Kotiäidit: miten ruokitte itsetuntoanne?

Minulla ei ole työtä mihin palata, ja koulutuskin on niin tyhmä ettei sillä mitään töitä enää päälle nelikymppisenä vuosien kotonaolon jälkeen hankita.



Kuitenkaan mulla ei ole itsetunto-ongelmia. Voihan se olla, että jos lähipiirini koostuisi ihmisistä jotka arvottavat kanssaihmisiä rahan ja sen vallan(?) perusteella niin tulisi luuseriolo...mutta nyt tunnen olevani nainen paikallani ;) ja eläväni juuri sellaista elämää kuin haluan. Joten olen tyytyväinen.

Millaisesta arvostuksesta ja vallasta ap oikein puhuu? Meillä mun kotiäitiyteni on yhteinen valinta, ja mieheni arvostaa mua kyllä, kun jaksan joskus hyvinkin puuduttavaa "työtä". Perheeni ja ystäväni arvostavat minua ihmisenä.



Olen kyllä ollut huomaavinani, että joidenkin ulkopuolisten silmissä olen "vain" kotiäiti. Minä puolestani ihmettelen sitä kaavoihin kangistunutta elämää, jossa nämä ulkopuoliset elävät. Että ihminen voi olla onnellinen, ja ylipäätään elää (!) vain yhdellä yleisesti hyväksytyllä tavalla.



Mulla on mielestäni kaikki se valta, mitä tarvitsen. Kotona käyttelen valtikkaa yhteistyössä mieheni kanssa, mulla on oikeus käyttää perheen rahoja miten hyväksi katson, äänestän kaikissa vaaleissa jne. En ole hirvittävän vallanhimoinen ihminen.

ja kodin myös. Lapseni ovat onnellisia ja hyvinvoivia, ja olen saanut kasvatustavoistani paljon positiivista palautetta myös täysin ulkopuolisilta ihmisiltä.



Huolehdin perheeni raha-asiat (minä vastaan tilinkäytöstä ja siitä että rahat riittävät kaikkeen mihin on tarve, mies on holtiton tuhlari..) kunnolla.



Kerron julkisesti että olen menossa opiskelemaan kunhan lapset ovat kasvaneet niin että nuorin on kolmevuotias ja että en aio olla kotiäitinä loppuikääni.



Mitähän tarkoitat vallalla? Minulla on valta päättää kelle uskon lapseni, valta päättää heidän turvallisuuteensa ja ravitsemukseensa liittyvistä asioista. Rahalla saisi siivoojan jonka pomo olisi, niin mitä siitä koostuisin?

eivätkö eräät kotiäidit ymmärrä vallan ja itse ansaitun rahan suhdetta toisiinsa? Tai kaipaa ammatillista/yhteiskunnallista arvostusta ja elämänpiiriä, joka tarjoaisi tärkeältä kuulostavia puheenaiheita kahvipöytäkeskusteluihin? Toki hyvä vain, jos monet ovat asemassaan kotonaan. Keksiikö kukaan muuta keinoa nostaa kotiäitien arvostusta kuin maksamalla heille omaa palkkaa verovaroista (mitä ei tule tapahtumaan)?

sellaisten kotiäitien mielipiteitä, joilla ei ole sitä työtä johon palata!

ap

Olisit siis vain suoraan kysynyt, että "työttömät äiti-ihmiset, miten hankitte arvostusta ja itsetuntoa"?

Kotiäidin synonyymi kun ei ole työtön äiti.

Ei oo työtä eikä koulupohjaakaan kauheesti. Mutta tiedän olevani se paras äiti lapselleni. Siksi olen hyvillä mielin kotona, ja nautin jokaisesta päivästä jonka saan olla ihanan lapseni kanssa kotona, rauhassa, kiireettä. Rakastan niin paljon lastani että aivan sama mitä mieltä muut on minusta. Tiedän että kaduttaisi jos en olisi jakamassa lapseni elämää niin kauan kuin mahdollista. Työelämä odottaa jossain vaiheessa. Kenties koulukin. Mutta lapseni on pieni vain yhden ainoan kerran. Se on se kriteeri joka auttaa mua jaksamaan kotona. Ja tingin sen vuoksi monestakin asiasta jotta voin olla kotona. Raha ei ole tärkein. Raha helpottaa elämää kummasti, mutta onnelliseksi se ei tee. :)

Ei ainakaan valtion tilastoissa. Ja yhtä kaikki ei ole työtä johon palata, eikä omaa rahaa.



ap

eivätkö eräät kotiäidit ymmärrä vallan ja itse ansaitun rahan suhdetta toisiinsa? Tai kaipaa ammatillista/yhteiskunnallista arvostusta ja elämänpiiriä, joka tarjoaisi tärkeältä kuulostavia puheenaiheita kahvipöytäkeskusteluihin? Toki hyvä vain, jos monet ovat asemassaan kotonaan. Keksiikö kukaan muuta keinoa nostaa kotiäitien arvostusta kuin maksamalla heille omaa palkkaa verovaroista (mitä ei tule tapahtumaan)?

