Miksi jotkut äidit eivät osaa olla hetkeäkään erossa vauvastaan?

sinulla ap lapsia?

ja päästämme irti vähitellen, kun vauva kasvaa.

äitinsä kanssa! Kyllä äiti ehtii mennä ja tulla vähän myöhemminkin. Miksi pieni vauva pitäisi antaa jonkun muun kuin oman äitinsä ja isänsä hoitoon???

kun en itse jaksanut kannella koliikkivauvojamme koko aikaa, vaan oli minunkin saatava välillä levähtää ja päästä tuulettumaan.Itkevää vauvaa kun en halunnut ottaa mukaan :)



Ja hyvin käyttäytyviä koululaisia heistä on kasvanut,vaikka eivät äidin sylissä 24h olleetkaan :D



Mutta empä ole ajatellut, kuinka paljon kukakin äiti on erossa vauvastaan. Se on jokaisen perheen oma valinta =)

kun "vauvani" on jo 1,5v niin olen suunnitellut kesällä jättäväni hänet äitini hoitoon muutamaksi tunniksi, mutta sitä ennen ei siis ole missää ollut ilman vanhempia. Isän kanssa on kyllä ollut kotona kun olen käynyt lenkillä ja jumppatunneilla, mutta ei muiden.



Ei minusta pienen ihmisen kuulukaan olla poissa vanhempiensa luota, ennen kun kasvaa. Minä en ymmärrä alkuunkaan esim. ystävääni joka jättää vastasyntyneen vauvansa äidilleen ja lähtee ryyppäämään! (ei imetä)

Minä en ole ollut paljonkaan erossa lapsestani. Poika on nyt 1v3kk. Kerran on ollut mummin hoidossa 2 tuntia. Isänsä kanssa kyllä on, jos käyn jossain. Tavallisesti kuitenkin otan pojan mukaan esim ruokakauppaan. Tykkää käydä kaupassa. Parin tunnin shoppailureissukin menee hienosti. Ei ulise juuri koskaan. Ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana kävin kaksi kertaa pikaisesti ruokakaupassa ilman vauva. Vauva oli silloin isänsä kanssa kotona.

Olen kyllä aina antanut vauvaa halukkaiden syliin enkä ole kyllä tuntenut mitään mustasukkaisuutta=). Poika ei myöskään ole mikään mammanpoika. Perhekerhossa esim leikkii ihan reippaasti muiden kanssa. Hyvä, jos äitiä muistaa.

ja vauva tarvitsee äitiään. ihan luonnollista

Mielestäni siinä ei ole mitään ihmeellistä jos ei halua tai voi jättää ihan pientä vauvaa hoitoon esim. isovanhemmille. Meillä tämä olisi ollut mahdottomuus ihan siksikin, että vauvat ovat olleet täysimetyksellä ekat 6kk ja syöneet tällöin säännöllisen epäsäännöllisesti; ekat kolmisen kuukautta syöttövälit ovat olleet 30min-2h. En ole nähnyt järkeä totuttaa vauvoja tuttipullolle turhan takia, joten ei siinä pitkäksi aikaa vauvaa hoitoon jätetty. En kyllä tuntenut tarvettakaan. Mutta syöttämisiä lukuunottamatta isä on osallistunut täysin lastemme hoitoon ja ihan vauvasta. Mielestäni tämä on tärkeää isän ja vauvan väliselle suhteelle. Ei ole oikein jos äiti omii vauva kokonaan eikä anna isän edes koskea lapseen. Tämä nyt hieman kärjistettynä. Onko ihme jos isä tällöin kokee jäävänsä täysin ulkopuoliseksi perhe-elämästä?

Tosin kyllä minä syliin olen antanut muillekkin, mutta illat olen vauvoja sylissä pitänyt, antanut nukkua mahan päällä, muutenkin sylitellyt paljon, ja ihan vaan siksi kun rakastan vauvoja, haluan pitää vauvani lähelläni, suukottaa, helliä ja hoivata.



