? Laittakaa kuvia vatsoista raskauden jälkeen ?
Eli kuvia alateitse tai sektiolla synnyttäneiden mammojen vatsoista. Tässä oma, lapsi 1v. Ja joo, just istuin koneella ja siksi toi punanen viiva Ü.
Rohkeasti masut esiin mammat!
Kommentit (113)
ole tehnyt tämän mahan eteen yhtään mitään, en treenaa sitä enkä ole laihduttanut. Tuollaiseksi se tuli, eikä ole kummentunut vaikka mitä söisi. Mutta en minä valita.
Olen viikolla 26 raskaana. Kauhuissani olen miettinyt miltä vatsa näyttää synnytyksen jälkeen. Siis aluksi varmaan ihan kauhealta, mutta mukava nähdä, että on myös mahdollista palautua hoikaksi eikä jäädä norsun kokoiseksi plösöksi.
Tiedän kyllä ainakin kaksi kaveriani joilla on palautunut yhtä hyvin vatsa, oikeestaan kolmellakin, mutta vaikka itse olen vatsani lopullisesti tärvännyt, niin en ole ainoa sellainenkaan kaveripiirissäni. No, on siinä paljon syytä läskilläkin jota todella riittää, mutta läskistä huolimatta alavatsaan on kahden raskauden jälkeen tullut melkoiset arpirailot ja nahka etenkin alavatsassa sellaista löysää ruttanaa jossa ei mitään elastisuutta jäljellä, vaan on tavallaan venähtänyt ja siihen tilaan jäänyt. Kai tää on paljolti kudostyyppijuttukin eikä liity pelkästään painoon tai siihen onko jotenkin huolehtinut itsestään tai ei.
Mullakin oli, mutta nyt maha on pömppö ja rinnat isot & raskaat, roikkuvat melkein navassa (entinen 75DD taitaa olla nyt ö).
Pidän kuitenkin kehostani tällaisenakin ja kunhan elämäntilanne muuttuu, kenties pääsen ulos liikkumaan (asumme ulkomailla ja turvallisuussyistä poistumme kotoa pari kertaa viikossa ja kadulla liikumme sen verran, että pääsemme ulko-ovelta autolle).
Mutta onnittelut itse kullekin mahansa paljastaneelle. Kauniita naisia olette! :)
Mutta sivuprofiili kertoo totuuden. Ei ole litteä ei.
miehisiä mahoja täällä, ei yhtään nättejä ees :(
:D :D ja ap:n ikä, kun tällaista aloitusta väsäillään. Toki läskiä kertyy syömällä, mutta osittain kudostyypistäkin johtuu, kenelle reppua jää ja kenelle ei. Siis hoikka, mutta löysä vatsanahka voi olla myös. Tämän voi tavata vaikka gynekologian oppikirjasta.
Täältä tuli yli 4kg vauva :D
Ei raskausarpia, vaikka sf huiteli lopussa 39:ssä :D
Synnytyksestä (sektiosta) vajaa 3kk, painoa tuli huimat 15kiloa ja vielä olisi 6kg pudotettavaa :)<a href="http://www.aijaa.com/v.php?i=5447766.jpg" alt="http://www.aijaa.com/v.php?i=5447766.jpg">http://www.aijaa.com/v.php?i=5447766.jpg</a>
ottaa itsestäni seksikästä kuvaa miestä varten :D
1 lapsi 1 vuotias.
http://yfrog.com/0q14112008935j
Mahaa on ja se pysyy..kolme lasta synnyttäny ja ikääkin jo reippaasti yli 30.v...ja ei toi nahka tosta lähe kun veitsellä..
mullakin oli ihan ok vatsa esikoisen jälkeen, toisen jälkeenkin kohtalainen..nyt kolmannen sektion jälkeen ei kovin kiva esitellä julkisesti :P
Ei se mua haittaa, neljäs "tilauksessa".
Pahempi homma on noi rinnat, kolmannen pitkän imetyksen jälkeen *örps* :/
Kyllä minä kans uskon että on paljolti kudostyypistä kiinni miten vatsanahka ''reagoi'' raskauteen. Yleensä sellainen ns. vatsareppu tulee sellaisille joille on tullut raskausarpia.
