Miten oppia sietämään epäjärjestystä?

Siivoa vain tiettyinä kellonaikoina, ja tietyt paikat. Esim. lasten päiväunien aikaan, ennen iltaruokaa ja nopeasti ennen nukkumaan menoa. Ja opeta lapsille että sekasortoa saa tulla, mutta vain tietyille alueille ja sotkut on siivottava ennen seuraavaa leikkiä. Esim. jos sinusta on sietämätöntä että leikkejä on olkkarissa tai keittiössä, älä salli niitä. Se on parempi kuin että hampaita kiristellen annat lasten hillua etkä kuitenkaan kestä sitä.

Onko sotku todellista eli järkyttävä kaaos vai tarkoittaako se paria lelua lattialla? Ja mieti, mitä se takana on, ettet siedä sotkua?

sellaiseen siedätykseen että kyllä tämä menee jo.

En ymmärrä, miksi tavaroita ei voi laittaa käytön jälkeen heti omalle paikalleen sen sijaan, että ne jätetään levälleen määräämättömäksi ajaksi.

Olen tällaista lausahdusta lukenut viime aikoina monesta paikasta, mutta sen enempää ei mainita. Eli, mitä siinä voisi olla takana, jos ei siedä epäjärjestystä?

että saan oman pääni järjestykseen, kun koti on siivottu ja tavarat paikoillaan. Tuntuu että koko ajatusmaailmakin on kaaosta jos ympäristössä kaikki on pois paikaltaan. Joku sairaus tämä lienee. Eipä olisi ainoa hulluuden muoto minussa.

Ja etenkin nyt, kun olen kotiäitinä, se oikein korostuu, tietenkin, kun sitä joutuu kuitenkin koko ajan katsomaan tätä samaa kaaosta (siis jos sitä ei itse siivoa pois). Mäkin haluaisin oppia sietämään tätä vähän paremmin, näyttää nimittäin olevan ainoa vaihtoehto - mies ja lapset eivät näytä juuri välittävän, vaikka leluihin kompastelee pitkin päivää. Lapset tosin on vasta 4v. ja 8kk, joten ei ehkä ihme, mutta tuo mies... se ei varmaan huomaisi, vaikka pommin räjäyttäisi täällä, kunhan kaiken keskeltä löytää läppärinsä ja kitaransa!



Nyt mä olen rajannut itselleni "omaksi alueeksi" keittiön, eli keittiöön ei leluja tuoda, paitsi vauvalle joskus jonkun yksittäisen, että jaksaa odotella esim. ruuanlaiton ajan. Keittiön mä siivoan joka ilta perusteellisesti, ja mieskin oppi olemaan levittelemättä papereitaan pitkin pöytiä, kun kerran joutui niitä paperinkeräysastiasta onkimaan. Oli aika julmasti tehty, tiedän, mutta pelkkä asiasta sanominen ei mennyt perille, joten enpä keksinyt muutakaan. Ja ainakin se toimi, pitää paperinsa siellä, minne ne kuuluu, eikä mun tarvitse joka kerta ennen ruuanlaittoa kerätä pöytiä tyhjäksi.



Muista huoneista en sitten ota niin stressiä, sen verran pidän huolta, että vauvalle vaaralliset tavarat pysyvät pois lattioilta. Ainakin mua on helpottanut se, että tarvittaessa voin aina "paeta" keittiöön, kun kaaos muualla asunnossa alkaa ahdistaa. Se on mun valtakuntani, ja kun se on järjestetty ja siivottu juuri kuten minä itse haluan, se ihan oikeasti rentouttaa ja rauhoittaa mua, joten on helpompi myös sietää sitä kaaosta muualla. Eli mä suosittelen myös ap:lle, että raivaat jonnekin itsellesi oman tilan, ja teet myös muulle perheelle selväksi, että tämä on sun tilasi, ja siellä toimitaan sun sääntöjen mukaan.

Olen tällaista lausahdusta lukenut viime aikoina monesta paikasta, mutta sen enempää ei mainita. Eli, mitä siinä voisi olla takana, jos ei siedä epäjärjestystä?

