Onko monet ikisinkut kompromissikyvyttömiä?

jotka ovat joutuneet tekemään elämässään kompromisseja ihan liikaakin.

on ainakin kiinnostunut täysin vääränlaisista miehistä.

Jos miehessä tärkein ominaisuus on muskelit ja kenmäinen ulkonäkö, ei välttämättä löydy helpolla sitä unelmien aviomiestäkään.



Voi olla, että ap:n mainitsemaa kompromissikyvyttömyyttäkin on olemassa, mutta jos oma unelmamies on mallia Hunks ja päänsisällöllä ei ole merkitystä, voi pitkäaikaisen parisuhteen rakentaminen olla vaikeaa.

Minä olen "ikisinkku", koska minun on vaikea luottaa ihmisiin ja päästää heitä lähelle. Parisuhdetta ei helposti näillä ominaisuuksilla saa aikaiseksi. Mutta tällaista vastausta et varmaankaan hakenut? Halusit vain arvostella jotain ihmisryhmää omaa paremmuuttasi korostaaksesi, vai kuinka?

En olisi sitä itse ehkä ennen perheen perustamista allekirjoittanut, mutta nyt kun seuraan ikäisiäni päälle 30v sinkkuja, niin kyllä pitäisi aika paljon kriteerien joustaa, että parisuhteeseen päätyisi. Rima sen kun nousee ja missään asiassa ei voi joustaa.

Minä olen "ikisinkku", koska minun on vaikea luottaa ihmisiin ja päästää heitä lähelle. Parisuhdetta ei helposti näillä ominaisuuksilla saa aikaiseksi.

Samaa mallia sekin on tavallaan. Eikä kyse ole arvostelusta ehkä enemmänkin siitä, että osa näistä tutuista "itkee" sinkkuuttaan ja kaipaa sitä parisuhdetta ja ihmettelee miksei "se oikea" koskaan tule vastaan. Sitä on vähän vaikea sanoa että ehkäpä sinkulla itselläänkin on osuutta asiaan.

Minä olen "ikisinkku", koska minun on vaikea luottaa ihmisiin ja päästää heitä lähelle. Parisuhdetta ei helposti näillä ominaisuuksilla saa aikaiseksi.

Samaa mallia sekin on tavallaan. Eikä kyse ole arvostelusta ehkä enemmänkin siitä, että osa näistä tutuista "itkee" sinkkuuttaan ja kaipaa sitä parisuhdetta ja ihmettelee miksei "se oikea" koskaan tule vastaan. Sitä on vähän vaikea sanoa että ehkäpä sinkulla itselläänkin on osuutta asiaan.

varmaan useimmilla ikisinkuilla on heistä itsestäänkin johtuva syynsä tilanteeseen. Tuon kirjoittaja tosin ei ole ehkä kompromissikyvytön, vaan hänellä on ilmeisesti joku tunne-elämän trauma. Varmaan monella muullakin on jotain tällaista, eli sitoutumiskyvyttömyys, avautumis/luottamiskyvyttömyys tms elämän varhaisilta vuosilta peräisin oleva ongelma, joka tekee tasaveroisessa parisuhteessa elämisen poikkeuksellisen hankalaksi tai mahdottomaksi.

Ymmärrän tavallaan ap:n ärtymyksen siitä, että ihmiset valittavat ja valittavat, mutteivät kanna omaa vastuutaan tilanteesta. Valitettavasti itse osaisin sanoa tuntemalleni ikisinkulle pari vinkkiä, miten löytää kunnon mies, mutta en tietenkään voi sitä tehdä. Ja muiden on turha selitellä, kun häntä kiinnostavat vain playboyhenkiset uroot.

#2(?)

Mulla on kaksi ikisinkkuystävää, jotka sopii ap:n kuvaukseen. Toinen näistä ei haluakaan miestä perinteisessä mielessä, siis perustaa perhettä, asua yhdessä jne. Toinen haluaisi perheen, mutta on täysin kyvytön joustamaan missään. Lisäksi tuomitsee ihmiset pärstäkertoimen perusteella, eikä anna kellekään mahdollisuutta tulla lähelle. Mitäpä sille voi?

Minä olen "ikisinkku", koska minun on vaikea luottaa ihmisiin ja päästää heitä lähelle. Parisuhdetta ei helposti näillä ominaisuuksilla saa aikaiseksi.

