Lue keskustelun säännöt.
Kuusi vuotias ei halua elää?
30.06.2009 |
Meillä on kuusi vuotias esikoinen, joka on nyt jonkin aikaa välillä sanonut "Mä en jaksa elää". Olen siihen esittänyt lisä kysymyksen, että miksi et? Vastaa siihen tyyliin "En vaan halua". Tänään jopa sanoi, että "Mä kuoletan itseni huomenna" En ymmärrä, mistä on saanut moista päähänsä. Olen myös yrittänyt tuossa tilanteessa sekä muissa yhteyksissä kysyä, että onko huolia ja niistä voi aina kertoa äidille tai isille.
Muuten on iloisen oloinen ja ilahtuu aidosti vieraista, kesän jutuista jne. Olen myös sanonut, että jos kuolet, et nää meitä, et pääse uimaan (jota rakastaa), niin vastaa mulle et, "Ei haittaa." Nämä jutut tulee ihan yllättäen, yleensä illalla nukkumaan mennessä tai iltapalapöydässä, eli eivät liity mitenkään suuttumukseen tai muuten pahaan mieleen.
Meillä on lasten isovanhempi kuollut jokin aika sitten, joten tyttö ymmärtää mitä on, kun ei näe jotakin ihmistä enää. Ollaan kannustettu lapsia puhumaan kuolemasta jos tuntuu siltä ja muutenkin pyritty vastaamaan heidän kysymyksiinsä ja pidetty yllä keskustelevaa ilmapiiriä. Lapset ovat myös omissa leikeissään käsitelleet kuolemaa ja hautajaisia.
Onko kellään ollut tälläistä? Mitä tämä oikein on? Olen aivan ihmeissäni ja ymmälläni.
Kommentit (26)
että lapsi uskaltaa ilmaista myös sellaisia asioita, jotka väkisinkin huolestuttavat vanhempiaan. Vaikeat asiat ovat askel syvemmälle vanhemmuudessa ja sen tajuamista, että lapsi on oma erillinen yksilö ja vanhempien tehtävä on auttaa ja tukea lasta tiukkojen vaiheiden yli.
Tällaiset lapsen puheet edellyttävät vanhemmilta "selväpäisyyttä", sitä, ettei panikoi ja mene hysteeriseksi, vaan pysyy kuulolla, pohtii asioita, kysyy tarvittaessa neuvoja muilta ja luottaa omaan intuitioonsa: etsii ammattiapua, kun sitä selvästi tarvitaan ja käyttää maalaisjärkeä ja sydäntään, kun on niiden aika.
Ihan selvää kuuden vuoden uhmaa! Lue Anna Wahlgrenin Lapsikirjasta, millaisia kuusivuotiaat ovat. Meilläkin yksi kohta kuusivuotias, joka on ihan kuin miniteini kaikkine äksyilyineen. On uhannut karata, ei halua olla enää meidän lapsi, ei tykkää nimestään jne. Esikoisellakin oli 6 v. uhma, mutta ei oireillut tällä tavoin. Uskon, että jos lapsi olisi oikeasti masentunut tai hänellä olisi jotain todella raskaita huolia, ne kyllä ilmenisivät muullakin tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsi pohtii omalla tavallaan kuolemaa, joka on tullut ensimmäistä kertaa lähelle isovanhemman kuoltua. Ikävöi isovanhempaa ja yrittää ymmärtää menetystä.
Meilläkin kuoli taannoin isovanhempi, ja siitä on riittänyt viisivuotiaamme kanssa puhetta. Kerran on myös pahoilla mielin sanonut haluavansa kuolla. Mihin sanoimme, että ei hän saa kuolla, koska isi ja äiti tulisivat kauhean surullisiksi. Lapsi tuntui tyytyvän tähän.
ennen kuolemaansa kuten oma mummini, että kyllä mummi jo mielellään menisi taivaaseen, se on hyvä paikka ja pääsee vaarin luokse eikä ole kipua eikä murhetta vaan saa olla aina yhdessä ja on kivaa.
Itse en viisivuotiaana ymmärtänyt miksi mummi HALUSI kuolla. Mutta jos lapselle on puhuttu että kuolema on toivottava asia, niin saattaahan lapsi sitä alkaa toivoa.
