Ikuisuuskysymys 2,5-vuotiaan uhmasta..."uhkailusta ja kiristyksestä"

Meillä saa katsoa videota jos menee nukkumaan ja lähtee aamulla hoitoon rauhallisesti. Tämä on se meidän valuuttamme.



kahden kuukauden päästä voi teillä jo olla paljon rauhallisempaa, jos lapsi on päässyt minä itte vaiheen yli.

Tällaista ollut nyt noin puoli vuotta. Ajattelin vaan, että toiminko jotenkin väärin. Olen mielestäni johdonmukainen. Ruokailun suhteen ei ole pakko syödä, jos ei halua syödään, ei tule ruokapöytään tms., jää ilman ruokaa. Näin on käynyt muutaman kerran, nykyään tosi harvoin. Ei sitten välipaloja tms.



Tunnen vaan itseni jotenkin huonoksi, kun mukavat hetket päätyy aina itkuraivariksi. Mutta tällaista tämä kai on.



-ap

Joskus täytyy valitettavasti valita myös kahdesta huonohkosta vaihtoehdosta se vähiten huonoin, ja sitten syyllisyyttä koetaan ja itsensä kokee huonoksi. Lapsihan kokeilee rajojaan, ja voi kokeilla niitä pitkään.



Totuushan on, että voit kokea itsesi hyväksi äidiksi, koska lapsi on kehitystasollaan ja uskaltaa ilmaista tunteitaan.



Ja niissä hyvissä hetkissä sitten kehutaan, miten mukavaa on kun iso tyttö osaa jo käyttäytyä, totella, kiittää, auttaa, syödä, pukea jne.

Jokaista kieltoa tai moitetta vastaan pitäisi olla kymmenen kehua. Vaikeaahan se pahimpina kiukkupäivinä on löytää edes viittä, mutta ainakin oma mielikuvitus työskentelee sitten koko ajan.

Joo, kyllä niitä hyviä hetkiä on paljon ja välillä tyttö tosi auttavainen, haluaa imuroida, pestä lattiaa, pyyhkiä pölyjä, kattaa pöydän, laittaa ruokaa, pestä pyykkiä... yritän muistaa kehua vielä enemmän silloin:-)



-ap

Olin ekan lapseni kanssa ihan samanlainen kuin ap, mutta nyt useamman lapsen kokemuksella olen tajunnut, että pikku-uhmiksen käsittelyyn vaaditaan paljon enemmän oveluutta kuin uhkailua. Vasta 4-5-vuotias ymmärtää oikeasti seuraamuksia, niin että uhkailu/kiristys toimii.



Ikävä kyllä tämä on asia, joka jokaisen äidin täytyy itse oppia, enkä osaa kuvailla, mitä tarkoitan "oveluudella". Sen vaan tietää, kun on enemmän kokemusta lapsista. Rohkaisuksi voin sanoa, ettei esikoisenikaan tunnu ihan kauheasti kärsineen noista äidin oppivuosista. Itseäni vaan turhauttaa hirveästi, kun olen hoitanut muiden lasten uhmaiät NIIN paljon paremmin! :)

Se väkisin pukeminen (määrätietoisesti muttei vihaisesti) tai sitten uhkaus että no sitten mennään ilman ulkovaatteita, mutta joka tapauksessa mennään. Ja sitten kanssa mennään. Meillä loppui pukemistemppuilu siihen, kun pari kertaa olin lähtenyt viemään lasta pakkasella sisävaatteissa autoon. Käännyttiin jo portailla takaisin ja vaatteet meni päälle.



Minä en ole koskaan ruvennut lahjomaan tai keksimään välillisiä rangaistuksia (lelutakavarikointeja, tarroja) perusasioista. Olen kerta kaikkiaan liian laiska tappalelemaan noista, arki on yhtä helvettiä jos kaikki energia menee maanittelukeinojen keksimiseen. Jousto ja neuvottelun vara tulee sitten muissa jutuissa.



Mutta siis perusrutiineissa suorat seuraukset asioista. Jos ei syö, on nälkä. Ei niin että jos ei syö, ei saa tarraa. Jos ei halua pukea, sitten tulee kylmä.

Luota siihen, että kyllä se helpottaa aikanaan. Vaikuttaa siltä, että olet todella johdonmukainen kasvattaja. Lapselle todella pitää asettaa rajat tuossa vaiheessa.



Olin juuri vierailulla yhdessä perheessä, jossa on 3-vuotias lapsi. Jos ei suostu syömään ruokaa niin saa ottaa sitten makeaa jugurttia tai mehua. Siellä ei siitä huudosta ja kitinästä tule varmaan ikinä loppua, kun vanhemmat eivät aseta rajoja ja varsinkin perheen äiti on ihan loppu. Lapsi määrää heillä ihan selvästi.



Pidä vaan nyt määrätietoisesti ohjat käsissä. Olen ihan varma, että ensi kesään mennessä teillä on päästy tuosta vaiheesta ohi. Lapsi hakee nyt rajoja ja sitä, ohjaako vanhempi vai hän. Hänelle tuo turvaa se, että sinä määräät, vaikka siltä ei nyt kuulostaisikaan.



Jaksamista!

Mä en ole ollut lahjoja ollenkaan, en esim. ymmärrä, miksi vessanpöntöllä käymisestä pitäisi palkita tarralla. Mutta toi uhkailu on sitten tuntunut sopivammalta... kokeilenkin seuraavaksi, että lähdetään ulos ilman ulkovaatteita... oveluuteen minäkin uskon, mutta kun tuntuu, että tuo uhmis on niin paljon ovelampi...



Suurkiitos vastauksista ja tuesta.

-ap

kolme vuotias tyttöni on jo vuoden päivät uhmaillut ja rajojaan hakenut! Rankkaa on, kun ei sitä loppua tunnu näkyvän. Ruokaa ei suostuta syömään, vaateet menee puoli väkisin (likka leikkii olevansa vauva, joka ei osaa pukea) ja sääntöjä ei tunnu osaavan noudattaa! No, meillä sitten istutaan "jäähypenkissä" eteisen nurkassa vähintään se kolme minuuttia (välillä pitempäänkin, kun ei paikallaan tohdi pysyä), mutta se on meillä ainakin auttanut! Jos ruokaa ei syödä, kun sitä on tarjolla, niin ei niitä pikku välipalojakaan tule. Joten hän joutuu odottaan seuraavaan ruokaan, ja kyllä tytöstä huomaa jos ei ruokaa ole syönyt, paha mieli tulee kun ei mitään muutakaan saa ja sitten istutaan kädet puuskassa!

Mutta sisulla ja päättäväisyydellä meillä siitä on selvitty ja edelleen mennään samalla tavalla, kun uhma ei näytä loppuvan!!



Että jaksoja ap!! =)

Meillä puettiin väkisin eikä huomioitu (kommentoitu) mitenkään sitä raivoa ja heti pukemisen jälkeen kehuttiin kuinka on hienot vaatteet tytöllä päälä. Enää näitä ravivareita tulee ehkä 1krt/kk :) Muissa kotonaolo tilanteissa meillä on eristys toiseen huoneeseen mistä meidän tyttö ei pidä ollenkaan. Esim. jos ei suostu pyytämään anteeksi haukuttuaan vaikka minua tyhmäksi niin hän menee omaa huoneeseensa (jää siihen ovelle surkeena) kunnes on valmis pyytämään anteeksi. Tässä kestää max 5min :)