Samaa mallia sekin on tavallaan. Eikä kyse ole arvostelusta ehkä enemmänkin siitä, että osa näistä tutuista "itkee" sinkkuuttaan ja kaipaa sitä parisuhdetta ja ihmettelee miksei "se oikea" koskaan tule vastaan. Sitä on vähän vaikea sanoa että ehkäpä sinkulla itselläänkin on osuutta asiaan.

Kuule, mulla on parisuhteessa eläviä ystäviä, jotka "itkevät" parisuhdeongelmiaan, vaikka ne ongelmat ovat taatusti ihan itse aiheutettuja. Ihmiset nyt vain ovat sellaisia. Omaa luonnetta ja opittuja käyttäytymistapoja on vaikea muuttaa.

Enkä minä ole ehdoton siitä, etten voisi päästää ketään ikinä lähelleni. Ongelma vain on siinä, että luottamuksen rakentaminen vaatii niin paljon aikaa ja vaivaa, ettei monikaan mies ole siihen valmis. En sitä paitsi etsi miestä aktiivisesti enkä myöskään valita kohtaloani ystävilleni.

Kommentoin tähän vain siksi, että viestisi oli törkeän yleistävä. Sitä paitsi toisten ongelmia on aina helpompi ratkoa kuin omia. Parisuhteen muodostaminenkin on helpommin sanottu kuin tehty.

-5-

"Minä olen 'ikisinkku', koska minun on vaikea luottaa ihmisiin ja päästää heitä lähelle. Parisuhdetta ei helposti näillä ominaisuuksilla saa aikaiseksi. Mutta tällaista vastausta et varmaankaan hakenut? Halusit vain arvostella jotain ihmisryhmää omaa paremmuuttasi korostaaksesi, vai kuinka?"



Todella hyvä huomio ja olen vähän samaa mieltä. Olen itsekin ikisinkku, eikä tunnu ollenkaan hyvältä eikä oikealta, kun toiset analysoivat, mikä minussa oikein on vikana, ja useimmiten analyysit menevät ihan metsään. Kyllä minussa itsessäni on syytä sinkkuuteeni aivan ilmeisestikin, mutta se syy ei välttämättä ole juuri se, jonka joku ulkopuolinen vessapsykologiallaan kuvittelee syyksi, kuten kompromissikyvyttömyys.



Yksi syy ikisinkkuuteni on ujous ja vaikeus lähestyä ihmisiä ja päästää heitä lähelle. Saatan jutella small talkia toisten ihmisten kanssa ja toiset ihmiset saattavat rakastua minuun sen small talkin lomassa, mutta itse en tunne mitään, koska olen koko ajan suojannut itseäni olemalla kertomatta mitään olennaista, enkä osaa kokea romanttisia tunteita, jos tuntuu, että toinen ei ymmärrä minua. Ja siltä minusta yleensä tuntuu juuri siksi, että en osaa päästää toista lähelleni.



Toinen syy, joka liittyy tuohon vaikeuteen päästää toisia lähelleni, on se, että en yksinkertaisesti ihastu helposti. Onko kompromissikyvytöntä, jos ei halua ryhtyä suhteeseen ilman romanttisia tunteita? Kerran olen niin tehnyt, koska kuvittelin, että minun olisi alennettava rimaani, yritettävä jotain, ja suhde oli ihan kauhea ja valheellinen ja epäsymmetrinen - toinen rakasti minua mutta minä en rakastanut häntä. Ja kyyneliinhän se suhde päättyi, tosin ei minun kyyneliini.



Sitäkö se kompromissikyvyttömyys siis on, että on valmis ryhtymään suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, jota kohtaan ei tunne romanttisia tunteita? Eikö juuri se ole itsekästä toisen ihmisen tunteilla leikkimistä? Ja eikö se ole vähän sama kuin jos odottaisi homon tyytyvän vastakkaisen sukupuolen edustajaan? Omille tunteille ei voi mitään.