Jos se jotain häiritsee, niin se on sitten heidän ongelma, sama minulle. Omapahan on vauvani aina ollut :)

mutta joo, vauvat tarvitsevat äitiään ja vielä enempi jos äiti imettää. Meidän kersat on pullolapsia, joten onnistuipa hammaslääkäriin lähtökin ilman lapsia heti laitokselta kotiuduttua. Eikä yhtään mietityttänyt tai ahdistanut, kun lapset, myös siis se muutaman päivän ikäinen, olivat isänsä kanssa muutaman tunnin. Eikä näytä kukaan mitään traumoja saaneen.

hoitoon ekan kerran että pääsin tuulettumaan, 5kk ikäisenä vauva meni kahdeksi viikoksi mummolaan että päästiin etelään miehen kanssa. Opetin myös pullolle ja lopetin imetyksen kun vauva oli 2kk että pääsisin tuulettumaan. Vauva on ollutkin kaikki viikonloput mummolassa sen jälkeen sielä saa soseita sanoin kaikille et mulla loppuu maito jiihhaa. Onnex voi mennä töihin kun vauva on 9kk ku on pakko saa velat maksettua, ostettiin uus volvo ku meillä eletää lapsen ehdoilla ja sinne mahtuu kaukalo.

siitä, että jotkut äidit eivät antaisi vauvaa edes mummon syliin hetkeksi. Tai jos antavat, niin vähintään vahtivat mustasukkaisina puolen metrin päässä, että milloin se huuhkaja antaa MINUN kääröni takaisin.



t. ap, jolla on itselläänkin lapsia

jolle miniä ei anna vauvaa :).

eikä minulle tule jatkossakaan miniöitä, elleivät tyttäreni sitten tykkää enemmän tytöistä.



ap

Mummo ei saa pitää vauvaa. Isäkin saa hoitaa vauvaa vain ääritapauksessa ja silloinkin jatkuvan naputuksen säestämänä.

Ihmetteln suuresti, miksi kukaan mies, ISÄ, suostuu tuollaiseen apupojan rooliin.

siitä, että jotkut äidit eivät antaisi vauvaa edes mummon syliin hetkeksi. Tai jos antavat, niin vähintään vahtivat mustasukkaisina puolen metrin päässä, että milloin se huuhkaja antaa MINUN kääröni takaisin.

t. ap, jolla on itselläänkin lapsia

Kaikki ovat kyllä antaneet vauvan ihan mielellään isällekin, päinvastoin ovat ehkä naputtaneet sitä ettei isä ole hoitanut vauvaa yhtä paljon!



Mutta se on jo musta täysin normaalia ettei vauvaa haluta antaa hoitoon pitkiksi ajoiksi kodin ulkopuolelle. Silloin on jo symbioosissa jotain vikaa. Vähitellen sen lapsen voikin sitten antaa hoitoon mummolle tai kummille, mutta ei ihan pienenä, oli sitten pullovauva tai ei.

Minulla kyse on kyllä siitä, että suojeluvaistot lyövät aivan ylikierroksilla vauvan kanssa. Ei siinä mitään sen ihmeellisempää tarvita kuin kasa hormooneja sekoitetaan keskenään ja isketään naisen kehoon.



Minä taas haluaisin tietää MIKSI minun pitäisi antaa vauvani jonkun toisen syliin? Tehköön omia lapsia, jos niin kiinnostaa söpöt nyytit. Kyllä he ehtivät lastani hoitaa ja rakastaa sittenkin, kun lapsenikin saa siitä jotakin irti.



Mitä tulee miehen sivuuttamiseen... Jeps, sitä en minäkään ymmärrä. Sitten sitä itketään vuoden päästä, kun miehellä ei tunnu olevan vastaavaa sidettä lapseen eikä hän osaa edes valita sille oikeita vaatteita.

Kyllä mä annoin sentään muiden pitää sylissä, mutta erossa en voinut olla. Vatsaa väänti ja kauhea paniikki että jotain tapahtuu. Öisin heräilin tarkistamaan että vauva hengittää vielä. En koskaan uskonut olevani sellainen ja kyllähän se helpotti ajan myötä. Pakko sen on olla joku vaisto juttu että emo leimautuu poikaseensa ja haluaa huolehtia siitä. Lapset on nyt 3 ja 4 niin vieläkin olisi ihan mahdoton ajatus että lapset menisi vaikka isovanhemmille viikonloppukylään.

