Lue keskustelun säännöt.
En halua näyttää äidiltä! :(
07.07.2009 |
Onko kenelläkään muulla samanlaisia tuntemuksia. Itselläni nämä ovat kehittyneet tässä vajaan vuoden sisällä, ja vain voimistuvat.
Inhoan yli kaiken sitä, että kohastani huomaa, että olen ollut raskaana; mahanahka on löysää, rinnat veltommat ja omasta mielestäni myösalapää on ruma.
(Tuosta alapää-keskustelusta asia tulikin mieleeni, jotta haluan vähän kysellä muiden tuntemuksia.)
KOSKAAN aiemmin en ole pitänyt alapäätäni rumana, vaan päin vastoin täydellisen kauniina. Mielestäni 2 synnytystä eivät muuttaneet sitä yhtään (2 todella helppoa synnytystä ilam repeämiä ja lyhyet helpot ponnistuvaiheet), vaan näyttänyt aina samalata. Mieheni on aina kehunnut kuinka kaunis se on, ja yrittänyt nyt vakuuttaa että näyttää edelleen täysin samalta kuin 10 vuotta sitten tavattuamme.
Mutta NYT olen täysin sitä mieltä että se on ruma kuin mikä, iso veltto, ja näkyy kilometrien päähän että sillä värkillä on synnytetty. :(
Enkä halua sitä. Haluan että se näyttää siltä, kuin sillä ei olisi yhtäkään lasta maailmaan saatettu. :(
(Tiedän haluan mahdottomia ja täysin turhanpäiväisiä tyhmiä ajatuksia.)
Vihaan sitä!!! Ja vaikkei se "muka" ole muuttunut synnytyksistä, niin kyllä sen ammatti-ihminen (lääkäri) aina huomaa. Enkä halua sitä (tiedän, olen tyhmä!).
Sama pätee koko kehoon. Mahanahka on löysää, ja tiedän etten voi koskaan saada siitä tiukkaa, pientä ja kaunista, täydellisen laihan mallin mahaa!!! (Tiedän, olen todella lapsellinen).
Olen tästä keskustellut mieheni kanssa, ja ihanaa ettei hän valehtele tässä asiassa päin naamaa "ei se ole yhtään löysempi", vaan rakastaan sitä kulma entistä enemmän, kun sillä on kannettu kaksi lastamme, ja rakastaa sen ulkonäköä vaikka onkin pyöreämpi ja löysempi.
Ja sama tilanne rintojen kanssa... Ennen olivat hyvät, kiinteät ja pyöreät (suht isot, C-D75), ja nyt ovat isot roikkuvat rumat, E75. Mies niitä mukamas rakastaa, minä inhoan.
Ja kaiken kaikkiaan, en halua näyttää mistään kohdasta, että olisin koskaan edes ollut raskaana.
Inhoan niitä muutoksia, mitä kehossani on tapahtunut.
Nuo muutama valkoinen arki mahassakin oksettaa. :(
Mikä minulla on???
Vuosi sitten ajattelin kuin ns. täydellinen äiti, joka oli ylpeä kehostaan, muutokset eivät häirinneet, päin vastoin jne. jne.
(Lapset 5 ja 3 vuotiaat.)
Nyt suunnittelen IHAN OIKEASTI rintojen muotoilua ja implantteja, mahaleikkausta (vaikka ei siitä silti kaunista enää saa, jää arpi ja epäsymmetrisyys), ja niihin mieheni suostuu, jos ne kerta tuo hyvän olon minulle.
Mutta kun päässä jo niin hullu ajatus; haluan korjauttaa alapääni ulkonäköä ns. täydelliseksi.
Haluan näyttää keholtani 20-vuotiaalta, nuorelta naiselta, jolla ei mikään kohta roiku, repsota, ole venynyt, lihonnut tms. Haluan olla täydellinen.
Muilla samanlaisia hullutuksia päässä?