Rimani ei ole ulkonäön suhteen mitenkään erityisen korkealla. Lihaksikkuus ei ole minulle lainkaan tärkeää, liika lihaksikkuus jopa epätoivottavaa. Minulle ovat kumppanissa tärkeitä nimenomaan henkiset ominaisuudet, eli älykkyys, luotettavuus, arvomaailma ja se että meillä synkkaa. Oikeaa arvomaailmaa, synkkaamista ja älykkyyttä on mielestäni todella vaikea löytää. Ehkä rimani siis on korkealla luonteen suhteen, mutta minkä sille voi, kun vääränlaiset ihmiset eivät vain kiinnosta?



Itselläni ei ole sitoutumiskyvyttömyyttä. Jos rakastan jotakuta, olen valmis sitoutumaan. Pystyn sitoutumaan esim. lemmikkieläimen hoitoon ja rakastamiseen myötä- ja vastoinkäymisissä. En vain ole tuntenut romanttisia tunteita ketään kohtaan pitkään aikaan, enkä voi asialle mitään.



"En sitä paitsi etsi miestä aktiivisesti enkä myöskään valita kohtaloani ystävilleni."



Samoin, minäkään en valita ystävilleni enkä etsi kumppania aktiivisesti. Tulen hieman surulliseksi ja vaivaantuneeksi, kun ystävät kertovat seurustelukuvioistaan tai kysyvät minun kuvioistani, mutta en valita. Eivät he kuitenkaan ymmärtäisi, korkeintaan kuvittelisivat, että olen sitoutumiskammoinen tai kompromissikyvytön.

riippuu siitä missä kaikessa pitäisi joustaa ja tehdä kompromisseja...oman päätösvaltani haluan säilyttää omiin asioihini mutta yhteisistä asioista pitää sopia yhdessä...omista ystävistäni ja harrastuksistani enkä vakaumuksistani suostuisi seurustelukumppanin takia luopumaan...

se että hän odottaa jotenkin aivan liikaa



ei täydellisyyttä mieheltä, valikoimasta päätellen, mutta tunteilta



hän rakastuu nopeasti mutta jos kaikki ei jatkukaan siinä sukatpyöriijalassaperhosiamahassaiiholentosirakastunut olotilassa koko ajan niin hän päättelee, että ei tämäkään nyt toiminut ja parasta kai lopettaa koko suhde ja miksen mä koskaan löydä sitä oikeaa.



Ulkopuolisena tietty helppo sanoa mutta näyttää siltä että monen suhteen kanssa olisi voinut olla tulevaisuutta vähän sitä rimaa laskemalla että parisuhteessa on pakko tuntua vastarakastuneelta ihan koko ajan



mutta enpä oikein tiedä, välillä näyttää siltä että hän on itse asiassa oikein tyytyväinen sinkkuna oloonkin, siinä on omat hyvät puolensa.



Ehkä joskus on niin että löytää kestävän parisuhteen siinä vaiheessa kun haluaa sitä? Sitä ennen mikään ei kestä koska toimii niin.

Mulla on eras kaveri joka taytti juuri 39v. muutama ehka vuoden mittainen suhde hanella on ollut vuosien varrella mutta aina ne ovat sitten lopulta kariutuneet. Tama kaveri on ERITTAIN itsepainen ja tekee kaikki juuri niin kuin han tahtoo ja jos se ei muille sovi niin harmi vain han tekee ne silti haluamallaan tavalla.

Olen viime aikoina huomannut etta on laskenut rimaa miesten suhteen, oli ennen vain yhdesta mies tyypista kiinnostunut, mutta nyt kelpaa jo sellaiset joita ei olisi nuorempana katsonutkaan silla silmalla.

Kylllä niitä tosi tietäviä ja viisaita parisuhteessa eläviä riitti silloin sinkkuaikoina kommentoimaan, miten homma mukamas pitää hoitaa. Ja ihan valtaosalta ne muka-hyvät neuvot ei olisi voineet enää yhtään kauemmas totuudesta osua.



Mun kohdalla kulunein huomautus oli tuo jonkun edellä mainitsema, että muka olisi pitänyt rimaa laskea. Kyllä jo silloin hymyilytti, että sellaisia kusipäitä oli munkin sängyssä pyörinyt, että siitä jos vielä rimaa laskee, niin seuraavana on vastassa suunnilleen murhaajat.



Mä löysin mieheni sitten, kun olin nostanut rimaa ja reilusti nostinkin. Riman noston jälkeen ei enää tarvinut tuhlata aikaa niihin kusipäihin, vaan johan alkoi löytymään ihan oikeesti ihania miehiä.