Vauvaa ei hennottaisi antaa edes isän syliin, puhumattakaan muista sukulaisista. Vahditaan koko ajan vieressä sukat mustina, ettei vauva vahingossakaan pääse viihtymään muidenkin sylissä kuin äidin. Lenkillä tai kaupassa käynti ilman vauvaa ei tule kuuloonkaan. Vaippaakaan ei voida antaa muiden vaihdettavaksi - he kun tekevät kaiken väärin. Ylipäätään kukaan muu ei voi ymmärtää vauvan tarpeista ja hoidosta yhtään mitään. Missä vaiheessa te 110-prosenttisessa äiti-vauva-symbioosissa elävät aiotte päästää edes vähän irti?

Erään sukulaiseni lapset ovat jääneet minulle hyvin etäisiksi, vaikka tapaammekin usein.

Olisi ehkä helpompaa luoda suhdetta sellaiseen lapseen, jota on saanut pitää lähellä jo alusta asti, kun sellaiseen, jota on saanut vain kaukaa ihailla. Missä vaiheessa saan hoitaa ja rakastaa? Ja miksi ei aiemmin? Enkö ole tarpeeksi luotettava, että minulle voisi antaa vauvan syliin? Olenko jotenkin epämiellyttävä tms?

Jos haluaa, että lapsilla tulee läheiset välit sukulaisiinsa niin eikö äidin pitäisi hellittää sen verran, että antaa heidän muodostaa itse oma suhteensa? Se, että alusta asti toimitaan vain äidin ehdoilla, ei anna sille hyvää pohjaa.

Minulla kyse on kyllä siitä, että suojeluvaistot lyövät aivan ylikierroksilla vauvan kanssa. Ei siinä mitään sen ihmeellisempää tarvita kuin kasa hormooneja sekoitetaan keskenään ja isketään naisen kehoon.

Minä taas haluaisin tietää MIKSI minun pitäisi antaa vauvani jonkun toisen syliin? Tehköön omia lapsia, jos niin kiinnostaa söpöt nyytit. Kyllä he ehtivät lastani hoitaa ja rakastaa sittenkin, kun lapsenikin saa siitä jotakin irti.

Mitä tulee miehen sivuuttamiseen... Jeps, sitä en minäkään ymmärrä. Sitten sitä itketään vuoden päästä, kun miehellä ei tunnu olevan vastaavaa sidettä lapseen eikä hän osaa edes valita sille oikeita vaatteita.

Kyllä mä annoin sentään muiden pitää sylissä, mutta erossa en voinut olla. Vatsaa väänti ja kauhea paniikki että jotain tapahtuu. Öisin heräilin tarkistamaan että vauva hengittää vielä. En koskaan uskonut olevani sellainen ja kyllähän se helpotti ajan myötä. Pakko sen on olla joku vaisto juttu että emo leimautuu poikaseensa ja haluaa huolehtia siitä. Lapset on nyt 3 ja 4 niin vieläkin olisi ihan mahdoton ajatus että lapset menisi vaikka isovanhemmille viikonloppukylään.

Vauvaa ei hennottaisi antaa edes isän syliin, puhumattakaan muista sukulaisista. Vahditaan koko ajan vieressä sukat mustina, ettei vauva vahingossakaan pääse viihtymään muidenkin sylissä kuin äidin. Lenkillä tai kaupassa käynti ilman vauvaa ei tule kuuloonkaan. Vaippaakaan ei voida antaa muiden vaihdettavaksi - he kun tekevät kaiken väärin. Ylipäätään kukaan muu ei voi ymmärtää vauvan tarpeista ja hoidosta yhtään mitään. Missä vaiheessa te 110-prosenttisessa äiti-vauva-symbioosissa elävät aiotte päästää edes vähän irti?

Mielestäni ihan normaali sellainen. Mua ärsytti kun sain ekan vauvan, että anoppi olisi heti halunnut alkaa elää omaa vauva-aikaansa uudestaan meidän vauvan kautta. MIksi ihmeessä olisin halunnut antaa heti pariviikkoisen hoitoon??? Kuka ääliö sellaista edes ehdottaa? Muistan että ristiäisissäkin meinasi melkein sylistä kaapata heti kun en imettänyt. Hypähti heti ylös kun vauva inahti. Tuli tunne ettei saanut olla äiti rauhassa:).

Kun/jos saan omia lapsenlapsia niin aion kyllä olla tosi varovainen etten heti mene repimään vauvaa sylistä tai ehdottelemaan jotain yökylää pariviikkoiselle. Hoitaa ja auttaa haluan kyllä, mutta nuorenparin ehdoilla.