lapsen järjetön pelko

joissa seikkailee joku ihana suloinen hiiri? Tai olisiko jotain filmiä? Sinun pitää äitinä nyt sanoa, että se oli ihan hassua että niin säikähdit, oikeasti hiiret on tosi ihania ja suloisia nappisilmiä... Yritä vaan kääntää se hiiri positiiviseksi asiaksi.

Ehkä lapselle tuli käsitys, että hiiri voi tehdä jotain tosi kamalaa, kun äitikin sitä niin pelästyi. Jospa menisitte jonnekin katsomaan lemmikkihiiriä. Ehkä niitä saisi vähän silittääkin. Ja joku toinen lapsi voisi kertoa, miten kiva ja ihana hiiri voi olla.



Muistan kyllä itse, miten lapsena oli näin aikuisen silmin järjettömiä pelkoja. Pelkäsin esim. kodin yli lentävien lentokoneiden pörinää niin, että aina, kun sellainen alkoi kuulua, juoksin äidin luo. Pelkäsin myös ihan järjettömästi kummituksia. Usein yöllä luulin kuulevani kummitusten ääniä alakerrasta ja kiipesin äidin ja isän väliin nukkumaan. Ei auttanut, vaikka vanhemmat kuinka selitti, ettei niitä ole ja vaikka mentiin usein keskellä yötä alas katsomaan, ettei siellä mitään kummittele. En uskonut, ajattelin, että ne kummitukset vaan pelkää äitiä ja isää. Ajan kanssa tuo meni ohi.

eläinkirjaa, josta lukea hiiristä? Tai netistä katsella?



Puhumalla siitä, mikä siinä hiiressä pelottaa. Lapsen pelkoon kannattaa suhtautua kunnioittavasti, vaikka itsestä tuntuisi, että pelko on järjetön.

Positiivisella huomiolla, ja kehumisella.



Onko kellään tuttavalla pientä jyrsijää lemmikkinä? Uskaltaisiko lapsi tulla lemmikkieläin kauppaan katselemaan niitä.



Meillä pelätään tällä hetkellä pimeää niin paljon, että lapsi nukkuu kattovalo päällä. Sitä ennen pelättiin parkkipaikoilla.

Pelko on myös huomion hakemista. Tunne kun tulee päälle, ei kannata liikaa sitä huomioida. Pysyä itse rauhallisena, ja jatkaa toimintoa lapsen rauhoituttua. Tilanteen mentyä ohi antaa lapselle extra paljon huomiota ja kysellä, mitä lapsen mielestä tilanteessa tapahtui.



Tsemppiä ja pitkää pinnaa! :)

Hänellä on hiirileluja, joista tykkää (yksi ihan oikean näköinenkin!).

Olen selitellyt omaa säikähdystäni eri tavoilla.

Ollaan luettu "pelkokirjoja" (lapsille suunnattuja).

Olen tehnyt kaiken, mitä vain ikinä keksin.

Tänään lapsi sanoi, että "Äiti, ilman sitä hiirijuttua mä oisin ihan tavallinen tyttö". Tuli tosi paha mieli! Sanoin kyllä, että olet ihan tavallinen tyttö, vaikka nyt pelkäätkin.

Täytynee ottaa yhteyttä psykologiin.

Niin, minulla oli lapsena myös niin kova suljetunpaikan kammo, että en suostunut edes vanhempien kanssa menemään hissiin. Ajattelin, että jos hissi jää kerrosten väliin, voin sitten auttaa äidin ja isän pois sieltä. Tai hälyttää jonkun auttamaan. Muistakin vieläkin, jos joskus oli pakko mennä hissiin, miten kamalaa se pelko oli.



Ehkä tuohon auttaa eniten se, että yrittää asettua lapsen asemaan. Myötäelää, antaa tilaa sille pelon tunteelle. Sille ei vaan itse voi mitään. Vaikka kuinka joku sanoisi, että on järjetön pelko, niin kun kamalasti pelkää, ei pysty järjellä ajattelemaan, lapsi varsinkaan. Ota lapsen tunteet todesta, älä ainakaan vähättele niitä.

positiivista huomiota. Ja viedä huomiota pois hiiristä ja siitä pelosta. Jos lapsi ei uskalla mennä johonkin, niin sitten menee vain mukana, eikä edes mainitse niitä hiiriä. Käyttäytyy ikään kuin mukanameno olisi ihan normaali toimi, eikä tee sitä tytön pelon vuoksi.

Ja muistaa kovasti kehua tyttöä.

Hiiret kannattaa unohtaa nyt kokonaan hetkeksi.

Ymmärrän tyttöäni hyvin, sillä inhoan itse hiiriä todella paljon, ihan hysteriaan asti.

Tämä pelko vaikeuttaa vaan jokapäiväistä elämää aika lailla,kun yhtään ei lapsi selviä yksin.

Mutta täytyy vielä koittaa tuota neuvoa, että "unohdetaan" koko hiiriasia nyt toistaiseksi.

ap

Katsokaa se elokuva "Rottatoille". Ihana elokuva hiirestä ja vähän ihmisten peloista ja käytöksestä niitä kohtaan.

"Rottatouille" sehän se nimi oikeinkirjoitettuna oli :)