Jos lapsi ei muuten vaikuta asiasta ahdistuneelta, niin antaisin olla.
halusi mennä taivaaseen. Sanoi, että tekee itsemurhan. Pettymyksen tullessa hän itki, että on aivan turha tässä maailmassa jne. Kyllä kuulosti kauhealle!
Kyselin, että mistä oli tuollaista saanut päähänsä, kuin itsemurha, tiesikö edes mitä se tarkoitti? Ilmoitti, että Salkkareissakin Ismo aikoi tehdä itsemurhan, kun kaikki meni pieleen! (Ismo meinasi hypätä junan alle). Yritin selittää, että sitten äiti ei voisi tehdä sitä ja tätä hänen kanssaan ja kuolema on tosi lopullista. Tuli toisiin aatoksiin ja siitä sitten seurasi iltaisin itku ja pelko, jos vaikka kuoleekin ja itki, ettei halua kuolla!
Nyt kaikki tuo jäänyt ja syksyllä menee 2. luokalle! Ehkä kuuluu vaan tuohon ikään?
Ehkä ei kannattaisi eskari-ikäisen (tai vanhemmankaan) lapsen katsoa televisiosta ohjelmia, jotka ohjaavat itsemurhan harkintaan ongelmienratkaisukeinona? On muitakin keinoja ratkaista ongelmia ja on muitakin, sopivampia ohjelmia.
Meillä myös eskarilainen halusi mennä taivaaseen. Sanoi, että tekee itsemurhan. Pettymyksen tullessa hän itki, että on aivan turha tässä maailmassa jne. Kyllä kuulosti kauhealle! Kyselin, että mistä oli tuollaista saanut päähänsä, kuin itsemurha, tiesikö edes mitä se tarkoitti? Ilmoitti, että Salkkareissakin Ismo aikoi tehdä itsemurhan, kun kaikki meni pieleen! (Ismo meinasi hypätä junan alle). Yritin selittää, että sitten äiti ei voisi tehdä sitä ja tätä hänen kanssaan ja kuolema on tosi lopullista. Tuli toisiin aatoksiin ja siitä sitten seurasi iltaisin itku ja pelko, jos vaikka kuoleekin ja itki, ettei halua kuolla! Nyt kaikki tuo jäänyt ja syksyllä menee 2. luokalle! Ehkä kuuluu vaan tuohon ikään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyin eräältä l0-vuotiaalta, muistaako hän, oliko hänestä kiva olla 5-vuotias. Hän vastasi, että ei, koska "mä jotenki tajusin, että muut ihmiset saattaa ajatella musta ihan eri lailla ku mitä ajattelen musta päässäni". tms., ainakin se oli keskeinen ajatus.
Siinä kieppeillä on varmaan jokin murrosvaihe, jossa lapsi tulee itsestään tietoiseksi toisella tavalla kuin aiemmin ja miettii, kelpaako hän muille.
tylsää, velvollisuuden tai liikojen odotusten ja paineitten täyttämää, raukkaudetonta... Toiveet ja todellisuus eivät vaan kohtaa. Kyllä meillä ainakin lapset ovat jo 3v lähtien osanneet toivoa kuolemaa.
Sulla on hyvä huumorintaju!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosi sitten yllättäen kuoli tytölle niin rakas mummi ja siitä käynnistyi puheet, että hän haluaa kuolla. Silloin reilu 5v. Vaikka kuinka kerrottiin, kuinka surullisiksi tultaisiin yms. Niin tyttö aina itki, että mummi on yksin ja hänen pitää mennä mummin luokse. Ajan kanssa ja puhumalla on huomattavasti rauhoittunut ja puheet voivat olla pitkäänkin poissa. Mutta vieläkin välillä, varsinkin väsyneenä, ilmoittaa haluavansa kuolla kun on mummia niin ikävä.
olin mökin laiturin päässä yksin ja mietin että jos hyppäisin, hukkuisin koska en osannut uida. Mietin ehkä 10 s. ajan hyppäänkö, hyppäänkö.. ja sitten lähdin vaan pois. Kumma ja vähän "creepy" juttu, en osaa selittää miksi niin meinasin tehdä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että äidille ja isälle tulisi suuri suru, jos sinua ei enää olisi. Että tietää olevansa tärkeä ja rakastettu.
