Tehdäänpä tällainen,mitä te 25 vuotiaat olette kokeneet?

Vanhempien ero ollessani 5-vuotias.

Opettajan taholta kiusaamista pari kolme vuotta, joka aiheutti rappeuman itsetuntoon.

Seiskaluokalla alkoi lievä masennus, joka syveni vuosi vuodelta ja seitsemän vuoden päästä olin psykoosissa osastolla.

Paranemiseen meni pari vuotta, tässä välissä sisälle yliopistoon.

24-vuotiaana kihloihin.

25-vuotiaana naimisiin ja raskautuminen häämätkalla Pariisissa :)



Nyt olen 27-vuotta ja odotan toista lastamme onnellisena. Gradua vaille valmis.

Onnellinen lapsuus ja ammattikoulun paperit. Asun kotona vanhempieni kanssa. Olen työtön. Vauvakuume vaivaa mutta miestä ei löydy.

a uudessa rivariasunnossa, farmariauto ja talon rakennus suunnitteilla. Kesällä aloitan työt.

Ammattiin valmistuminen.



Naimisiin 21,5-vuotiaana.



Eka lapsen syntymä.



Toinen ammattitutkinto valmiiksi.



25-vuotiaana toisen lapsen syntymä





... ja yhä onnellisesti naimisissa, kahden lapsen äitinä. Tällä hetkellä hieman jo kolmatta kuumeilen. =)



Nyt siis ikää 26 v.

normaali lapsuus, kaamea nuoruus (johon syynä oma sopeutumattomuus ja kapinamieli). sekalaisia poikakavereita, järjestään idiootteja.



iltalukioa ja töitä päivisin, hyvin sovinnainen avoliitto vanhemman miehen kanssa ja ero.



opiskelua ja uusi suhde hyvin epäsovinnaisen miehen kanssa, ryyppäilyä, oppilaskunta-toimintaa, vapaa ajalla hyvää meninkiä, oman ryhmän sisällä (koulussa siis) eristämistä, nälvintää ym, siitä seurannutta pahaa mieltä.



avioliitto saman epäsovinnaisen miehen kanssa, valmistuminen koulusta, aikuistuminen. ensimmäinen lapsi. pätkätöitä. aviokriisi ja siitä selviytyminen. rakkautta, tasaista eloa.



nyt ootellaan toista lasta, miehellä ok työpaikka ja vakisopimus luvattuna. kunhan saa sen niin ostetaan oma asunto. itse meinaan hiukan jatkaa opintoja kunhan nyt ensin saan tämän toisen lapsen vietän muutaman vuoden kotosalla.