Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsiluku ei ehkä olekaan täynnä...?
26.12.2007 |
Meillä on kolme tervettä, ihanaa, vilkasta poikaa. Nuorin on nyt hiukan yli vuoden ja vanhin ensi syksynä eskari-ikäinen. Luulin, että tämä olisi tässä nyt, mutta hiljalleen on alkanut kaihertaa mieltä, että mitä jos sittenkin vielä se viimeinen... Mieli ailahtelee todella paljon. Nyt voisin kuvitella, että seuraavaa voisi suunnitella ehkä kesän jälkeen aikaisintaan yritettäväksi. Ja tämä onkin ainoa asia, josta olen edes vähääkään varma, jos siis projektiin ylipäätään lähdetään...
Onhan meillä jo kunnon joukko, asiat ovat vielä käytännössä hallittavia (autot, asunnot ym.), nyt olisi jo aikaa kehittää taas itseäänkin, voisi satsata oikeasti erääseen harrastukseen, voisi kouluttautua...
Entä jos seuraava lapsi ei olisikaan yhtä helppo kuin edelliset, entä jos lapsi ei olisikaan terve, entä jos raskaus/synnytys ei sujuisikaan yhtä hyvin kuin edelliset, entä jos jostain syystä kävisikin niin, että toinen vanhemmista jäisi lasten kanssa yksin...?!?!?
Mutta toisaalta olisi ihana vielä kerran kokea raskaus, synnytys ja se ikioma vauva! Olisi ihana olla kotona lasten kanssa, olisi ihana käydä se kaikki läpi nyt " rauhassa" ilman tiettyjä ulkopuolisia rasitteita... Olisi ihana kun olisi suuri perhe ja ettei lapset loppuisi " kesken" ts. varttuisi kerralla.
Jääkö naisilta useinkin " se viimeinen" tekemättä? Jääkö se kaiho ja haikeus jos ei lasta enää tule? Joutuuko nainen käymään tämän luopumisen tuskan läpi joka tapauksessa vai mistä tietää, että lapsiluku on täynnä (niin paljon kun siihen nyt pystyy itse vaikuttamaan)?
Millaisia mietteitä teillä äidit on ja millaisiin ratkaisuihin olette päätyneet?
Kommentit (5)
Mä pohdiskelen samaa. Olen 30-vuotias kahden umpi-ihanan pojan äiti, pojilla ikää 3v ja 9kk. Kuopuksen raskausaika oli todella haastava etisen istukan takia ja muutakin murhetta siinä oli, joten vannoin käsi sydämellä, että jos hengissä selvitään kotiin, en koskaan enää halua olla raskaana.
Mutta mutta... Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Selvisimme kaikesta hienosti, jopa helposti ja pikkuisemme on niin sydämeen käyvän suloinen, iloinen naurumies. Mieli ailahtelee minullakin päivästä toiseen. Eilen olin sitä mieltä, että olkoon, olen ikuisesti kiitollinen näistä kahdesta ja keskityn nyt vaan huolehtimaan heistä ja elämään kahden lapsen kanssa toimivaa perhe-elämää. Olen niin onnellinen näistä kahdesta lahjasta, joita minun ei pitänyt saada. Meillä on pitkä lasettomuushistoria takana ja lääkäri jo alkoi ehdotella adoptiota kun mun kropassa vaan ei yksinkertaisesti tapahtunut mitään. Mutta sitten tapahtuikin, tulin yhtäkkiä luomusti raskaaksi esikoisesta ja siitä innostuneena päätimme vielä koettaa toista ja tulinkin pelkkien clomien avulla raskaaksi heti.
Niin. Tänään olin sitten sitä mieltä, että voi luoja jos en koskaan enää koe sitä tuhinaa ja pikkuista vauvaa tuoksumassa kainalossani... Aivan sisältä viiltää ajatella jos lapsemme ovat tässä. Kovin on sekava olo siis. Menkat alkoivat kaksi viikkoa sitten, joten teoriassa raskautuminen olisi mahdollista vaikkakaan en siihen jaksa luomuna uskoa. Mutta että lähtisimme kahden lapsen jälkeen hoitoihin... Tuskinpa.
Tämä on vaikeaa. Lapsemme ovat terveitä, ihania, rakkaita, parasta mitä elämässäni ikinä olen aikaan saanut. Mutta silti toivon välillä vielä yhtä... Sitten taas koetan ajatella järjellä...
Et siis ole mietteinesi yksin. Tsemppiä!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikani minäkin haikailin vielä neljättä kun nuorin oli alta kolmevuotias. Pelotti kai työelämään siirtyminen, olisin vielä halunnut olla kotona. Ei sitä neljättä kuitenkaan tehty. Menin töihin ja nyt en enää edes halua enempää lapsia.
Nautin jokaisen raskaus-, vauva- ja taaperoajasta, mutta en olisi ikinä nauttinut niin jos lapsilla olisi noin vähän ikäeroa kun tedän lapsilla!
Meillä lapset, vanhimmat, ovat aloittaneet harrastuksetkin vasta 6-7v ikäisinä ja siinä iässä olemme aloittaneet muutenkin liikkumaan enemmän lasten kanssa mm tiedekeskuksissa, yhteisissä liikuntaharrastuksissa, teattereissa ym ym.
Suosittelen siis odottamaan muutaman vuoden ja katsomaan millaiseksi koulujen ja harrastusten aloittaminen teillä sujuu. Luulisin, että sinäkin nauttisit uudesta vauvasta kun seuraava olisi vähän vanhempi (ja hänkin nauttisi isoveli-roolistaan enemmän)
meillä myös kolme poikaa ja aika samoilla ikäeroilla ilmeisesti, vanhin on nyt ekaluokkalainen ja nuorin 2,5v. ja ihan samoja asioita mietin viime talvena!
mutta onneksi ei alettu vauvantekopuuhiin sillä nyt on taas hyvin vahvana tunne siitä että meidän lapset on nyt tässä. näissä kolmessakin on ihan riittävästi härdelliä, riekkuvat ja tappelevat minkä ehtivät... ja kun lapset kasvavat isommiksi niin tulee kaikki harrastukset ym. menot mukaan kuvioihin. nyt kun kaksi vanhinta harrastaa niin joka arki-illalle on harrastus ja kun kuopuskin tuosta alkaa harrastamaan niin sitten onkin varmaan jo tuplabuukkaukset. lisäksi kaikki koulu- ja kerhojutut ym. niin minusta tuntuu etten enää pysy edes menossa mukana.
ja muutenkin minulle on tullut kova hinku tehdä jotain ihan muuta kuin vauvoja ;) haluaisin alkaa harrastamaan ja opiskelemaan ja muutenkin taas elämään vähän enemmän kodin ulkopuolella, viimeiset 7 vuotta kun on mennyt enemmän tai vähemmän vain lasten ehdoilla.
eli suosittelisin lämpimästi, että odotelkaa vielä ainakin vuosi ennenkuin ryhdytte tuumasta toimeen :) saattaapi mieli muuttua vielä ja jos ei muutukaan niin ei se ole vielä myöhäistä silloinkaan!
Luopumisentuskaa.