Sinänsä aika järkyttävää. En voisi kuvitella omalta 6-vuotiaaltani tuollaista. Tuskin ainakaan tietää mitä itsemurha tarkoittaa.
Tuon ikäinen joka tapauksessa usein alkaa käsitellä kuoleman teemaa. Tuli myös mieleen että oliko kuollut isovanhempi lapselle läheinen, oisko tätä ikävä ja haluaa "mennä perässä" vaikkei ihan täysin vielä ymmärräkään että mistä on kyse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rakastamme. Yritän usein antaa hyvää palautetta ja korostaa, että hän on hyvä sellaisena kuin on.
Yllättäen kuollut isovanhempi oli tärkeä lapsillemme ja tietysti meille kaikille.
On ollut helpottavaa lukea näitä teidän kokemuksia. Niin kurja kuin aihe onkin. Kiitos myös kirja vinkistä, täytyykin etsiä se käsiin. Joku muukin kertoi, että lapsi on tempperamenttinen, meillä myös. Lisäksi erittäin nokkela ja turhautuu helposti.
Mielellään luen lisääkin kokemuksianne.
ap
eli että lapsi toistaa aikuisen suusta kuulemiaan lauseita. Onko lapsi kuullut kun aikuiset ovat puhuneet edesmenneestä ihmisestä?
Meillä 5v tyttö alkoi sanomaan: "Minä tykkään isästä, minä en tykkää itsestäni". Syy tähän löytyy siitä kun kysyi kerran isältään meidän vanhempien riideltyä tykkääkö isä hänestä ja isä hupsu meni vastaamaan että: "Minä tykkään sinusta mutta en oo varma tykkäänkö minä itsestäni"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue Anna Wahlgrenin Lapsikirjasta, millaisia kuusivuotiaat ovat. Meilläkin yksi kohta kuusivuotias, joka on ihan kuin miniteini kaikkine äksyilyineen. On uhannut karata, ei halua olla enää meidän lapsi, ei tykkää nimestään jne. Esikoisellakin oli 6 v. uhma, mutta ei oireillut tällä tavoin.
Uskon, että jos lapsi olisi oikeasti masentunut tai hänellä olisi jotain todella raskaita huolia, ne kyllä ilmenisivät muullakin tavoin.
mm. sanoi juoksevansa auton alle jne. Nyt 18-vuotias :).
tylsää, velvollisuuden tai liikojen odotusten ja paineitten täyttämää, raukkaudetonta... Toiveet ja todellisuus eivät vaan kohtaa.
Kyllä meillä ainakin lapset ovat jo 3v lähtien osanneet toivoa kuolemaa.
esim. telkkarissa. ja sit kokeilee itse millaisen reaktion sillä saa aikaan.
toisaalta ei pidä unohtaa, että lapsikin voi olla masentunut. ja tällöin tarvita ulkopuolista apua.
mä haluun kuolla, miks mä oon olemassa, et ois synnyttäny mua, mä teen itsemurhan.
Ihan kauheeta kuunneltavaa. Tuota itsemurhajuttua rupes hokemaan sen jälkeen, kun kuuli 10-vuotiaan serkkunsa sanovan niin useammankin kerran. En tiedä onko muutkin jutut oppinut jostain vai onko masentunut.
Lapseni ovat hyvin eriluonteisia ja esikoinen puhui kuolemastaan, kuopus ei samassa iässä ole ottanut asiaa esiin. Sen sijaan häntä suretti selvästi se, että joutuu kasvamaan isoksi ja aikuiseksi. Hän sanoi monesti toivovansa, että voisi olla äidin vauva vielä. Tällainen puhe on paljon helpompi (vähemmän järkyttävää) ottaa vastaan, eikä siitä ajattele, että olenko tehnyt jotain peruuttamatonta väärin tai pitäisikö lapsi viedä jonnekin tutkimuksiin tms.
Itseäni auttoi esikoisen kohdalla eräs ystäväni, joka sanoi kolmen lapsen kokemuksella, ettei kannata tarttua sanoihin (jotka hätkähdyttävät), vaan kannattaa kuunnella lasta ja yrittää ymmärtää, mitä hän kaipaa ja tarvitsee, kun hän ilmaisee halunsa kuolla. Helllyyttä, rakkautta ja huomiota enemmän nyt ainakin ensimmäisenä.
Terveisin
12