Olisi kiinnostavaa tietää, mikä on oma tilanteesi. Onko tämä kysely jonkun katkeran uraäidin tilitystä, vihjailua siitä, että ilman työpaikka EI VOI OLLA ihmisarvoista elämää, vai mitä? Vai oletko itse vain jossain aallonpohjassa ollessasi kotona työtä etsien?

Selvästi kuitenkaan esim. omani ja sinun ajatuksesi eivät kohtaa, koska arvomaailmamme tuntuvat olevan toisilta planeetoilta keskenään.

Ensinnäkin kysymyksenasettelusi on outo, koska rajaat sen vain niihin äiteihin, joilla ei ole työtä, johon palata. Sellaiset äidit, jotka ovat kotona vapaasta tahdostaan, eivät siis voi kertoa motiivejaan kotonaololle, tai omia ajatuksiaan arvostuksen ansaitsemisesta tai itsetunnon rakentamisesta.

Vallan ja rahan suhteesta kommentoin sen verran, että jos muodostetaan perhe, jossa lapset päätetään hoitaa omin voimin, lienee selvää, että niillä rahoilla eletään, joita saadaan, ja rahat käytetään (=venytetään riittämään) tasapuolisesti koko perheen tarpeisiin. Se on itsestäänselvyys, jota ilman ei lähestulkoon kukaan äiti voisikaan jäädä kotiin. Eipä siinä silloin jutella vahvemman (=rahakkaamman) oikeuksista tms. vaan perheenä eletään ja yhteen hiileen puhalletaan.

Ei ainakaan valtion tilastoissa. Ja yhtä kaikki ei ole työtä johon palata, eikä omaa rahaa.

ap

, ei sitä "omaa rahaa" ole sillä hoitovapaalla olevalla mammalla sen enempää.

mutta etenkin niiden, jotka haluisivat osallistua perheen elatukseen (ja siinä sivussa saada omaa rahaa, jonka voisi käyttää omalla vapaa-ajallaan ihan mihin lystää keneltäkään (mieheltä siis) kysymättä. En tosiaankaan usko, että jos mies tuo taloon 90% tuloista, etteikö useimmissa tapauksissa mies myös saisi käyttää siitä enemmän itseensä kuin kotona olevaan vaimoonsa! Ongelmani on se, etten tässä tilanteessa (kolmekymppisenä opiskelijana, jolla on jo yksi turha tutkinto) kykene arvostamaan itseäni sen vertaa, ettei tilanteeni haittaisi jokapäiväisessä elämässä tiettynä alakulona ja epämukavuutena, joka näkyy ja kuuluu sosiaalisissa tilanteissa niin, etten mielestäni keksi mitään kiinnostavaa puhuttavaa verrattuna työssä käyviin tai aktiivisesti jotakin erikoista harrastaviin ihmisiin. Esimerkiksi.

Hoidan ne ihan mieluusti itse niin kauan kuin voin ettei tarvi kenenkään tulla sanoon että olen ne jollakin muulla hoidattanut. Ja olen hiton ylpeä äiti! Olen hoitanut lapseni hyvin.

Oletko ap ajatellut että kaikki ei tarvi itselleen niin korkeeta egoa. Mitä sulle jää siitä loppupelissä itsellesi?? Mikä painaa vaa´assa enemmän, se että sulla on tuloja niin ja niin paljon, vai että sä oot onnellinen vaikka vähempi tuloinen. Etkö oikeasti voi uskoa että kaikki ei tarvi suuria tuloja ollakseen onnellinen?

Ei ole tuloja itselläni ei. Mutta tämä on kyllä ollut hyvin miehelläni tiedossa ja tämä on hänenkin toive että en laita lapsia hoitoon ennen kuin itse niin tunnen olevan hyvä. Ja meillä on ollut aika jolloin minä olin se työssäkäyvä ja hän oli työtön ja hoiti silloin kahta lastamme kotona. Eipä tullut silloinkaan mieleen että pitäs olla omat tulot. Yhteiset on tulot ja menot. Ja ihan onnellisia olemme. Nautitaan lapsista!

Eläkää ja antakaa toistenkin elää! Jokainen omalla tavallaan. Ihmisiä me vain kaikki ollaan loppupelissä. PRKL ärsyttää tollanen tärkeilijä ku ap!

että mun mies ei kauheasti arvosta kotiäitiyttä, koska on niin rahan perään (mitä ei itsekään pysty tällä hetkellä tienaamaan niin paljon kuin haluaisi). Jatko-opiskelen lapsen mentyä nukkumaan ja toivon, että saan siten uusia eväitä työelämään. Karkeasti siis sanoisin, että tämä parisuhde laskee eniten itsetuntoani:-(

se on saletti. Hatunnosto siis sinne.



