Olen ehkä väärällä palstalla,

kun silloin kun raskaustesti vihdoin näyttää plussaa... Onnellisuutta ja paniikkia sekaisin:)

jopa biologiset raskaana olevat mammat tuntee joskus noin.

rankkaa on kuitenkin adoptiovanhempana olo, se on tosi. siihen ei voi valmistautua tai siihen ei kypsy. lapsi tulee, hupskeikkaa ja sitten valmistaudutaan ja kypsytään. lapsi on usein vanhempi kuin vastasyntynyt, ettekä ole tunteneet häntä syntymästään, saati liikkeitä kohdussa tms ennen syntymää.

Tunnesidettä ei ole ollutkaan ennen kuin tapasitte/tapaatte ensi kerran ja siitä se alkaa suurella vaivalla syntymään. Mahdollisesti eri kulttuuri ja kieli ja tunteet vahvat puolin toisin, se ei helpota tilannetta tai elämää yhdessä. rakkaus kasvaa pikkuhiljaa, ei kuten usein tapahtuu biologisesti, että rakkaus on jo ennen syntymää. voihan sitä rakastaa biologistakin lasta ja toivottua sellaista, mutta se ei ole konkreettista jos ei tunne kohdetta.

vaikeaa, mutta jos olet hyvä vanhempi niin pärjäät. kaikk ituntee usein pelkoa jne. mutta sinulla on sitten perhe ja lapsi josta huolehtia ja jota rakastaa, että hän saa hyvä lapsuuden ja tulevaisuuden.