Olisitko pettynyt, jos saisit tietää odottavasi Downin syndroomaa- sairastavaa vauvaa?

Olet ihan oikeassa että lapsen vammaisuus on vanhemmille raskasta. Mutta sillä vammaisella on kuitenkin oikeus omaan elämäänsä. Vammaton ei saa päättää kuka saa syntyä ja elää. Ei vaikka olisi tämän vammaisen oma vanhempi. Parempi laitoksessa kuin hautausmaalla.

kuka nyt vammaista ehdoin tahdoin haluaisi!!!

Tuntisin lasta kohtaan pohjatonta rakkautta ja huolta.

Jos kuitenkin niin olisi, että nyt odottamani lapsi on Down -lapsi, niin sitten se olisi vaan hyväksyttävä. Down ei ole kamalin mahdollinen vaihtoehto jos nyt erilaisia sairauksia alkaisi listaamaan.

Se ei ole sairaus.

Saimme tietää vasta kun pienokaisemme syntyi. Hänellä oli myös erittäin vaikea sydänvika, jonka vuoksi ei jaksanut olla luonamme viikkoa pidempään :`(

olisin pettynyt, kauhuissani ja surkea. En voisi enää muuta kuin synnyttää lapsen ja varmasti lapsi olisi suunnattoman rakas, mutta en tiedä kestäisinkö tilannetta järjissäni. Hirveä pettymys se olisi, ehkä myöhemmin kuitenkin sopeutuisin.

valtavasti. alkushokin jälkeen asia ei varmasti näyttäisi yhtään niin pahalta.

no mistä sen tietää? Riippuu mitä tarkoitat hulluksi tulemisella. Saattaisin masentua pahasti. Kuinka niin? t. 11

Mitään kauheaa tai säälittävää siinä asiassa ei ole.

Vierailija:

Down ei ole kamalin mahdollinen vaihtoehto jos nyt erilaisia sairauksia alkaisi listaamaan.

vanhemmat vanhenevat ja tämä ikuinen lapsi joskus tarvitsee uuden huoltajan.

pelottavaa

Ihan tavallisia ihmisiä he ovat.

että downiin liittyy usein monia muitakin ongelmia. Olen nähnyt esikoiseni monesti letkuissa sairaalassa vauvana ja taaperona, enkä tiedä, kuinka enää jaksaisin suurempaa huolta esim odottelua sydänleikkauksen aikana :(.



Rakas lapsi olisi tottahan toki, mutta en tiedä jaksaisinko kaikkien viime vuosien vastoinkäymisten jälkeen (esikoisen sairaudet, lapsettomuushoidot, kohtukuolema, kahden läheisen kuolemat, oma vakava sairastuminen josta parantuminen) enää uutta suurta huolta...



Pettynyt? Saattaisin olla katkerakin, kun vammaisen lapsen kanssa elämä on kuitenkin rankempaa.



Mutta jaksettavahan se olisi. Rakkautta riittäisi varmasti, mutta entä voimia...

silti tulkoon down-lapsi jos on tullakseen niskaturvotusta en mittauta, sillä aborttia en edes harkitse.

Vierailija:

Minä olisin ihan yhtä onnellinen kuin ns normaalistakin lapsesta

Minua ei haittaisi ollenkaan jos saisin down lapsen. Ja olen takulla normaali nainen : )) Tunnen kymmeniä downeja, kaiken tasoisia. Eivät tosiaan ole aina iloisia ja valloittavia, mutta miksi pitäisi olla? Eiväthän muutkan ihmiset ole.

Kokisin varmaankin olevani jollain tavalla " etuoikeutettu" , jos saisin Down-lapsen. Etuoikeutettu on kyllä vähän ehkä väärä sana, mutten parempaakaan keksinyt... Tarkoitan tuolla sitä, että jos meille syntyisi Down-lapsi, kokisin sen jonkinlaisena luottamuksenosoituksena minua ja äitiyttäni kohtaan. Uskon, että erityiset lapset syntyvät (ainakin useimmiten) sellaisille vanhemmille, joilla on Se Jokin, jolla selviytyä haastavammasta vanhemmuudesta. Jos meille uskottaisiin erityistä huolenpitoa tarvitseva lapsi, kokisin, että minut/meidät on vanhempina katsottu kykeneviksi tavallista suurempaan vastuuseen ja vaativampaan, mutta myös antoisampaan vanhemmuuteen.

