Ahdistava sairaudenpelko

En tiedä,onko lohduttaako tämä sua yhtään,mutta mulla oli sama vaiva koko viime vuoden.Pahinta siinä oli se,että tunsin oireet fyysisesti ja todella uskoin,että olen sairas.Oli sydämen tykytystä,hikoilua yms..Mulla oli millon vikaa kilpirauhasessa,millon mitäkin syöpää ja luulin kuolevani.Ajattelin sairauttani KOKO AJAN.Pelko lamaannutti täysin.Meillä on pieni lapsi ja pelko siitä etten näe hänen kasvavan,oli hirveä.Ravasin lääkärillä,ja musta otettiin kokeitakin.En tiedä,mikä mut sai lopulta " ottamaan järjen käteen" .Ehkä se,kun kysyin vihdoin lääkäriltä,että olenko minä terve.Ja lääkäri vastasi, olet.Kyllä sitä ammatti-ihmisen sanaan kannattaa luottaa.Ehkä tän vaivan laukasi mun oman miehen sairastuminen ja läheisen itsemurhan yrittäminen.Kannattaa olla paljon " ihmisten ilmoilla" jotta saa muuta ajateltavaa!!

Kyllä mullakin olotila vaihtelee. Asiaa pahensi se että mulla oli viime kesänä kilpirauhasen tulehdus ja oma luottolääkärini sanoi että kuumeilu johtuu kuukautiskierrosta ja joillakin tulehdusarvo on luonnostaan korkea. Ennenkuin tulehdus näkyi kilppariarvoissa ehdin laihtua 5 kiloa puolessatoisa kuukaudessa.



Jotenkin se että niin kauan yritin selittää itselleni että tuntemukset ovat psykosomaattisia ja sitten kuitenkin paljastui oikea sairaus pahensi tätä. Lisäksi olen menettänyt tapaturmaisesti lähiomaiseni ja nähnyt elämän toiset kasvot on vienyt luottamuksen siihen että kaikki menee hyvin. Kaiken päälle olen varmaan liikaa lasten kanssa kotona, pitäisi ottaa enemmän omaa aikaa.



Ei tuonne palstalle näytä kukaan eksyvän, harmi.

minä veikkaan että ei sulla ole mikään oikea hypokondria, vaan että olet " psykosomaattinen tyyppi" .



Meikäläinen kuuluu siihen porukkaan ja kuulostaa ihan minunlaiseltani meiningiltä tuo juttusi.. Eli minä myös 2 lapsen äiti ja luonteeltani yleensä jaksava ja sitkeä. Viime keväänä sitten tein aivan järjettömästi opintoja; puolessa vuodessa normaalin 2 vuoden määrän. Sen päälle sain keskenmenon rv 11. olin rikki mutta taapersin vaan. ja kun sitten kun tilanne alkoi pikkuhiljaa helpottaa niin sain oudon kohtauksen. Olin sairaalassa tutkimuksissa; luultiin aivoverenvuotoa ja ties mitä. Oikeasti kyseessä oli todella paha migreenikohtaus joka jäi päälle. en millään uskonut että kyse oli vain migreenistä. sitten alkoivat rytmihäiriöt ja tarkkailin itseäni jatkuvasti. nyt tuosta on aikaa noin vuosi.



mulla toi tilanne johtui ihan siitä että kroppa pistää seisahtumaan kun ei pää kestä. huomasin etten ollut surrut ja puinut asioita, sisulla vaan mennyt eteenpäin kun tuntui että on pakko. voisiko sulla olla samaa kun sulla on ollut niin kovasti kaikkea?





tuosta on tosiaan nyt vuosi aikaa. yhdessä pahimmassa itsetarkkailuvaiheessa sitten totesin että tästä on tultava loppu tai oikeasti sairastutan itseni ja asenteeni tarttuu lapsiin. karjuin yläkertaan että iske vaikka salamalla ja mietin kuolemaa ja mitä siinä pelkäisin. Totesin että mies pitää lapsista huolen jos kuolen ja itse en sitä sure kun olen kuollut. ja kun ne olot tuli että pumppu hakkaa niin keksin tekemistä. Mulle on auttanut mukava tekeminen parhaiten; lasten kanssa rattaita kun työntää niin pumppu hakkaa muutenkin. sitkeesti kun työntää vaan ja ajattelee että ei tämä sydänkohtausta ole vaan pumppu tekee töitä ja nauttii. tai mielentilasta riippuen, että jos meinaat revetä liitoksistas niin nyt olis aika. ..



no joo. eniten on auttanut uusi työ, kun ei ole aikaa tarkkailla itseään ja kaiken mukavan tekeminen. se, että vähentää niitä stressin lähteitä ja antaa itselleen luvan olla ihminen jolla tuli liikaa asioita ja lepää vaan.



no, sano sinä mulle kuulostaako tutulta? vahvuuteen ei kannata sairastua ja kroppa kyllä keksii keinot pysäyttää jos itse ei niin tee... kroppa vaan vetää itsensä stressikierroksille mikä sitten tekee oikeasti sairaan olon pahimmillaan...

Hei Momentti!



Kyllä kuulostaa tutulta! Mulle sisätautilääkäri, ihana mies, sanoikin että en minä ole luulosairas, olen vaan normaalia huolestuneempi terveydestäni ja lisäksi sympaattinen hermosto on yliaktiivinen, elikkä stressi laukaisee jatkuvan pakoreaktion; sydän hakkaa, huimaa, kurkusta kuristaa, happi loppuu ym.



Mutta kyllä mussa on sitä vikaa että heti pelkään pahinta ja ahdistun hirveästi. Otan beetasalpaajia suosiolla tuohon sydämenjumputukseen, se rauhoittaa juuri sitä sympaattista hermostoa. Pelkään myös että sairastun kohta oikeasti tämän stressaamisen vuoksi.. Olen aloittanut punttisalin ja tuntuu vähän auttavan.



Heti kun löydetään uusi koti voin palata töihin. Uskon että sitten ei enää ehdi tarkkailla itseään. Toivottavasti.