Että mitäs jos unohdettais ne sivusta päin neuvomiset, kun tänkin ketjun perusteella näyttää, ettei ne neuvot oo mitenkään oikeita kuitenkaan.

Itselläni ikisinkkuuteen lienee sellaisia syitä, kuin että en ole ihastuttava ihminen, vaan kokolailla näkymätön (ihmiset eivät muista tavanneensa minua aiemmin, en liioin ole hauska, kevyt ja puhelias jne.).



Ihastun, saatika sitten rakastun itsekin älyttömän harvoin, mutta puolustuksekseni sanottakoon, että "kohteeni" ovat sentään vapaita ja lesboja/bi-ihmisiä - eli eivät osaltani mitään mahdottomia saavutettavia.



Ikisinkkuuteni vaikuttaa myös se, että jos joku vähääkään minusta kiinnostuu, "kadotan itseni" ja alan myötäillä häntä. KYLLÄ, tämä on erittäin huolestuttava piirre! Paljon huolestuttavampi kuin kompromissikyvyttömyys ja itsekkyys.



Em. huomioon ottaen olen ajatellut pysytelläkin ikisinkkuna: paras vaihtoehto sekä itselleni että muille.

joka varmaan täydellisyydellään pelottelee miehen kuin miehen pois.



Tämä nainen ei hyväksy ihmisissä heikoutta ja arvostelee kovin sanakääntein ystäviensä inhimillisiä virheitä ja aina paasaa sitä, että 'minä en tuollaiseen pysty, minulla on korkea moraali, minä olen hyvä ihminen, minä arvostan itseäni jne. jne.'. Ja hän on siis erittäin jyrkkä ja mustavalkoinen mielipiteissään.



Tämän naisen kohdalla olen nähnyt ainakin viiden eri miehen saurustelevan hänen kanssaan, mutta yhtäkkiä jokainen mies syystä tai toisesta jättää naisen ja seuraavan tapaamansa naisen kanssa nämä miehet menevät naimisiin/avoliittoon/tekevät lapsia jne.



Naisella alkaa ikää olla jo +30, mutta en tiedä löytääkö hän koskaan miestä joka on yhtä 'erehtymätön' kuin hän itse.

AP:n kuvaus pätee hyvin moniin vanhapiikoihin.

Ja ei, en ole ollut koko elämääni ikisinkku, vaan itse asiassa seurustellut/ollut avoliitossa suurimman osan aikuisiästäni, nyt olen karvan alle 30.



Minulla on ollut yksi pitkä suhde (6vuotta) ja pari lyhempää, noin vuoden mittaista. Kaksi avoliittoa.



Osaan joustaa ja tehdä kompromisseja, mutta en enää halua. Olen niin kyllästynyt panostamaan suhteeseen, ja sitten myöhemmin huomaamaan ettei siitä panoksesta ollut mitään hyötyä ja että kaikesta yrityksestä huolimatta jää luu käteen ja palaa häntä koipien välissä alkupisteeseen.. Olen todella, syvästi rakastanut ainakin yhtä näistä partnereista, muita kohtaan tunteeni ovat ainakin alkuun olleet todella vahvoja, mutta hiipuneet sittemmin. Kun huomaan, että tunteeni alkaa hiipua, en enää halua jäädä katselemaan romuttuvan suhteen raunioita, koska vihaan riitelyä ja toisen ihmisen mielen pahoittamista.



Näin ollen olen tullut siihen tulokseen, etten enää koskaan luota siihen alkutunteeseen (kyllä, ihastun ihmiseen nanosekunnissa ja palavasti..) enkä anna pitemmänkään haikailun sekoittaa päätäni kun kerran kuitenkin tiedän mihin kaikki aikanaan johtaa.



Minulla on kaksi lasta, elämäni on hyvä, olen tyytyväinen ja onnellinen enkä kaipaa tähän mitään lisää. Tunnetasolla saan osoittaa ja vastaanottaa rakkautta lasten kautta, ja onhan minulla jokunen friends with benefits -kaveri muita tarpeitani varten..



Näillä näkymin en siis todellakaan näe itseäni vakituisessa parisuhteessa enää ikinä. Ja olen siihen tyytyväinen.