En tekisi aborttia, ellei lapsella olisi vamma joka aiheuttaa pikaisen kuoleman heit synnyttyä tai sen jälkeen.



Mutta tottakai olisin pettynyt, koska ensisijaisesti sitä toivoo tervettä lasta. Olen kerran kokenut sen, ettei lapsella ollutkaan ultran mukaan kaikki ok ja ensimmäisenä oli huoli lapsesta, hänen terveydestään ja tulevaisuudestaan. Mutta kyllä se pettymyskin siellä taustalla oli ja itsekkäästi ajatelin, että miksi juuri minä saan lapsen, jolla tämä vika.



Vasta myöhemmin tajusin, ettei tässä ole kysy minusta tai minun toiveistani, vaan lapsi on se jonka puolesta olin suruissani. Ja taas paljon myöhemmin opin senkin, että lapsi sinänsä on tärkein ja kaikki vajaavaisuudet toisarvoista, koska kyseessä kuitenkin ihana, rakastettu ja terve lapsi.

latelemaan tuota tekstiä niille vammaisten lasten vanhemmille, jotka taatusti lastaan rakastavat ja hänelle parasta toivovat, mutta jotka joutuvat sen tosiasian eteen, että aina ei parhaimpienkaan meistä voimavarat riitä ongelmaisen erityislapsen täysiaikaiseeen vanhemmuuteen.



Onko vammainen lapsi sitten myös ns. etuoikeutettu mielestäsi, kun pääsee syntymään näiden ylimaallisen upeiden vanhempien lapseksi? Itse näen ainoastaan surullisena sen, että lapset syntyvät maailmaan hyvin erilaisin eväin varustettuna. Olisi ihanaa, jos kaikki lapset syntyisivät maailmaan terveinä, kykeneväisinä aloittamaan ja rakentamaan oma elämänsä. Vammaisuudessa ja sairaudessa ei ole mitään erityistä sädekehää joka ulottuisi vammaisten lasten ja heidän vanhempiensa ympärille. Yleensä kyse on hyvin arkisista ja raadollisista asioista, joista van vammaisten lasten kanssa läheisesti tekemisissä olevat voivat tietää. Kaikki muu on turhaa romantisointia.

Vierailija:

Kaikkien toiveessa on saada terve lapsi. Surisin sitä ettei lapseni saisi kokea samoja asioita kuin terveet sisaruksensa.

On normaalia että lapsi kasvaa ja kehittyy ja nousee siivilleen ja näin ei kävisi koskaan tämän down-lapsen kanssa.

En kiellä etteikö heissä ole mukavia, ihania ja suloisia mutta elämä vammaisen kanssa voisi olla ihan muuta kuin mukavaa ja aurinkoista. Ystävättäreni on omaishoitajana down sukulaiselleen ja sanon ettei se ole aina hauskaa vaikka tämä down on niin noheva että käy työkeskuksessa ja lenkkeileekin itsenäisesti.

Työkaverini sai aikoinaan down tytön ja kyllä se mullisti heidän elämänsä täydellisesti ja täytti huolella. Lapsella vakava sydänsairaus ja oli monessa leikkauksessa ja kuoli ennen kun täytti kaksikymmentä vuotta. Sydänsairaus ei ollut hänen ainoa sairautensa.

Tunnen erään down tytön äidin jolle on ollut vaikea myöntää ettei hänen lapsensa opi asioita samaan tahtiin kuin terveet. Yritti pitää väksin lasta tavallisessa koululuokassa mutta seinä tuli vastaan ja lapsi piti siirtää hänelle sopivampaan kouluun jossa on näitä vammaisia. Äiti oli vähän yli 20 v. kun sai tämän lapsen.

