Wiki Michael Jacksonin "uskonnollisuudesta":
Uskonto
Michael kastettiin Jehovan todistajaksi myöhäisessä teini-iässä. Järjestön toimintatapoihin kuuluu ovelta-ovelle-saarnaamistyö, jota myös Michael teki. Menestyksensä alettua hän kävi ihmisten ovilla tekoviiksiin ja muihin valeasuihin sonnustautuneena. Vielä Bad-kiertueen aikana hän kävi konserttipaikkakunnilla soittamassa ihmisten ovikelloja ja puhumassa uskostaan.
Ongelmat uskonnollisen vakaumuksen ja musiikillisen uran yhdistämisessä alkoivat Thriller-albumista. Okkultistiset ainekset nimikappaleen "Thriller" videossa aiheuttivat lopulta sen, että videon alkuun lisättiin Jehovan todistajien painostuksesta teksti ("disclaimer"), jossa Michael vakuutti videon sisällön olevan ristiriidassa hänen vakaumuksensa kanssa. Lisäksi Jackson antoi harvinaisen lausunnon Jehovan todistajien Herätkää!-lehden musiikkivideoita käsittelevään artikkeliin, jossa hän totesi: "En koskaan enää tekisi sellaista videota!". Lopullinen ero järjestöstä tapahtui ennen Bad-albumia Jacksonin omasta aloitteesta.lähde?
Jacksonin raportoitiin kääntyneen islamiin 2008 ja ottaneen nimekseen Mikaeel. [11]
Kommentit (9)
Ei kaineusleikkauksisaa verensiirtoja käytetä.
äidiltään uskonnollisen kasvatuksen ja kolme heistä on kastettua Jehovan todistajaa. Vanhin sisko, Michael ja LaToya, joista vanhin sisko on edelleen JT.
Miettikää että Michael Jackson halusi jättää lapsensa äidilleen joten ei voi ikävästi ajatella kyseisestä uskonnosta.
Kyseisessä uskonnossa on ylösnousemustoivo ja se että maa muuttuu vielä paratiisiksi Jumalan määrämänä aikana.
lapset sitten muslimeita tulevia jehovia vai mitä?
ja Jacksonin äiti on JT. JT käsityksen mukaan vain yksi usko on oikea.
Jos Michael olsi halunnut lapsistaan muslimeita olisi kirjoittanut testamenttiinsa Jeremainen huoltajaksi joka on muslimi.
Jackson ei ole päivittänyt testamenttiaan kerrotun muslimiksi tulonsa jälkeen. Jacksonista on liikkeellä kaikenlaisia juttuja ja en tiedä mihin niistä voi uskoa.
Tuon Jehovan todistajuuden uskon koska siitä puhuttiin todistajien keskuudessa 80-luvulla niin että Michael on todistaja. Tuntuihan se hienolta.
Kuitenkin ajattelin miten voi olla esiintyvässä ammatissa kun saa aikaan sen että häntä palvotaan. Opetusten mukaan ketään ihmistä ei saa asettaa Jumalan asemaan ja niissä piireissä ei kannusteta ammatteihin joissa ollaan esiintyviä taiteilijoita päinvastoin.
Tietty Michaelin tilanne on ollut toisin kun isä ei ollut JT ja perheessä mies on perheen pää ja tätä kautta on mahdollistanut musiikkibisneksessä olon.
Jehovan todistajien uskonnon mukainen.
Siitä tilaisuudesta ei ole tihkunut julkisuuteen mitään. Tilaisuuteen meni satoja ihmisiä ja sen katsoin CNN suorasta lähetyksestä ja eräältä muulta jenkkikanavalta.
rakennusta missä tilaisuus oli. Tilaisuuden loputtua arkku siirrettiin siihen mustaan autoon.
Siinä kohtaa selostajat luulivat että se viedään helikopterilla muistopaikalle koska siellä oli kopeteri. Tämä olikin hämäystä ja autosaattuessa kuljettivat Michaelin.
MICHAEL JACKSON ON JUMALANI!
GOD OF MUSIC ♥
saada MJ ovelle puhumaan jehovasta? =DDD