Kotiäidit: miten ruokitte itsetuntoanne?

Lisätiedoksi vain se, että olen opiskelemassa (tehokkaammin sitten kun lapsi menee hoitoon) parhaillaan uudelle alalle, koska se lienee tapauksessani ainoa tie päästä toivottavasti vielä joskus "kunnon" töihin. Monenlaisista hanttihommista on kokemusta kyllä...

ap

Minulla oli työ, johon palata. Tuli yt:t ja hupsista heijaa, osasto lakkautettu ja saan potkut ekana työpäivänä. Ihan kympillä kiinnostaa alkaa hakea töitä.



Ihmisiä määritellään työn kautta. Mies sanoi yhtenä päivänä uudelle naapurille, että minä en ole mitään. Ärähdin ja mies jatkoi, että noin ammatillisesti. Kerroin hänelle, että ammattini on kotiäiti. Uusi naapuri oli hieman vaivaantunut, mutta ehkä ei tee itse samaa mokaa oman vaimonsa kohdalla.



Tällä hetkellä itsetunto siis lähellä nollaa. Ehkä en sitten tee jatkossa mitään niin kaippa se ukko huomaa eron.

tai työpaikasta. Mulla on hyvä itsetunto, ihana perhe, mä oon onnekas ja arvokas mun perheelle vaikka en tällä hetkellä mitään tienaa.

45, tsemmpp9ä sinulle.

Ei ainakaan valtion tilastoissa. Ja yhtä kaikki ei ole työtä johon palata, eikä omaa rahaa. ap

vaan opiskelu kesken. mut omaa rahaa meidän perhe saa n.2500e kuussa käteen.

tarkoititko siis niitä työttömiä äitejä joilla ei ole miestä? tai joilla on mieskin työtön?

Olen itse miettinyt ihan samoja asioita ja luulen että moni todella ymmärsi kysymyksesi väärin.



Itsellä on kaksi kertaa käynyt niin, että hoitovapaan jälkeen olenkin työtön (tällä hetkellä myös). Vaikka pärjäämme (uusperheemme) mieheni palkalla ihan hyvin, silti tuleva työttömyys stressaa. Itsellä tilanne jossa edellisestä liitosta 2 lasta joiden elämiseen isä ei käytännössä osallistu ja ovat ”minun vastuulla” vaikka tietty esimerkiksi ruoka- ja asumismenot ovat yhteisiä uusperheessämme.



Koen välillä raskaaksi kotona olemisen sillä on vaikea itsekään itseään arvostaa jos ei koskaan saa arvostusta muilta. Tuntuu kuin eläisi täällä omassa kuplassaan eikä kukaan huomaa/arvosta tehtyä työtä. Mies on myöhään töissä eikä juurikaan jaksa auttaa kotihommissa kuin viikonloppuisin. Uusi vauva ollut vaativa ja huonosti nukkuva. Yhden ”oman illan” olen yrittänyt pummata joka viikko, tosin usein se peruuntuu tai joudunkin silloin ruoka-kauppaan kun muuta aikaa siihen ei ole ollut. Kodin & lasten kaikki ”organisointi ja vastuu” on minun harteillani. Vaikeaa löytää harrastusta joka ei olisi tiettyyn päivään/aikaan sidoksissa. Ystäviä näen todella harvoin koska nykymaailman työtahdissa ei kukaan jaksa kyläillä. Omista lähisukulaisista osa on sössinyt elämänsä siihen malliin että sieltä on turha hakea itselle tukea, lastenhoitoapua tms. Ennemminkin odottavat apua minulta sekä henkisesti että rahallisesti vaikkeivat vielä ole vanhojakaan ja tätä jatkunut jo kymmenisen vuotta (sekin stressaa että on huolissaan heistä kun ei osaa olla hällä väliäkään…).



Mies valittaa kun perhe-elämä tuntuu niin raskaalta, rahaa menee hirveästi, hän on aina väsynyt, meillä ei ole koskaan yhteistä aikaa…. Töissä ollessa kuitenkin on enemmän sosiaalista verkostoa ympärillä ja sitä positiivistakin palautetta saa ja ennen kaikkea työtä aivoille jotka minulla ainakin ”sammuu” kotiruutiineissa yksin häärätessä.



Tunnen tällä hetkellä olevani jumissa jossain negatiivisuuden suossa jossa kukaan ei koskaan sano mitään hyvää; joko valitetaan tai sitten säälitään kun työtkin meni alta. Pitäisi jotenkin saada elämään enemmän sellaisia asioita ja ihmisiä joista saa energiaa ja hyvää mieltä… voimat eivät vaan tällä hetkellä tunnu riittävän siihen muutokseen.



