kuin vanhemmat eivät toivo.



Mutta ajatellaanpa niin, että kotiolot on hyvät. teiniin luotetaan ja hänellä on kaikki hyvin kotona. Koulussa taas häntä on vaikka kiusattu ja hän yrittää kaikin keinoin olla suosittu. Hän lyöttäytyy väärään seuraan. Ensin vähän maistellaan tupakkaa, sitten viinaa, sitten kaverit näyttävät arpiansa ja tämäkin teini haluaa vaikuttaa yhtä kovalta kuin kaverinsa. Siinä alkaa viiltely. Joku kerta ollaan kaupungilla ja joku laittaa sätkän kiertämään, eihän tämä teini nyt voi olla muista poikkeava ja vetää savut.

Samaan aikaan kotona ihmetellään miksi tämä teini on niin etäinen ja poissaoleva. Ihmetellään missä on mennyt vikaan.



Aina ei ole kotiolot syynä teinin käyttäytymiseen. Kaveripiirillä on vahva vaikutus siihen mitä teinit tekee ja miksi. Tottakai on niitä kasvattajia jotka antavat kaikessa periksi tai eivät välitä, mutta aina asia ei ole näin.



Ei minulla ei ole vielä näin isoja lapsia, mutta olen tehnyt nuorisotyötä 20-vuotiaasta ja tähän mennessä on törmätty moneen tapaukseen.

Yhteenottoja ollut paljon ja sanoisin, että teini aika ollut äärettömän raskasta.



Haluan kuitenkin kertoa yhden mielipiteenin tässä. Tuttavapiiriini siis kuuluu monia teinejä ja monia ongelmia. Osalle nuorista vanhemmat ovat "hyväksyneet" juoppottelun, vedoten siihen, että kakkihan sitä tekevät ja kuuluu murrosikäisille. Eivät tietenkään ole halunneet, että nuori juo itsensä räkiksenn, mutta muutama siideri ei ole haitannut. Lopputulos on ollut, että juuri näissä perheissä, on tullut haettua teiniä sairaalasta, putkasta jne.



Minusta tässä on kasvatuksella suuri merkitys. Minusta nuorelle ei sallita juomista.Piste.



Nuorten kanssa riittää ongelmia ilman viinaakin. Kuulutan päihdekasvatusta!! Pienestä pitäen jo aloitetaan ja kotona. Vanhempien käytöstä nuori peilaa, jos vanhemmat juo, juovat teinitkin.



Liian kova kuri ja liian kovat säännöt aiheuttavat myös ongelmia, kapinaa.

Itse olen irtisanoutunut töistä kun asperger-lapsellani tuli koulussa todella vaikea vaihe, eikä avustajaa saatu.

Miten tulitte taloudellisesti toimeen?

Jos minä irtisanoutuisin enkä saisi mitään korvauksia mistään, niin puolen vuoden kuluttua asuisimme sillan alla koko perhe.

En kapinoinut vaan olin kiltti tyttö, joka istui kotona ja luki läksyjä. En polttanut tupakkaa, en juonut viinaa.



Itselläni on kolme tyttöä, joista vanhin täyttää loppukesästä 14. Hän on kuten minä olin samanikäisenä.



Keskimmäinen on 12v ja tiedän jo valmiiksi että 2-3v kuluttua hänen kanssaan on todennäköisesti isoja ongelmia. Eskari-ikäisenä oltiin jo perheneuvolassa....(ei saatu apua)

Mutta sen puutteesta on jossakin määrin yleensä kyse, jos teini alkaa ihan holtittomaksi. Samoin näissä perheissä on usein ongelmaa vanhempien suhteessa/äiti uupunut jne.



Esim. murrosikäinen uhkailee häipyvänsä illalla ulos. Täällä vinkaistaan että "enhän minä voi asettua 50-kiloisen lapsen tielle". Oikea vastaus olisi lähempänä "minnekään et lähde tähän aikaan" + ulko-ovi lukkoon ja vanhempi sen eteen. Tietynlainen jämäkkyys puuttuu, luottaminen siihen että tekee oikein. Oma lapseni ei ole vielä ihan murrosiässä mutta olen huomannut että hän aistii epävarmuuden ja käyttää sitä herkästi hyväkseen, siksi olisi parasta ainakin yrittää olla päättäväinen ja tarvittaessa jopa ehdoton.

Näinhän se on.

harvalla kirjottajalla on vielä teini ikäsiä lapsia itsellään. Ovat vielä itse loistokasvattajija oman vauvansa kanssa. Elämä ei ole vielä opettanut.