Jotenkin olen päässyt siihen käsitykseen että downeja pidetään ihanina aurinkoisina jne. mutta heistä osa on kaikkea muuta.

Joten en voisi iloita down lapsesta niin kuin terveestä lapsesta ja olen rehellinen. Ajan kanssa siihen varmaan sopeutuisi ja rakastaisin häntä tietty.

Tuolla oma downini nukkuu päiväunia ja itse itken teidän tekstien takia. Ihmiset, jotka eivät tunne asioita, latelevat täällä totuuksia ja päättävät, kenellä on oikeus elää ja kenellä ei.



Miettikää vähän, mitä tänne kirjoitatte. Ei ole tullut mieleen, että täälläkin on vammaisten lasten vanhempia. Ja ihan pienenä vinkkinä: noin puolet niistä downeista, joita tällä hetkellä syntyy, tulevat yllätyksenä. Eli teidän hienot seulontanne eivät ole jumalan sana, kaikki eivät jää kiinni, jopa lapsivesitesteissä tulee virheitä. Ja onhan näitäkin, että abortoidaan terveitä lapsia kun seulonnassa on tullut virhe...



Onneksi meidän down tuli sellaiseen perheeseen, jossa häntä rakastetaan juuri sellaisena kuin hän on. Ihminen kasvaa kummasti, kun vain on pakko. Minä koen olevani etuoikeutettu, kun saan kasvattaa ja elää vammaisen lapsen kanssa. En ole tavannut vielä yhtäkään hankalaa downia. Johtuisikohan siitä, että tuntemieni downien vanhemmat ovat niitä, jotka heitä todella rakastavat ja ovat valmiita näkemään vähän enemmän vaivaa heidän eteensä.



Tsemppiä vaan elämän kolhuihin. Jokaiselle tulee vaikeutensa, on sitten oma asia, miten niihin suhtautuu.

niin, että vanhemmat toivovat tervettä lasta (kuka hyvä vanhempi nyt sinänsä haluaisi omalle tai muullekaan lapselle vammaa, kipua tai sairautta?), mutta toki sairaalle tai vammaiselle lapselleen ihmisarvoisen ja mahdollisen hyvän elämän, jos tällaisen lapsen saa. Onko ihan oikeasti jotenkin sydämentöntä sanoa, että toivoisi kaikkien lasten olevan mahdollisimman terveitä? Eihän se tarkoita sitä, ettei näkisi vammaisella lapsella olevan ihmisarvoa. Ainahan ihmisten arvostuksissa terveys on korkeimmilla sijoilla, niin oma kuin muidenkin. Miksei sitä syntyville vauvoille saisi toivoa?

Vierailija:

Tuolla oma downini nukkuu päiväunia ja itse itken teidän tekstien takia. Ihmiset, jotka eivät tunne asioita, latelevat täällä totuuksia ja päättävät, kenellä on oikeus elää ja kenellä ei.

Miettikää vähän, mitä tänne kirjoitatte. Ei ole tullut mieleen, että täälläkin on vammaisten lasten vanhempia. Ja ihan pienenä vinkkinä: noin puolet niistä downeista, joita tällä hetkellä syntyy, tulevat yllätyksenä. Eli teidän hienot seulontanne eivät ole jumalan sana, kaikki eivät jää kiinni, jopa lapsivesitesteissä tulee virheitä. Ja onhan näitäkin, että abortoidaan terveitä lapsia kun seulonnassa on tullut virhe...

Onneksi meidän down tuli sellaiseen perheeseen, jossa häntä rakastetaan juuri sellaisena kuin hän on. Ihminen kasvaa kummasti, kun vain on pakko. Minä koen olevani etuoikeutettu, kun saan kasvattaa ja elää vammaisen lapsen kanssa. En ole tavannut vielä yhtäkään hankalaa downia. Johtuisikohan siitä, että tuntemieni downien vanhemmat ovat niitä, jotka heitä todella rakastavat ja ovat valmiita näkemään vähän enemmän vaivaa heidän eteensä.

Tsemppiä vaan elämän kolhuihin. Jokaiselle tulee vaikeutensa, on sitten oma asia, miten niihin suhtautuu.