Joten minäkin kaipaan hyviä vinkkejä miten pienillä asioilla saisi energiaa kotiäitinä toimimiseen! Varsinkin tilanteessa jossa oma ”tukiverkosto” ei ole kovin hyvä.



Niitä vinkkejähän täällä ei paljon jaeltu, vaan kritisoitiin koko ajatusta…

Tiedän mitä tarkoitat tuolla omien tienestien tärkeydellä. Minulle henk.koht. on aina ollut tosi tärkeää että on omia tuloja, en halua olla riippuvainen kenestäkään vaan haluan tienata omat rahani. Mulle tässä on kyse itsenäisyydestä, naisella pitää olla omat rahat. Tiedän että tämä on joillekin av-mamoille punainen vaate, perheen rahathan pitäisi olla yhteisiä tuloista riippumatta. Mutta mulle tuo oma henkilökohtainen taloudellinen riippumattomuus on ihan äärettömän tärkeää. Jo tietoisuus siitä että vaikkapa mies ei pääse natkuttamaan minun rahankäytöstäni oli ja on voimaannuttava (sori, äklö uudissana) vaikka kotona olinkin. Ei silti että mies olisi mitään kommentoinut. Hoidin oman osani laskuista niin kuin ennenkin. Mulla oli ok tulot äitiyslomalla, sitten vietin muutaman vuoden hoitovapaalla ja kävin samalla osa-aikaisesti töissä (yksi-kolme iltaa viikossa). Tulotaso ei pudonnut koskaan hirveästi plus mulla on säästöjä. Ja oli ihanaa käydä välillä töissä ja nähdä aikuisia ihmisiä. En ole mikään kotitalousguru ja kotonaolo oli mulle aika raskasta. Olisi ollut ihan hirveää jos vielä sen raskaan kotirumban jälkeen olisi pitänyt pyytää mieheltä rahaa. Kyllähän hän olisi antanut, mutta mulle se ei käy.

Meillä on vuosikausia ollut niin, että miehellä ihan ok kuukausitulot, kun taas minulla parhaimmillaankin epävarmat ja pienet tulot pätkätöistä ja muista paskaduuneista (opintotuen lisäksi) + äitiysrahat ja kotihoidontuet... Perheen tulot ovat kuitenkin tavallaan yhteisiä ja olen itsellenikin ostellut asioita oikeastaan ihan tarpeeksi, mutta kyllä fakta on niin, että joka rahat on omalla työllään ansainnut, saa viimeisen sanan siitä, mihin ne käytetään (ja tekee vapaammin ja paremmalla omallatunnolla ostopäätöksiä)! Uskon, että niin on lähes joka perheessä, myönsivätpä av-mammat sitä täällä tai eivät. Olen taipuvainen ajattelemaan kuin sinä 50, mutta noloa on se, etten ole kyennyt hoitamaan asioitani niin, että minulla olisi sitä omaa tienestiä. Moni muu äiti on samassa jamassa ja silti pärjää henkisesti tilanteessaan taatusti paremmin kuin minä, siksi niitä itsetunnonkohotusvinkkejä kyselin alunperin.



ap

oliko se filosofiasta? Mulla on yliopistotutkinto (kieliä luin), ja tiedän parilla filosofian luentosarjalla istuneena miten vaikeeta se on, ainakaan mun aivokapasiteetilla ei olisi aiheesta saanut tehtyä loppututkintoa. Voisitko saada jotain keikkatyötä, vaikka opettajan sijaisuuksia? Niin että sulla olisi jotain omaa, tienestiä ja työtä



t. 50

mutta kyllä fakta on niin, että joka rahat on omalla työllään ansainnut, saa viimeisen sanan siitä, mihin ne käytetään (ja tekee vapaammin ja paremmalla omallatunnolla ostopäätöksiä)! Uskon, että niin on lähes joka perheessä, myönsivätpä av-mammat sitä täällä tai eivät. ap

Rahat on kyllä suurimmaksi osaksi miehen ansaitsemia mutta se mihin niitä käytetään ja kuinka paljon, sen päätän viime kädessä minä. :D Tottakai yhdessä neuvotellaan yms, mutta kyllä se minun päätettävissä on, mies kun on sanonutkin ettei hän ole kovin hyvä raha-asioissa.