Ketjuun osallistui toinenkin filosofiaa opiskellut, onneksi joku sentään ymmärtää...yhyy.



Toki tajuan, että on olemassa erilaisia äitejä erilaisine tarpeineen ja tässä ketjussa on tuotu esiin monia hyviä pointteja.



Kaiken tilityksen takana on vain se, että haluaisin kunnon työpaikan (emme ole miehen kanssa sopineet siitä, että hän loputtomiin toimii yksin perheen elättäjänä!) ja nykyistä laajemman elinpiirin. Lapsen hyvinvointi kuitenkin on tärkeintä, uskokaa tai älkää (edellisten kommenttieni perusteella). Ja olen aikas varma, että suurin osa suomalaisista naisista kaipaa elämäänsä muutakin kuin kodin- ja lastenhoitoa taloudellisella riippuvuudella miehestä höystettynä.



ap

kovin henkeviä ja yleviä puheenaiheita, että niiden rinnalla pitäisi tuntea alemmuutta?



Kyllähän työttömälläkin tai sitten kotiäidillä, kenellä ei ole työtä mihin palata, voi olla mielenkiintoisia ajatuksia ja ymmärrystä, laaja yleissivistys yms. Ei se työelämä yksin tee ihmistä kiinnostavaksi ja arvokkaaksi muiden silmissä ja korvissa.



Rahaa arvostetaan, mutta kyllä yleensä viisaat ihmiset ovat ensisijaisesti kiinnostuneita muustakin kuin rahasta. Ihminen, jolla raha toimii ensisijaisena kiinnostuksen kohteena ja kanssaihmisten arvottaja on minusta sitä lajia, johon en halua edes tutustua enempää - täysin mielenkiinnoton ja usein myös moraaliton otus.

Kyllä ainakin omassa tuttavapiirissäni elämää ja sen valintoja ohjaavat muut asiat, raha voi tulla sitten sivutuotteena.

Että vaikka mieheni on se työssäkäyvä osapuoli, niin kyllä niistä lohkee samalla tavalla mulle mun tarpeisiin ja shoppailuihin kun mun "tuloista" sille jos sattuu että mulla onkin rahapäivä ja sen rahat on menneet jo. Me uskomme että kun yhdessä asutaan niin yhdessä jaetaan kaikki. Tulot, menot ja kaikki muutkin. Tää ei onnistu kaikilla, tiedän. Mutta kun on kerran ollut niin tiukilla että on joutunut hiluja laskemaan jotta saa ruokaa ja joutunut miettimään mikä elämässä on oikeesti tärkeetä. Se saa perheessäkin ihan uudet mittasuhteet raha-asioissa. Ne raha-asiat on ihan sivuseikka elämässä. Kyllä ilman rahaa ois vaikeeta, on tiukilla jos sitä on niukasti. Mutta silloin sitä tukeudutaan toisiimme. Yhdessä selvitään. Yhdessä jaetaan ilot ja surut. Se on sitä rakkautta. Mä en arvosta koskaan ihmistä rahan tai aseman vuoksi. Kohtelen ihan kaikkia samoin. En osaa hienostella kenellekään. Niillä on vain se asema että he hoitaa omaa osuuttaan jotta asiat pyörii. Mutta ihmisenä niistä ei voi sanoa onko se parempi ku minä. Sen määrää ihan muut asiat!

ehkä sinun/teidän kannattaisi keskittyä toisinaan iltaisin myös parisuhteen hoitoon? Olen itse niin mukavuudenhaluinen opiskelija, etten oikeastaan koskaa opiskele iltaisin...alan opiskella kunnolla vasta, kun lapsi menee syksyllä osa-aikaiseen hoitoon...



ap

Mutta tarkoitin että korkeemmassa työasemassa oleva ei oo ihmisenä sen parempi välttämättä kuin se työtön, kotiäitikään.



Kiitos hatun nostosta! Itse en pidä kuutta lasta ihmeellisenä saavutuksena. Rakastan vain lapsiani yli kaiken. Toki sen verran olen kunnian himoinen että en halua ihan jäsähtää tähän vaan haluan opiskella vielä. Ja ehkä sitten jos satun pääsemään hienosti opiskelemaan filosofiaa, tajuan ap:n pointin. Mutta nyt tuollainen tuntuu tosi hölmöltä. Jokainen on kuitenkin omana itsenään hieno. Eikä itsetunto pitäisi olla kiinni siitä montako vuotta on istunut koulunpenkillä ja sitä kautta saanut jonkun tittelin tai päässyt johonkin tiettyyn asemaan työssä.

