Kertokaas mielipiteenne vähän erilaisessa anoppiongelmassa

että äitisi on löytänyt kaverin itselleen. Äitisi on jo sen ikänen, ettei mitään suruaikoja tarvita. Olen onnellinen äitisi puolesta.

Oma appeni löysi parin kuukauden jälkeen uuden kaverin. Ei 80V ja yli ole järkeä odotella vaan elää täysillä tätä päivää.

Veljelläsi on varmaan surutyö kesken. Toivottavasti ymmärtää mikä ilo ja turva äidillenne on uudesta kaveristaan. ei uusi koskaan isänne paikkaa vie. Muistot pysyy aina.

Ihanaa kun äitisi ei ole yksin, toivotan hänelle kaikkea hyvää!

Veljesi perheellä on ongelmia ja haluaisivat varmaan erota, eivät rakasta toisiaan ja sitten moralisoivat niitä, joilla menee kivasti ja kaikki on lopulta järjestynyt hyvin.

Kai vanhalle äidille voisi hänen onnensa suoda?

isänsä muistolle. Ei kyse ole siitä etteikö hän haluaisi äidilleen onnea, vaan uskon se olevan juuri mielen pahoitusta kuolleen isän takia. Veljestäsi ehkä tuntuu, että eikö isä ollutkaan minkään arvoinen, kun äiti on heti ottamassa uutta. Tai että uusi mies otetaan isän tilalle ja isä unohdetaan kokonaan.



Tältä minusta tuntui, kun äitini löysi miesystävän isäni kuoleman jälkeen. Ja hänellä sentään aikaa siihen meni noin 5 vuotta, ei vuosi kuten teillä.



Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyse on hyvin primitiivisestä ja inhimillisesti TUNTEESTA, ei siitä, että järjellä ajattelisi niin kuin tuntee. Veljesi pitää vain käydä uusi tilanne ja tunteet läpi. Kyllä hän sen jälkeen uuteen miesystävään tottuu, jos mies on kunnollinen ja muuten siis äitinne ja uuden miehen asiat reilassa.



:)

Veljesi pitää ymmärtää, että äidin elämä jatkuu ja hänkin on ansainnut olla onnellinen. Äidin pitää taas ymmärtää, että poika suree isäänsä. Toisaalta äidin miesystävä on vieras henkilö, joka kannattaisi tutustuttaa perheejäseniin pikkuhiljaa, varsinkin, jos isoäidillä on lapsenlapsia. Vaatimus yhteisestä joulunvietosta voi olla liikaa; vuosi on kuitenkin kovin lyhyt aika. Tapaaminen joulupäivänä tai tapaninpäivänä olisi mielestäni kohtuullinen myönnytys molemmille osapuolille.

veljeäsi kohtaan aggressioita, joita kälysi ei voi itse hyväksyä eikä onnistu käsittelemään. Hän ei hyväksy itsessään esim. välinpitämättömyyden tunteita veljeäsi kohtaan, joten hänen on siirrettävä välinpitämättömyys jonnekin muualle. Äitinne on menettänyt miehensä, ja kälysi on seurannut, kuinka äitisi on suhtautunut tilanteeseen. Ehkä kälysikin on joskus miettinyt, millaista olisi olla ilman miestä.

Nyt, kun äitinne onkin jatkanut iloisesti omaa elämäänsä, kälylle se saattaa olla loistava tilaisuus käsitellä omia tunteitaan siirrettynä äitiinne. Ehkä äitinne on myös sillä tavoin turvallinen, että läkysi uskaltaa siirtää tunteensa häneen.

Jos kyse on tunteensiirrosta, ehkä olisi hyvä avoimesti keskustella asiasta ja antaa kälyn käsitellä problematiikkaa. Ehkä hän tajuaa, ettei rakkaistakaan ihmisistä tarvitse olla loputtoman riippuvainen, ja että omaa elämä saa olla vaikka toista rakastaakin.

Isäni kuoli kun olin 10. Äitini alkoi tapailemaan erästä miestä kun olin 12. Olin äärettömän loukkaantunut isäni puolesta, enkä voinut käsittää miten äitini voi olla noin katala isääni kohtaan. Tein heidän seurustelustaan helvetin. Suhde päättyin useamman vuoden jälkeen, tuskin minun mahdottomuuteni sitten kuitenkaan. Nyt noin 10 vuotta sitten äitini tapasi nykyisen miehensä, ja alusta asti olen ollut onnellinen hänen puolestaan. Mies on ihana ja äidilleni paras mahdollinen! Toisinaan hävettä käyttäytyminen lapsena, mutta olin lapsi, ja koen että tunteeni oli oikeutettu lapselle.



Veljesi on kurja kun ei halua äitisi onnea, aikuinen mies, mutta kuten sanoin, ymmärrän myös häntä jotenkin.



Alla lainaus joka ei ihan suoraan koske tätä tapausta, mutta on mielestäni osuva.



"Avioliittohistorioitsija Lawrence Stone esittää, epäilemättä jokseenkin leikkisästi, että nykyiset kasvavat eroluvut ovat ainoastaan uudenaikainen tapa päästä samaan, minkä varhainen kuolleisuus menneisyydessä hoiti paljon tehokkaammin. Kaikista vastakkaisista todisteista huolimatta meidän aikamme pyrkii joka tapauksessa yhdistämään romantiikan kuohut pitkäaikaisen liiton järkevyyteen siinä liikuttavassa toivossa, että yksi ainoa henkilö kykenisi vuosikymmenten ajan tyydyttämään kumppaninsa koko rakkauden- ja seksintarpeen ja että intohimo jaksaisi jatkua kolme-, neljä- tai viisikinkymmentä yhteiselon vuotta. (Mikäli intohimo selittämättömällä tavalla silti lopahtaa, pitää vain luopua seksistä; sukupuolisen halun puute puolisoa kohtaan ei koskaan ole riittävä peruste "vilkuilla vieraita".)"

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=952471504X

Veljesi on kurja kun ei halua äitisi onnea, aikuinen mies

Varmasti veli haluaa äitinsä onnea. Mutta oma kipu ja suru kuolleesta isästä on suurempi kuin pyyteetön kyky toivottaa toiselle onnea.

Minä ymmärrän ap:n veljeä erittäin hyvin. Olin itsekin jo aikuinen (tosin vasta parikymppinen), kun jouduin itse käsittelemään tällaisen tilanteen.

Mutta kuten sanoin, kyllä siitä yli päästään.

6