Kommentit (13)
ennen olivat kiinteät aat, nyt ovat roikkuvat ceet, mutta mielummin pidän nämä, sillä ei niitä hyvien rintaliivien ansiosta huomaa roikkuviksi ja mieheni ei ole niin pinnallinen että tykkäisi huonoa, kyllä ne tuntuu kelpaavan ;D
mahassa on muutama arpi ja hieman nahkaa, mutta mielestäni ihan ok ja hyvillä mielin käytän bikinejä.
alapää ketjun innoittamana katsoin minäkin peilin kanssa, kun en ole koskaan tullut edes ajatelleeksi että sillä olisi mitään väliä miltä alapääni näyttää, mutta ihan hyvähän tuokin on, ei roiku mitään eikä muutenkaan näytä räjähtäneeltä. :)
Unohda hassut huolesi ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka et yhtään lasta olisi saanut, et vaan voi näyttää 40-vuotiaana 20-vuotiaalta. Muutut, halusit tai et, teet jotain (esim. niitä lapsia) tai et.
Minun korviin kuulostaa siltä, että sulla on jokin ikäkriisi. Tiedostat vanhenevasi ja siitä iskee hätä ja paniikki ja tarve muokata omaa vartaloa kirurgisesti, jotta voisi huijata itseään, ettei olekaan niin vanha kuin henkkareiden mukaan on.
Mieti asiaa. Olet nyt tämän ikäinen ja sitä asiaa et voi muuttaa leikkauksella. Nyt muuttuu vartalo, joidenkin (kymmenien?) vuosien päästä alkaa ehkä tulla jo jotain vaivoja... Sori vaan. :) Mutta entä sitten. Niin se ihmisen elämä menee, se menee kaikilla niin.
Kokeile: jos hyväksyt ikäsi, saatat oppia hyväksymään kehosi muutokset. Ajattele, että olen xx-ikäinen ja kahden lapsen äiti. Silloin kuuluu näyttää siltä miltä näytät. Jos voisit, vaihtaisitko lapsesi nuoren naisen kroppaan. Mieti itseksesi, vaihtaisitko.
Ja muista, miehesi vanhenee samaa vauhtia kuin sinäkin, samoin ystäväsi. Menneiden vuosien perään ei kannata haikailla, tulevat vuodet tuovat sinulle jotain uutta ja mielekästä elämääsi. Jos sinulla todella on ikäkriisi (niin kuin luulen), niin SEKIN kuuluu asiaan. Tuo vaihe pitää käydä läpi ja kun siitä selviää, voi jatkaa elämää taas vähän vahvempana ja kypsempänä.
Tsemppiä. Kyllä se siitä.
Ja nimen omaan, en hyväksy sitä, että vanhenen. :(
Ja tiedän että naisen keho ns. veltostuu yhtä lailla, vaikkei olisi saanutkaan lapsia.
Mutta jotenkin, jostain kumman syystä siirrän syyn nyt lasten saannin piikkiin. :(
Järki sanoo muuta, mitä kuuluukin, mutta korvien välissä nyt soi ahdistus, ja vihaan kehoani.
ap
Luin jostain naistenlehdestä, että 30-kriisi ajoittuu 2-3 vuotta ennen 30 täyttämistä ja se kriisi kestää noin vuoden.
Mulla kriisi alkoi, kun täytin 27 ja päättyi kun täytin 28. Nyt olen 31 ja tyytyväinen ikääni.
Yritä siis asennoitua niin, että tämä ahdistus kestää vuoden ja sitten se menee ohi. Ja vielä pieni lohdutus: vanhemmat naiset sanovat, että 30 on naisen paras vuosikymmen! Nuoruuden höpötykset, puolison etsintä ja rahahuolet on ohi ja vanhuuden vaivat ei vielä häiritse. Elämä on vakaata eikä tarvi muuta kuin nauttia siitä! Odota sitä siis innolla.
Kyllä se ajan myötä helpottaa. Tuo kriisikin vain pitää käydä läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minunkin mielestäni. Mulla se oli 27 vuotiaana, helpotti 29 vuotiaana ja 30 täyttäminen ei tuntunut yhtään pahalta.
Kyllä se kroppa tosiaan muuttuu, sai lapsia tai ei. Vuodet ja maan vetovoima tekee tehtävänsä.