Ap ei noteeraa opiskelijaa oikeen miksikään. Mutta on itsekin tainnut olla useemman vuoden koulunpenkillä ja elämänkokemus on aika heikkoa. Tai sitten työelämä on peittänyt koko muun ajan. Ja ei oikein osaa muusta puhuakaan. Se on harmi. Toivottavasti se omakin elämä vielä löytyy. Ja ap ymmärtää että elämää on ilman titteliä tai tuloja. Ja onni tulee ihan jostain muusta. Onni ja tyytyväisyys on kuitenkin se jota kaikki tavoittelee :)

Jännä huomata, että moni tämän ketjun vastaajista ei ymmärtänyt ap:n pointtia. Itse aiankin sain enemmän positiivista palautetta työssäkäyvänä kuin kotiäitinä ollessani.



Mun itsearvostusta on lisännyt se, että olen opiskellut ja tehnyt tuntitöitä hoitovapaan aikana. Vauva-aikana en kaivannut muuta kuin kodin ja lapset, mutta melko pian halusin muutakin elämääni. Onhan se kotiäitinä olo aika yksioikoista -vaikkakin erittäin merkittävää ja tärkeää lapsille.



Lisäksi hankin oman harrastuksen.

Mutta mikä parasta, mä en ainakaan ole tyhmä. Ymmärrätkö? tuskin?

jolta menee keskustelun pointti ohi heti alkumetreiltä lähtien ja sitten ruvetaan vittua hokemaan :-D

mistä ap puhuu. Hänen ongelmansa on se, että hän on niin fiksu ja koulutettu, ettei hän voi saada tyydytystä pelkästään siitä, että koti on kunnossa ja mies tuo kotiin palkkapussin. Pitäisi olla jotakin omaa juttua, että voisi arvostaa itseään ja tuntea, että toisetkin arvostaisivat. Ikävä kyllä ap ei nyt voi saada sitä omaa juttua ja hän tuntee itsensä luuseriksi.



Ap, olet jumissa sellaisessa vanhakantaisessa ajattelussa, jossa naiseus ja perinteinen naisen rooli ovat väheksyttyjä ja perinteinen miehen rooli itsestäänselvästi parempi. Ja emansipoitunut nainen haluaa olla samantapaisessa roolissa kuin mies. Ilmeisesti olette miehesi kanssa yhdessä päättäneet että olet luuseri ja nyt et muuta ajattelekaan.



Tajuatko, että ajattelusi on naisvihamielistä? Lasten saanti tarkoittaa, että nainen on jonkin aikaa pois julkisesta sfääristä ja keskittyy jälkeläisten hoitoon. Se, että jotkut pitävät sitä naiselle häpeänä, on alkeellista ja rumaa ajattelua.



Se, että sinulla ei ole nyt tässä elämänvaiheessasi mitään hienoa kahvipöytäkeskusteltavaa työelämässä olevien ihmisten kanssa, johtuu ihan hyvästä ja ilmiselvästä syystä. On tietty harmillista että ei tiedä samoja juttuja kuin muut, mutta mitään hävettävää siinä ei ole. Jos työelämässä olevat kaverisi kuuntelisivat jotain kotiäitien lastenhoitojuttuja, hekin tuntisivat olonsa ulkopuolisiksi.



Se, että monet (tyhmät) ihmiset pitävät kotiäidin tehtäviä mitättöminä, ei tee niistä mitättömiä. Järkevät ihmiset pitävät sitä ihan ok juttuna, joka ei ole sen ankeampaa tai hohdokkaampaa kuin muukaan tekeminen. Paljon mitättömämpää voi olla tehdä jotakin tylsää palkkatyötä, joka ei millään tavalla tee maailmasta parempaa tai tekijästään onnellisempaa. Luulen, että et ole koskaan ollut paljon työelämässä, koska jutuistasi huomaa, että pidät töitä jonain oman persoonan kohennusprojekina, vaikka ne ovat yleensä ihan arkista pakkopullaa nekin.



Tietenkään pelkkä äitiys ja lastenhoito ei fiksulle naiselle riitä kovin pitkäksi aikaa ainoaksi mielenvirkistyksesi. Siihen auttaa se, että alat harrastaa tai tehdä osa-aikaisesti jotain kivaa työtä jos ehdit. Sitten kun lapsesi menevät hoitoon, voit mennä töihin jos niitä saat. Nykyisinä aikoina ei tosin kannata ripustaa itsetuntoaan työelämään, varsinkaan tuolla koulutuksella.



Epäilen, että olet perinteisesti kasvatettu juntti, joka on kouluttautunut liikaa omalle pikku päälleen, ja samoin taitaa olla miehesi. Et ole ainakaan oppinut ajattelemaan kovin vapaasti siellä luennolla. Anteeksi jos tämä kuulostaa nyt rumalta, mutta inhoan sitä kun naiset halveeraavat omaa sukupuoltaan.