Olisitko pettynyt, jos saisit tietää odottavasi Downin syndroomaa- sairastavaa vauvaa?

minä tunnen itseni sen verran hyvin ettei rahkeeni riittäisi vammaisen lapsen hoitoon, hyvin läheltä olen seurannut erään perheen elämää joten voisin kuvitella itseni siihen äidiksi. Ei kiitos. Onko parempi että hylkäisin lapseni laitoshoitoon vai jo alkumetreillä päättäisin asiasta. Jeesusteltaa miten haluatte, en tarvitse teidän jeesusteluja. Jokainen tekee oman parhaansa mukaan, myös minä. Voi kuulostaa itsekkäältä, ehkä sitten olen itsekäs.



Meidän suvussamme on kromosomihäiriö, joka on periytyvää.Luuletteko etten ole joka raskauden alussa miettinyt näitä vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja on tasan yksi, abortti. Kromosmihäiriöön sairastuvat varsinkin pojat, serkkuni on syntynyt ilman jalkoja ja käsiä, hän eli muutaman tunnin. Seuraavan raskauden tätini keskeytti heti kun sai kuulla odottavansa poikalasta kromosomisairaudella. Pitäsikö tässä vaiheessa teidän mielestä vielä raskautta jatkaa???

silläkin elämällä on oikeus tulla ja käydä jättää merkkinsä maailmaan.



minusta abotyyi on itsekästä ja se on väärin. mutta se onkin vain minun mielipiteeni. Toisaalta onhan minun helppo puhua kun en ole tilanteen eteen koskaan joutunut.

tervettä lasta. Jokainen meistä kantaa jonkin verran vioittuneita kromosomeja mukanaan, ja niistä osa periytyy lapsillemme, ja lapsillemme syntyy mutaatioiden kautta jonkin verran viallisia kromosomeja. Suurin osa näistä ovat niin normaaleja asioita, että olemme oppineet niiden kanssa elämään. Jollakin on silmälasit, joku rasvaa ihoaan useammin kuin toinen ja niin edelleen.



Itse uskon että Down-syndrooma olisi itselleni kriisi, mutta aikanani siitä selviäisin, ja abortti ei olisi minulle vaihtoehto. Tiedän sikäli kokemuksesta, että vammaisuus, lieväkin, aiheuttaa kriisin vanhemmissa, että meillä on lapsella todettu vähän vanhempana lievää (ei kehitysvammaisuutta) vammaisuutta, ja sekin oli oma kriisinsä. Mutta jälkikäteen ei lapsesta toisenlaista haluaisi, erilaisuus on oikeasti rikkautta.

Ja pakkohan se olisi sitten vain sopeutua/hyväksyä, jos joskus vammainen lapsi tulisi. En vaan tiedä miten pystyisin siihen.. Varmaan tarvitsisin jotain terapiaa tms. En varmaan adoptioonkaan kehtais lasta antaa, vaikka oliskin vammanen..

T. 41

no ei tod.. monet päsjää hyvin ihan omissa asunnoissaan.

Downejakin on eritasoisia onlieviä ja pahoja.. ja kukaan ei voi sitä katsoa onko kykenevä omaan asumiseen vai ei.. huhu mikä käsitys ihmisillä.

itse yleistät nyt hiukan hulustipäin asioita.