Kirjoitin tuon viestin nro 8, ja olen aika paljonkin joutunut miettimään sitä, miksi minä en siedä epäjärjestystä. Lähinnä erinäköisten asumisjärjestelyjen ja -viritysten vuoksi, mutta myös lasten tulon myötä. No, mulla itselläni oli aika kaaottinen lapsuus ja nuoruus, vanhempani olivat alkoholisteja ja elämä sitä kautta aika levotonta. Luulen, että ainakin osaltaan tämä tausta selittää tätä "kaaottisuuden kammoa", joksi mieheni tätä taipumustani nimittää. Tunnistan itsestäni melkoisen kontrollin tarpeen, ja uskon tämän epäjärjestyksen sietämättömyyden johtuvan myös siitä. Eli kun ympärillä on siistiä, koen pystyväni kontrolloimaan paitsi tilaa, myös tilannetta, tavallaan hallitsemaan sitä. Samalla lailla suhtaudun myös esim. matkoihin - teen hyvin tarkkoja listoja ja suunnitelmia siitä, mitä mukaan tarvitaan, milloin on oltava missäkin jne. Toisaalta matkojen suhteen tämä ehkä on hyväkin puoli, me kun olemme autoton perhe ja matkustamme julkisilla :) mutta mä olen tosi epäspontaani, alle vuorokauden varoitusajalla tulevat asiat saavat mut aikalailla tolaltani, ainakin hetkeksi.

En kuitenkaan halua olla mikään diktaattori, vaikka tavallaan tarvitsen sitä hallinnan tunnetta. En halua pomottaa, päinvastoin haluaisin jopa nykyistä enemmän neuvotella asioista ja siitä, miten ne tehdään (siis mieheni kanssa). Kun asiat ovat paikoillaan, ympärillä on siistiä, tiedän mitä tapahtuu ja mitä tehdään, eli asiat ovat hallinnassa ja sujuvat, mulla juoksee ajatukset selkeästi ja olen rauhallinen. Yllätykset ja poikkeukset tukkivat mun ajatuksenjuoksua, se jää tavallaan jumiin siihen yllätykseen. Mun on tosi vaikea "päästä yli" siitä, en osaa toimia enkä tiedä, miten pitäisi jatkaa eteenpäin (siis mitään konkreettista toimenpidettä en saa päähäni), jumitan vain siinä, että "ei tän näin pitäny mennä, mitä mä teen, mitä mä teen".

Toivottavasti vähän selkeni :)

Itse tykkän sisustaa ja laittaa kotiin asetelmia, ostan ja ompelen harkiten, vaivaa nähden. Tämä on mun harrastus kun suurperheen äitinä on hankala lähteä harrastamaan pois kotoa.

Minua ei haittaa vaikka muut perheenjäsenet eivät ole kiinnostuneet sisustamisesta tai ylipäätään miltä kotona näyttää, mutta vaadin sen verran kunnioitusta ja arvostusta tekemääni kohtaan,että tahalleen ei sotketa ja jätetä rojua levälleen.

Minä kyllä asettelen sohvatyynyt ja suoristan mattojen hapsut noin niinkun kärjistäen, mutta jokainen vieköön astiansa ja muun sälänsä paikoilleen.

Ja kyllä. Välillä joutuu raivoamaan :)

Ihan niinkuin miehenikin raivoaisi jos hänen autoonsa tippuisi murunen suklaata!!!!

[/quote]

No, mulla itselläni oli aika kaaottinen lapsuus ja nuoruus, vanhempani olivat alkoholisteja ja elämä sitä kautta aika levotonta. Luulen, että ainakin osaltaan tämä tausta selittää tätä "kaaottisuuden kammoa", joksi mieheni tätä taipumustani nimittää. Tunnistan itsestäni melkoisen kontrollin tarpeen, ja uskon tämän epäjärjestyksen sietämättömyyden johtuvan myös siitä. Eli kun ympärillä on siistiä, koen pystyväni kontrolloimaan paitsi tilaa, myös tilannetta, tavallaan hallitsemaan sitä. Samalla lailla suhtaudun myös esim. matkoihin - teen hyvin tarkkoja listoja ja suunnitelmia siitä, mitä mukaan tarvitaan, milloin on oltava missäkin jne. ... mä olen tosi epäspontaani, alle vuorokauden varoitusajalla tulevat asiat saavat mut aikalailla tolaltani, ainakin hetkeksi.



... Kun asiat ovat paikoillaan, ympärillä on siistiä, tiedän mitä tapahtuu ja mitä tehdään, eli asiat ovat hallinnassa ja sujuvat, mulla juoksee ajatukset selkeästi ja olen rauhallinen. Yllätykset ja poikkeukset tukkivat mun ajatuksenjuoksua, se jää tavallaan jumiin siihen yllätykseen. Mun on tosi vaikea "päästä yli" siitä, en osaa toimia enkä tiedä, miten pitäisi jatkaa eteenpäin (siis mitään konkreettista toimenpidettä en saa päähäni), jumitan vain siinä, että "ei tän näin pitäny mennä, mitä mä teen, mitä mä teen".