Mulla oikeasti mahanahka palautui kahdesta ekasta raskaudesta tosi tiukaksi. Nyt kolmannesta synnytyksestä on 5 kk ja mahanahka on kyllä veltto, enkä tiedä palautuuko se. Se harmittaa, ei kyllä muut muutokset (rinnat ok, arvet - niitä oli jo ennestään, alapää kolmen synnytyksen jälkeen ok)
Kyllä se siitä helpottaa! Tee kropalle minkä pystyt = jumppaa ja liiku. Nauti kehostasi! Mieti, mitä se on sinulle antanut. Kokeile vaikka jotain uutta lajia (kiipeily, sukellus, tai jotain todella vaativaa ja pitkäkestoista jossa kroppa joutuu äärirajoille. Arvosta kehoasi!
tämän yhtieskunnan elämälle vierasta kaueneusihannetta, pitää uskaltaa haastaa se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotka ovat myös synnyttäneitä :) Minä olen hieman yli parikymppinen (lapset 3v. ja 1v.) mutta näytän samalta kuin kuka muu äiti tahansa :) minulla on imetyksestä jäänyt ketunkorvat, vatsaani koristaa kaksi leikkauarpea (myös pystysuunnassa) sen löysyyden lisäksi.onneksi ylipainoa ei ole, siitä varmasti jo jaksaisin "itkeä" , mutta olen hyväksynyt itseni tälläisena (vaikka nuori olen ja kauniskin pitäisi olla), mutta minulla on ikuiset muistot raskauksistani ja lapsistani :) ylpeänä välillä esittelen rupsahdukseni merkkejä, kun harvalla minun ikäiselläni vielä on minkäänlaisia merkkejä elämästä kropassaan!Eli jos sinäkin ap haluaisit olla kuin parikymppinen ulkonäöltäsi, voit katsoa peiliin ja todeta olevasi samannäköinen kuin parikymppiset synnyttäneet äidit.Et kuitenkaan varmasti halua näitä ihania elämänmerkkejä pois kropastasi, jos saisit valita minkä ikäisen kropassa saisit olla? :) P.S.Katsotaan kymmenen vuoden kuluttua, että vieläkö olen samaa mieltä, mutta pointtini oli, että kyllä me parikymppiset äiditkin kamppailemme samojen "ulkonäköongelmien" kanssa kuin te vanhemmatkin!
on se "rupsahtaminen" aika pieni hinta lasten saannista.Monille vissiin vaan tulee yllätyksenä se, miten paljon kroppa muuttuu raskauksista (toisilla enemmän, toisilla vähemmän) mutta kaikilla se jättää omat jälkensä, onneksi :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan ihan samalla lailla itkisit katoavaa kauneuttasi, vaikka olisit sinkku.
ei sillä iällä ole tämän asian kanssa mitään tekemistä vaan niiden geenien ja sen itsensä huolehtimisen kanssa. Valitettava tosiasia joka pitää hyväksyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ryhdistäydy, nainen!!
Kuulostaa siltä, että sinulla on liikaa vapaata aikaa. Eli aikaa ilman aivotyötä tai muutakaan vaativampaa työtä.
Hanki harrastuksia, motivoivaa työtä ja hyvää keskusteluseuraa.
Mitä muuta sinussa on kuin ulkonäkö? Vai oletko pelkkä kuori? (En tarkoita tällä mitään hyvää sydäntä, vaan sitä, että onko sinulla kompetenssia muissa asioissa kuin ulkonäössä).
Minä olen kolmekymppinen, on löysä vatsanahka, pientäkin pienemmät rinnat imettäneen lupsahtaneilla nänneillä eikä alapää tosiaankaan ole entisellään. Mutta koska en näytä päälle päin EPÄmiellyttävältä, niin mitä sitten? Hymyillessäni voin näyttää jopa söpöltä, vau! Mieheltä en edes kysy, että mitä hän on mieltä ulkonäöstäni, koska sillä ei ole suhteessamme merkitystä. Hänen silmistään näen rakkauden ja hyväksynnän enkä etsi niistä sivuvivahteita tai taustamerkityksiä.
Itsetunto tulee muualta, siitä, että tietää omat kykynsä ja tietää, missä asioissa on parempi kuin moni muu. Tietää myös, missä asioissa on heikompi, mutta niissä ei ryvetä.
Haastava työ tai/ja harrastukset pitävät mielen virkeänä. Toki on mukava pukeutua kauniisti, mutta ei ulkonäköä kannata pitää elämän pääsisältönä ellei tee mallintöitä. Katoaville ominaisuuksille ei kannata rakentaa, kun pysyviäkin on!
joka painii tämän sekavan myllerryksen kanssa päänsä sisällä.
Voiko joku muka ihan aidosti olla onnellinen ja ylpeä arvistaan, löysästä nahasta ja roikkuvista rinnoista?
Itse olin, mutta nyt tuntuu että olen elänyt valheessa.
ap