Ehkä minä olen muutenkin komentelevampi luonne ja mieheni luonnostaan antaa mielummin toisten päättää puolestaan. :D

Sinne tuli miehen palkka, kotihoidontuki ja lapsilisät. Päältä meni sähkö ja lainat. Sen jälkeen maksoin laskut. Sitten täytin pakastimen ja ostin muut puuttuvat ruokatarvikkeet. Sen jälkeen lapsille vaatteet ja liikuntavälineet yms.

Jäljelle jäävää rahaa käytettiin kumpikin sen mukaan, mihin tarvitsimme.

Samoin toimi siinä vaiheessa kun mies oli vuoden koti-isänä ja minä töissä.

Tämä toimii myös nykyään kun olemme kumpikin töissä.

Olemme perhe ja meillä on yhteiset rahat. Todellakaan kaikissa perheissä ei toimita niin, että töissä käyvä pistää rahaa menemään ja kotona oleva jyrsii näkkileipää ja syö puuroa.

Teidän perheellänne se ongelma on, eikä kotiäitiydessä.

mutta etenkin niiden, jotka haluisivat osallistua perheen elatukseen (ja siinä sivussa saada omaa rahaa, jonka voisi käyttää omalla vapaa-ajallaan ihan mihin lystää keneltäkään (mieheltä siis) kysymättä. En tosiaankaan usko, että jos mies tuo taloon 90% tuloista, etteikö useimmissa tapauksissa mies myös saisi käyttää siitä enemmän itseensä kuin kotona olevaan vaimoonsa! Ongelmani on se, etten tässä tilanteessa (kolmekymppisenä opiskelijana, jolla on jo yksi turha tutkinto) kykene arvostamaan itseäni sen vertaa, ettei tilanteeni haittaisi jokapäiväisessä elämässä tiettynä alakulona ja epämukavuutena, joka näkyy ja kuuluu sosiaalisissa tilanteissa niin, etten mielestäni keksi mitään kiinnostavaa puhuttavaa verrattuna työssä käyviin tai aktiivisesti jotakin erikoista harrastaviin ihmisiin. Esimerkiksi.

meillä omien lapsien hoitoa arvostettiin niin paljon, että mieskin halusi vuoden olla koti-isänä.



Teillä on nähtävästi se ongelma, että ette kumpikaan arvosta lasten kanssa oloa vaan rahaa ja statusta.



Sinänsä sääli. Se on kuitenkin vain lyhyt pätkä elämässä. Ja meistä kummastakin se oli todella hienoa aikaa.

menee kun äiti jää kotiin, rahat laitetaan yhteiseen kassaan koska niin kuuluu laittaa. Että rahalla ei ole mitään merkitystä, vaan perhe on tärkein. Miksi sitten rahasta riidellään?



Suomalaisten yleisimmät riidanaiheet:

1. Kotitöiden jako



2. Seksi



3. Vapaa-ajan käyttö



4. Henkilökohtaiset ominaisuudet, tavat ja tarpeet



5. Raha



Lähde: Malinen, K., Härmä, S., Sevón, E., & Kinnunen, U. (2005). Miten meillä menee? Työssäkäyvien pienten lasten vanhempien kokemuksia perhe-elämästä ja työstä. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylän yliopiston perhetutkimuskeskuksen julkaisuja 15.



Rahalla ON merkitystä. Se on vallankäytön väline.

Näin se vain menee.

Niin ja kaikki ei yleensäkään edes riitele. Ne, jotka riitelee, riitelee vaikka mistä ja ne, jotka ei riitele rahasta, ei ehkä riitele paljon muustakaan.



Ap.n väittämä on yhtä hassu kuin että sanoisin "kaikki miehet pettää". Eli ei voi uskoa, että kaikissa perheissä ei riidellä rahasta eikä mies halveksi vaimonsa kotona oloa. Vaan toisissa perheissä toimii yhteistyö ja juuri se sopuisa yhteiselo ja ollaan yhtä perhettä.



Vähän vissiin käy kateeksi kun pitää jankuttaa samaa asiaa koko ajan?

Ymmärrän ap:tä täydellisesti. Meillä on perheessä yhteiset rahat. Mies ei puutu rahojen käyttöön mutta koska rahaa on vähän, ne pienetkin omat menot aiheuttavat usein minussa syyllisyyttä. Uskoisin että monet meistä 70-luvulla syntyneistä naisista on sosiaalistettu ajattelemaan että tässä yhteiskunnassa hyvä nainen tienaa omat rahansa. Itse ajattelen näin SILTI että arvostan kotiäitiyttäni!! Oma äitini oli työssäkäyvä äiti, sekin esimerkki painaa. Oletan, että monet "vain" kotiäitinä tyytyväiset naiset ovat hyökkäävät ap:n ajatuksia vastaan, koska sisimmässään myös tuntevat tuon paineen olla yhtaikaa hyvä ja läsnäoleva äiti että hankkia rahaa perheeseen.