Toivottavasti vähän selkeni :)

[/quote]

Vau, avasit minulle juuri oven miesystäväni "sohvatyynyahdistuksen" ymmärtämiseen! Kiitos!

Sitä pakkomielteenomaista järjestyksenhalua kutsutaan elämänhallinnaksi. Sinulle tulee tietty turvallisuus, kun pystyt ohjailemaan elämääsi tällä tavalla. Ulkosesti siistiä...



Terv. kaaoksessa elävä, eikä se edes suuremmin mua hetkauta. Ja juu, mulla oli hyvin tasapainoinen lapsuus...

otin käyttöön viikossa kaksisiivous päivää, muina päivinä saa vain keittiön laittaa ja pyykkiä.. auttoi kyllä!

varmaan.. piti koti olla tiptop kun isä tuli töistä kotiin...13

Kun asiat ovat paikoillaan, ympärillä on siistiä, tiedän mitä tapahtuu ja mitä tehdään, eli asiat ovat hallinnassa ja sujuvat, mulla juoksee ajatukset selkeästi ja olen rauhallinen. Yllätykset ja poikkeukset tukkivat mun ajatuksenjuoksua, se jää tavallaan jumiin siihen yllätykseen. Mun on tosi vaikea "päästä yli" siitä, en osaa toimia enkä tiedä, miten pitäisi jatkaa eteenpäin (siis mitään konkreettista toimenpidettä en saa päähäni), jumitan vain siinä, että "ei tän näin pitäny mennä, mitä mä teen, mitä mä teen".

Hyvin kuvattu ja avasi myös itselleni uuden näkökulman asiaan. Mieleeni tuli, että tässä voi olla kyseessä myös synnynnäinen temperamenttipiirre - toisia eivät muuttuvat tilanteet hetkauta lainkaan, vaan he suorastaan nauttivat yllätyksellisyydestä ja jatkuvista muutoksista, toisille tämä taas ei sovi ollenkaan, vaan aiheuttaa pelkkää stressiä. Asiaa varmaan auttaa jo se, että tiedostaa oman reagointitapansa (ja sen, miten se kenties eroaa muiden perheenjäsenten reagointitavoista).

silloinhan voisi vaikka kuolla pois kun kaikki tavarat olisi paikoillaan.



Tai kun edes kaikilla tavaroilla olisi paikka, helpottaisi hitosti järjestyksen yllä pitoa.



Paskaa meillä ei kyllä ole nurkissa eikä muuallakaan.

myös itsetarkastelun paikka =)



Siedän kaaosta hyvin ja kotona vallitseekin aina jonkinasteinen kaaos. Lapsuuteni oli hyvin turvallinen ja tasapainoinen.

jatkuvasti lapsen, miehen ja kotieläinten takia. Joulusiivousta olen lykännyt ensi viikolle aina päivä kerrallaan.. jos sitä vaikka huomenna aloittaisi, tyyliin :)

Mutta oikeasti yleensä en siedä sekasotkua, mutta tän vuoden kaamosmasennus on vienyt mua mennessään. Odotan vain että saan kerättyä ja kasattua voimani ja voin aloittaa siivoamisen. Myös tiukka rahatilanne vetää mieltä matalaksi :(

..että jos joku valittaa sotkusta, HÄN saa sitten niskaansa joko kottikärryllisen paskaa tai sitten siivousvinkkejä, joilla saada homma ITSE tehtyä. Siis onko "siivoushullun" muu perhe automaattisesti oikeassa siivouksessa( "mitä sä riehut, ihan siistiä täällä on"- ja kämppä kuin pommin räjähdyksen jälkeen..) ja tämä yksi vain raivoaa turhasta? :/ Minusta ei! Aika usein näkee miehiltä vähättelevää asennetta siivouksen suhteen, miksi? En minäkään siivoa/riehu siivoamisesta siksi että TAHTOISIN siivota vaan siksi, että ajattelen koko perheen viihtyvyyttä ja lasten turvallisuutta ym.! Siksi on epäreilua että äiti yksin siivoaa. Valitettavasti meilläkin, mukamas feministiperheessä, on menty tähän että jos mieheltä jotain pyydän, joudun silti tekemään itse (vaipparoskis kolmatta päivää viemättä). Ja ei, en todellakaan ole elättinä kotona!!

on vaikeampi kestää ulkoista kaaosta. Ja jos ajatukset tasaiset, ei se sotku haittaa niin paljon. Ainakin mulla näin. Eli jos oire on uusi, kannattaa miettiä onko elämässä jotain muuta joka kaipaisi järjestelemistä.

Joskus kannattaa tehdä miehelle selväksi, että jos siivoaminen jää pelkästään sinulle, saatat siivota jotain tärkeääkin pois.

20