Te jotka tiedätte masennuksesta ja lääkkeistä

mieluiten psykiatrin ja vaikka yksityiseltä. Sopivan ja tehoavan lääkityksen löytäminen on "mittatilaustyötä", eikä sitä voidaan joutua vaihtamaan useammankin kerran, kun sopiva lääkitys löytyy. Sivuoireet pitäisi jäädä suht nopeasti pois tai lääkettä pitää ehdottomasti vaihtaa. Toinen juttu on se, että myös lääkkeen tehoamiseen menee jokin aika. Lääkitys voi kohdallasi osua nappiin saman tien, mutta se voi olla myös kiemuraisempi tehtävä ja siinä punnitaan luottamusta lääkäriin. Saatko tk-lääkäriltä riittävän usein ajan kontrollia varten ja saatko sen (tai edes puhelinajan) myös suht nopeasti, jos vointisi huononee.



Masennuksen hoidossa on erittäin tärkeää, että ympärillä on ihmisiä (läheisiä ja ammattilaisia), jotka pitävät toivoa yllä siitä, että masennuksesta voi parantua.



Älä epäröi aloittaa lääkitystä toisten kertomien hankaluuksien takia, mutta taistele itsellesi myös hoitavaa keskusteluapua, esim. Kelan tukeman terapian kautta. Yleensä paras hoitotulos tulee lääkityksen ja terapian yhteisvaikutuksesta. Ajattele lääkkeitä kainalosauvoina pahimman yli; et varmaan jalkasi katketassa miettisi, kannattaisi kipsi ottaa vai ei. Lääkkeet antavat sinulle suojaa pahimmalta tuskalta ja epätoivolta, mutta keskustelu auttaa sinua jäsentämään masennuksen taustoja ja syitä ja etsimään keinoja, millä voit auttaa itseäsi toipumaan ja välttämään masennuksen uusiutumisen.



Kysyt lopussa, miten tässä mahtaa käydä. Usko ja luota: hyvin sinulle käy. Pidä toivosta kiinni silloinkin, kun ei sitä tunne. Taistele itsesi ja perheesi vuoksi ja niinä hetkinä, kun et jaksa taistella, ajattele, että riittää, että pysyt elossa siihen hetkeen, kun on helpompi olla. Joku lastenpsykiatri on sanonut, että tärkeintä, mitä vanhempi voi lapselleen tehdä, on pysyä hengissä. Vielä tulee aika, jolloin jaksat iloita, eikä elämä ole pelkkää raatamista. Hae käytännön apua lasten hoitoon, mistä vain sitä voit saada. Vanhemmille lapsillesi voit kertoa huonosta olostasi lasten iän mukaan ja antaa heille elämisen mallia, että vaikeuksien tullessa ei ole häpeä ottaa apua vastaan. Älä vaadi itseltäsi enempää kuin mihin pystyt. Muista kiittää miestäsi, jos hän jaksaa tukea ja kannatella sinua. Voimia ja rohkeutta mennä kivun läpi!

Mulla Cipralex ei auttanut yhtään.

olen vuosien aikana kokeillut noin viittä eri masennuslääkettä. Mistään ei ole tullut vakavia sivuvaikutuksia. Pahimmat sivuvaikutukset ovat olleet sydämen tykytyksiä, mutta nekin menivät parissa viikossa ohi. Eli voi hyvinkin olla, ettet saa rajuja oireita. Niiden pelossa ei siis kannata olla ottamatta lääkettä, jos kerran lääkäri arvioi ne sinulle tarpeellisiksi. Nykyinen lääke toimii itselläni todella hyvin, siinä sivuvaikutuksena on tullut kuvottava olo, jos otan tyhjään vatsaan, mutta siis ruokailun yhteydessä kun otan, niin oireita ei tule.

ja minulle kävi ensimmäinen tarjottu lääke, joten ei se välttämättä ole mitään loputonta räätälöintiä ja etsimistä.

elämäsi helpottuu 100%

itsellänikin kaltaista oirehdintaa. Lääkkeitä on tosi paljon erilaisia ja se onkin sitten aikamoinen juttu, että löytyy se "sopiva lääkitys" juuri sulle. Melkein kaikilla masennuslääkkeillä on paljon sivuvaikutuksia, ihan pahojakin niin fyysisiä kuin psyykkisiäkin esim. tärinää, hikoilua, oksentelua, ripulia/ummetusta, sydämen tykytyksiä jne. psyykkisiä: olo pahenee ensin entisestään, itsetuhoisuus saattaa lisääntyä ja ahdistus oireet, paniikkia. Itsellä sivuvaikutukset kesti noin pari viikkoa ja siinä on aikamoinen kestäminen, mutta sitten alkoi olo tasaantumaan. Hyvä, että olet hakenut/saanut apua, voi mennä pitkäänkin toipumiseen, mutta "me toivumme".

Kun olin masentunut olin joko euforisessa tilassa (hypomaaninen oikeasti) tai synkkä. Kävin terapiassa muutaman vuoden ja söin ensin Cipramilia, sitten Sepramia (kai rinnakkaislääke, oli silloin huomattavasti halvempi). Nyt olen terve ja tunteeni ovat tasapainossa, tunnen oikeita tunteita. Ei sekään aina niin kivaa ole, mutta mikä tahansa on kivempaa kuin masennus.

