Mitä mieltä häistä, joihin ei saa tuoda lapsia?
Hyvä ystäväni (vielä lapseton) on menossa naimisiin ensi vuonna. Meillä on 1-vuotias lapsi. Juteltiin häistä kun tapasimme ja ystävä sanoi, että ovat tulevan miehensä kanssa ajatelleet että häihin ei kutsutaisi lapsivieraita ollenkaan.
Itse olen tästä asiasta jotenkin hämmentynyt. Meillä ei oikein sukulaisia ole lastenhoitoavuksi tarjolla, ja sanoinkin tämän ystävälleni. Hän sanoi, että lapsi voi tietysti tulla mukaan, jos emme saa hoitajaa, mutta heistä olisi kivempi jos parit voisivat nauttia häistä rauhassa, ja häät olisivat rennommat ilman lapsia.
Huomaa kyllä, että heillä ei lapsia vielä ole. Jotenkin ärsyttää ja ihmetyttää se, että kutsutaan vaan osa perheestä hääjuhlaan.
Kommentit (130)
Meilläkään ei juuri hoitajia ja siksi kyllä on joskus vain toinen päässyt häihin toisen jäädessä lasten kanssa kotiin. Mutta mielestäni sulla ei ole mitään asiaa huomautella asiata tai pyytää mitään erikoislupaa. Kunnioita ystäväsi päätöstä.
Onhan juhla ihan selvästi erilainen, jos on paljon lapsia juoksentelemassa ja mekastamassa kuin vain aikuisia. Ja eiväthän he kieltäneet tuomasta jos ei saa hoitajaa, ilmaisivat vain toiveensa.
Meillä on lapsia ja koska he ovat vielä tosi pieniä (ei jää muistoja juhlista/ rupia sielun pohjalle kun eivät päässeet mukaan..) jätämme heidät hoitoon häihin mennessämme.
On ihana olla todistamassa toisten rakkaudenjuhlaa, nauttia ruuasta ja seurustella ihmisten kanssa. Juhlamieli olisi kaukana jos kokoajan pitäisi viihdyttää lapsia ja pahoitella toisille vieraille kyllästyneiden lasten huutoa ja rimpuilua.
(No meidän häissä oli kyllä lapsia ja heille leikkihuone ja hoitajakin).
jos me oltaisiin vietetty lapsettomat häät, kaikki meidän ystävät olisi jääneet tulematta. Osa tuli kauempaa toisista kaupungeista, eivätkä olisi voineet pieniä lapsia jättää yksin kotiin tai minnekään naapureihin vuorokaudeksi keikkumaan. Ja luulen, että ei samasta kaupungistakaan tulevat olisi tulleet kukaan, koska mihin ne olisi lapsensa laittaneet?
Mulle häät on muutenkin perhe- ja sukujuhla.
vaan luultavasti menen yksin häihin eikä mieheni osallistu ollenkaan. On vaan sikäli sääli, että haluaisin miehenikin pääsevän mukaan juhlimaan, vaikka lapsen ollessa mukana ei nyt varsinaisesti juhlita mutta...
Eri asia on sitten, jos yrittämämme toinen raskaus tärppää piankin ja meillä on ensi kesänä jo kaksi lasta. Sitten ei häihin osallistu perheestämme kukaan. Toki pieni murhe siinä konteksissa ;)
Lisään vielä, että jotenkin tuossa ehkä ärsyttää lähinnä se, että ystäväni ei tunnu tajuavan että se, ettei lapsia kutsuta, aiheuttaa väistämättä sen että myös osa aikuisista jää tulematta. Osalla voi olla niin pieniä lapsia etteivät halua jättää heitä hoitoon, tai eivät vaan saa hoitajaa esim yöksi jos hät ovat toisella paikkakunnalla...
Minusta olet itsekäs. Ne ovat hääparin juhlat, ei vain vieraiden. Ei ole hääparin asia miettiä kaikkien vieraidensa lastenhoito-ongelmia.
t-kahden lapsen äiti, joka MIELELLÄÄN menisi sellaisiin häihin ja jättäisi pienet lapsensa siksi aikaa hoitoon.
ystäväsi ei olisi sitä tajunnut. Mutta tärkeämpää kuin se, että kaikki kutsutut pääsevät, on se, että häistä tulee sen näköiset juhlat kuin itse haluaa. Ja kukaan ei voi kiistää sitä, että lasten mukana olo muuttaa juhlan luonnetta, enkä nyt tarkoita pelkästään alkoholin käyttöä, vaan sitä, että lapset vaativat ihan eri lailla huomiota. Ja jos joku väittää, että sillä on juhlissa lasten kanssa kivempaa kuin ilman lapsia, niin se joko valehtelee tai on muuten tosi outo.