Minä ajattelen, että yhtä lailla se olisin voinut olla minä, jolle tulee hirveästi raskausarpia tai jää vatsareppu, niille kun ei mitään oikein voi. Tulevat jos tulevat. Täytyy olla siis tyytyväinen, mutta mitenkään en halvenna enkä huonompana pidä heitä joiden massu on enempi ''kärsinyt''. Minun mahani vain sattuu olemaan tuollainen kuin edellä kuvassa näytin.
Sinulle joka sanot, että täällä näkyi miehisiä mahoja, millä perusteella sanot niin? Onhan kaikilla toki oikeus mielipiteeseen. Itse pidän itseäni ja vartaloani (etenkin mahaani) hyvin naisellisena. Ja muutkin vartalot täällä näyttivät olevan oikein naisellisen ja kauniin näköisiä.
se #21
Vähän epäedustava valo, näyttää isommalta kuin onkaan. Mutta tommoinen arpinen ja löysä on. Oon ite tosi lyhyt, ja maha tuli vissiin tosi eteen kun tuli niin paljon arpia.
En jaksa kääntää kuvaa, ku huomasin vasta nyt että se onkin väärinpäin. :)
ekan lapsen, lihoin raskausaikana 20 kg, meni 2 kk niin oli laihtunut 30 kg eli olin 10 kg vähemmän kuin alkuraskaudessa jolloin olin jo hoikka. imetys laihdutti minut olemattomiin vaikka söin IHAN hirveästi. olin siis reilu 20 v tuolloin.
tokan lapsen sain noin kolmekymppisenä eikä imetys enää tehonnutkaan vaikka söin tosi vähän ja lapsi imi kaiken ravintonsa minusta ekan vuoden. laihduin kyllä normaali mittoihin vuoden aikana. mut siis nuorena laihtuu nopeasti ja paljon imetyksellä. näin on käynyt ainakin minun tuttavapiirissä. vanhemmiten ei enää palaudun niin äkkiä.
vatsaan minulle ei ole koskaan jäänyt merkkiä raskauksista.
Arvet on ilmeisesti vielä tuoreet? Ne tulevat rauhoittumaan ja vaalenemaan.
Minun maha on samanlainen, arpia hieman vähemmän ja ne ovat poikittain. Kahden ekan raskauden jäljiltä säilyin hyvässä kuosissa ilman arpia, mutta nyt yli kolmikymppisenä tehty kolmas ylin nelikiloinen ns. räjäytti pankin. Eipä siitä sitten palautunutkaan ihan samallalailla, vaikka paino onkin palautunut samaan.
Musta toi sun masu on oikeestaan aika hieno. :) En mä näe noita raskausarpia mitenkään kamalina tai ällöttävinä. Tuo punaisuus varmaan haalenee aikaa myöten, mutta ajatteles, suhun on jäänyt merkki siitä että se rakas lapsi on ollut sun vatsassas! Kaikki ei saa sitä kokea vaikka haluaisivatkin.
11# ikä on 27vuotta.
Joku kysyi onko kuvani vitsi?
En ymmärrä mitä sillä tarkoitti? Siis ei mulla tosiaan vatsalihakset vielä kunnolla näy, eikä vatsa ole entisellään, kun aloin vatsoja treenaamaan taas vasta viikko-pari sitten, koska sektion jälkeen ei heti saa, vaikka muuten toivuin noin kahdessa viikossa.
Ennen raskautta + puoliväliin raskautta mulla näkyi vatsalihakset selvästi ja nyt ajattelin hankkia ne takaisin.
Nyt jo piirtyvät jotenkin, mutta kiloja kun on edelleen ainakin se 6 liikaa, niin ei voi odottaa edes, että olisi vatsa täydessä tikissä.
Mikäli puolen vuoden jälkeen ei ole kunnossa, sitten olen huolissani :)
Tässä mun mahani puoli vuotta synnytyksen jälkeen.
[URL]http://www.aijaa.com/v.php?i=5449103.jpg[/URL]