Kun aloitin lääkityksen minulla oli 2 vkoa sivuvaikutuksia. Ei fyysisiä, mutta masennuksen oireet olivat vaikeammat. Koska tiesin, että näin voi käydä, yritin olla kärsivällinen. Tiedän samoja lääkkeitä syöneitä, joilla ei ole ollut mitään sivuvaikutuksia ja toisia, joilla ne ovat jatkuneet kuusikin viikkoa. Lääkkeiden teho sivuvaikutusten loputtua on kuitenkin ilmeisen hyvä, joten kannattaa sinnitellä. Oma motivaationi parantua oli erittäin kova, sekin auttoi.

Jokainen masennus on varmaan erilainen, minut paransi ensisijaisesti terapia, jota lääke tuki, toisille riittää jompikumpi.

Älä pelkää, ap. Edessä on kovia aikoja, mutta jos vähän sinnittelet, niin alat parantua. Sekin voi kestää aikansa, mutta masennus on kauhea tauti, monesti kuolemaksikin. Siitä kannattaa yrittää eroon. Jos vain voit, yritä luottaa sinua hoitaviin ihmisiin. Kaikkea hyvää!

En just muista merkkiä...

Mutta kuitenkin. Pari ekaa viikkoa oli aika heikko olo ja ihan kuin olisin ollut jossain kuplassa tai kaapissa. Pahinta kai kuitenkin oli että vaikka miten räpläsin niin orgasmi tuntui olevan hukassa. Söin kai kuukauden verran niitä ja sitten lopetin itse.

Mulla on ollut masennus ja lääkitys. sun oireet kuulostaa tavallaan ihan tutuilta. mulla oli kotona aina todella paha olo mutta sitten vaikka jossain kylässä tuntu että ei tässä ole mitään hätää.



käy tutkimassa netistä masennuksesta. löytyy paljon tietoa.Mutta muistaakseni aivoissa ei jotkin välittäjä aineet toimi kunnolla ja lääkitys korjaa sen.



mulla oli testien mukaan keskivaikea masennus. kävin myös terapiassa ja välillä lääkäri soitteli miten meni lääkityksen kanssa



lääkkeitä on olemassa monenlaisia, omani oli zoloft. mulla ei tullut mitään sivuvaikutuksia muuta kuin silloin kun idiootti lääkäri käski lopettaa lääkityksen raskaaksi tullessa liian nopeasti.

onneksi toinen lääkäri osasi neuvoa oikein. silloin oli pahoinvointia ja masennusoireet paheni.



lääkkeitä joudut sitten syömään useita kuukausia että paranet sekä parantumisen jälkeen ettei oireet pahene. sitten aletaan pikkuhiljaa vähentämään ja katsotaan miten menee.



Niin ja kannattaa hakeutua ihan terapiakeskuksen asiakkaaksi. ei normaali tk-lääkäri ole tarpeeksi pätevä sinua hoitamaan.



voimia sinulle

Enkä suostukaan enää lääkitykseen; onneksi terapiamahdollisuus on jo melkein varma.



En olisi esim. missään tapauksessa voinut ajaa autoa (tosi kiva kun on lapsia kuskattavana), olo oli nimittäin kun kovassakin humalassa; huimasi, tuijotin(!) ja haukottelin; korvat menivät lukkoon ja kasvot puutuivat; en pystynyt keskittymään mihinkään, en nukahtamaan vaikka olin erittäin väsynyt (ajatukset kävi ylikierroksilla).



Mutta kai niissä erojakin on, tuo oli cymbalta-nimisestä lääkkeestä (paria muutakin on joskus koitettu mutten muista niiden nimiä enää; niissäkin oli sen verran sivuvaikutuksia, etten niitä halunnut jatkaa).

Nyt jo on erittäin vaikeaa. Saan juuri ja juuri lapset hoidettua, kaksi alakouluikäistä ja kahden kuukauden ikäinen vauva. Kaikki muu sitten jääkin. Olen niin väsynyt tähän...



Keskustelu apua en taida tähän saada. Tai kyllä saisin ja saankin, mutta tämä rouva psykologi on kyllä tapaus. Muita ei ole tarjolla. En tahdo mennä keskustelemaan ihmisen kanssa joka säälii minua.

Haluan tukea, apua. En voivotusta tai taivastelua.



Lääkeiden syönti pelottaa paljon, mutta tiedän etten selviä tästä ilman niitä. Vaikka en koskaan ole ennen sairastunut tällä tavalla, tiedän silti että löydän apua lääkkeistä.



Tuo oli kyllä yllätys että sivuvaikutukset voivat kestää noinkin kauan... Minulle sanottiin että ensimmäiset kolme päivää ovat pahimpia. Ja että joskus voi mennä viikkokin että elimistö tottuu.

Mies sai siirrettyä kesälomasta yhden viikon nyt huomisesta alkavaksi, että voi olla täällä jos minulla menee vielä huonommin. Mutta että noin monta viikkoa... Miten tässä mahtaa käydä..



ap

kokeile vain rohkeasti