Ehkä saamme hoitajan, ehkä emme. Hääparin hääpäivä on joka tapauksessa tärkeämpi kuin minun perheeni viikonloppuohjelma sinä viikonloppuna.
Mielestäni on erittäin mukavaa juhlia ilman lapsia. Näitä omia ehtii nähdä muutenkin. Toinen puoli asiasta on, että pienikin lapsi vie aikuisen paikan häissä, ja ne on yleensä ystävät, joista joudutaan sitten tinkimään.
Minusta tuollaisessa kutsussa ei ole mitään vikaa. Jokainen juhlii kuten tahtoo.
Meille tuli tällainen kutsu kesällä ja menemättä jäi. Eipä kaikilla ole hoitopaikkaa lapsille. Tuossa reissussa olisi mennyt kaikenlisäksi yön yli.
Kaikilla kun ei ole isovanhempia tms auttamassa lastenhoidossa. Ihanaahan se olisikin mennä juhlimaan kahden miehen kanssa, mutta kun ei vaan välttämättä mahdollista. Se oli pointtini.
Ystävä on kuitenkin tärkeä enkä haluaisi jäädä häistä poiskaan. t. ap
2 tapausta en ymmärrä että omat lapset ei pääse vanhempien häihin, sen kokisin todella oudoksi.
ei ystäväsi. Ja mä en oikeasti usko, että ihminen ei edes yhden kerran löydä lapsilleen hoitajaa, jos oikeasti niin tahtoo. Olen muutaman sellaisen äidin elämässäni tavannut ja lopuksi on käynyt ilmi, että kukaan ei vaan tunnu kelpaavan hoitajaksi = ei halua jättää lastaan hoitoon. Silloin jätetään menemättä juhliin ja pidetään mölyt mahassa.
ettei omani tulisi häihin. Varmaan tulisi osaksi aikaa, kun kaikki hoitajat olisivat siellä, mutta kenenkään muun lapset eivät ja omanikin lähtisi hyvissä ajoissa pois.
T. numero 2
Lapset tuovat ilon ja riemun mukanaan ja enpä haluaisi olla sellaisissa häissä, joissa on vain aikuisia! Onko tämä(kin) trendi jotain Amerikan hapatusta vai ihanko kumpuaa puhtaasta itsekkyydestä? Omissa häissäni oli lapsia, jotka kyllä kiljahtelivat ja pitivät ääntä jopa kirkossa, mutta ei se minua häirinnyt! No, kukin taaplaa tyylillään...
- kukaan ei huuda, riehu tai itke niin että kirkko, juhlapaikka tms raikaa eikä saa puheista/ohjelmista mitään selvää
- kukaan ei lähde kiskomaan kukkakoristeita, tarrraamaan morsiamen mekkoon
- jokainen äiti ja isä voi rauhassa seurata häitä ja nauttia - ei tarvitse juosta pissattamassa Luka-Nicoa tai autetteva Jenna-Janisan syömistä tms
- meno voi yltyä sellaiseksi mikä ei sovi lapsille tai häitä vietetään paikassa mikä ei sovi lapsille
- joillakin lapset rajataan pois tilan ja/tai rahan puutteen vuoksi.
Lapsettomia häitä viettää myös hääparit joilla on itselläänkin lapsia ja silloin häissä on vain omat lapset ja ehkä myös kummilapset.
Jotenkin voisi vielä ymmärtää, ettei ihan pienten sylivauvojen tai vilkkaiden taaperoiden läsnäolo olisi suotavaa (esimerkiksi tilanpuutteesta tms.). Loppukädessä on kuitenkin vanhempien velvollisuus pitää silmällä omia lapsiaan.
Kuitenkin kuulin tässä taannoin häistä, joissa oli kielletty kaikki alle 18-vuotiaat lapset. Tätä en voi ymmärtää. Häät alkoivat vielä keskellä päivää ja kestivät myöhään iltaan. Olisi ihan hyvin voinut sallia lapset vaikka kello 18 saakka. Pienille tytöille varsinkin häät olisi ikimuistoinen tilaisuus. Tässäkin tapauksessa hääparin omilta kummilapsilta oli pääsy kielletty.
Ymmärrän kyllä, että jokainen saa tehdä omista häistään omanlaisensa. Omissa häissäni oli kyllä lapsia, muuten ne eivät olisi olleet meidän häät.
Itselläni on lapsi, mutta jos menisimme naimisiin, häistä tulisi lapsettomat. Ja järjestin juuri isot syntymäpäiväjuhlat, lapsettomat nekin. Lapset muuttavat tilaisuuden luonnetta, ja kullakin on oikeus päättää, että minkälaiset juhlat haluaa. Jos ette saa lapsenvahtia, ette mene häihin. Piste.