En luota anoppini lastenhoitotaitoon, mitä teen??
Eli tilanne on se, että meillä on kaksi pientä poikaa 1,5v ja 3,5v. Anoppi olisi koko ajan ottamassa pojat hoitoon ja haluaisi heitä myös esim. yöksi. Näemme aika usein ja ne hetket mitä hän on lasten kanssa ollut keskenään, ovat olleet aina jonkun onnettomuuden tms. paikka. Hän ei käsitä, että pienempi ei vielä pärjää ilman valvontaa ja lapsia tarvii kieltää esim. kiipeilemästä vaarallisiin paikkoihin. joka kerta on pienellä vähintää iso mustelma päässä kun on pudonnut jostain. Vaatteet ovat yltäpäältä kurassa kun ovat saaneet leikkiä isossa kuraojassa, minkä itse olen ilman muuta kieltänyt. Meidän perheen säännöt on tehty mielestäni varsin selviksi, mutta hän ei niitä pysty mitenkään noudattamaan. Miten saan hänelle tehtyä selväksi, etten halua antaa lapsiani hoitoon jos he joka kerta ovat jossain vaarassa hänen kanssaan. Hän ei yhtään käsitä kuinka paljon silmälläpitämistä ja sääntöjä tuon ikäiset tarvitsevat!!! Ärsyttää
Mummon kovassa kurissa on mieheni aikuiseksi kasvanut :)
Ap