Muuten en ymmärrä tuota agressiivisuutta millä ap:lle on vastattu.



Lisäksi monet meistä työelämässä 0-arvoisen korkeakoulututkinnon hankkineista menettää itsetuntoaan huomatessaan, että korkea koulutus ei Suomessa korreloi hyvään työllistymiseen. Ei ainakaan kaikilla aloilla. Tulevaisuus siis on epävarma, viimeistään sitten, kun lapset ovat rippikouluiässä!



Oma reseptini hyvään/parempaan itsetuntoon on se joku täydellisen oma ja itselle tärkeä asia, unelma. On se sitten uusi ammatti, työllistyminen nykyisessä, taiteellinen työ, yrittäjyys tms.

Sitä kohti pienin askelin. Lapsetkin kasvavat siinä sivussa.



Minusta tällä palstalla liikkuu täydellisen epäempaattisia ihmisiä. Millä tavalla se oma olo tulee paremmaksi, kun voi rumin sanoin mollata muita? Kritiikinkin voi esittää asiallisesti.

Harvinaisen fiksu analyysi munkin satunnaisen alemmuudentuntoni syistä. Olen nimittäin tällainen perinteisesti kasvatettu, "liikaa" koulutettu nainen ;), ja joudun raskaamman kautta raivaamaan omaa polkuani. Vastassahan ei ole juuri mitään muuta kuin omat pakkomielteeni. :)



Sitä minä ainakin yritän itselleni tolkuttaa, että ei kaikkea ole pakko saada kerralla! Nyt on aika lapsille, eikä kulu kuin muutama hassu vuosi, kun on aika muulle.



En kylläkään ymmärrä ihan tuota, ettei ap:llä ole mitään juteltavaa muille. Mä en ehkä ole ihan täysillä mukana kaikissa "nykyajan hömpötyksissä", mutta sivistän itseäni lukemalla koko ajan. Lapsia nukuttaessa saa luettua parikymmentä sivua kevyesti. Ja lukea voi mitä vaan! Näinä viitenä kotiäitivuotena olen lukenut paljon sellaista, mihin ei esim. opiskeluaikana ollut aikaa, kun piti lukea vaan ammattikirjallisuutta ja päteä...

opiskella ja tehdä uraa niin paljon ennen kotiäitiyttä ettei kotona oleminen horjuttanut itsetuntoani :)



Nyt kun olen palannut työelämään huomaan arvostavani kotiäitejä aiempaa enemmän.

Varsinkin kun olen huomannut että perheelleni olisi ollut parempi jos olisin ollut vielä vähän pidempään kotiäitinä.

olen tehnyt kaikenmaailman sijaisuuksia lähes koko ajan opintojeni ja muiden hanttihommien ohessa melkein 10 vuoden ajan...ei hotsita se enää. Ja nykyisin siis tosiaan opiskelen uudelle alalle (sosiaalityö), kunhan lapsi saadaan hoitoon syksyllä. Opintotukea mulla on jäljellä 10kk ja sen jälkeen jotakin KUNNON työtä on saatava opintojen oheen edes osa-aikaisena... eli ensi kesäksi. Mutta niin kauas en sentään jaksa kamalasti murehtia... Kiitos edelleen kannustavista kommenteista ja ymmärrän kyllä kaikki negatiivisetkin vastaukset, eli miten pointtini saattaa kuulostaa tärkeilyltä, lapselliselta jne.. Kaiken kukkuraksi olen kärsimätön ja helposti lannistuva, ehkä lapsen myötä sentään vähän vähemmän kuin ennen.



ap

arvostuksesta eikä varsinkaan vallasta, eikä tienesteistäkään. Itsetuntoa pidän yllä hakeutumalla mukavien ihmisten pariin, opiskelemalla avoimessa yliopistossa kiinnostavia asioita, harrastamalla kulttuuria, nauttimalla ihanien lastemme seurasta. Raha ei sinänsä palkitse minua, koska minulla on pieni palkka ja työkin sellainen, että se välillä jopa syö itseluottamusta. Kotiäitinä on siis mukavaa! Harmi, että sitä kestää enää 2kk...

minä taas ajattelin, että minulla oli niin hyvä itsetunto, että uskalsin jäädä kotiäidiksi muiden mielipiteistä välittämättä.



Oli elämäni hienointa aikaa.